Blogi: Piia Kattelus, pe 21.04.2017 10:14

"Lähiönuoret" teurastavat poliiseja Ranskassa

Torstaina 20.4.2017 kesken kiihkeimmän presidentinvaalikampanjan on Pariisissa terroristi ampunut kuoliaaksi poliisin. Kaksi poliisia on haavoittunut hyökkäyksessä vakavasti.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton jäsenlehdessä (Poliisi&Oikeus 1/2017) kerrotaan Ranskan
virkavaltaa koskettaneista vuoden 2016 poliisimurhista ja siitä, että poliisit kohtaavat työssään äärimmäistä väkivaltaa jopa alaikäisten taholta.

Lehdessä poliisien ammattiliiton pääsihteeri Jean-Claude Delage kertoo poliisin kimppuun
tappoaikeissa hyökkäävistä alaikäisistä "lähiönuorista": "Lähiöiden radikalisoituneiden perheiden nuoret pitäisi ottaa tarkempaan lastensuojeluviranomaisten seurantaan. Esimerkiksi Syyriasta palanneista ala-ikäisistä vain 21 on tällä hetkellä seurannassa."

Ennaltaehkäisyn lisäksi poliisien ammattiliitto toivoo "poliisin tappajille" riittävän kovia
rangaistuksia, koska viimeaikaiset tapaukset ovat osoittaneet, etteivät nykyiset rangaistukset
pelota poliisia kohtaan väkivaltaisesti käyttäytyviä alaikäisiä. Työolojen koventumisen vuoksi myös poliisien itsepuolustusoikeutta on lisätty lakimuutoksen avulla. Senaatin hyväksymä lakialoite tarkoittaa poliisien oikeutta ennakointiin, eli heidän ei enää tarvitse odottaa, että heitä ensin ammutaan.

Vuonna 2016 Ranskassa kuoli virantoimituksessa 26 poliisia ja 16000 loukkaantui. Poliisi&Oikeus-lehdessä kerrotaan tarkemmin kahdesta tapauksesta, jotka olivat harkittuja tappoja ja tappoyrityksiä.

13.6.2016 ranskalainen marokkolaistaustainen 25-vuotias Larossi Abballa tappoi Pariisissa asuneen poliisipariskunnan. Pariskunta työskenteli samalla poliisilaitoksella, mies poliisikomentajana ja avovaimo sihteerinä. Terroristi Abballan odotti talon pihassa siviilivaatteissa kotiin palannutta poliisimiestä ja puukotti tämän hengiltä kotiovelle. 

Tämän jälkeen Abballa tunkeutui sisälle taloon ja puukotti kuoliaaksi avovaimon. Pariskunnan
kolmivuotias lapsi näki kaiken. Sohvalla istuva lapsi näkyy myös terroristin Facebookissa julkaisemalla videolla, jossa murhaaja uhoaa poliisiperheen lasta tarkoittaen "En tiedä vielä mitä tuolle teen". Kolmivuotias poika pelastui poliisin erikoisyksikön hyökätessä taloon ja ampuessa terroristin.

8.10.2016 Pariisin eteläpuolella sijaitsevan Vitry-Chatillonin kunnan pahamaineisen lähiön
valvontakamerat oli jälleen kerran hakattu rikki. Kameravalvonta haittasi 12 000 asukkaan lähiössä valtaa pitävien huumediilereiden kaupankäyntiä. Kameroita korjaamaan lähetettiin kaksi kahden poliisin partiota, kumpikin autolla.

Poliisiautojen saapuessa paikalle niitä kohti hyökkäsi rautatankoja aseina käyttänyt
parinkymmenen lähiönuoren jengi. Hyökkääjät heittivät autoja kivillä ja molotovin cocktaileilla.

Nuoret onnistuivat saamaan yhden polttopulloista poliisiauton sisälle ja telkeämään poliisiauton ovet niin, että poliisin jäivät loukkuun. Toisessa autossa olleet poliisit onnistuivat pelastautumaan paikalta. Poliisiharjoittelija selvisi lievin vammoin, mutta partiokaveri sai palo- ja sirpalevammoja.

Palavaan autoon jääneet kaksi poliisia vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa. Heistä nuorempi oli vielä vuoden 2017 alussa sairaalahoidossa saatuaan vakavat 30 prosentin palovammat kasvoihin, käsiin ja keuhkoihin. Hänen parinsa, naispoliisi, sai 15 prosentin palovammat ja pitkän sairasloman.

Poliisipartioiden kimppuun tappoaikeissa hyökänneet olivat 15-19 vuotaita "lähiönuoria". Edessä loistava tulevaisuus ei päde näiden yhteiskunnan häpeäpilkkujen kohdalla. Toivottavasti Ranskan kansa äänestää viisaasti tulevissa presidentinvaaleissa.

Piia Kattelus pe 21.04. 10:14

Kommentit: 2

HTK pe 21.04.2017 10:56 1

Kiitos Piialle hyvästä kirjoituksesta. Koetapa tarjota tätä vanhalle medialle (yritys lienee Pravdan kohdalla toivoton), joku vähemmän vihertävä saattaisi jopa julkaistakin sen.

Juha. pe 21.04.2017 12:48 0

Nyt olisi jo armeijan ja "hyljemiesten" aika ottaa komento vahvistettuna poliiseilla, jotka eivät tarjoile vain pullakahveja. Kun tämä on tälläiseksi tappamiseksi mennyt, on syytä länsimaisten poliisvoimien puhumattakaan sisäministeriöistä ja muista turvallisuuskonklaaveista syytä heittää romukoppaan diskuteeraaminen ja laitettava kovat piippuun ja aina kiinni saataessa ammuttava islamistit hengiltä. Se on ainoa kieli, jota he itsekin puhuvat. Jos mikä tahansa kansakunta aikoo säilyä ja säilyttää olemassaolonsa oikeutuksen ja hallintonsa muassaan oman kansansa elämän ja sen elinehdot. Vaatii se "jyrkkää puolustusta" ja tekoja, jotka ovat jo valitettavasti päässeet unohtumaan Euroopan kulmilla 70-vuodessa. Koko EU:n tulisi käsittää, että nyt ollaan 9.6.1944 Suurhyökkäyksessä ja viimeisessä väännössä Tali-Ihantalan rautamyrskyssä. Prässihousut nurkkaan ja haarniskat ylle. Tässä maailmassa ei mikään kestä loputtomiin. Ei rauhakaan. Suurin vaiva on nostaa ahteri penkistä, sen jälkeen kaikki jo "muistuukin" mieleen. Enkä ole edes sotaintoilija, mutta eihän tätä meiltä kysytä.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Piia Kattelus

Piia Kattelus on etelä-pohjalainen itsenäisyyshenkinen radikaali konservatiivi, joka toimii Kansalaispuolueen ja Suomalaisuuden Liiton varapuheenjohtajana sekä Seinäjoen kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtajana. Motto: "Äitiys kasvattaa ja isänmaa velvoittaa". Poliittiset teemat ovat puolueettomuus, itsenäisyys, alueiden tasa-arvo ja hallittu maahanmuutto.

tuoreimmat

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01. 08:44

Toimintakyvytön hallitus on uhka turvallisuudelle

su 17.12. 10:38

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10. 12:58

Hallituksen vastuu laittomassa maahantulossa

ke 13.09. 11:50

Ministeri Risikon muunneltu totuus työttömien poliisien määrästä

ma 14.08. 13:01

Ranskan keisarin uusi burka

ma 07.08. 12:48

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07. 10:15

Minun on ikävä Impivaaraa

su 18.06. 10:38

Pinkki gerbiili

pe 09.06. 10:56

"Lähiönuoret" teurastavat poliiseja Ranskassa

pe 21.04. 10:14

blogit

Vieraskynä

"Viisi syytä, miksi olen muuttanut mieleni Donald Trumpista"

ke 08.08.2018 23:00

Juha Ahvio

Onko meneillään kampanja pedofilian laillistamiseksi?

su 12.08.2018 20:12

Professorin Ajatuksia

Ajatuksia herättävä mainos

ma 13.08.2018 23:05

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Irakilaismies runkkasi ja kopeloi naisia yleisessä saunassa

la 28.07.2018 06:20

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

KYLMÄSYDÄMISTEN BUDJETTI

to 09.08.2018 22:27

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihdoin normijournalismia Pekka Haavistosta

ke 01.08.2018 20:23

Heikki Porkka

Mitä Yle ei kerro?

ma 06.08.2018 12:25

Olli Pusa

Demokratia vaarassa

su 05.08.2018 11:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

Avoin kirje Suomen Kuvalehden päätoimittajalle

ti 07.08.2018 18:42

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit

ma 13.08.2018 23:07

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40