Blogi: Janne Suuronen, ma 04.09.2017 18:08

Turvattomat valtiot

Kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomi on maailman turvallisin tai yksi turvallisimmista valtioista. Suomessa asuvien ihmisten hyvinvointi on maailman viidenkymmenen parhaan valtion joukossa; tarkka sijaluku hieman mittarista riippuen kärkikolmikosta aina jonnekin sijaluvulle 35 asti.

Turvapaikkapolitiikastamme puhuttaessa kansalaisilla on monenlaisia mielikuvia Somalian ja Afganistanin kaltaisista valtioista. Yle, MTV, Erkko-sanomat ja muu valtamedia ovat luoneet mielikuvia lähinnä kategorisesti superturvattomista valtioista, mutta joiden tilanteen muuttuessa parempaan suuntaan menevistä turvallisuustilanteista ei ole raportoitu. Nämä mediat mieluummin turvallisuustilanteiden merkittävästi rauhoituttuakin kaivavat esiin yksittäisetkin väkivaltatilanteet, joiden varjolla voidaan jatkaa turvattomien valtioiden mielikuvien ylläpitämistä.

Ja ovathan tosiaan maailman kaikki muut valtiot Suomeen verrattuna turvattomampia. Paitsi ehkä Japani.

Mikä sitten on turvallisuustilanne esimerkiksi Afganistanin tai Somalian suhteen ? Nämä maat varmasti ovat länsimaisille turisteille vielä suhteellisen turvattomia valtioita. Mutta mikä on eri asia, kun turvallisuustilanne kieltä ja kulttuuria tunteville ihmisille. Ja eri asia, kuin koto-Suomemme turvallisuus..

BBC:n muutaman vuoden takaisen dokumentin pohjalta voi todeta, että Afganistanin monet alueet ovat jo suhteellisen turvallisia paikallisille ihmisille. Tai sinne palautettaville Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille. Linkki BBC:n dokumenttiin. Toki etelä-Afganistanissa Kandaharin tienoilla oli tuolloin dokumenttiä tehtäessä vielä levottomuuksia ja tiettävästi on edelleenkin. Mutta alue ei ole alkuunkaan koko Afganistan.

Samaten Somaliasta löytyy monia sellaisia tuoreita dokumenttejä, joista voi päätellä maan turvallisuustilanteesta paljon. Esimerkiksi tässä, tässä tai tässä. Näistä viimeisimmässä muuten ilman turhaa poliittista korrektiutta todetaan Somalien sopeutuneen Iso-Britanniaan kaikista kansallisuuksista kaikkein huonoiten. Kuten Kanadassa tai koto-Suomessa. Ja miksi sitten Somali-vanhempansa lähettävät lapsiaan takaisin Somaliaan.

Afganistanin väkiluku on 35 miljoonaa ihmistä. Irakin väkiluku on yli 37 miljoonaa ihmistä. Somalian väkiluku on 15 miljoonaa ihmistä. Minusta ei ole uskottavaa väittää, etteikö näistä valtioista löytyisi turvallisia asuinkolkkia Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille.

Afganistanista, Irakista (2010-jälkeen) ja vaikkapa Somaliasta turvapaikanhakuun lähdön pohjalla ei ole samanlaista valtiojohtoisesta yksittäisiin ihmisiin kohdistuvasta valtion vainosta, kuin mikä aikanaan oli tilanne NL:n, Unkarin tai vaikkapa Pinochetin Chilen sotilasjuntan poliittissa vainoissa. Nykyisissä pakolaisten massavirroissa kyse ei ole koko valtioista no-go-alueena, vaan vain tiettyyn asuinpaikkaan, naapuriheimon etnisyyteen tai vaikkapa uskonnon alahaaraan liittyvistä syistä lähteä sekasortoisesta valtiosta pakoon. Ja sitäkin useammin parempaa taloudellista elämää havittelevien pyrkimyksistä.

En tässä käsitellyt maassaololupien myöntämistä humanitaarisin perustein ja mikä on kaikkine eri puolineen toinen asia pohdittavaksi.

Motiivina tälle blogille on suomalaisten hengenhädässä olevien ihmisten auttamishalun väärinkäyttäminen. Median ja vihervasemmiston luodessa poliittisen käyttötarkoitukseen eri valtioiden turvallisuustilanteista vääriä mielikuvia; koskee sinänsä läntistä-Eurooppaa noin muutenkin, mutta vaikuttaisi olevan erityisen vahva ilmiö Suomessa.

 

Janne Suuronen ma 04.09. 18:08

Janne Suuronen

Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.

tuoreimmat

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08. 10:15

Suomalainen ajattelutapa hukassa

ma 20.07. 11:14

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07. 13:05

Paljonko olemme velkaa Kiinalaisille ?

pe 12.06. 12:26

Poikkeukselliset ajat

to 16.04. 12:37

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01. 20:49

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10. 00:57

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06. 13:42

Chile ja media

to 04.04. 21:30

Iskikö ilmastonmuutosahdistus ?

ke 03.04. 21:08

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44