Blogi: Heikki Porkka, ke 20.09.2017 23:47

Oldies but goldies 9, fundamentaalinen hohotus

Alla oleva kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 20.9.2016

 

Vanha sanonta kuuluu: ”Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa”. Miksi fundamentaalinen muslimi nauraa nykyään viimeisenä niin usein? No siksi…(A ja B)

A.…että EU tekee jatkuvaa työtä fundamentaalisten muslimien sisäänpääsyn edistämiseksi

Todisteena kaksi merkittävää esimerkkiä ytimestä:

1. EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, Talouselämä 22.8.2016:
”Juncker sanoi maanantaina European Forum Alpbachissa, että valtioiden rajat ovat "huonoin keksintö ikinä".
Rajavalvonnan lisääminen on Junckerin mukaan väärä lääke pakolaiskriisiin, kertoo muun muassa Business Insider. Euroopan pitäisi Junckerin mukaan osoittaa solidaarisuutta pakolaisten suhteen. Sen sijaan Euroopan pitäisi avata kaikki rajansa, Junckerin kerrotaan sanoneen.”

Moni epäilee Jean-Claude Junckerin olevan alkoholisti, jolla ei ole mitään ymmärrystä ihmisten arkitodellisuudesta. Toisaalta moni pitää Junckeria vain kylmänä ja ahneena tavanomaisena poliitikkona.

2. EU:n ulkoministeri Federica Mogherini, otteita tekstistä (päivätty 25.6.2015):
”Islamilla on paikka lännen yhteiskunnissa. Islam kuuluu Eurooppaan. Sillä on oma paikkansa Euroopan historiassa, kulttuurissamme, ruuassamme – ja mikä tärkeintä – Euroopan nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.”

”En pelkää sanoa, että poliittinen islam on osa kokonaisuutta. Uskonnolla on roolinsa politiikassa – joskus hyvä, joskus paha.”
 

EU:n ulkoministeri Federica Mogherinin myötämielisyys islamia kohtaan on hämmentävää. Useat islamin tuntijat pitävät poliittista islamia vaarallisempana kuin natsismi ja kommunismi, mutta kommunismista poliittisen oppinsa ammentanutta Mogherinia ei tällainen totuus tunnu haittaavan.

B….että Suomen poliittinen johto nöyristelee Brysseliä omien kansalaisten turvallisuuden, koskemattomuuden ja elämän kustannuksella

Todisteena muutamia esimerkkejä

1. Kun muualla Euroopassa otettiin ja otetaan armeija avuksi rajavalvontaan ja turvapaikanhakijoiden ”aisoissa” pitämiseen, käyttää Suomikin armeijan väkeä apunaan – laittomien tulijoiden laukunkantajina

2. Kun islaminuskoiset turvapaikanhakijat raiskaavat ja ahdistelevat, pimitetään tietoa mahdollisimman pitkään, vaikka avoimella tiedottamisella olisi moni teko saatu ehkäistyä ennakolta.

Suomen sisäministeriö on enemmän huolissaan sotarikollisten, potentiaalisten terroristien, terroristien, onnenonkijoiden, ulkomaisten sosiaaliturvan hyväksikäyttäjien ja muiden laittomien tulijoiden turvallisuudesta kuin oman kansan joutumisesta muslimimiesten hyväksikäytön / väkivallan kohteeksi.

3. Kun muslimit toteuttavat terroritekoja maailmalla, pyrkivät Suomen poliittiset johtajat ja valtamedia kertomaan, että muslimien terroriteoilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, vaikka tekijät vannovat Allahin nimeen hirmutöitä tehdessään.

Sen sijaan poliitikot ja valtamedia eivät koskaan kerro, että vääräuskoisten tappaminen ja alistaminen ovat olennainen osa aitoa islamia. Eivät ne kerro sitäkään, että murhamies Muhammedin elämän esimerkki on kaikille muslimeille pyhä asia ja että koraanin sana on kunnon muslimin mielestä suoraa jumalan puhetta, jota ihminen ei voi muuttaa.

Muslimit uskovat Muhammediin vähintään samalla raivokkuudella kuin sosialistit ja kommunistit kumarsivat murhamies V.I.Leniniä 1900-luvun viimeisiin vuosiin asti.

Leninistä antaa jonkinlaisen kuvan filosofi-matemaatikko ja Nobel-kirjailija Bertrand Russellin kuvaus Leninin tapaamisesta vuonna 1920 kirjassaan "Filosofiaa jokamiehelle":
"hän [Lenin] selitti ihastuksissaan, kuinka hän oli kiihottanut köyhät maanviljelijät rikkaampia vastaan. 'Ja kohta he ripustivat ne lähimpiin puihin - hahhahhaa!' Hänen naurunhohotuksensa, kun hän kuvitteli näkevänsä surmatut riippumassa hirtettyinä, sai vereni hyytymään."

4. Kun muslimimiehet syyllistyvät Suomessa toistuvasti rikoksiin, ei sisäministeri nosta meteliä vaan on enemmän huolissaan muslimien uskonnonvapaudesta. Siis siitä vapaudesta, jonka nimissä muslimit tekevät rikoksiaan, joilla mm. osoittavat kunnioitusta Allahin tahdolle.
Muslimimiesten suhteellinen osuus useissa eri rikollisuuden lajeissa on moninkertainen verrattuna kantaväestöön.

Esimerkkejä löytyy toki paljon lisää, mutta niiden esittely on turhaa työtä, sillä juuri ne, joiden pitäisi tiedostaa nämä asiat, eivät korvaansa lotkauta todellisuudelle, koska elävät hurmoksellisen utopia-uskon vallassa.

Heikki Porkka ke 20.09. 23:47

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44