Blogi: Arto Luukkanen, su 01.10.2017 20:18

Eduskunnan puhemiesjuntta?

Katselenpa tässä surullisena telkkarista kuinka espanjalainen poliisi murjoo katalaanimummoa kuonoon. Mummo halusi äänestää mutta ei saanut. Ikävä juttu.

Eviva España! Eviva Hunta!

Espanjasta on peräisin myös eräs maailmankieliin pesiytynyt sana: juntta (hunta). Se sai alkunsa Espanjan loputtomissa sodissa 1620 luvulla. Etenkin kuningas Filip IV aikana asiat hoidettiin sotilaiden yhteenliittymän – iuncta/hunta – avulla. Sotilaat tiesivät asiat parhaiten.

Siitä lähtien sana sotilasjuntta ts. sotilaiden diktatuuri on merkinnyt etenkin Etelä-Amerikassa demokratian rappioon ja kurjuuteen liittyvää ilmiötä. Juntat nousivat, lopettivat demokratian ja määräilivät miten tahtoivat. Yleensä näiden junttien nimet kertoivat sen miksi valta kaapattiin (suosituin nimi: ”Kansallisen pelastuksen rintama”).  

Myös vallanjako näissä lukuisissa juntissa ei oikein noudattanut Montesquieu’n  klassista vallanjakoa (toimeenpano, lakiasäätävä ja oikeusvalta) vaan valta jaettiin paljon käytännöllisemmin: ”maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat” periaatteella.  

Omasta nuoruudesta traumaattisin kokemukseni oli Ylen Pikku Kakkosen kautta kerrottu tarina ”Chilen sotilasjuntasta”. Suositun lastenohjelman mukaan juntta oli paha asia kun taas edistyksellinen demokratia, erityisesti sosialistinen demokratia oli hyvä asia.  

Suomen ”Kansallisen Erehdyksen Puhemiesjuntta” – KEP-u?

Nyt näyttää siltä, että meilläkin Suomessa on ihan oma junttamme.  Se koostuu eduskunnan puhemiehistöstä, joka ei noudata Suomen lakia eikä Korkeimman Hallinto-oikeuden päätöstä. Puhemiesjuntan koostumus on seuraava: ”Maria Lohela (Sininen), Mauri Pekkarinen (Keskusta) ja Arto Satonen (Kokoomus).”

Tämä puhemiesjuntta on julkisesti asettunut lain ja tuomio-istuimen antaman päätöksen yläpuolelle ja kieltäytyy noudattamasta sen päätöstä. Sen mielestä eduskunnassa tapahtuva lobbaus ei saa vuotaa tiedotusvälineille vaan listat siitä ”kuka vierailee tapaamassa ketä” tuhotaan päivän päättyessä.

Laki ei merkitse mitään. Ei edes tuomioistuimen lopullinen päätös.  

Näin röyhkeää laillisuuden halveksuntaa ei Suomessa ole usein sattunut. Mieleen tulee vain vuosi 1948, jolloin ministeri Yrjö Leino oli saanut epäluottamuslauseen eduskunnalta. Leino ei eronnut itse vaan presidentti Paasikivi 21 toukokuuta joutui lukemaan hänelle valtiosääntöä ja neuvomaan, että hänen oli mitä pikimmin erottava. Leino myönsi asian mutta ei taaskaan totellut, jolloin presidentin oli ”vapautettava” Leino valtioneuvoston jäsenyydestä. Myöhemmin Paasikivi kirjoitti tuohtuneena päiväkirjaansa: ”tämä on ennenkuulumatonta menettelyä hallituksen jäsenen puolelta. Uhmaa selvää perustuslakia ja laillista järjestystä. Paljastaa kommunistien todellisen asenteen ja katsantokannan.”

Suomi – parlamentarismin slummi

Kuten olen usein valittaen todennut, Suomi on parlamentarismin slummi. Edellä mainittu tapahtuma on paras esimerkki slummiutumisesta. Sivistysmaissa tällainen ei kävisi päinsä ts. Suomi ei ole sivistysmaa.

Päinvastoin, länsimaisen demokratian maissa edellä mainittu puhemiesjuntta joutuisi eromaan demokratian pilkan ja lain halveksunnan takia. Heistä tulisi naurettuja, mahdottomia ja epäsopivia politiikkaan, ns. entisiä poliitikkoja.

Meillä on toisin. Media pelkää ja Yle on hampaaton eikä kykene tekemään edes kunnollista uutista tästä. AInoastaan huumoriohjelma kykeni pelkistämään asian sellaisena kuin se on!

Näyttää siltä että Ylen johtajan - Jokisen eväät - on syöty jo ennen kuin hän on päässyt johtajaksi. Haastattelujen mukaan hänen tärkein agendansa ei ole suinkaan laillisuuden tai laittomuuden paljastaminen ja valvonta vaan seksismin vastainen taistelu: maamme tärkein asia on nyt pitääkö vaatteita narussa pyykkipoika vai pyykkihenkilö.

Tällaisesta Ylen johtajasta poliitikot tykkäävät!

100-vuotis karnevaalit juntan johdolla

Tilanne on mielenkiintoinen. Maamme juhlii kohta 100-vuotista itsenäisyyttä. Se, että eduskunnan puhemiehistö ei noudata laillisuutta, sopii tähän slummien karnevaaliin mainiosti.

Miettikää itse: Suomen eduskunnan puhemiehenä toiminut ja tuomarin toimessa ollut P.E. Svinhufvud pidätettiin virastaan ja karkotettiin Siperiaan vuonna 1914. Syy tähän pidätykseen oli siinä, että hän piti kiinni laillisuuden periaatteesta. Sata vuotta myöhemmin meillä juhlii eduskunta, jonka puhemiesjuntta halveksii lakia ja laillisuutta.

Toisaalta elämä parlamentarismin slummissa on leppoisaa. Rion slummin väki ei voi saada itselleen parempaa elämää mutta juhlia se voi. Karnevaali käy - laillisuus ei.

Ja samba soi.

Arto Luukkanen

Järvenpää

Arto Luukkanen su 01.10. 20:18

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44