Blogi: Petteri Hiienkoski, ma 02.10.2017 11:41

Visio 2030 haastaa islamin sen synnyinmaassa

Saudi-Arabiassa on alkanut tapahtumaan. Muutama päivä sitten uutisoitiin, että kuningas Salman bin Abdulaziz Al Saud on antanut määräyksen, jonka mukaan naiset saavat ajaa autoa. Nyt kerrotaan, että kuningas on määrännyt laista, joka tekee seksuaalisesta häirinnästä rangaistavaa.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt elokuun alussa annettu ilmoitus, jonka mukaan Saudi-Arabia antaa naisille luvan käyttää bikineitä Punaisen meren rannalle valmistuvassa lomakohteessa (The Red Sea Project).

Massiivisesta Umrah-muslimiturismistaan tunnettu maa vaatii jatkossakin, että naiset muualla julkisilla paikoilla peittävät vartalonsa kokonaan abayalla sekä päänsä joko hijabilla tai niqabilla tai pukeutuvat burqaan.

Saudihallituksen riippuvuus Yhdysvalloista

Ilmoituksen naisten autolla ajo-oikeutta koskevasta muutoksesta saudiviranomaiset antoivat samanaikaisessa tiedotustilaisuudessa, joka järjestettiin Washingtonissa. Erityisjärjestelyn tarkoituksena oli ilmeisesti vedota presidentti Donald Trumpiin ja amerikkalaisiin.

Trump ilmaisi heti suosiotaan Lähi-idän tärkeimmän arabiliittolaisensa uudistukselle.

– Tämä on myönteinen askel naisten oikeuksien ja mahdollisuuksien edistämiselle Saudi-Arabiassa.

Ulkoministeriön tiedottaja Heather Nauert ylisti päätöstä “erittäin positiiviseksi merkiksi".

Valkoinen talo myös ilmoitti:

– Jatkamme Saudi-Arabian tukemista sen pyrkimyksissä vahvistaa saudiyhteiskuntaa ja maan taloutta samankaltaisilla uudistuksilla kuin tämä.

Ja tänään siis uutisoitiin seksuaalisen häirinnän kriminalisoinnista. 

Saudi-Arabia on lähes Yhdysvaltain holhouksessa eikä Trump ole jättänyt tätäkään mahdollisuutta käyttämättä. Toisin kuin edeltäjänsä hän on korostanut Saudi-Arabian keskeistä merkitystä Yhdysvalloille.

Ensimmäisen ulkomaanmatkansa presidenttinä Trump suuntasi Lähi-itään viime toukokuussa ja ensimmäinen pysähdyspaikka oli juuri saudipääkaupunki Riad.

Trumpin perheen näkyvät naiset

Trumpin läheisillä naisilla on perheessä ja hallinnossa poikkeuksellisen näkyvä rooli. Valtiovierailun aikana valtamedia kiinnitti huomiota lähinnä siihen, etteivät "First Lady" Melania ja "First Daughter" Ivanka verhonneet päitään. Nämä kuuntelivat arvokkaasti mutta pää peittämättöminä, kun presidentti piti yli 50 arabimaan johtajalle puheen, jossa hän vaati näitä tyystin karkottamaan kaikki muslimiterroristit.

Protokolla ei tunne sellaista kuin "First Daughter" (ensimmäinen tytär). Valtamediassa onkin arvosteltu Ivankan aktiivista roolia presidentin hallinnossa.

Naisyrittäjänä hän on edistänyt naisten asemaa työelämässä. Myös Saudi-Arabiassa hän puhui sen puolesta, että naisia saataisiin enemmän työelämään.

Ivanka on ajanut maailmanlaajuista naisyrittäjien asemaa edistävää aloitetta. Kun Maailmanpankki ilmoitti vierailun aikana, että Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit ovat lahjoittaneet 100 miljoonaa dollaria tähän hankkeeseen, hän totesi, että kehitys Saudi-Arabiassa on "rohkaisevaa". Hän muistutti saudinaisille pitämässään puheessa siitä, että "paljon on vielä tehtävää".

Huolimatta siitä, että presidentti ja hänen tyttärensä ovat kannustaneet Saudi-Arabiaa näihin uudistuksiin, ne eivät ole Trumpin ansiota.

Naisten ajokiellon poistamista on vaadittu 1990-luvulta alkaen, jolloin asiasta järjestettiin maan ensimmäinen julkinen mielenosoitus. Mutta ajo-oikeus ei ole protestienkaan ansiota.

Kruununprinssin Visio 2030

Ratkaisevaa on kruununprinssi Mohammed bin Salman bin Abdulaziz Al Saudin huhtikuussa 2016 esittelemä suunnitelma Saudi-Arabian Visio 2030. Se sisältää kunnianhimoisia tavoitteita ja keinoja maan talouden ja kansainvälisen maineen uudistamiseksi. Toteutuessaan Visio 2030 mullistaisi sharia-lakiin sitoutunutta muslimivaltiota lähes kaikilla inhimillisen elämän alueilla.

Suunnitelma perustuu kruununprinssin konsulttifirma McKinseyltä tilaamaan raporttiin Saudi-Arabia öljyn jälkeen: investointien ja tuottavuuden muutos. Se julkaistiin joulukuussa 2015. Siinä maata kehotetaan tiukkaan menokuriin ja yksityistämisiin.

Taustalla on öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku sekä odotettavissa oleva kysynnän supistuminen, joka on seurausta teollisuusmaiden ilmastopolitiikasta ja päästövähennystavoitteista.

Keskeiseksi muodostuu oman aseteollisuuden kasvattaminen. Saudi-Arabialla on maailman kolmanneksi suurimmet puolustusmenot. Omaan asetuotantoon kohdistuvien hankintojen osuuden määrä aiotaan nostaa 2 prosentista peräti 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Vision mukaan naisten osuus työvoimasta nostetaan 22 prosentista 30 prosenttiin. Trumpin tytär Ivanka antoi esiintymisellään tältä osin vahvan tuen kruununprinssi Mohammed bin Salmanin modernisaatiosuunnitelmille.

Rakennemuutos haastaa wahhabilaisuuden

Sikäli kuin yhteiskunnallinen rakennemuutos Saudi-Arabiassa etenee suunnitelmien mukaisesti, se todennäköisesti lisää muslimiradikalismia islamin synnyinmaassa.

Suunnitelmaa on verrattu puhemies Mao Tse-tungin (1893–1976) Suureen Harppaukseen 1958–1960. Se oli valtava taloudellinen epäonnistuminen ja inhimillinen katastrofi. Tavoite modernisoida vuosisataisiin perinteisiin sidottu yhteiskunta esitetyssä aikataulussa johtanee käytännössä ristiriitoihin wahhabilaisuuteen (tai salafismiin) liitettyjen islamin oppien kanssa.

Vaikka islamilaiset oppineet – joille saudien kuningashuone maksaa palkan – hyväksyisivät uudistukset, muutokset tuskin voivat olla aiheuttamatta kasvavia jännitteitä muslimiyhteisöissä. Vastaavasta on kokemusta Persian shaahin Mohammad Reza Pahlavin (1919–1980) ajalta. Yritys uudistaa maata nopeasti johti lopulta vallankumoukseen ja Iranin islamilaisen (shiia) tasavallan perustamiseen.

Ei pidä unohtaa, että terroristijärjestö al-Qaidan johtaja Osama bin Laden (1957–2011) edusti wahhabilaisuutta. Hänellä oli läheiset suhteet saudien hallitsijaperheeseen.

Hän ei kuitenkaan hyväksynyt sen päätöstä sallia Yhdysvaltain ei-islamilaisten asevoimien tulla 1990-luvun alussa "pyhälle maalle" ja käymään sieltä käsin sotaa Saddam Husseinin (1937–2006) irakilaisia muslimisotilaita vastaan. Sen hän katsoi loukkaavan islamin lakia vastaan.

Ei liene yllätys, että myös terroristijärjestö ISIS, joka syntyi al-Qaidan pohjalta ja tunnetaan sitä väkivaltaisempana ja raaempana, on sitäkin tiiviimmin sitoutunut wahhabialaisuuteen.

Vihaideologia ei ole kuollut

ISIS julkaisi pari päivää sitten äänitteen, jossa se väitti järjestön johtajan Abu Bakr al-Baghdadin puhuvan. Monet terrorismin tutkijat ovat arvioineet, että hän todella puhuisi nauhalla. Aitoudesta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta.

Viime vuosina on uutisoitu useita eri kertoja, että al-Baghdadi olisi saanut surmansa. Kesäkuussa venäläislähteet epäilivät, että hän olisi kaatunut ilmaiskussa. Britanniasta johdettu ihmisoikeusjärjestö The Syrian Observatory for Human Rightsilmoitti heinäkuussa saaneensa kuolemasta ”varman tiedon”.

Terminä ISIS tarkoittaa – kuten tunnettua – islamilaista valtiota eli kalifaattia. Lyhenne tulee sanoista Islamilainen valtio Irakissa ja Syyriassa. Sellaisena se alkaa uutistietojen perusteella kuitenkin olla jo käytännöllisesti katsoen tuhottu tai ainakin lyöty. Tämä tavoite kuului Trumpin antamiin vaalilupauksiin.

Ellei al-Baghdadi itse ole vielä saanut surmaansa, hän on "kalifi" ilman kalifaattia. Olipa hän kuollut tai ei, islamin vihaideologia, josta hänkin innoituksensa on saanut, ei valitettavasti kuitenkaan ole kuollut. Se elää Koraanissa ja haditheissaMuhammedin (570–632) antamassa esimerkissä.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteitä ja lisätietoja

Saudi Arabia Lifting the Driving Ban on Women Has Little to Do With Empowerment. By Talmiz Ahmad The Wire on 30/09/2017.

Saudi-Arabia aikoo kieltää seksuaalisen häirinnän – harkinnassa raipparangaistus. Simo Ortamo YLE 30.9.2017.

ISIS Releases Recording Said to Be of Its Leader. By RUKMINI CALLIMACHI. The New York Times SEPT. 28, 2017.

Isis-johtaja al-Baghdadi on elossa - puhuu Pohjois-Korean uhkauksista ääninauhalla. JAAKKO ISONIEMI. Iltalehti. 28.9.2017.

A Saudi Woman's ‘Mixed Feelings’ About Winning the Right to Drive. Sigal Samuel. The Atlantic Sep 27, 2017.

US President Trump hails Saudi Arabia’s ‘positive step’ allowing women to drive. AFP Arab NewsWednesday 27 September 2017.

Saudi Arabia Agrees to Let Women Drive. By BEN HUBBARD. The New York Times SEPT. 26, 2017.

Trump applauds Saudi Arabia for lifting ban on women drivers by Daniel Chaitin The Washington Examiner Sep 26, 2017.

Saudi-Arabian naiset saivat oikeuden ajaa autoa. Yrjö Kokkonen YLE 26.9.2017.

National celebrations open Saudi sports stadium to women for first time. Stephen Kalin. Reuters. September 23, 2017.

Saudi-Arabia aikoo laillistaa bikinit, mutta vain turisteille suljetulla alueella. Emmi Venäläinen. Verkkouutiset 06.08.2017.

Saudi Arabia to allow women in bikinis at new beach resort. Waseem Abbasi, USA TODAY Aug. 4, 2017

Saudi crown prince launches mega Red Sea tourism project. Arab News | Tuesday 1 August 2017.

When ISIS Is Destroyed, the Islamic State's Ruins May Give Rise To a New Al-Qaeda. By Tom O'Connor. Newsweek. On 7/26/17.

ISIS defeated, but not destroyed, as terror group still holds strategic swaths of Iraq. By Hollie McKay, Fox News July 8th 2017.

Saudi Arabia is about to attempt its own version of Mao's Great Leap Forward by trying to end its dependence on oil - and it's not going to work. Patrick Cockburn The Independent Friday 29 April 2016.

Isisin johtajan väitetään jälleen kuolleen. Pauliina Grym YLE 11.7.2017.

Ivanka Trump praises Saudi Arabia on women's rights after country donates $100 million to her cause. Rachael Revesz. The Independent Monday 22 May 2017.

Ivanka Trump meets with Saudi women leaders as some activists remain critical. By Karen DeYoung. The Washington Post. May 21 2017.

Ivanka Trump tells Saudi women: 'There’s still a lot of work to be done'. By Paulina Firozi The Hill05/21/2017.

Melania and Ivanka Trump did not wear headscarves during Donald Trump's key Saudi Arabia speech. Rachel Roberts. The Independent Sunday 21 May 2017.

Trump Tells Muslim Leaders: ‘Drive Out’ the Terrorists by Ali Vitali. NBC News May 21 2017.

Trump vows to DESTROY ISIS and devote ALL the nation’s military power to pummel jihadis. By Will Kirby. The Express. Wed, Dec 7, 2016.

Saudi Arabia’s Vision 2030. Crown Prince and Chairman of the Council of Economic and Development Affairs
Mohammad bin Salman bin Abdulaziz Al-Saud. 25 April 2016.

Full text of Saudi Arabia’s Vision 2030. Saudi Gazette, Riyadh. Al Arabia Tuesday, 26 April 2016.

Saudis await prince's vision of future with hope and concern. Marwa Rashad. Reuters April 24, 2016.

Saudi Vision 2030: the desperate plan of a regime in crisis. Isa Al-Jaza'iri. Defence of Marxism 13 May 2016.

Saudi Arabia's Flawed "Vision 2030" by Hilal Khashan. Middle East Quarterly Winter 2017. VOL. 24: NO. 1. The Middle East Forum.

Moving Saudi Arabia’s economy beyond oil. By Gassan Al-Kibsi, Jonathan Woetzel, Tom Isherwood, Jawad Khan, Jan Mischke, and Hassan Noura. Report. McKinsey Global InstituteDecember 2015.

Saudi Arabia’s dress code for women by S.B. The Economist Jan 28th 2015.

Petteri Hiienkoski ma 02.10. 11:41

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44