Uusi transseksuaalikirja lapsille Ruotsissa - mekkoon pukeutuva mies ja koiramainen hevonen

"Esikouluikäisten lasten valheellista aivopesua luulla olevansa vangittuna väärässä kehossa"

Ulkomaat pe 24.11.2017 13:11
Kirjan kansi FriaTider julkaisussa 24.11.2017. @Idus förlag, Anna Södergård

Nyt ruotsalaisten vauvojen tulisi oppia vaihtamaan sukupuolta.

Näin kirjoittaa Fria Tider ja kertoo SVT Nyheterin raportoimasta uudesta transseksuaalisesta kuvakirjasta, joka on suunnattu "kaikkein nuorimmille lapsille".

Kirjassa on hevonen, joka haluaa olla koira ja hevosen isäntä, joka haluaa olla nainen.

32-sivuisen kuvakirjan "luoja", Susanne Pelger on genetiikan tohtori ja biologian ja matematiikan opettaja Lundin yliopistossa.

Kirja on nimeltään "Hevonen ja isäntä" ja sitä esitellään verkkosivustolla näin:

"Kirja kertoo hevosesta ja isännästä, jotka voisivat oikeastaan olla koira ja lemmikkieläimen emäntä. Kirjassa on mies, joka identifioi itsensä naiseksi ja hevonen, joka tuntee olevansa koira ja tahtoo siksi tehdä hyvin koiramaisia asioita, kuten järsiä luita, jahdata kissaa, heittää palloa ja sen sellaista."

SVT:n mukaan kirjan tarkoitus on, että pienet lapset mahdollisimman varhain "oppivat", että miehen pukuun pukeutunut mies voi töiden jälkeen "oikein hyvin" vaihtaa vaikkapa mekon päälleen ja maalata huulet kirkkaan pinkiksi.

Susanne Pelger selittää, että hänen suuri toivomuksensa on saada pienet lapset tietoisiksi siitä, että he voivat olla ketä ja mitä he ikinä haluavat.

Pelgerin mukaan kaikki eivät ole joko poikia tai tyttöjä.

"Se ei ole niin yksinkertaista. Pelkästään XX- tai XY-kromosomeilla ei sukupuolta määritellä, muitakin muunnelmia on olemassa. Hormoneilla on merkitystä ja ympäristöllä sekä persoonallisuudella. Se on hyvin monimutkaista", genetiikan tohtori Pelger muotoilee.

Aloitteen ja idean kirjan tekemiseen hän oli saanut tavatessaan työssään useita sukupuolen vaihdoksen läpikäyneitä Lund -yliopiston opiskelijoita.

Pelger kertoo sukupuolen vaihtamisen olevan lapsille edelleen tabuaihe, vaikka samaa sukupuolta olevat parit ovat yleistyneet.

Kirja julkaistiin äskettäin, mutta sitä on jo jaettu useille esikoululuokille selattavaksi.

"Kuvista syntyy yleensä vilkasta keskustelua", Susanne Pelger intoilee.

"Voiko sedillä olla mekko? Ja voivatko he maalata huulensa? Kyllä! .. lapsilla on usein tapana vastata", sanoo Susanne Pelger SVT: lle.

Aiemmin tänä vuonna Breitbart kertoi Ruotsissa ilmenneen valtavan piikin lasten lukumäärässä, jotka haluavat olla transsukupuolisia.

Lastenpsykiatri Louise Frisénin mukaan määrä on noussut 100 prosentilla joka vuosi.

"Vuosittain luvut lisääntyvät 100 prosenttia. Näemme yhä nuorempia ihmisiä ja yhä useammat lapset ovat erittäin nuoria iältään", sanoo Astrid Lindgrenin lastensairaalan psykiatri Frisén ja lisää, että "kasvu on yhteneväinen aikuisten puolella".

Viime vuosina vasemmistoaktivistit ja maailmanlaajuiset mediayritykset, kuten National Geographic ovat ajaneet ja edistäneet voimakkaasti "transsukupuolisten lasten" käsitettä, mutta yhä enemmän ilmenee todisteita siitä, että gender-ideologia asettaa alaikäisten mielenterveyden erityiseen vaaraan.

Kasvavassa määrin on näyttöä siitä, että lapset ovat liian nuoria vaihtamaan sukupuoltaan. Kesäkuussa vuonna 2016 yli 60 amerikkalaisten lasten psyykkisestä terveydestä huolissaan olevaa johtajaa julkaisi avoimen kirjeen, jossa vakuutettiin niin sanottujen "trans-lasten" olevan psykologisesti häiriintyneitä.

Kirjelmässä muun muassa todetaan, että "lasten ehdollistaminen uskomaan, että elinikäinen kemiallinen ja kirurginen vastakkaisen sukupuolen imitointi on normaalia ja terveellistä, on lasten hyväksikäyttöä".

Kanadassa sen sijaan ollaan lasten transseksuaaliongelmiin liittyvissä kysymyksissä jo niin pitkällä, että niihin ei ainoastaan kannusteta, vaan myös äskettäin annetun Ontarion lain nojalla hallitus voi ottaa pois lapset niiltä vanhemmilta, jotka eivät salli lasten vaihtaa sukupuoltaan.

Tänä kesänä San Franciscossa USA: ssa järjestettiin "sateenkaarileiri", joka keskittyi transsukupuolisiin lapsiin ja joka ilmoitti hyväksyvänsä mukaan jopa neljävuotiaat lapset.

Huolimatta useissa maissa ilmenevästä lapsille suunnatusta transsukupuolisuuden tyrkyttämisestä, jotkut lääkärit ovat rohkeasti lähteneet vastustamaan sitä.

Viime kuussa useat lääkärit Heritage Foundation -tapahtumassa väittivät, että transsukupuolinen ideologia loukkaa ja pahoinpitelee lapsia.

American College of Pediatriciansin puheenjohtaja Michelle Cretella perusteli painavin sanoin:

"Se on kemiallinen kastraatio, kun pistät biologisesti normaalille lapselle puberteettia estäviä lääkkeitä. Se hoitaa murrosikää kuin sairautta, joka pysäyttää normaalin prosessin, joka on kriittinen normaalille kehitykselle ja huonoksi lapselle."

"Entä sterilointi? Valmistellaan tyttöjä kaksinkertaiseen rinnanpoistoleikkaukseen 16-vuotiaana? Ei näin hoideta masennusta tai ahdistusta ja minulla on runsaasti kokemusta nuorten masennuksen ja ahdistuksen hoidosta, jopa itsetuhoisesta masennuksesta. Esikouluikäisten lasten valheellista aivopesua luulla olevansa vangittuna väärässä kehossa? Tämäkin vain häiritsee heidän normaalia todellisuutta ja kognitiivista kehitystä. Nämä asiat ovat väärinkäytöksiä."

Tytti Salenius pe 24.11. 13:11

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot