Suurimmaksi puolueeksi täpärästi selviytyneen kristillisdemokraattisen unionin liideri Angela Merkel ei ole saanut muodostetuksi Saksaan hallitusta syyskuun parlamenttivaalien jälkeen. Tämän seurauksena Berliinissä eletään täysin harhaisessa todellisuudessa.

Sosiaalidemokraattien Martin Schulz on päättänyt jatkaa vaalitappioonsa johtanutta politikointia, sillä hän lähestyy Merkeliä tavoitteenaan lisätä maahanmuuttoa ja muodostaa EU:sta Euroopan Yhdysvallat vuoteen 2025 mennessä! Hänen mukaansa liittovaltion perustuslaki lähetettäisiin jäsenmaille ratifioitavaksi, ja ne jotka eivät muutosta hyväksyisi, saisivat lähtöpassit unionista.

Moni kiittäisi varmasti jo etukäteen erottamisesta. Schulzin kaavailema suunta on täsmälleen päinvastainen, johon monet Euroopan maat haluavat kulkea. Puolan ja Unkarin tapaiset valtiot pääsisivät eroon valtioliitosta ja muodosteilla olevasta liittovaltiosta ilman kansanäänestystä, automaattisesti. Myös Hollannin pääministeri Mark Rutte on todennut, ettei tiivistäminen ole oikea lääke EU:n ongelmiin.

Demari Schulzin tyhmyys on samanlaista kuin federalistien yleensäkin. He eivät ymmärrä, että suurin uhka EU:lle on EU itse. Eripuraan ja unionin hajoamiseen johtaa nimenomaan yhteen pakottaminen.

Jos EU halutaan säilyttää, ainoa elinkelpoinen tie on sen vaikutusvallan heikentäminen, paikoittainen purkaminen ja palauttaminen vapaakauppaliitoksi, joka valvoo paremmin ulkorajojaan.

Saksan ja Ranskan raihnaiset poliitikot näyttävät pyrkivän nyt päättämään muiden Euroopan maiden asioista. Tämä on ollut EU:n päätöksentekomenettely aina, ja juuri sen vuoksi Britannia vetäytyi EU:sta.

Suomessa Petteri Orpo ja Teija Tiilikainen ovat hätäilleet Saksan tilanteen vuoksi, tosin vääristä syistä. Orpoa vaivaa pankkiunionin jumiutuminen ja Tiilikaista epävakauden lisääntyminen.

Suurimmat ongelmat, kuten massamaahanmuutto ja veronkierto, eivät kuitenkaan johdu EU:n heikentymisestä vaan kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuden vähentämisestä. Siksi myös Schulz arvioi tilannetta väärin nähdessään Euroopan uhkana ”kansallismieliset voimat”, jotka tosiasiassa olisivat ratkaisun avain. Schulzin mielestä kansallismielisiä voimia on Saksan lisäksi muun muassa Ranskassa, Itävallassa, Tanskassa, Hollannissa ja Suomessa.

Suomen viimekesäinen hallituskriisi oli tässä valossa pelkkä kesäteatterinäytös, jossa federalismia ja integraatiota vastustavat perussuomalaiset potkaistiin pois hallituksesta käyttäen verukkeena henkilösuhteita ja ”arvokysymyksiä”. Todellinen syy kuoritaan esiin nyt, vaikka se on ollut tiedossa jo pitkään. Jo Ranskan keväisten vaalien jälkeen oli selvää, että Saksa ja Ranska pyrkivät tekemään EU:sta nopealla aikataululla liittovaltion.

Suunnitelmat rahaliiton vahvistamiseksi on nyt julkistettu, ja kansallisen päätösvallan rippeet ollaan valmiit heittämään nurkkaan. Tästä kaikesta kertoo myös sensuurin kiristäminen.

Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat valmiit hyväksymään EU:n tiivistämisen, ja siksi he kaasuttivat Perussuomalaiset ulos hallitusyhteistyöstä. Oli ”tärkeitä” ja ”isoja” asioita taustalla, sellaisia, joista ei sovi mumista suomalaisille itselleen mitään. Saksan vaaleissa kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan, ja tuskin menee myöskään jatkossa.

Berliinin bunkkereissa ja EU:n katakombeissa eletään deluusioiden vallassa. Jos harhat pahenevat, tuloksena on perikato. Saksan ja Ranskan federalistiset voimat ovat onnistuneet vielä kerran pelastamaan utopiansa Euroopan laajuisesta valtakunnasta, mutta ennen pitkää poliittisen eliitin vieraantuneisuus todellisuudesta johtaa lasilinnojen särkymiseen ja suuruudenhullujen unelmien totaaliseen tuhoutumiseen.