Blogi: Vieraskynä , to 14.12.2017 17:28

Presidentti Donald Trump tunnusti tosiasiat: Jerusalem on Israelin pääkaupunki

Pasi Turunen, Patmos lähetyssäätiöstä kirjoittaa:

”Jerusalem on Israelin pääkaupunki ja sen tulee säilyä jakamattomana”, totesi presidenttiehdokas Barak Obama, mutta pyörsi puheensa presidentiksi päästyään. Samoin ehdokkaat Clinton ja Bush häntä ennen sanoivat Jerusalemin olevan Israelin pääkaupunki, mutta eivät presidentteinä tunnustaneet Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi. Mutta 6.12.2017 löytyi Yhdysvalloista presidentti, joka tekee mitä lupaa. Jopa YLE:n verkkosivuilla analyysi alkoi sanoilla: ”Donald Trump on toteuttanut vaalilupauksensa.” (YLE 7.12.2017).  

Viime viikolla presidentti Donald Trump piti historiallisen puheen, jota joissakin lähteissä on verrattu Balfourin julistukseen. Puhe oli Yhdysvaltojen senaatin 22 vuotta sitten antaman Jerusalem asetuksen linjan sekä presidentin valtaoikeuksien mukainen. Ensimmäistä kertaa Yhdysvallat virallisesti siis tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. 

Odotetusti Trumpin päätös 6.12.2017 tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja määräys aloittaa valmistelut Yhdysvaltojen suurlähetystön siirtämiseksi Tel Avivista Jerusalemiin, herättivät sangen yllätyksettömästi voimakkaan järkyttyneen reaktion palestiinalaisissa, arabimaissa, YK:ssa ja Euroopan johtajissa. Kuten eräs blogisti totesi, reaktioista päätellen olisi voinut kuvitella, että Trump oli antanut Israelille koko Lähi-idän.

Tällaista järkytystä voidaan pitää osoituksena siitä, kuinka todellisuudesta vieraantuneita nämä järkyttyjät ovat.

Jonah Goldberg kommentoi osuvasti artikkelissaan Trump asetti faktan fiktion edelle Israelissa (Trump Puts Fact Ahead of Fiction in Israel, National Review 8.12.2017):

"Jerusalemin tunnustaminen juutalaisvaltion pääkaupungiksi on niin kiistanalainen ainoastaan siksi, että maailma on vuosikymmeniä teeskennellyt, ettei se sitä ole. 

Mieti presidentti Trumpin merkittävää (vaikkakin suureksi osin symbolista) ilmoitusta, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Ennen kuin voidaan väitellä siitä, oliko tämä hyvä vai huono liike sinun on tunnustettava yksi kiistämätön tosiasia, jonka lörpöttelijät yrittävät sivuuttaa: Se on totta! Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Knesset, Israelin parlamentti kokoontuu siellä. Israelilaiset kutsuvat sitä heidän pääkaupungikseen samasta syystä kuin he väittävät, että kaksi plus kaksi on neljä. Koska se on totta. 

Yhdysvaltojen päätös koetaan kiistanalaiseksi, koska kaikki ovat sopineet ”rauhanprosessia” suojellakseen teeskentelevänsä, että Jerusalem ei ole Israelin pääkaupunki. 

Siinä on toinen termi, joka ei oikein vastaa todellisuutta. Rauhan prosessia ei ole olemassa. Obaman hallinnon ajoista lähtien Mahmoud Abbas, palestiinalaisten presidentti, joka on päättämässä kahdettatoista vuottaan neljävuotiskaudestaan, on kieltäytynyt tapaamasta israelilaisia keskustellakseen yhtään mistään."

Presidentti Trumpin päätöksellä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi on enemmän tekemistä tosiasioiden kanssa, kuin  muutama vuosi sitten YK:n äänestyksellä, jossa useat maat – Suomi ja Ruotsi mukaan lukien – halusivat tunnustaa olemattoman Palestiinan valtion.

Tzachi Hanegbi, Times of Israel –lehden blogisti kirjoittaa myös osuvasti tuoreessa kolumnissaan On Jerusalem, a response divorced from reality (Times of Israel 13.12.2017):

”[Reaktioilla] on hyvin vähän tekemistä sen kanssa mitä presidentti [Trump] oikeasti sanoi ja mikä on hänen ilmoituksensa vaikutus todelliseen maailmaan. Reaktio tekee selväksi sen, että protestoijat eivät ole huolissaan siitä, että Jerusalem Israelin pääkaupunkina vaikeuttaisi rauhan saavuttamista. He ovat vihaisia siksi, että se saattaa tehdä rauhasta helpommin saavutettavan.

Viitaten erityisesti palestiinalaisjohtajien pyrkimykseen kieltää juutalaisen kansan kulttuurihistoriallinen yhteys maahan ja jopa kolmannen temppelin olemassaolo, Hanegbi toteaa:

"Totuus ei koskaan ole rauhan este. Todellinen este rauhalle on pettää itseänsä uskomaan, että Temppeliä ei koskaan ole ollut siellä missä se kerran on ollut, tai että Israelin hallitus ei sijaitse siellä, missä se tällä hetkellä sijaitsee.”

Diplomaattinen kieli keskellä suuta

Uutislähteissä meillä ja muualla on sekä pelätty rauhanprosessin kariutumista ja toisaalta kyselty onko Trumpilla ylipäätään mitään strategiaa tämän kaiken takana. Miksi Trump tunnusti Jerusalemin juuri nyt?

Vaikkakin Trumpin ilmoitus oli historiallisesti merkittävä, on hyvä olla tietoinen, että puheen sanamuodot olivat laaditut diplomaattinen kieli keskellä suuta. Yhtä tärkeää, kuin se mitä sanotaan, on se mitä ei sanottu.

Siinä missä Yhdysvaltojen senaatin Jerusalem asetuksessa 22 vuotta sitten puhuttiin ”jakamattomasta Jerusalemista”, ei Trumpin puheessa viitattu sen enempää Jerusalemin jakamattomuuteen kuin yhdistämiseenkään.

Sanavalinta oli tarkoituksellisesti jännitteinen ja jätti Jerusalem kysymyksen lopullisen ratkaisun vielä auki.

Trump, sekä myöhemmin Yhdysvaltojen YK lähettiläs Nikki Haley turvallisuusneuvoston kokouksessa korostivat, ettei puhe ottanut kantaa siihen millaiset rajat Jerusalemin suhteen vedetään palestiinalaisten ja Israelin keskinäisissä neuvotteluissa.

Samaan viittasi myös Israelin Suomen suurlähettiläs YLE: lle antamassaan haastattelussa (YLE 12.12.2017).

Yhdysvallat sanoi olevansa yhä vankkumattomasti sitoutunut rauhanprosessiin ja kahden valtion ratkaisuun mikäli osapuolet sitä haluavat.

Päätös symbolisesti ”oikealla” hetkellä

Julistuksen antamisella juuri nyt on ajoituksensa puolesta sekä symbolista että geopoliittista merkitystä.

Listaan lyhyesti näistä joitakin. Ensiksi ajoituksen symbolinen merkitys. Jos milloinkaan Yhdysvallat aikoi todellisesti tunnustaa tosiasiat Jerusalemista, nyt oli symbolisesti joka tavalla "oikea" hetki:

  1. Tänä vuonna on kulunut 100-vuotta Balfourin julistuksesta (2.11.1917), jonka merkitys juutalaisvaltion synnylle on ohittamattoman tärkeä. Palestiinalaiset ovat koittaneet saada kansainvälistä yhteisöä kumoamaan Balfourin julistuksen.
  2. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 100-vuotta siitä, kun kenraali Allenby valtasi Jerusalemin (11.12.1917) Ottomaaneilta ja marssi voitonparaatissa kaupunkiin ja ”palautti Jerusalemin avaimen”.
  3. Tänä vuonna on kulunut 50-vuotta siitä, kun Israel kuuden päivän puolustussodan seurauksena sai Jordanian laittomasti miehittämän Itä-Jerusalemin haltuunsa ja yhdisti jaetun kaupungin 1967.
  4. Trump antoi Israelille Hanukka-lahjan. Juutalaiset viettävät Hanukka-juhlaa joulukuussa temppelin uudelleen vihkimisen muistoksi. Trump antoi symbolisen tunnustuksen sille, että juutalaisten temppeli on sijainnut Jerusalemissa.

Nämä ovat Trumpin ilmoitukseen liittyvää symboliikkaa, jollaisen merkitystä ei voi väheksyä. Päätöksen historiallisuutta pitää peilata yhtä lailla tähän symboliikakan kuin siihenkin tosiasiaan ettei Amerikka aikaisemmin ole tunnustanut mitään osaa Jerusalemista Israelin pääkaupungiksi.

Palestiinalaisten ja arabimaiden reaktiot ovat osaksi selitettävissä reaktiona eleen voimakkaaseen symboliikkaan, jonka he hyvin ymmärtävät.

Päätös geopoliittisesti ”oikealla” hetkellä

Geopoliittisesti hetki oli myös otollinen. Vaikka nyt näyttää siltä, että arabimaat ovat löytäneet yhteisen sävelen Israelin vastaisessa rintamassa (jälleen kerran), pinnan alla on isoja tekijöitä, joiden valossa Jerusalem-päätöksen ajoitus tuli geopoliittisesti oikea-aikaisesti:

  1. Iran ydinaseohjelmineen on arabimaille paljon merkittävämpi ongelma kuin kysymys Jerusalemista ja palestiinalaisista. Kannattaa lukea Juhani Huttusen tekemä haastattelu Suomen ulkopoliittisen tutkijan Olli Ruohomäen kanssa: ”Iran horjuttaa Lähi-idän rauhaa enemmän kuin kysymys Jerusalemista” (Kirkko ja Kaupunki, 8.12.2017)
  2. Edellisen johdosta sunni-islamilaisten arabivaltioiden ja Israelin suhde on tällä hetkellä strategisesti lujempi kuin koskaan. Kommentaattorit ovat panneet merkille, että monien arabimaiden (e.g. Egypti, Saudi-Arabia) virallisissa kannanotoissa Jerusalem-päätös on kyllä selvästi tuomittu, mutta sangen diplomaattisen pidättyvällä kielellä. Hyvän analyysin tästä tarjoaa Jerusalem Post -lehden juttu Trump declaration on Jerusalem Reflects sunni Arab-Israeli understanding (JPost 13.12.2017)
  3. Yhdysvaltojen ja Sunni-islamilaisten arabimaiden suhde on juuri nyt Iranin vuoksi vahva. Lähi-idän arabimailla ei ole todellisia mahdollisuuksia pysäyttää Irania ilman Israelin ja Yhdysvaltojen strategista kumppanuutta.

Nähtäväksi jää kuinka Jerusalem-päätöksen johdosta toisensa löytänyt Israel ja amerikkavastainen arabirintama pitää. Mutta todennäköistä on, että Iran palaa jälleen agendalle enemmän tai vähemmän ohittaen kaiken muun.

Tunnustamisella oli lisäksi tietysti merkitystä Trumpin itsensä kannalta. Hän arvosteli vaalikampanjan aikana poliitikkoja siitä, että nämä vain puhuvat, mutta eivät toimi. Lupausten pitämisellä on sekä sisäpoliittista että ulkopoliittista merkitystä. Se on viesti niin äänestäjille kuin liittolaisille ja vihollisille. Yhdysvalloissa on presidentti, joka tekee mitä lupaa.

Jerusalem – Israelin profeettojen ja kuninkaiden kaupunki

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin historiallinen ja rohkea päätös sai kansat kuohuksiin. Se tuskin yllätti ketään, joka on perillä asioista.

Asioilla on aina myös laajempi merkityksensä, joka ulottuu näkyväisten asioiden tuolle puolen. Tällainen kansojen kuohunta Jerusalemin ympärillä on kirjoituksissa ennakoitu.

Profeetta Sakarja ennakoi kirjansa 12 luvussa, että viimeisinä aikoina juuri kysymys Jerusalemista muodostuu kiistaksi kaikille kansoille ennen Jeesuksen paluuta ja se saa pakanakansat kokoontumaan Jerusalemia vastaan. Nuo jakeet nousevat väistämättäkin mieleen juuri nyt:

”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle, se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat repivät pahoin itsensä: ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.” (Sakarja 12:2-3).

Kuin lukisi tämän päivän lehtiä.

Vaikka en ajattele omalla mielipiteelläni olevan maailmanpoliittista merkitystä, olen sitä mieltä, että Jerusalem on ja sen tulee olla Israelin jakamaton pääkaupunki.

Mitä pikimmin itse kukin sisäistää tämän tosiasian sitä paremmat mahdollisuudet rauhalla on Lähi-idässä. Kuten presidentti Paasikivi aikanaan lausui: Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. On aika tunnustaa tosiasiat myös Jerusalemin kohdalla. Jerusalem on Israelin pääkaupunki.

Pääministeri Benjamin Netanjahu piti presidentti Trumpin tunnustusta tärkeänä askeleena kohti rauhaa, koska rauha edellyttää sen tosiasian tunnustamista, että Jerusalem on Israelin pääkaupunki:

”Jerusalem on ollut juutalaisen kansan pääkaupunki 3000 vuoden ajan. Se on ollut Israelin pääkaupunki lähes 70 vuotta.  Kaupunki, jossa temppelimme seisoivat, kuninkaamme hallitsivat, profeettamme saarnasivat. Jerusalem on ollut toiveidemme, unelmiemme ja rukouksiemme kohteena kolmen vuosituhannen ajan. Maan kaikilta ääriltä kansamme kaipasi saada palata Jerusalemiin, koskettaa sen kultaisia ​​kiviä ja kulkea sen pyhillä kaduilla. Sen vuoksi on harvinaista voida puhua uusista ja aidoista virstanpylväistä kaupungin kunniakkaassa historiassa. Olemme syvästi kiitollisia Yhdysvaltain presidentille hänen rohkeasta ja oikeudenmukaisesta päätöksestään tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja valmistautua Yhdysvaltain suurlähetystön avaamiseen täällä.” 

On ilahduttavaa, että Suomen itsenäisyyspäivä 6.12. on tulevaisuudessa kahden sinivalkoisen kansan juhlapäivä.

 

Kirjoittaja on Pasi Turunen (TM), toimittaja, raamatunopettaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.

Vieraskynä to 14.12. 17:28

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44