Blogi: Vieraskynä , pe 02.02.2018 13:21

Kulttuuria kaikille - myös konservatiiveille

Vaalien jälkeisenä tiistaina, 31.1.2018, tutkija Mari K Niemi totesi Helsingin Sanomissa, että
presidentinvaalien tuloksesta ”on keskeistä huomata keskustaoikeistolais-konservatiivinen klangi.”

Niemen näkemys kuulostaa maallikollekin järkeenkäyvältä, eikä ainoastaan siksi, että vasemmiston ehdokkaat saivat yhteensä vähemmän ääniä kuin PS:n Laura Huhtasaari. Niemen johtopäätökseen tulee myös laskemalla yhteen äänimäärät niiltä ehdokkailta, joita voi pitää joko oikeistolaisina ja/tai porvarillisesti ajattelevina (Niinistö), konservatiiveina (Huhtasaari, Väyrynen) tai keskustalaisina (Vanhanen). Nils Torvaldsia en osaa sijoittaa näihin ryhmiin, mutta ilman häntäkin edellisten yhteenlaskettu äänisaalis edustaa lähes 4/5 niistä suomalaisista, jotka uurnilla kävivät. Vihreille, punaisille ja punavihreille jää (6,3 + 12,4)% = 18,7 %.

Tätä taustaa vasten tuntuu merkilliseltä, että suomalainen media, taiteen ja tieteen instituutiot, koululaitos ja pitkälti kirkkokin tuovat sanomansa ja tehtävänsä esiin enimmäkseen vasemmistovihreässä tai ultraliberaalissa valossa. Poikkeuksia toki löytyy, mutta kovin vähän suhteutettuna vaikkapa juuri tuohon tuoreeseen vaalitulokseen. Valtakunnan intellektuelleista hyvin harva tunnustautuu oikeistolaiseksi, saati konservatiiviksi. Oikean Median kaltaisia foorumeita on tullut tarjolle, mutta ne ovat toistaiseksi pieniä karikoita joka puolelta tulvivan kulttuurirelativismin, feminismin ja osallistavan kivapuheen aallokossa.

Toimittaja Marko Hamilo on joskus sanonut, että Suomessa tai ylipäätään länsimaissa on hiljainen enemmistö tai ainakin iso joukko ihmisiä, joiden ajatustapa vaietaan kuoliaaksi tai tuomitaan vanhanaikaiseksi ja sivistymättömäksi. Hamilon teesi tuntuu pitävän edelleen paikkaansa. Julkisuudessa esiintyvien tutkijoiden ja taiteilijoiden ulostulot ja kannanotot, koulujen opetusohjelmat ja tavoitteet, kirjallisuuden ja elokuvien aihe- ja näkökulmavalinnat ja elinkeinoelämän imagokampanjat toistavat yhä kiihkeämmin ideologioita, joita tuoreen vaalituloksen mukaan kannattaisikin vähemmistö suomalaisista.

Mistä tämä johtuu – eivätkö nykykonservatiivit tai oikeistolaiset osaa kirjoittaa romaaneja, säveltää, ohjata elokuvia tai perustaa korkealaatuisia julkaisukanavia? Vai onko jokin muu syy siihen, että heidän äänensä ei kuulu koko painollaan esimerkiksi opetushallituksen päätöksissä, valtamedian kulttuurikeskustelussa tai edes yritysjohtajien puheissa?

En tietenkään ole ensimmäinen, joka harmittelee konservatiivisen ja/tai pakollisesta kivapuheesta vapautetun tiedon- ja taiteenvälityksen ja niitä ylläpitävien instituutioiden vähäisyyttä. Presidentinvaalit vain nostavat aiheen tuoreena pintaan. Luulisi, että fiksulle, hyvin argumentoivalle, konservatiivisen näkövinkkelin tarjoavalle medialle, opetukselle, viestinnälle, taiteelle ja filosofialle löytyisi kysyntää ja käyttäjiä. Tarjonnan lisääntymisen edellytyksenä lienee se, että konservatiivista, oikeistolaista tai antifeminististä maailmankuvaa ei tarvitse kätkeä joko leimautumisen tai jopa uran tuhoutumisen pelossa.

Valituksen ja kritiikin perään pitää lisätä jotain valoisaa ja optimistista. Oikeistolais-libertaarina ja
epäkorrektina pidetyn filosofi Ayn Randin (1905-1982) pääteos ”Kun maailma järkkyi” ilmestyi suomeksi viime syksynä. Romaanimuotoinen kirja on hieno ja tutustumisen arvoinen. Kannattaa tosin varata aikaa sen läpikäymiseen – sivuja on 1521, joten metrossa selattavaksi matkalukemistoksi se ei sovi. Urakka puuduttaa niskan ja hartiat, mutta palkitsee uusilla ajatuksilla.

Lisää tällaisia avauksia.
Mai A. Allo

 

Vieraskynä pe 02.02. 13:21

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44