Blogi: Timo Vihavainen, ma 12.02.2018 17:13

Rikinkeltainen taivas

Näkökulma ankkalampilaisuuteen

 

Kjell Westö, Rikinkeltainen taivas. Käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck. Otava 2017, 459 s.

 

On väitetty, että alaluokkaisuus on maailmankatsomus. Sama epäilemättä koskee myös yläluokkaisuutta.

Luulen, että moni saattaa elää ja kuolla nykypäivän Suomessa koskaan edes aavistamatta sitä, että maassamme saattaisi olla yläluokka.

Suuresta kulttuurivallankumouksesta lähtienhän on näyttänyt siltä, että yhtenäinen keskiluokkainen maailmankatsomus on vallannut koko kansakunnan. Vaikka siinä voidaankin aina jollakin perusteella erottaa alempia ja ylempiä kerroksia ja sitten vielä se pohjakerros ja jopa pieni kellari, on se henkinen miljöö, jossa kaikki elävät, olennaisesti sama.

Tai niin saattaa helposti kuvitella. Koko kansahan näyttää nauttivan samaa ylikansallista viihdettä ja lukevan samoja lehtiä, mikäli nyt mitään lukee.

 Joka tapauksessa on jo vaikeaa löytää sellaista yhteisöä, jota voitaisiin sanoa sivistyneistöksi ja luulen, että kyse voikin olla vain joistakin saarekkeista, jotka enimmäkseen kai sijaitsevat ns. hyvin koulutettujen keskellä.

Kun rahaa alkoi tulla yhä runsaammin niille, jotka eivät kuuluneet ns. vanhan rahan perijöihin, madaltuivat yhteiskunnalliset raja-aidat myös sitä tietä. Maailmankatsomuksilla on ollut taipumus joustaa rahan edessä ja harvalla on ollut henkisesti varaa erottautua omaan ylhäisyyteen silloin, kun se on alkanut käydä sietämättömän kalliiksi rahallisesti.

Englannissa vanhat kartanot ovat yhä useammin rahvaalle avattuja näyttelytiloja, joiden kalustoksi isäntäväkikin on joutunut nöyrtymään. Maatalouden kannattavuus alkaa koko Euroopassa muutenkin olla sitä luokkaa, ettei se vuokratyövoimalla taida onnistua. Ylhäisön on siis paras nöyrtyä ja tarttua talikkoon ratsutalleillaan, ellei myy niitä.

 Mutta tämä kehityshän oli havaittavissa jo sata vuotta sitten. Englannissa, joka säästyi vallankumoukselta, oli ylimyksellistä henkeä vahvasti vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa ja jotakinhan siitä on yhä säilynyt, ulkomaalaisten turistien huviksi ja paikallisten radikaalien harmiksi.

Meillä Suomessa ollaan sen sijaan niin tasa-arvoon suuntautuneita, ettei oikeastaan kukaan kehtaa julkisesti osoittaa kuuluvansa sellaiseen kastiin, joka pitää itseään muita parempana. Edes muita rikkaampi ei saisi julkisesti olla. Poikkeuksen tekevät äkkirikastuneet, jotka ostavat mahdollisimman komeita autoja. Nekin ovat meillä hyvin harvinaisia.

Yläluokkaisuus maailmankatsomuksena on hieman eri asia. Se pidetään todennäköisesti myös ulkopuolisilta salassa. Omassa piirissä asia on toisin.

Kjell Westö tietenkin kirjoittaa romaaneja eikä esimerkiksi sosiologisia tutkielmia, mutta tapanahan on, että romaanien todellisuus enemmän tai vähemmän vastaa lukijoiden kokemaa todellisuutta.

Niinpä Rikinkeltaisen taivaan kuvailema yläluokkainen perhe on kukaties tietyssä mielessä todellinen, niin fiktiosta kuin onkin kysymys. Vastaavaahan on esiintynyt myös hänen aiemmissa romaaneissaan.

Luokkatietoisuus näyttää joka tapauksessa olevan yllättävän tärkeä asia tässä romaanissa ja ehkä se on sitä Ankkalammikon piirissä oikeastikin.

Kertoja on lähtöisin alemmasta keskiluokasta, kuten itse sanoo ja tuo ilmi sen, että jo koulussa yläluokkaiset kaunottaret (niin samalla luokalla kuin ehkä ovatkin) ovat tämän vuoksi tavoittamattomissa.’

Tämä oli minulle yllätys. Tunnetustihan Englannin Public Schooleissa olisi moraalinen ja sosiaalinen itsemurha mennä kehuskelemaan vanhempiensa ansioilla, näin ainakin seillä opiskelleet ovat vakuuttaneet. Miten kummassa moinen luokka-ajattelu saattaisi kukoistaa Suomessa vielä 1900-luvun lopulla yhteiskoulussa? Mutta uskokaamme, kun meille sanotaan.

Yhteiskunnallisen näkökulman sijasta hallitsevana tässä kirjassa on ainakin minun tulkintani mukaan päähenkilöiden narsismi.

Se näyttää ulottuvan kaikkialle. Se on vanhan patriarkan hallitseva luonteenpiirre ja sama koskee hänen pojanpoikaansa ja pojantytärtään. Saman diagnoosin voi tehdä myös kirjoittajasta ja koko heidän jengistään, johon myös tuo yläluokkainen nuoriherra kuuluu.

Sosiaaliset verkostot näet toki ylittävät luokkien raja-aidat, mutta vain osittain.

Kertoja pendelöi kahden naisen välillä ja hänen maailmansa keskittyy vahvasti navanalaiselle tasolle, kuten ikäkaudelle ja aikakaudelle tyypillistä onkin.

Seksin kuvaaminen on muuten aika vaikea tehtävä. Miten moni oikeastaan kykenee edes palauttamaan seksikokemuksistaan mitään olennaista mieleensä muistin avulla?

Mahtaako olla niin, että asia tapahtuu pitkälti sellaisilla tasoilla, ettei muistijälkiä edes jää, vain hahmoton kaipuu tehdä sama uudestaan, mikäli aihetta on. Myös unia on hyvin vaikea muistaa ainakaan pitempää aikaa. Ehkä niistäkin muistetaan pikemminkin vain muistaminen?

No, kirjailija on epäilemättä yrittänyt parhaansa ja ainakin onnistunut tuomaan seksin keskeisyyden hyvin esille. Oikeastaan siihen ei taida liittyä muita ongelmia kuin se, ettei sitä voi tehdä loputtomasti. Vastaava dilemmahan meidät saattaa yllättää runsaan noutopöydän ääressä. Ehkäpä tämä on tyypillisesti juuri meidän aikamme tragedia?

Yläluokkainen elämäntapa, mikäli sellainen esitellään, mistä en ole varma, ei sinänsä vaikuta mitenkään erityiseltä. Kansainvälisyys, joka siihen liittyy, on nykyään jo täysin keskiluokkainen ilmiö.

Kertoja itse ei kyseiseen luokkaan siis kuulu, vaan sen sijaan intellektuelleihin ja erottautuu lähinnä kirjallisuus- ja musiikkimakunsa avulla.

Myös vaatetusta ja käytettyä kieltä (maalaismaiset sanat Pohjanmaan ruotsisssa!) kuvataan varsin hartaasti ja tämä antaa kirjalle joskus hieman teini-ikäisyyteen vivahtavan leiman, mikä toki saattaa hyvinkin vastata sen populaation maailmaa, jota kirja kuvaa.

Kirjan kerronta on sen verran sujuvaa, että sen parissa kyllä viihtyy ihan hyvin, vaikka ei oikein tunnistakaan niitä seutuja, joissa liikutaan, siis henkisesti.

Aika päälle liimatulta tuntuu kuitenkin se kirjan osuus, jossa kuvataan nuorta polvea ja sen sekoiluja uuden ajan haasteiden edessä.

Iranilainen (!) maahanmuuttajamoukka, joka poseeraa marttyyriudellaan ja uskonnollaan esitetään tyyppinä, joka ansaitsisi juuri sellaisen palkinnon kuin yleensäkin ne, jotka tunkeutuvat toisen kotiin sanelemaan omia sääntöjään. Kuvaus jää kuitenkin kiusallisesti kesken.

Nuorten sekoaminen, joka liittyy venepakolaisten usein ankean kohtalon aiheuttamaan sokkiin, ei ainakaan minusta enää kuuluisi siihen samaan romaaniin, joka kuvaa eri ankkalammikon yhteiskuntaluokista lähtöisin olevaa kaveriporukkaa ja nuorten miesten ja naisten seksuaalisia jännitteitä.

Kirjailija toki tekee omat ratkaisunsa ja kukin lukee kirjaa oman maailmakuvansa pohjalta. Ankkalammikkoa tuntemattomana minulle tulee kiusaus kuvitella saavani kirjasta jotakin tietoa eli siis ymmärrystä sen suunnan todellisuudesta, vaikka en toki ota sitä turhan vakavasti.

Jos käännöksestä sanoo, että se on sujuva, ei sano vielä mitään sanomisen arvoista. Kun en ole alkuteokseen tutustunut, en kyllä osaa sanoa muutakaan.

Timo Vihavainen ma 12.02. 17:13

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10. 22:34

Tiitisen satupuu?

ma 15.10. 23:23

Legioonien aika

la 13.10. 23:03

Naisten maailmanaika

pe 12.10. 20:46

Kuka kenet?

to 11.10. 22:57

Hurskaan miehen Siperia

ke 10.10. 23:08

Läylemmäksi lankeavi

ti 09.10. 22:17

Neron osa

ma 08.10. 23:49

Tieteen tanhuvilta

su 07.10. 09:43

Keskustajääkäri

la 06.10. 10:46

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

ti 16.10.2018 22:33

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

ti 16.10.2018 22:35

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Jonkin sortin sakkia

ti 16.10.2018 22:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40