George Soros rakentaa yksityisen yliopiston Itävaltaan

George Soros rakentaa yksityisen yliopiston Itävaltaan Otto-Wagner-Spitalsin alueelle.

Ulkomaat pe 16.03.2018 11:44

Yhdysvaltalainen unkarilaislähtöinen miljadööri George Soros aikoo rakentaa Central European Universityn nimissä Wieniin yksityisen yliopiston, kertoo OE24. Yliopiston paikaksi on ilmoitettu Otto-Wagner-Spitalin alue.

Vuoden 2020/21 syyslukukaudelle avattavaksi suunniteltu yliopisto on kolmas Sorosin rakennuttama yliopisto Budapestin ja New Yorkin lisäksi. Ensi viikolla Wienin kaupungin kanssa allekirjoitettavan sopimuksen mukaan arvokas Otto-Wagner-Spitalin – jugend-ajan jalokiveksi kutsuttu – talo jää alkuperäiskunnossa osaksi yliopiston kampusta.

George Soros on tukenut rahallisesti Yhdysvaltojen demokraatteja ja liberaaleja, sekä kritisoinut voimakkaasti presidentti Donald Trumpia. Hän lahjoitti 2017 lokakuussa 18 miljardia dollaria avoimia rajoja promotoivalle Open Society -säätiölleen.

Soros sanoi myös unkarilaisen M1-kavanan haastattelussa kesäkuussa, että Euroopan velvollisuus on ottaa siirtolaisia.

Uskon, että on Euroopan velvollisuus pitää huolta siirtolaisista. Se on humanitäärinen velvollisuus ja toivon, että Eurooppa täyttää velvollisuutensa, hän sanoi.

 

Kansalainen.fi

Jukka Rahkonen pe 16.03. 11:44

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot