Ruotsin hallituksen tukema "Nettivihan tarkastaja" -järjestö jahtaa somessa vääriä mielipiteitä

Järjestön perustaja on entinen eläintenpitokiellon saanut poliisi, joka mielivaltaisesti päättää, ketkä syyllistyvät "vihan lietsomiseen" ja sitten raportoi heistä viranomaisille

Ulkomaat ti 17.04.2018 17:13
kuvituskuva. Pixabay

Ruotsin valtamedian mukaan sosiaalisen median vihapuhesyytteet ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuonna Ruotsissa.

Asianajaja ja poliittinen analyytikko Judith Bergman valaisee Ruotsissa käynnissä olevaa "sananvapaussotaa" ja kertoo, että suurimmaksi osaksi vastuussa tästä sosiaalisen median "vihapuheeseen" liittyvästä syytteeseenpanotoimien huomattavasta lisääntymisestä uskotaan olevan tammikuussa vuonna 2017 perustettu yksityinen järjestö nimeltä "Näthatsgranskaren" ("Webhate Investigator"), vapaasti suomennettuna "Nettivihan tarkastaja".

Järjestö väittää haluavansa parantaa demokraattisen keskustelun edellytyksiä Ruotsissa vastustamalla netin viharikoksia ja tekemällä niistä näkyviä.

Järjestön perustaja on entinen poliisi, Tomas Åberg ja hänen "vastuullaan" on selvittää ruotsalaisten henkilöllisyydet ja yhdessä järjestönsä kanssa päättää mielivaltaisesti, ketkä syyllistyvät ajatusrikoksiin ja "vihan lietsomiseen" ulkomaalaisia ​​vastaan sekä sitten raportoida heistä viranomaisille.

Ilmoittamalla "rikoksista" viranomaisille järjestö esittää laajalle yleisölle tavoittelevansa viharikoksien vähentämistä ja "turvallisemman ympäristön" luomista sosiaaliseen mediaan.

Todellisuudessa järjestö tarttuu kaikkiin julkaisuihin, jotka eivät tue vasemmistolaista propagandaa. Tulilinjalla ovat niin pilakuvat kuin humoristissävytteiset, parodisesti ja satiirisesti kirjoitetut julkaisut.

Vuonna 2017 Åbergin järjestö ilmoitti viranomaisille 750 ruotsalaisen kansalaisen "nettivihasta". Aftonbladetin mukaan 14 % ilmoitetuista tapauksista johti oikeudenkäyntiin, joista noin 7 % (77 tapausta) eteni todellisiin tuomioihin. Useimmat järjestön tunnistamat ja raportoimat henkilöt olivat keski-ikäisiä ja vanhempia naisia.

"Keskimääräinen ikä on noin 55 vuotta. Nuoria naisia ei ole oikeastaan ollenkaan", Åberg sanoo Aftonbladetille.

Aftonbladetin mukaan Tomas Åberg näkee työssään, kuinka nopeasti ihmiset radikalisoituvat internetissä ja hänen mielestään se on pelottavaa.

Se saattaa alkaa "lainsäädännön puitteissa pysyvistä" ulkomaalaisvastaisista toteamuksista, mutta jotka "päättyvät vakavaan rikolliseen vihaan". Åberg ei mainitse kuitenkaan mitään islamistisen radikalismin aiheuttamasta uhasta netissä.

Åberg perusti järjestön ystävänsä kanssa, koska heidän mukaansa "vakavia nettirikoksia" ei oteta tarpeeksi vakavasti Ruotsissa.

"Loimme oman hakusovelluksen, jolla löydetään sanoja ja lauseita, joiden epäillään aiheuttavan yllyttämistä etnisiä ryhmiä vastaan ja laittomia uhkauksia", Åberg kertoo.

Tällä hetkellä "nettivihan tarkastajina ja sosiaalisen median vihaa jahtaamassa" on 15 henkilöä, mukaan lukien poliisit, järjestelmän kehittäjät, luennoitsijat, lakimiehet ja sosiaalityöntekijät, jotka kaikki ovat nimettömiä.

Järjestö kieltäytyy kertomasta, keitä he ovat.

"Näthatsgranskaren" väittää olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä, mutta viime vuonna Åbergin järjestö sai 600 000 Ruotsin kruunua (73 000 dollaria) valtion tukea Ruotsin hallitukselta. Tukea perusteltiin viittaamalla "rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaiseen toimintaan".

Bergman pitää omituisena sitä, että Ruotsin valtiolla on varaa antaa yli puoli miljoonaa Ruotsin kruunua yksityiselle omankädenoikeutta harjoittavalle järjestölle, jota johtaa nähtävästi hämäräperäinen henkilö.

"Ajankohtana, kun ruotsalainen poliisi on nääntymässä resurssien takia ja heillä tuskin on aikaa tutkia todellisia rikoksia, kuten kauhistuttavia joukkoraiskauksia", Bergman täsmentää.

Åberg asetettiin myös äskettäin ehdolle Aftonbladetin arvostetun "Ruotsin sankari" -palkinnon saajaksi. Vuodesta 2007 lähtien sanomalehti on antanut Ruotsin sankaripalkinnon vuosittain "arjen sankareille, jotka ovat osoittaneet urhoollisuutta, kansalaisrohkeutta ja inhimillistä myötätuntoa".

Bergmanin mukaan näyttää siltä, ​​että muiden ruotsalaisten "väitetyn vihapuheen" antaminen ilmi viranomaisille nähdään nyt Ruotsissa "sankarillisena".

Pian "Ruotsin sankari" -palkintoehdokkuuden nimittämisen jälkeen Tomas Åbergin nimi kuitenkin katosi ehdokkaiden luettelosta eikä Aftonbladet ole antanut siihen pyydettäessäkään mitään selitystä.

Tomas Åberg, jota viime aikoihin asti ylistettiin medioissa hänen "sankarillisista" ilmiannoista poliisille koskien ruotsalaisten vihaisia ​​maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä kommentteja, ei välittänyt edes omista eläimistään.

Kävi nimittäin ilmi, että Åbergilla oli pitkä historia eläinten huonosta hoidosta ja hän oli omistanut eläintilan. Hänelle oli määrätty eläintenpitokielto hänen jätettyään hoitamatta useita jakkeja ja ne olivat kuolleet nälkään ja janoon hänen tilallaan Närkessä vuonna 2013.

Samhällsnyttin mukaan Åberg oli tuolloin sukunimeltään Bergström, mutta muutti nimeä, ettei hänen rikollinen menneisyytensä selviäisi.

Sen jälkeen kun eläinrääkkäyksestä oli ilmoitettu poliisille, "Åberg" pakeni ulkomaille välttääkseen joutumasta oikeuden eteen, ja palasi Ruotsiin rikoksensa vanhennuttua.

Nyt hän etsii pääasiassa vanhempia naisia, jotka kommentoivat esimerkiksi uutisia maahanmuuttajista, jotka joukkoraiskaavat ruotsalaisia ​​tyttöjä. Hän raportoi poliisille iäkkäistä ihmisistä, että heitä vastaan saadaan nostettua oikeusjuttu ja heidän elämänsä mahdollisesti tuhottua pelkästään heidän sosiaalisessa mediassa esittämien mielipiteidensä takia.

Vihapuheluetteloon lisätään uusien "syyllisten" nimiä joka päivä.

Asianajaja Bergman huomauttaa Ruotsiin pyyhkäisseestä voimakkaasta murhien, väkivaltaisten hyökkäysten, raiskauksien, joukkoraiskauksien ja seksuaalisen väkivallan aallosta.

Lisäksi hän muistuttaa Ruotsissa koko ajan läsnä olevasta terrorismin uhasta.

"Sen sijaan, että käytettäisiin rajallisia resursseja omien kansalaisten suojelemiseksi väkivaltaisilta päällekarkauksilta, Ruotsi ryhtyy lietsomaan laillista sotaa sen eläkeläisiä vastaan - koska he uskaltavat sanoa mielipiteensä siitä samasta väkivaltaisuudesta, josta valtio ei suojaa heitä", Bergman päättää.


 

 

Tytti Salenius ti 17.04. 17:13

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Pääuutiset

blogit

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08. 23:16

Timo Vihavainen

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit

ma 13.08. 23:07

Professorin Ajatuksia

Ajatuksia herättävä mainos

ma 13.08. 23:05

Juha Ahvio

Onko meneillään kampanja pedofilian laillistamiseksi?

su 12.08. 20:12

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08. 22:34

videot