Blogi: Arto Luukkanen, ke 18.04.2018 16:29

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

Fortum-seikkailu Venäjällä alkaa lähestyä loppuaan.

Venäjän hallituksen virallisessa Rossijskaja Gazeta -lehdessä julkaistiin kirjoitus, jossa kerrottiin suomalaisesta energiaomistamisesta tulleen uhan Venäjän kansalliselle turvallisuudelle.  Kirjoittajana on eräs herra Mihail Deljagin, joka sai nyt erityisen paljon ansiotonta arvonnousua kirjoittaessaan Fortumin uhasta. Sanasota yltyy ja Suomi-uhka kasvaa.

Kirjoittelu osoittaa sen, että jotkut isommat tahot ovat ilmeisesti iskeneet silmänsä Fortumin Venäjän investointeihin ja haaveilevat ehkä niiden haltuunotosta. Aika on sopiva. Länsi on nyt taas vihollinen ja Fortum haalii saksalaisen Uniperin osakkeita. Ehkäpä Fortumin isänmaallisesti ottaa omiin käsiin?

Mutkikas asia – helppo ratkaisu - haltuunotto

Tilanne on kuitenkin mutkikas.  Saksalainen Uniper on yksi Nord Stream 2 –hankkeen rahoittajista ja Venäjällä itsellään on mittavat meneillään suuret energiainvestoinnit Hanhikiven tulevassa voimalassa. Venäjän päättävien tahojen on harkittava tarkkaan mitä tämä konfiskointi merkitsisi sen omille investoinneille Suomessa.

Itse herra Deljagin pistopuheisiin ei siksi kannata kiinnittää huomiota. Hän ei ole päättävässä asemassa ja ilmeisesti toimii nyt jonkinlaisena puhetorvena. Deljaginin tyyli on sopivan halveksivan arroganttia ja toimii myös jonkinlaisena kansallisena sielunhoitona lehden lukijoille. Se on hänelle tapa kunnostautua ja saada kannuksia.

Tärkeämpää on itse asia. Fortum kiinnitti aikoinaan Ural-kauppojen vuoksi Venäjällä kiinni 5 miljardia euroa, joista 2,5 miljardia oli kauppoihin sisältyneitä investointivelvoitteita. Kauppa ei ollut järkevä; kyse oli valtavan suuresta investoinnista, jonka piti maksaa itsensä takaisin pitkän ajan kuluessa. Siihen sisältyi poliittinen riski, josta ei saanut puhua.

Investointien maksumiehinä olimme me – suomalaiset sähkönkuluttajat. Vuosittain Fortum jakaa sijoittajille osinkoja 400-500 miljoonaa euroa. Nämäkin tulevat meiltä. Kohonneiden sähköverojen, sähkönsiirtomaksujen ja yleisten maksujen vuoksi voi hyvinkin todeta: elämmekö pelkästään sähkölaskua varten?

Ja nyt Fortumin menettäessä rahansa – kuka vastaa tästä valtavasta mene(s)tyksestä? Sen kuitenkin tiedän kuka maksaa tämän kaiken kohonneina sähkönhintoina.

Me.

Mitäs minä sanoin!

Fortumin kohtalo osoittaa, että investointi Venäjälle ei kannata ennen kuin siellä tapahtuu järjestelmävaihdos, joka pystyy turvaamaan yksityisen omaisuudensuojan. Sitä ennen tapahtuu ”sulttaanin armosta”.

Fortumin tapauksessa ajateltiin hyväuskoisesti, että ”hyvä venäläinen” kykenee turvaamaan investoinnin ja kun siihen liittyi niin messevä investointivelvoite, niin ei kai se veli venäläinen ole niin tyhmä, että tappaa lypsylehmän.

En voi sanoa muuta kuin: mitä minä sanoin!

Käsittelin Fortumin valtavaa investointia jo vuonna 2011 kirjoittaessani tutkimuksen: ” Kuka omistaa Venäjän?: Omistamisen ja vallan dynamiikka Venäjällä” (WSOY). (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000126387.html; https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=134359; https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1992023-arto-luukkanen-varoittaa-sijoituksista-venajalle;  https://keskustelu.suomi24.fi/t/8476061/tutkija-varoittaa-fortumin-venaja-sijoitus;  

Silloin kirjan sanomasta keskusteltiin mutta yleisenä ajatuksena oli se, että Venäjän on muutoksessa kohti läntistä markkinataloutta eikä voi toimia ”rumasti”. Ja että kyllä poliittisista riskeistä selvitään kunhan ollaan lähellä EU:ta – se suojelee. 

Fortum-onnettomuus liittynee näin joukon jatkoksi pitkään sarjaan suomalaisia talouskatastrofeja, joissa yhdistyvät päätön toiveajattelu (UMTS-kaupat Saksan ilmatilassa) ja älytön hötkyily (Talvivaara).

Arto Luukkanen ke 18.04. 16:29

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44