Blogi: Reijo Tossavainen, su 06.05.2018 18:22

Suomalaista saa solvata, mutta ei somalia. Onko se oikein?

Tänään Ylen toimittaja Margit Alasalmi punavihreän agendansa mukaisesti opastaa meitä ymmärtämään, mikä on väärin ja mikä on oikein. Jutussa kysytään esimerkiksi, että mikä näistä vaihtoehdoista on kiihottamista kansanryhmää vastaan:

a) Suomalainen valkoihoinen Maija kirjoittaa blogiinsa: ”Ryöstely ja muu rikollisuus ovat somaleilla geeneissä.” 

 b) Suomalainen valkoihoinen Matti kirjoittaa blogiinsa: ”Väkivalta ja vaimon hakkaaminen ovat suomalaisilla geeneissä.” 

 c) Somalitaustainen Mohamed kirjoittaa blogiinsa: ”Väkivalta ja vaimon hakkaaminen ovat suomalaisilla geeneissä.” 

Ylen mukaan ainoa oikea vastaus on vaihteohto a). Asiaa perustellaan näin:

Laki kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, kun tarkoituksena on halventaa tai pelotella tiettyyn ryhmään kuuluvia ihmisiä tai lietsoa väkivaltaa tai syrjintää kansanryhmää kohtaan. Tämä tapahtuu loukkaavan aineiston levittämisellä tai saattamisella yleisön saataville. Rangaistukset vaihtelevat sakoista kahteen vuoteen vankeutta, teon törkeässä muodossa neljästä kuukaudesta enintään neljään vuoteen vankeutta. Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi. Suomesta ei löydy oikeustapausta, jossa olisi käsitelty kiihottamista enemmistöryhmää vastaan. Sillä, kenestä sanotaan, on siis ratkaiseva merkitys, ei sillä, kuka sanoo.

Laki on siis tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi. Enemmistöllä ei siis ole tätä suojaa, esim. suomalaisia saa kuka tahansa solvata lähes miten lystää.

Mutta ovatko somalit vähemmistö? Suomalaisia on Suomessa ja maailmalla noin 6  miljoonaa. Somaleita on Somaliassa noin 15 miljoonaa, ja muualla maailmassa useita miljoonia.

Toinen esimerkki: Suomessa on suomenruotsalaisia 290.000 eli 5,3 % maan asukkaista. Siis vähemmistö. Ylen esimerkin perusteella suomalainen Matti ei voi sanoa, että ”ryöstely ja muu rikollisuus ovat ruotsinsuomalaisilla geeneissä.”  Sen sijaan suomenruotsalainen Börje voi sanoa, että "ryöstely ja muu rikollisuus on suomalaisilla geeneissä".

Helventaminen, pelottelu, väkivallan lietsonta ja syrjintä ovat siis sallittuja suomalaisia kohtaan. Järjetöntä.

Nykytulkinta sotii varmasti useimpien oikeustajua vastaan. Siitä taas seuraa vain vastakkainasettelun lisääntyminen. Ehkäpä se on punavihreän mukasuvaitsevaiston tarkoitus.

.................

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Annan sanan kiertää.

 

Reijo Tossavainen su 06.05. 18:22

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Auta avun tarpeessa

to 19.03. 07:33

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02. 21:25

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08. 09:24

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08. 17:15

Toimittajien mielestä mediat tarkoituksella vääristelevät!

to 08.08. 20:22

Perussuomalaiset vahva ja yhtenäinen Suomen ja suomalaisten puolustaja

ti 30.07. 06:30

Agendajournalisteilla on persuongelma

ke 24.07. 17:16

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07. 08:50

Perussuomalaiset on nyt soinismista ja populismista vapaa puolue

ma 08.07. 09:23

Hallitus hajoaa, uudet vaalit ja Halla-ahosta pääministeri!

to 04.07. 08:35

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44