Blogi: Timo Vihavainen, ke 16.05.2018 16:16

Koiranleuka?

Häijy herrasmies

 

The Wicked Wit of Winston Churchill. Compiled by Dominique Enright. Michael O’Mara Books Ltd. 2001, 160 s.

 

Churchillin lentäviä lauseita on koottu useaksikin kirjaksi, joista on tainnut itsekin tulla kirjoitettua.

Mutta tässä vielä yksi, joka muuten kuuluu ilkeyksien sarjaan (Wicked Wit). Siinä esiintyvät myös Jane Austen ja Naiset (siis yleensä).

Oliko Churchill enemmänkin vastuuton ja vaarallinen, juoppo koheltaja vaiko sittenkin jämerä maan isä, Britannian bulldoggi, jonka vankka harkitsevaisuus ja lujuus pelastivat maan ellei koko maailman?

Siinäpä kysymys, jonka uusi elokuva Darkest Hour on jälleen tehnyt ajankohtaiseksi. Elokuvassa sankari on oikeastaan molempia, mutta edellinen rooli on vain pintaa eikä koskaan todella ole vaarassa toteutua. Viinaa saattaa mennä, mutta vakaa ja terve harkinta säilyy. Toivotaan, että asia oli siten.

Joka tapauksessa Churchill oli, noin suomalaisittain sanoen, hyvä suustaan. Hänestä voisi myös käyttää sanaa koiranleuka, ellei sana tuntuisi jotenkin sopimattomalta. Älyniekka on toinen  kandidaatti. Adjektiivina kai hieman vanhentuneeksi koettu sukkela voisi olla hyvä. Nokkela lienee nykykielessä käypäisin.

 Meillä ei kirjakielessä –vaikka kyllä murteissa-  oikein ole noita huumormiehiä kuvaavia sanoja, joita vaikkapa venäjässä on koko valikoima: šutnik, umnitsa, ostrjak. Viimemainittu, johon sisältyy harrastetun sanailun kirpeys, voisi kuvata Churchillia parhaiten. Englanniksi oikea adjektiivi voisi olla witty.

Joskus maailmassa meillä oli tapana sanoa, että sitä tai tätä nimitettiin hyväntahtoisesti sillä ja sillä nimellä, missä korostui se, ettei nokkeluuksien varsinainen tarkoitus ole kenenkään loukkaaminen. Tässäkin muuten kuvastuu aikakausien vaihtuminen. Nykyäänhän loukkaantuminen on pyhä asia ja syntyy tarvittaessa vain yhdestä ainoasta sanasta, lähes mistä tahansa.

Joka tapauksessa Churchillin nokkeluus oli usein hyvinkin terävää tai häijyä, mutta ei yleensä tyhjänpäiväistä. Hyvän sukkeluuden ominaisuutena onkin, että se kestää vakavan tarkastelun. Parhaimmillaan siinä ilmenee syvällisyyttä, joka panee ajattelemaan ja mieleen tulee, että sen, johon sutkaus kohdistuu, olisi myös pitänyt ajatella ja ottaa huomioon se, miten asia voidaan ymmärtää.

Hyvä sutkaus on siis itse asiassa parhaimmillaan filosofiaa ja nostaa esille ajattelematta jääneitä konteksteja ja torjuttuja mahdollisuuksia. Reaktiona on vapauttava nauru, joka ei ole pahantahtoinen, huolimatta näennäisestä ilkeydestä.

Vaikka onhan niitä muunkinlaisia vitsejä ja sutkauksia. Ajatellaanpa nyt sitäkin, kun Churchill kertoi, miten Downing Street 10:n kohdalla pysähtyi tyhjä taksi ja siitä astui ulos Clement Attlee… Tai sitä, miten hän tokaisi Attleen olevan hyvin vaatimaton ihminen, jolla on monia päteviä syitä vaatimattomuuteensa…

Todellisena patrioottina Churchill puhui kehnoa ranskaa ja näyttää tunteneen sen isänmaalliseksi velvollisuudekseen. Casblancan neuvotteluissa hän hämmästytti de Gaullea omatekoisella ranskallaan sanoen Si vous m’obstaclerez, je vous liquderai!

Kuitenkin hän osasi mielestään kylliksi ranskaa ollakseen tyytymätön tulkkeihin, jotka sivumennen sanoen eivät ymmärtäneet hänen ranskaansa. Kahdenkeskiset neuvottelut ranskalaisten kollegojen kanssa kuitenkin sujuivat ainakin joskus. Luoja tietää, mitä keskustelijat lienevät kuvitelleet toisen osapuolen sanoneen.

Turhaa kunnioitusta poliitikkokollegoitaan kohtaan Churchillilla ei ollut. Liian usein hiljaiset, vahvat miehet ovat hiljaa vain siksi, etteivät tiedä, mitä sanoa ja heitä pidetään vahvoina, koska he vaikenevat, tokaisi hän joskus.

Yleinen mielipide ei erityisemmin kiinnostanut Churhillia, mutta pakkohan se oli huomioida. Maailmalla liikkuu valtava määrä valheita, hän sanoi, ja pahinta on, että puolet niistä on totta.

Siitä huolimatta: perille ei pääse koskaan, jos heittää kivellä jokaista koiraa, joka haukkuu.

Jokaiselta lipsahtaa joskus epämiellyttävä totuus väärässä paikassa. Halpoja ja kurjia, sanoi Churchill katsoessaan amerikkalaisia lend-lease hävittäjiä. Anteeksi kuinka, kysyi vieressä kuunnellut Roosevelt. Ne ovat halpoja meille ja kurjia saksalaisille, vastasi Winston häkeltymättä.

Ja joskushan sitä kuulee omasta itsestäänkin ikäviä totuuksia tai ainakin sellaisiksi tarkoitettuja arvioita. Kerran Churchill istui klubilla, syvällä nojatuolissa ja kuuli, miten nuoret ja eteenpäin pyrkivät poliitikot juttelivat entisestä pääministeristä: Niin, tiedättekö, että sanotaan hänen olevan jo aika lailla hei-hei…

Niin, ja sanotaan, että on alkanut jo tulla ihan kuuroksikin, murahti Churchill nojatuolin uumenista.

Churchill itse sanoi, ettei vihannut ketään muuta kuin Hitleriä –ja sekin kuului ammattiin. Itse asiassa hän oli hyvissä väleissä monien sellaisten ihmisten kanssa, joista hän sanoi tunnetuimmat ilkeytensä, jotka siis eivät olleet ilkeitä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Churchillia voidaan siis pitää humoristina par excellence. Sanoakseni parhaan tietämäni kohteliaisuuden, totean, että hän olisi hyvin voinut olla savolainen.

Valtiomiehissä huumori ei ole kovin yleinen piirre. Mieleen tulee ensimmäisenä Stalin, jonka huumori oli sinänsä tasokasta, mutta saattoi olla aika raakaakin. Kekkonen taas vaikuttaa usein aidosti ilkeältä, vaikka nokkelahan hänkin oli.

Marsalkka Alanbrookea, joka piti Churchilliä vaarallisena sekoilijana ja pysyi usein tiukkana, kun neuvoteltiin, Churchill näyttää arvostaneen. Montgomeryn omahyväisyyttä hän ei sen sijaan voinut sietää. Asiaa kuvannee hänen sutkauksensa: In defeat, unbeatable, in victory, unbearable.

Kun Afrika Korpsin komentaja, kenraali von Thoma jäi Montgomeryn vangiksi, tämä tarjosi hänelle päivällisen. Churchill tokaisi: Minun käy sääliksi Thoma-parkaa. Voitettu, häväisty ja vangittu ja sitten vielä tämä… päivällinen Montgomeryn kanssa.

Joka tapauksessa Churchill kuului ns. suuriin persoonallisuuksiin. Kun sellaisista lukee, tulee aina mieleen, mahtaako niitä vielä olla tämän päivän politiikassa. Putinia tai edes Trumpia en niihin laskisi, vaikka he ovatkin molemmat omalla tavallaan erikoisia ja heiluttelevat tätä maapallo-parkaa aika lailla.

Euroopassa taas tuntuu olevan pelkkiä nollia eikä omastakaan maasta nouse yhtään maininnan arvoista hahmoa. Vai olenko väärässä?

Timo Vihavainen ke 16.05. 16:16

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Legaalisen marxismin perintö

ke 23.05. 16:48

Väärä tietoisuus ja sen oikaiseminen

ti 22.05. 21:55

Jälkidemokraattinen maailma

ma 21.05. 11:11

Tunnettu sotilas

la 19.05. 12:41

Ruokaturismia nyt!

pe 18.05. 15:05

Koiranleuka?

ke 16.05. 16:16

Yleisen ja erityisen suhde aikakautemme oloissa

ti 15.05. 18:05

Lehdestäni

ma 14.05. 10:18

Tasanjaon maailmasta

la 12.05. 23:08

Laki ja oikeus

to 10.05. 17:53

blogit

Vieraskynä

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05.2018 12:53

Juha Ahvio

Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?

pe 04.05.2018 15:50

Professorin Ajatuksia

Aktiivimalli näyttäisi toimivan

to 24.05.2018 12:12

Jukka Hankamäki

Suomi kuriin vuoteen 2030 mennessä

to 17.05.2018 13:15

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Sipilän "vihaan ihmisiä" hallitus?

ke 23.05.2018 12:28

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suvaitsevaisto immuuni tiedevilppiepäilyille?

ke 16.05.2018 07:54

Heikki Porkka

Palautetta Louhimies-kirjoituksesta

ke 23.05.2018 21:11

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05.2018 12:49

Janne Suuronen

Tunteellinen pakkopaluu kotikonnuilleen

ti 15.05.2018 17:37

Reijo Tossavainen

Punavihreä kenttäoikeus Kärkkäistä vastaan jatkuu Hesarin johdolla

ti 22.05.2018 07:24

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Legaalisen marxismin perintö

ke 23.05.2018 16:48

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28