Blogi: Petteri Hiienkoski, ma 06.08.2018 00:08

Noitavaino Puolimatkaa vastaan

Professori Tapio Puolimatka näyttää olevan vaarallinen mies, joidenkin mielestä ilmeisesti jopa Suomen vaarallisimpia!

Miksi? – Koska hän on niin sanottu toisinajattelija. Eikä ainoastaan ajattelija, vaan myös julkinen keskustelija, joka esittää poliittisesti "kerettiläisiä" ajatuksia.

Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori on kuitenkin ammattimies, joka tekee sitä, mitä tieteentekijän virkansa puolesta pitääkin. Hän kyseenalaistaa jopa itsestäänselvinä pidettyjä käsityksiä, jotka eivät perustu tieteellisesti todistettuihin ja tutkittuihin tosiasioihin tai joiden tieteellinen todistusarvo on heikko.

Puolimatka ei sulkeudu tutkijankammioonsa, vaan toimii, kuten vastuullisen tieteentekijän tulee. Hän ottaa osaa julkiseen keskusteluun ja esittää sellaisiakin tutkimustuloksia ja päätelmiä, jotka eivät kaikkia miellytä.

Länsimaisen demokratian ja modernin tieteen periaatteet

Sanan- ja mielipiteenvapaus, julkisen hallinnon läpinäkyvyys, avoin, kriittinen ja moniarvoinen yhteiskunnallinen keskustelu ovat olennainen osa länsimaista demokratiaa. Toimiakseen se edellyttää sitä, että erilaisille poliittisille mielipiteille annetaan yhteiskunnassa aidosti mahdollisuus tulla julki ja kilpailla keskenään, että äänestäjät voivat niistä vapaasti valita sen, mitä he haluavat kannattaa. Länsimaisessa demokratiassa valtiovalta kuuluu kansalle.

Vastaavasti akateeminen vapaus ja tieteellisen toiminnan läpinäkyvyys, avoin, kriittinen ja moniarvoinen keskustelu ovat olennainen osa modernin tieteen periaatteita: itsekriittisyys ja itseäänkorjaavuus perustuvat siihen, että tutkimukset ja niiden tulokset ovat julkisia ja erilaiset tieteelliset käsitykset saavat tiedeyhteisössä kilpailla keskenään selitysvoimansa ja johdonmukaisuutensa perusteella.

Toisin kuin länsimainen demokratia, moderni tiede ei perustu enemmistöpäätöksiin, vaan tutkimustulosten tiedolliseen pätevyyteen, tieteellisesti todistettuihin väitteisiin ja niiden pohjalta tehtyihin päätelmiin. Suhteessa muuhun yhteiskuntaan ja demokraattiseen päätöksentekoon, tieteellä on autonominen asema. Tulosten taloudellinen, poliittinen, moraalinen, ideologinen tms. toivottavuus tai epätoivottavuus ei saa vaikuttaa akateemiseen vapauteen ja tieteelliseen toimintaan. Tieteellistä tietoa ei voi kumota tai hylätä esimerkiksi poliittisin, moraalisin tai katsomuksellisin perustein loukkamatta tieteen autonomiaa.

Poliittinen painostus ylioppilaskunnan kautta

Ylioppilaskunnan edustajat koostuvat opiskelijapoliitikoista, joita ei valita tehtäväänsä tieteellisin perustein. Edustajat valitaan poliittisin perustein demokraattisella äänestysmenettelyllä. Heillä, kuten muillakin opiskelijoilla, on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja niiden esittämiseen. Ne voivat suurestikin poiketa tutkijoiden ja opettajien käsityksistä.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) hallitus ei voi olla mikään politbyroo, jolla olisi valta rajoittaa muiden perustuslaillisia oikeuksia esittää mielipiteitään, ja vaatia muita alistumaan heidän poliittisiin linjauksiinsa. Tekosyyksi ei riitä kannanotto, jonka perusteella "turvallisen opiskeluympäristön takaaminen kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta", muka edellyttäisi sitä. Todellisuudessa yhdenkään opiskelijan turvallisuus ei ole millään tavalla uhattuna!

JYY:n hallituksen puheenjohtaja Aapeli Tourusen mukaan "kysely kannanoton laatimisesta tuli opiskelijoiden keskuudesta". Ylioppilaskuntiin kuuluu valtava määrä opiskelijoita. Periaatteessa hallituksen ja edustajiston tulisi edustaa kaikkia yliopiston opiskelijoita eikä antautua jonkin militantin opiskelijaryhmän poliittisten painostustoimien välikappaleeksi.

Kaikkein vähiten JYY:n edustajilla on oikeus millään verukkeella yrittää kieltää yliopiston tutkijoita ja opettajia käyttämästä heille kuuluvaa akateemista vapautta. Etenkin jos vaientamisyritykset tähtäävät poliittisesti "väärien" tutkimustulosten tai yhteiskuntatieteellisen merkittävän argumentaatioanalyysin julkitulon estämiseen.

Totalitarismi verhoaa keinonsa ja tavoitteensa

Totalitaaristen aatteiden kannattajat sekä äärivasemmistossa että äärioikeistossa ovat aina ja kaikkialla vastustaneet sekä länsimaisen demokratian että myös modernin tieteen periaatteita. Poliittiset kiihkoilijat eivät ole pyrkineet alistamaan ainoastaan tiedettä vaan myös taiteen ja julkisen tiedonvälistyksen ideologiansa palvelemiseen, toisin sanoen sen edistämisen välikappaleiksi.

Niin kuin länsimaisen demokratian tuhoamisessa ensimmäinen uhri on sanan- ja mielipiteenvapaus, niin myös modernin tieteen tuhoamisessa ensimmäinen uhri on tieteen autonomia ja akateeminen vapaus.

Toisinajattelija-käsitteenä kuuluu tarkkaan ottaen ainoastaan totalitaarisiin yhteiskuntiin, joissa erilaisille mielipiteille ei anneta yhdenvertaista olemassaolon oikeutta. Totalitarismille on tunnusomaista rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta sekä kohdistaa toisinajattelijoihin taloudellista, sosiaalista ja poliittista painostusta ja vainoa.

Historia muistuttaa siitä, miten tämä ilmeni 1900-luvulla sosialistisissa ja kansallissosialistissa yhteiskuntakokeiluissa ja mitkä olivat niiden seuraukset. Jokainen älyllisesti rehellinen aikuinen tietää myös sen, että totalitaarisia menetelmiä voidaan toteuttaa myös "silkkihansikkain" muodollisesti demokratian ja tasa-arvon nimissä. Sitä kutsutaan näennäisdemokratiaksi eikä sen pitäisi antaa pettää ketään.

Poliittisesti "kerettiläisen" tiedemiehen oikeudet?

Näyttää siltä, että professori Tapio Puolimatka on joutunut virkansa ja esittämiensä tutkimustulosten ja päätelmien takia mielipidevainon kohteeksi. Niillä, jotka ovat poliittisista ja ideologisista syistä eri mieltä hänen kanssaan, on täysi oikeus olla eri mieltä. Niillä, jotka ovat tieteellisin perustein eri mieltä, on niin ikään oikeus esittää eriävät näkemyksensä ja perusteet niille. Se on vapaassa maassa luovuttamaton osa avointa yhteiskunnallista keskustelua.

Se, ettei kunnioiteta länsimaisen demokratian ja modernin tieteen mukaisia periaatteita, vaan Puolimatkaa mustamaalataan ja leimataan hänen blogi-kirjoituksensa vastoin parempaa tietoa "homofobiseksi", on poliittista kiihkoilua. Todellisuudessa kirjoitus käsittelee pedofiliaa.

Sen sijaan, että Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen ja vararehtori Marja-Leena Laakso puolustaisivat professorinsa akateemista vapautta modernin tieteen periaatteiden mukaisesti, he esittävät häntä kuulematta toisen käden tietojen perusteella julkisuudessa tuomitsevia lausuntoja. Se, että rehtori Hämäläinen jopa uhkailee häntä "konkreettisilla toimenpiteillä", on tyrmistyttävää. Se sotii yleistä oikeustajua (vrt. laillisuusperiaate) vastaan.

Edes paavikirkon inkvisitio ei toiminut Galileo Galileita (1564–1642) kohtaan yhtä epäreilusti. Hänen kohdallaan asioita sentään tutkittiin jopa kahdessa oikeudenkäynnissä. Galileille annettiin myös mahdollisuus puolustautua ja perustella käsityksensä. Ja siitä on sentään jo noin 400 vuotta!

Vaikka poliitikot saattavat perustella poliittisia ratkaisujaan epämääräisesti arvoilla, työelämää ja akateemista maailmaa ei pitäisi samalla tavoin politisoida. Poliitikot ovat ratkaisuistaan vastuussa äänestäjilleen. Muualla yhteiskunnassa ei tällaista poliittista vastuuta ole. Sen sijaan tulee noudattaa laillisia menettelytapoja.

Epämääräinen viittaus arvoihin ei oikeuta syrjintää mielipiteiden perusteella. Sellainen johtaa mielivaltaan, joka käytännössä kumoaa perustuslailliset kansalaisoikeudet. Tavassa, jolla professori Puolimatkaan julkisuudessa suhtaudutaan, on poliittisen noitavainon piirteitä.

Jyväskylän yliopiston menettelytavat koskettavat viime kädessä kaikkea akateemista opetushenkilöstöä, tieteenalasta ja yhteiskunnallisista mielipiteistä riippumatta. Jos tällaisen annetaan vapaasti jatkua, se tuskin voi olla vaikuttamatta vääristävästi sekä tieteen että yhteiskunnan kehitykseen.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteitä ja lisätietoja:

Jyväskylän yliopistolla muhii poliittiset vainot. Jukka Rahkonen. OM ke 01.08. 22:04.

Jyväskylän yliopisto käy läpi homofobisesta kirjoituksesta syytetyn professorin opetusmateriaaleja. Tekijä STT - Salon Seudun Sanomat 1.8.2018 | 19:30.

Kasvatustieteen professori kirjoitti homovastaiseksi tulkitun tekstin – Jyväskylän yliopisto sanoutuu irti ja lupaa ”konkreettisia toimenpiteitä”. Miika Koskela. HS. Julkaistu: 1.8. 19:21.

Jyväskylän yliopisto sanoutui irti professorinsa kirjoituksesta – vertaa homoutta pedofiliaan. MTV Internet. Julkaistu 01.08.2018 16:39.

Professori Tapio Puolimatka: Kampanja pedofilian laillistamiseksi. OM Vieraskynä , pe 27.07.2018 21:42.

Esa Väliverronen: Tieteen ja tutkijoiden sananvapaus. Tiellä sananvapauteen.

Petteri Hiienkoski ma 06.08. 00:08

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44