Blogi: Vieraskynä , ke 29.08.2018 22:28

"Asian vierestä puhumisen taidonnäyte" - Puolimatkan vastine Petri Luomaselle

Professori Tapio Puolimatka kirjoittaa Vartija-lehdessä otsikolla "Asian vierestä puhumisen taidonnäyte" vastineen Petri Luomasen aiempaan mielenilmaukseen Puolimatkan blogikirjoituksesta. Puolimatkan kohua herättäneen blogikirjoituksen otsikko oli Kampanja pedofilian laillistamiseksi.

Julkaisemme Vartija-lehdessä julkaistun vastineen kokonaisuudessaan myös tässä:

 

Olen kiitollinen Petri Luomaselle, että hän on Vartijan kirjoituksessaan 18.8. 2018 ”Puolimatka uhkaa akateemisen tutkimuksen ja opetuksen vapautta” tarkkaan analysoinut lähteitä, joita olen käyttänyt kirjoituksessani ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi”. Luomanen ei ole nähnyt tarkoituksenmukaiseksi käsitellä itse kirjoitukseni aihetta, eli niitä kolmea käsitystä, jotka yhdessä tekevät mahdolliseksi käynnistää kampanjan pedofilian normalisoimiseksi ja laillistamiseksi: (1) Seksuaalinen suuntautuminen on synnynnäinen ja muuttumaton, ja pedofilia voidaan ymmärtää yhdeksi luonnolliseksi ja terveeksi seksuaaliseksi suuntautumiseksi; (2) Lapsi on luonnostaan seksuaalista nautintoa etsivä olento syntymästään saakka; (3) Sekä lapsella että pedofiilillä on tietyissä rajoissa oikeus toteuttaa seksuaalisia taipumuksiaan, jolloin heidän seksuaaliset taipumuksensa voidaan ymmärtää toisiaan täydentäviksi.

JOAN A. NELSONIN KÄSITEMÄÄRITELMÄT

Nämä kolme käsitettä yhdistyvät kasvatustieteen tohtori Joan A. Nelsonin (1989a) ”jatkuvuusmallissa”. Luomanen (2018) pitää sitä yhtenä yrityksenä arvovapaasti ja tieteellisen täsmällisesti käsitteellistää aikuisten ja lasten välisiä seksuaalisuhteita. Itse kuitenkin pidän Nelsonin artikkelia (1989a) yhtenä ilmauksena siitä aikuisten ja lasten välisten seksuaalisuhteiden normalisoimis- ja laillistamisprosessista, jota kritisoin.

Luomanen (2018) kritisoi väitettäni, jonka mukaan ”Joan A. Nelsonin (1989) mielestä pedofiiliä tulisi kutsua lapsen oikeuksia puolustavaksi visionääriksi”. Luomanen kommentoi: ”Vaikuttava huipennus artikkelin väitteelle – mutta totta vain mielikuvitusmaailmassa. Puolimatkan esittämä lainaus löytyy kyllä Joan A. Nelsonin artikkelista, mutta kyse ei ole Nelsonin omasta mielipiteestä. Lisäksi on niin, että Nelson haluaa nimenomaan tehdä eron ’pedofiilien” ja ’visionäärien’ välillä. – – Lainaus on räikeästi hyvän tieteellisen käytännön vastainen.” Keskusteluosion kommentissaan Luomanen modifioi kantaansa: ”Nelsonin kolme persoonallisuustyyppiä, patologinen, pedofiili ja visionääri ovat kaikki sellaisia, joita yleiskielessä karkeasti ottaen kutsuttaisiin pedofiileiksi, eli ne ovat tavallaan ’pedofilian’ alaryhmiä.” [1] (Luomasen kommentti oman artikkelinsa kommenttiosiossa 20.8.2018 klo 15.22 .)

Mitä Nelson varsinaisesti sanoi? Aikuisten ja lasten välisten seksuaalisuhteiden ymmärtämisen ja tutkimisen edistämiseksi Nelson “ehdottaa kolmea yksinkertaista ja helposti toteutettavaa terminologista muutosta, joiden avulla ammattilaisia ja lopulta yhteiskuntaa voidaan auttaa uudelleen käsitteellistämään ilmiötä kokonaisuudessaan” (Nelson 1989a). (1) Nelsonin mukaan ei tule lähtökohtaisesti puhua hyväksikäyttäjästä ja uhrista vaan seksuaalisuhteen osapuolista; (2) Seksuaalisia kokemuksia lasten kanssa ei saisi itsestään selvästi pitää hyväksikäyttönä, vaan tulisi puhua vain seksuaalikokemuksista; (3) Lisäksi aikuisten lasten välisiä suhteita tulisi luonnehtia neutraalilla termillä ”sukupolvien välinen seksi”.

Tällä käsitteellisellä muutoksella Nelson pyrkii tieteellisen neutraalisuuden nimissä poistamaan pedofiliakeskustelusta kielteiset ja tunteilla ladatut termit ja lisäämään avoimuutta ajatukselle, että aikuisten ja lasten välinen seksuaalisuhde voi olla myönteinen asia. Nelsonin ja ilmeisesti myös Luomasen mukaan asioita pystytään tarkastelemaan puolueettomasti ja ennakkoluulottomasti muuttamalla aiheesta käydyssä keskustelussa käytettyä sanastoa. Luomasen luonnehdinnan mukaan Nelson kehittää ”arvovapaata kategorisointia”.

Nelson (1989a) kutsuu malliaan ”jatkuvuusmalliksi” (Continuum model), koska hän haluaa kartoittaa eri ulottuvuudet ja vaihtoehdot aikuisten ja lasten välisissä seksuaalisuhteissa ja niiden osallistujissa. Nelsonin jatkuvuusmallin mukaan lasten kanssa seksuaalisuhteissa elävät aikuiset voidaan jakaa kolmeen kategoriaan – psyykkisesti häiriintyneisiin ihmisiin, pedofiileihin ja visionääreihin (kaukokatseisiin edelläkävijöihin):

  • Sukupolvien väliseen seksiin osallistuvat psyykkisesti häiriintyneet (patologisoituneet) aikuiset: Osa lasten kanssa seksuaalisuhteissa elävistä aikuisista toimii sukupolvien välisissä seksuaalisuhteissa ”epätarkoituksenmukaisesti (dysfunctionally) käyttäytyen seksuaalisesti tavalla, joka antaa viitteitä psykologisesta häiriöstä. Tällaiset ihmiset kärsivät ohimenevästä stressistä, roolihäiriöistä, regressiivisistä psykologisista tekijöistä tai fiksaatioista, jotka saavat heidät etsimään seksuaalista tyydytystä lasten kanssa huolimatta siitä, että he luonnostaan ovat seksuaalisesti suuntautuneet sukupuolisuhteisiin aikuisten kanssa.” Tähän luokkaan kuuluvat siis ne aikuiset, jotka osallistuvat seksuaalisuhteisiin lasten kanssa, koska he ovat psyykkisesti häiriintyneitä.
  • Sukupolvien väliseen seksiin osallistuvat normaalin pedofiilisen taipumuksen omaavat aikuiset: Toinen luokka ”sukupuolten väliseen seksiin” osallistuvista aikuisista koostuu pedofiileistä, jotka kokevat rakkaudellisia tunteita ja seksuaalista kiinnostusta lapsiin. Tässä kiinnostuksessa ei Nelsonin mukaan ole mitään patologista, vaan kyseessä on heidän terve seksuaalinen suuntautumisensa. Osa pedofiileistä toteuttaa seksuaalista suuntautumistaan käytännössä, jää ehkä kiinni ja altistetaan terapialle. Osa taas pidättyy käytännön toteutuksesta, koska pelkää siitä seuraavia oikeudellisia seuraamuksia tai lapsille aiheutuvaa vahinkoa. Näin he myös välttävät terapian.
  • Sukupolvien väliseen seksiin osallistuvat eettisesti tietoiset visionäärit (kaukonäköiset edelläkävijät): Lapsen kanssa seksuaalisuhteissa elävän ihmisen ihannemuotoa tulisi Nelsonin mielestä kutsua lapsen oikeuksia puolustavaksi ”kaukonäköiseksi edelläkävijäksi”. Eettisyytensä lisäksi visionääri on myös valistunut ja aikaansa edellä oleva edistyksellinen ihminen. Nelsonin mukaan tällainen edelläkävijä on lasten kanssa seksuaalisuhteissa elävä aikuinen, joka ei ole psyykkisesti häiriintynyt ja jonka seksuaalinen kiinnostus ei kohdistu lapsiin ollenkaan tai ei ainakaan ensisijaisesti. Miksi sitten kaukonäköinen edelläkävijä elää seksuaalisuhteissa lasten kanssa? Tämä johtuu siitä, että hän toimii epäitsekkäästi ja valistuneesti: hänen näkemyksensä mukaan lapsilla on tyydyttämättömiä seksuaalisia tarpeita, jotka haittaavat lapsen tervettä kehitystä, ja hän osallistuu seksuaalisuhteisiin lasten kanssa kasvatuksellisista syistä, auttaakseen lasta oppimaan taidon tyydyttää itseään seksuaalisesti. Tällainen eettisesti ihanteellinen ”edelläkävijä” ”antaa lapselle rakkautta, joka ei aseta seksiä ehdoksi eikä osallistu seksuaaliseen kontaktiin oman tyydytyksensä takia, vaan vastauksena lapsen pyrkimyksiin saada käytännöllistä tietoa. Visionääri olettaa lapsen olevan valmis informaatioon, kun lapsi esittää kysymyksen, ja hän opettaa käytännöllistä seksuaalikasvatusta samalla kun hän opettaa terveydestä, turvallisuudesta ja luonnosta.” Lapsen seksuaalioikeuksia puolustava valistunut edelläkävijä “uskoo, että aikaamme luonnehtivat ongelmat ovat peräisin lapsuuden seksuaalisuuden tukahduttamisesta, joka kieltää iästä vapaan seksuaalisen kiintymyksen ilmaisun”. Näin Nelsonin puolustama käsitteellinen muutos tekee mahdolliseksi puolustaa mallia, jossa aikuisten ja lasten väliset seksuaalisuhteet ovat hyväksyttäviä ja jopa olennaisia lapsen terveelle kehitykselle.

Nelsonin visionääri puolustaa aikuisten ja lasten välisiä seksuaalisuhteita myös vetoamalla joidenkin alkukantaisten heimojen käytäntöihin, joissa aikuiset ovat seksuaalisuhteissa lasten kanssa ja antavat heille käytännöllistä seksuaaliohjausta. ”Visionäärit siteeraavat antropologisia löytöjä primitiivistä heimoista kuten Pukapukas, Trukese ja Lesu, joissa kaikki perheen jäsenet nukkuvat samassa huoneessa niin että lapset voivat normaalisti havainnoida aikuisten seksuaaliaktiviteetteja (Ford & Beach, 1951). He kiinnittävät huomiota siihen, että Hopi-, Sirioni-, Kazak- ja Alorese-heimoissa kuten myös länsimaisessa kulttuurissa niinkin myöhään kuin keskiajan Euroopassa kaikki perheenjäsenet avoimesti koskettelivat, halasivat ja seksuaalisesti hyväilivät lapsia. Jopa viimeaikaisessa Euroopan historiassa, erityisesti maaseudulla, vanhemmat, hoitajat, ja palvelijat ovat masturboineet lapsia miellyttääkseen ja rauhoittaakseen heitä.” (Nelson 1989a)

Näin siis Nelson haluaa määritellä visionäärin ”käsitteelliseksi malliksi, joka ei oleta sen enempää patologiaa kuin pedofiliaakaan”. Luomanen näyttää pitävän tätä Nelsonin käsitemallia hyvänä yrityksenä luoda arvovapaa ja tieteellisesti täsmällinen kuvaus ilmiöstä. Tästä näyttäisi seuraavan se mahdollisuus, että osa lasten kanssa seksuaalisuhteissa elävistä aikuisista on visionäärejä, aikaansa edellä olevia epäitsekkäitä ihmisiä, jotka suhtautuvat aikuisten ja lasten väliseen seksiin ennakkoluulottomasti, ymmärtävät sen lapsen seksuaaliterveyttä edistävän vaikutuksen ja antavat lapselle käytännöllistä seksuaalikasvatusta elämällä hänen kanssaan seksuaalisuhteessa.

MITÄ NELSON TARKOITTAA VISIONÄÄRILLÄ?

Vaikka Luomanen pitää Nelsonin käsitejärjestelmää arvovapaana ja tieteelliseltä kannalta täsmällisenä, siinä on mielestäni juuri ne kolme virheellistä oletusta, joita kirjoituksessani vastustan: (1) Pedofilia voi olla luonnollinen, muuttumaton ja täysin terve taipumus, joka ilmenee rakkautena ja haluna elää seksuaalisuhteissa lasten kanssa; (2) Lapsilla on luonnostaan seksuaalisia tarpeita, joiden torjuminen ja tukahduttaminen on vahingollista lapsen terveelle kehitykselle; (3) Lapsella on oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Samanlainen oikeus on myös pedofiilillä. Niinpä nämä kaksi taipumusta voivat täydentää toisiaan. Lisäksi Nelson luo visionäärin kategorian, joka koostuu epäitsekkäistä ja moraalisesti tietoisista ihmisistä vailla psykologista pedofiliataipumusta, jotka kunnioittavat lasten seksuaalioikeuksia osallistumalla lasten kanssa seksuaalisuhteisiin puhtaasti kasvatuksellisista motiiveista. He auttavat lapsia oppimaan taitoja, joita lapset tarvitsevat voidakseen saada seksuaalista tyydytystä. Tällaisten taitojen oppimista pidetään edellytyksenä lasten terveelle kehitykselle.

Nelsonin ihannekuva visionääristä olettaa lapsella olevan syntymästään saakka seksuaalisia tarpeita ja seksuaalioikeuksia, joita visionääri kokee olevansa moraalisesti velvoitettu täyttämään. Ei varmaan haittaa, jos visionääri saa aikuisten ja lasten välisistä seksuaalisuhteista tyydytystä paitsi moraalisen erinomaisuutensa takia myös itse seksin takia, vaikka hänen motiivinsa onkin puhtaan epäitsekäs. Visionäärin käsitteen avulla lasten kanssa seksuaalisuhteissa elävä aikuinen voidaan kuvata epäitsekkääksi kasvattajaksi, joka auttaa lasta oppimaan seksuaalisuuden vaikeaa taitoa. Nelsonin käsitemalli luo näin edellytykset paitsi pedofilian normalisoimiselle, myös lasten kanssa seksuaalisuhteissa elävän aikuisen korottamiselle eräänlaiseksi laupiaaksi samarialaiseksi, joka toteuttaa mitä korkeinta eettistä ihannetta eläessään seksuaalisuhteissa lasten kanssa.

Missä mielessä sitten pedofiiliä sanan tavanomaisessa merkityksessä voidaan kutsua lapsen oikeuksia puolustavaksi visionääriksi, edelläkävijäksi? Nelsonin ajattelussa heijastuu Alfred Kinseyn vaikutus, jonka pohjalta hän on taipuvainen oletukseen, että seksuaalisuhteet aikuisten kanssa eivät sinänsä vahingoita lasta, jos ne eivät ole väkivaltaisia ja pakottavia: vahinko johtuu aikuisten kielteisistä reaktioista näiden suhteiden paljastuessa. Visionäärin kuvauksen yhteydessä Nelson siteeraa Kinseyn kirjaa naisten seksuaalisesta käyttäytymisestä (Kinsey ym. 1953), jonka mukaan ”varhaiset seksuaalikokemukset korreloivat usein myönteisesti suurimman aikuisiän seksuaalisen ja ihmissuhteiden tyytyväisyyden kanssa”. Nelsonin mielestä todellisuudelle ei tehdä oikeutta, kun ”lasten seksuaaliset tunteet on kielletty”. Hän varoittaa mahdollisuudesta, että pyrkiessään suojelemaan lapsia yhteiskunta itse asiassa päätyy ”sortamaan lasten normaalia seksuaalista kehitystä”. Nelsonin jatkuvuusmallin mukaan lasten ja aikuisten seksuaalisilla tunteilla ei ole laadullista eroa.[2]

Monet aikuisten seksuaaliset ongelmat johtuvat siitä, ettei heidän annettu lapsena elää luonnollisissa seksuaalisuhteissa. Pedofiilin kanssa seksuaalisuhteessa ollut lapsi voi kokea tyytyväisyyttä itseensä siksi, että hän on sopeutunut hyvin insestisuhteesta huolimatta tai ehkä jopa juuri sen takia. Seksuaalinen suhde aikuiseen voi itse asiassa palvella lapsen tervettä kehitystä. Elämällä seksuaalisuhteissa lasten kanssa pedofiili siis palvelee lapsen todellista etua ja on siksi edelläkävijä suhteessa aikamme ennakkoluuloiseen suhtautumiseen aikuisten ja lasten välisiin seksuaalisuhteisiin.[3]

Luomaselle Nelsonin (1989a) artikkeli edustaa pyrkimystä puolueettomaan lähestymistapaan. Vaikka Luomanen korostaa omaa tieteellisyyttään, hän ei kyseenalaista Nelsonin tutkimuksen perusoletuksia. Luomasen tieteenfilosofisesti naiivi oletus tieteen objektiivisuudesta ja arvovapaudesta ja sen varaan rakentuva mekaaninen tulkintatapa tekee hänelle vaikeaksi ottaa kriittistä etäisyyttä Nelsonin tapaan luoda uutta käsitejärjestelmää, jossa rakastava kasvattaja ja hyväntekijä voi juuri moraalisen erinomaisuutensa ja valistuneisuutensa takia elää seksuaalisuhteissa lasten kanssa. Onko mitään tehokkaampaa tapaa markkinoida lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kuin kuvata sitä epäitsekkääksi lapsen kasvatukseksi?

Nelsonin visionäärin käsitteessä huipentuu se käsitteellinen muutos, jota pyrin kirjoituksessani vastustamaan. Minua on kritisoitu siitä, että ajattelin Björn Vikströmin seuraajien joskus hyväksyvän pedofilian. Itse ajattelin siihen menevän puoli vuosisataa. Nyt huomaan, että ”kehitys” voi olla paljon nopeampi. Vaikka Petri Luomanen ei puolustakaan pedofiliaa, hän korostaa poliittista korrektiutta ja uskoo poliittisesti korrektin tieteen objektiivisuuteen. Ajan muoti-ideologioita myötäilevä lähestymistapa antaa sivustatukea sellaiselle ”neutraalille” käsitemallille, jonka pohjalta voi joskus olla mahdollista hyväksyä visionäärinen pedofiliakasvatus, kunhan kukaan ei vain kutsu sitä pedofiliakasvatukseksi. Tällaisessa kulttuuritilanteessa on oikeutettua kysyä, olemmeko tulossa aikaan, jolloin maamme yliopistot ovat valmiit sisällyttämään lastentarhaopettajien ja opettajien koulutukseen tällaista ”arvovapaata ja tieteellisesti täsmällisempää” opetusta. Nelsonin valistuneiden edelläkävijöiden mielestä kaikkien maailman ongelmien ratkaisu on nyt löytynyt: ”omaa aikaamme luonnehtivien ongelmien juuret ovat lapsuuden seksuaalisuuden tukahduttamisessa, jotka estävät iästä vapaan seksuaalisen kiintymyksen osoittamisen” (Nelson 1989a). Tältä pohjalta voidaan tehdä hämmästyttävä yleistys: kunhan koulutus auttaa lapsia vapautumaan seksuaalisesti, aikamme ongelmat katoavat.

Oma artikkelini käsitteli kyseisen terminologian tuomista keskustelukentälle, tosin kansantajuisen blogikirjoituksen muodossa. Luomasen eksegeettisen taustan luulisi antavan hänelle valmiuksia arvioida erilaisia kirjallisuuden lajeja niiden ominaisluonteen mukaisesti. Hänellä on kuitenkin ilmeisiä vaikeuksia ymmärtää kansantajuisen blogin erityisluonnetta. Hän soveltaa blogin arvioimiseen kriteerejä, joita yleensä sovelletaan tieteelliseen kirjoittamiseen.

AD HOMINEM -ARGUMENTTI

Luomanen keskittyy tarkastelemaan tutkimuksessa käytettyjä lähteitä ja niiden kirjoittajia. Häntä näyttää häiritsevän se, että olen vedonnut Doug Mainwaringin elokuva-analyysiin ja hän väittää minun esittelevän Mainwaringin tutkijaksi. Todellisuudessa en esittele Mainwaringiä millään lailla. Mielestäni valaisevan kulttuurianalyysin tekeminen ei edellytä tutkijan statusta. Monet Mainwaringin kulttuurianalyysit ovat valaisevia. Kansantajuisen blogin on annettava lukijoille helppotajuinen ja ajankohtainen kuvaus ilmiöstä, joka aktivoi lukijan omat intuitiot. Luomasen tapa luonnehtia Mainwaring äärioikeistolaiseksi fundamentalistiksi on ad hominem –argumentti, jolla ei ole älyllistä arvoa.

Luomanen ei pidä siitä, että luotan Mark Regneruksen tutkimuksiin ja käytän häntä lähteenäni. Häntä häiritsee, että olen viitannut Regneruksen kirjoitukseen Public Discourse –nettijulkaisussa, jonka rahoittajana on ”oikeistolainen” The Witherspoon-instituutti. Taaskin Luomasta näyttää kiinnostavan lähinnä julkaisualustan ja esittäjän poliittinen korrektius samalla kun unohtuu itse asia, lasten seksuaalisen viattomuuden suojeleminen. Luomanen katsoo Sherkatin edustavan objektiivista analyysia Regneruksesta. Jos kuitenkin tekstien taustoja aletaan nostaa esiin, myös käsitys Sherkatin asenteista muuttuu. Juuri tämä ”objektiivista” tutkimusta edustava Darren Sherkat uskoi Regneruksen olevan osa ”laajaa oikeistolaista salaliittoa”. Hän väitti Regneruksen olevan ”poliittinen huora” joka ”saa maksaa maineen menetyksellä.”[4]

Johtopäätöksenä voidaan sanoaLuomasen tekevän virheellisen oletuksen, että perinteisen avioliittomallin kannattaminen ja lasten identiteetti- ja suhdeoikeuksien puolustaminen merkitsevät ennakkoluuloista asennetta homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan. Hän projisoi tekstiini tällaista ihmisiin kohdistuvaa ennakkoluuloa, vaikka tekstissä tai yleensäkään kirjoituksissani tai lausumissani ei ole mitään viitettä siihen suuntaan. Vaikka hän korostaa tieteellisyyttään, hän turvautuu tunteenomaisiin ilmaisuihin, jotka palvelevat enemmän poliittisen korrektiuden kuin tieteen päämääriä. Varsinaiset argumentit sivuutetaan leimaamalla perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat ”homovastaisiksi”. Luomanen tulee rakentaneeksi yleisesti hyväksytyn moraalin vastakuvan: kukaan ei voi arvostaa naisen ja miehen toisiaan täydentävyyden varaan rakentuvaa avioliittoa ja isä-äiti-lapsi kolmoissidoksen merkitystä niiden itsensä takia. Kaiken taustalla täytyy vaikuttaa jokin sairas ja paha motiivi, jonka Luomasen kaltainen tinkimättömän objektiivinen ja eettinen tutkija voi paljastaa pelkästään lähteitä ja julkaisualustoja analysoimalla ja niitä sopivasti luonnehtimalla ”äärioikeistolaisiksi” tai ”homovastaisiksi”. Kun tällainen retoriikka alkaa hallita analyysia, tieteellisyyden puolustaja voikin alkaa kuulostaa poliittisen korrektiuden ajatuspoliisilta.

WHO:N SEKSUAALIKASVATUKSEN STANDARDIT (SSE)

Luomanen katsoo minun tulkitsevan väärin WHO:n seksuaalikasvatuksen standardeja, koska poimin sieltä vain joitakin valikoituja kohtia. Valikointia joutuu välttämättä jokainen tekemään, jos aikoo onnistua sanomaan jotakin lyhyessä blogissa. WHO:n standardit ovat verkossa kaikkien saatavilla ja niiden tunteminen kuuluu osaksi asiasta kiinnostuneiden ihmisten yleistietoa. Luonnehdin vallitsevaa seksuaalikasvatuksen lähestymistapaa kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen malliksi, mikä viestii jokaiselle asiaa vähänkin tuntevalle sen kontekstin, jonka Luomanen väittää puuttuvan tekstistäni. Lyhyessä blogissa ei ole mahdollista lähteä aakkosista asti selittämään jokaista perusasiaa, vaan tietty yleissivistyksen taso täytyy olettaa lähtökohdaksi.

Poimin WHO:n 0–4-vuotiaita koskevista standardeista kohtia, jotka koin erityisen ongelmallisiksi ja joiden katsoin perustuvan väärään käsitykseen lapsen seksuaalisuudesta. Koska Luomanen kieltäytyy käsittelemästä itse asiaa, eli käsitteellistä kehityskulkua, joka voisi mahdollistaa kampanjan pedofilian normalisoimiseksi ja laillistamiseksi, hänen on myös vaikea ymmärtää, millä logiikalla valitsen asioita tekstiini.[5]

Luomasen mukaan SSE:stä ei ole löydettävissä ajatusta, että lapsilla on oikeus seksuaaliseen aktiivisuuteen ja sitä varten tarvittavan tiedon saamiseen. Kuitenkin SSE:n määritelmän mukaan seksuaalioikeuksiin kuuluu oikeus ”päättää omasta aktiivisuudestaan”, oikeus ”yhteiseen tahtoon perustuviin seksuaalisuhteisiin” ja oikeus ”hakea, saada ja levittää seksuaalisuuteen kuuluvaa tietoa”. Koska näitä oikeuksia ei tekstissä luokitella pelkästään aikuisia koskeviksi, niillä on relevanssia myös suhteessa lapsiin, vaikkakin ikäsensitiivisesti sovellettuna. Ja voimmekin nähdä niiden sovelluksia yksityiskohtaisissa ohjeissa.[6]

SSE:n mukaan ”erityisesti ihmisoikeuksiin pohjautuvat käsitykset tämän uuden ikäryhmän [nuorten] (seksuaalisista) oikeuksista ja rooleista vaikuttivat siihen, että seksuaalikasvatusta pidettiin tarpeellisena” (SSE 9).Tekstissä todetaan eksplisiittisesti, että ”Seksuaalikasvatus perustuu (seksuaalisuutta ja lisääntymistä koskeviin) ihmisoikeuksiin.” (SSE 28) SSE torjuu sellaiset seksuaalikasvatusohjelmat, joiden tarkoituksena on auttaa nuoria siirtämään seksuaalielämän aloittaminen avioliittoon, niin että seksuaalisuus kanavoituisi vakaiden perheiden luomiseen (SSE 13). SSE esittää harhaanjohtavan väitteen, että viimemainitut ohjelmat olisivat osoittautuneet tehottomiksi.

Luomanen väittää, että olen keksinyt omasta päästäni ajatuksen, jonka mukaan WHO:n oppaassa käytetty lasten seksuaalioikeuksien käsite irrottaa lapset vanhempiensa auktoriteetista vetoamalla ’yksilön seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen”, joka ”auttaa yksilöä torjumaan perheen tai yhteiskunnan tunkeilua’”. Luomasen mukaan: ”Väite ei pidä paikkaansa vähäisimmässäkään määrin. Suorat lainaukset, jotka Puolimatka on poiminut kirjoitukseensa, eivät SSE:ssä perustele lasten seksuaalioikeuksien käsitettä (jota SSE ei siis ensinnäkään määrittele, kuten edellä kävi ilmi), vaan ne liittyvät ensisijaisesti aikuisiin.” Luomanen itse myöntää, että seksuaalioikeuksia koskevat luonnehdinnat liittyvät ensisijaisesti aikuisiin ja sovelletusti myös lapsiin. Niinpä hän omalla lausumallaan kumoaa väitteensä, että ”Väite ei pidä paikkaansa vähimmässäkään määrin”.

Luomanen jättää mainitsematta, että intiimin kansalaisuuden käsite sisältää muun muassa ”eri tavat, joilla vanhemmat ja lapset elävät yhdessä” (SSE 18). Välittömästi tämän jälkeen painotetaan oikeutta ”yksilön seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen” ja mainitaan, että oikeus ihmis- ja seksuaalioikeuksien käyttämiseen ”auttaa yksilöä torjumaan perheen tai yhteiskunnan tunkeilua”. (SSE 18) WHO:n opas myös pitää myönteisenä asiana sitä, että seksuaalikasvatuksesta on tullut pakollinen oppiaine: ”Viime vuosikymmeninä koko Euroopassa on ollut yleisenä suuntauksena tehdä seksuaalikasvatuksesta pakollista, ilman että vanhemmat ovat voineet kieltää lapsiaan osallistumasta opetukseen, jos he ovat vastustaneet sen sisältöä voimakkaasti.” (SSE 12)

WHO antaa ymmärtää, että poliittinen, kulttuurinen ja uskonnollinen ”fundamentalismi” voi saada vanhemmat suhtautumaan kielteisesti WHO:n antamaan seksuaalikasvatukseen. Oppaassa esimerkiksi valitetaan sitä, että ”Monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa kehitys on hidastunut viime aikoina siksi, että (poliittinen, kulttuurinen ja uskonnollinen) fundamentalismi on lisääntynyt julkisissa yhteyksissä.” (SSE 10) WHO:n tapa leimata fundamentalisteiksi henkilöt, jotka suhtautuvat kriittisesti WHO:n edustamaan käsitykseen seksuaalisuudesta ja seksuaalikasvatuksesta on itsessään epä-älyllinen ja leimaava lähestymistapa.

Luomanen ei näe suoraa yhteyttä amerikkalaisten seksologisten teosten ja suomalaisen seksuaalikasvatuksen välillä, enkä tällaista suoraa yhteyttä ole lyhyessä blogissani pyrkinyt osoittamaankaan. Seksologian kuten muidenkin tieteenhaarojen osalta eivät kansakuntien rajat nykymaailmassa enää ole merkittäviä. Ideoita kehitetään maailmanlaajuisessa keskusteluyhteisössä.

LAINAUKSET ALFRED KINSEYN KIRJASTA

Luomanen pitää outona, että ”Puolimatka kuvailee pitkään ja esittää pitkiä yksityiskohtaisia lainauksia jaksoista, joissa Kinseyn tutkimuksessa kuvataan lasten orgasmeja”. Luomanen ei näytä tietävän, että kyseiset lainaukset ovat osa Kinseyn määritelmää lapsen orgasmin käsitteelle. Tämän käsitteenmäärittelyn analysointi on olennaista pyrittäessä ymmärtämään sen vaikutusta nykyiseen seksuaalikasvatukseen. Laajojen lainausten tarkoituksena on kyseenalaistaa, että käsitteenmäärittely tässä tapauksessa tekisi oikeutta itse ilmiölle, toisin sanoen, että Kinseyn orgasmin käsite itse asiassa puhuisi seksuaalisesta orgasmista lasten kohdalla. Lainausten avulla on tarkoitus osoittaa, että se ilmiö, jonka Kinsey tavoittaa orgasmin käsitteellään, kohdistuu itse asiassa lapsen kipureaktioon häntä seksuaalisesti kidutettaessa. Tämä on tärkeä osoittaa vahvasti, koska nykyisin vallitseva käsitys lapsesta seksuaalista nautintoa etsivänä ja tarvitsevana olentona on saanut vaikutteita tästä kinseylaisesta traditiosta.

LAPSEN LUONNOLLINEN HÄPEÄN TUNNE VS. HÄPEÄKASVATUS

Luomanen sekoittaa lapsen luonnollisen häpeän tunteen vaalimisen siihen, että lasta kasvatetaan häpeällä. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Lapsen luonnollisen häpeän tunteen vaaliminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että lasta ei seksualisoida ja hänen luonnollista häpeäreaktiotaan ei tukahduteta indoktrinoivalla seksuaalikasvatuksella. Oma ajatteluni tukeutuu tässä yhteydessä Max Schelerin ja Dietrich von Hildebrandin (2007; 2009) realistiseen fenomenologiaan. Lapsen luontainen häpeän tunne on yhteydessä hänen arvotajuntaansa siitä, että seksuaalisuus on yksityinen ja persoonallinen asia.

SYYLLISTYYKÖ LUOMANEN VIRHEPÄÄTELMÄÄN?

Luomasen argumentti näyttäisi rakentuvan seuraavalla tavalla:

Premissi: Puolimatka on kirjoittanut blogin, jossa hän

  • on viitannut sellaisen henkilön (Doug Mainwaring) kirjoitukseen, joka ei ole ”vakavasti otettava tutkija”,
  • kutsunut tätä Mainwaringin kirjoitusta analyysiksi, vaikka Luomasen mukaan ilmeisesti vain ”vakavasti otettavat tutkijat” voivat tehdä analyyseja
  • ja tätä henkilöä ovat jotkut ihmiset luonnehtineet äärioikeistolaiseksi
  • on viitannut Texasin yliopiston tutkijaan Mark Regnerukseen, jota on asiallisesti kritisoitu
  • mutta jota Puolimatka väittää myös joissakin yhteyksissä kritisoidun asiattomasti
  • eikä ole antanut asiaankuuluvaa huomiota Darren Sherkatin kritiikille, (jota Luomanen pitää objektiivisena ja josta Luomanen jättää mainitsematta, että Sherkat uskoi Regneruksen olevan osa ”laajaa oikeistolaista salaliittoa” ja Regneruksen olevan ”poliittinen huora” joka ”saa maksaa maineen menetyksellä”)
  • viitannut sellaiseen Regneruksen kirjoitukseen, joka ei ole vertaisarvioitu
  • ja joka on julkaistu sellaisella julkaisualustalla, jotka jotkut pitävät oikeistolaisena
  • koska Puolimatka on viitannut Roger Scrutoniin, joka kannattaa perinteistä avioliittonäkemystä
  • ja jonka avioliittonäkemyksen Puolimatka ”on hyvin tiennyt”
  • on ottanut kriittistä etäisyyttä Joan A. Nelsonin tapaan uudelleen määritellä pedofiliaa koskevia käsitteitä niin, että lasten kanssa seksuaalisuhteissa elävä aikuinen voidaan ymmärtää aikaansa edellä olevaksi kaukonäköiseksi edelläkävijäksi (Nelsonin visionääri)
  • on poiminut WHO:n seksuaalikasvatuksen standardeista vain muutaman kohdan, kun sieltä olisi voinut poimia kymmeniä tai satoja kohtia, ja on keskustellut vain näistä muutamista kohdista
  • ei ole voinut osoittaa suoraan yhteyttä Crooksin ja Baurin seksologian perusteoksen ja suomalaisen seksuaalikasvatuksen välillä,
  • on siteerannut liian laajasti Alfred Kinseyn käsitteenmäärittelyä lasten orgasmin käsitteelle,
  • Puolimatka on kritisoinut pedofiilien tekemiä ihmiskokeita lapsilla,

Tästä seuraa päätelmä: Puolimatka uhkaa akateemisen tutkimuksen ja opetuksen vapautta.

Jotkut Luomasen kriitikot ovat ihmetelleet Luomasen päätelmää, joka on samalla hänen kirjoituksensa otsikko: ”Puolimatka uhkaa akateemisen tutkimuksen ja opetuksen vapautta”. Ongelmana on se, että tämä johtopäätös ei näyttäisi loogisesti seuraavan Luomasen perusteluista. Niinpä professori Timo Vihavaisen (2018) mukaan Luomasen väite on ”yhtä tolkuton kuin merkillepantava” (vrt. Ahvio 2018: ”Petri Luomasen Puolimatka-kritiikki ei osu kohteeseensa”).

Tutkimuksen vapautta yksittäisen kirjoittajan on melko mahdotonta uhata. Jokaisella tutkijalla on ennen kirjoitustani ja sen jälkeen täysin rikkumaton tutkimuksen vapaus, jota kirjoitus ei mitenkään uhkaa, rajoita eikä edes arvostele.

Luomasen tekstiä on tietysti mahdollista tulkita myös niin, että sen pääväite tulee mielekkääksi. Blogistani löytyy kohta, jossa rajoitan tieteellisen tutkimuksen vapautta: torjun jyrkästi ajatuksen, että lapsilla olisi sallittua tehdä ihmiskokeita, joissa heidät altistetaan pedofiilien seksuaaliselle hyväksikäytölle, jotta sillä tavalla saataisiin tietoa lapsen seksuaalisuudesta. Paitsi että tällaiset ihmiskokeet ovat epäinhimillistä lasten kiduttamista, niiden avulla ei mielestäni ole mahdollista saada luotettavaa tietoa lapsen seksuaalisuudesta. Jos Luomasen otsikon ajateltaisiin olevan protesti tätä näkemystäni vastaan, silloin Luomasen otsikosta tulisi mielekäs, mutta hän sijoittaisi itsensä samaan tutkimustraditioon ihmiskokeita tehneiden tutkijoiden kanssa. Ehkä on kuitenkin parempi pitäytyä aikaisempien kriitikkojen näkemykseen, jonka mukaan Luomanen on yksinkertaisesti epäjohdonmukainen.

LUOMASEN VÄRIKÄS RETORIIKKA

Luomanen korostaa sitä, että ”toisten tutkijoiden tutkimusten luonnetta ja sisältöä kuvataan oikein”. Hän painottaa tieteellistä objektiivisuutta ja tasapuolisuutta. Hänen oma retoriikkansa on kuitenkin poikkeuksellisen värikästä, josta seuraavassa poimintoja: ”Oikeassa Mediassa (äärioikeistolainen vastamedia) julkaistua”; ”äärioikeistolaisen LifeSiteNews-sivuston”; ”Mainwaring kritisoi äärioikeistolaisissa blogikirjoituksissaan”; ”Mainwaringiin viittaaminen vastaa sitä, että Trumpin twiiteistä alettaisiin lukea viimeisimpiä tiedeuutisia”; ”arvosteltu voimakkaasti”; ”Puolimatkan oma kirjoittelu sen sijaan on uhka akateemiselle tutkimuksen ja opetuksen vapaudelle”; ”Takametsien Tapsa, joka suoltaa tajunnanvirtaa someen”, ”tendenssimäinen kuvailu”,  ”vastenmielisin jakso”; ”antaa täysin väärän kuvan”; ”Puolimatkan oma mielikuvituksellinen päätelmä”; ”antaa täysin virheellisen kuvan”; ”antaa taulukon sisällöstä täysin puutteellisen kuvan”; ”ihmetyttää suuresti”; ”Väite ei pidä paikkaansa vähäisimmässäkään määrin”; ”Vaikuttava huipennus artikkelin väitteelle – mutta totta vain mielikuvitusmaailmassa”; ”sisältöä on kuvattu monessa kohdassa räikeästi väärin – – yksipuolisesti – – tai muuten harhaanjohtavasti”; ”suoria lainauksia lyhennetään tarkoitushakuisesti”; ”tutkimusta vääristellään”; ”käytettyjen julkaisujen lähempi tarkastelu osoittaa, että monet niistä ovat todellisuudessa homovastaisia”; ”käyttämät lähteet osoittautuvat voittopuolisesti sukupuolisia vähemmistöjä halveksiviksi ja syrjiviksi”; ”artikkeli maalaa parin kontekstistaan irrotetun ja jopa väärän sitaatin avulla hyvin negatiivisen kuvan”; ”Puolimatka mustamaalaa”; ”tarjoaa auktoriteettiin ja häpeään kouluttavaa mallia”.

Jokainen voi itse arvioida, missä määrin tuollaiset luonnehdinnat edustavat objektiivisuutta ja tasapuolisuutta. Luomanen esittää kritiikkinsä Jyväskylän yliopiston kurinpidollisten toimenpiteiden tutkintavaiheessa. Onko hänen tarkoituksenaan tarjota aineistoa tämän tutkinnan tarpeita varten?

NOUDATTAAKO LUOMANEN HYVÄÄ TIETEELLISTÄ KÄYTÄNTÖÄ?

Luomanen onnistuu siis tekstissään puhumaan asian vierestä ja verhoamaan omat poliittiset ja maailmankatsomukselliset ennakkoluulonsa näennäisesti tieteelliseen ilmaisuun. Hän yhdistää tähän retoriikkaa, jonka mukaan sellainen tutkija, joka tukeutuu Luomasen poliittisesti epäkorrekteina pitämiin henkilöihin, lähteisiin ja julkaisualustoihin, ei ole pelkästään väärässä, vaan hän on uhka tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen vapaudelle.

Yleensä tulkinnan yhteydessä pidetään suositeltavana niin sanottua suopeuden periaatetta: tekstille annetaan mahdollisimman myönteinen tulkinta. Luomasen tulkintaperiaate näyttäisi olevan tämän kanssa ristiriidassa. Hän väärinymmärtää tekstin mieluiten siten, että sen tekijä syyllistyy johonkin karkeaan tieteellisen käytännön rikkomukseen tai hänelle projisoituu jokin kielteinen ja epäeettinen motiivi.

Timo Eskola (2018) on yksityiskohtaisesti analysoinut Luomasen artikkelia. Analyysinsa lopuksi Eskola toteaa: ”Petri Luomanen sortuu näin ollen artikkelissaan juuri siihen, mistä hän syyttää Puolimatkaa: hän puhuu asian vierestä, käyttää aiheeseen kuulumattomia sitaatteja, syyttelee ihmisiä heidän oletetun taustansa perusteella ja lukee WHO:n raporttia tarkoitushakuisesti.”

LOPUKSI

Olen kiitollinen Petri Luomaselle, että hän on yksityiskohtaisesti kritisoinut blogiani. Kriittisen vuorovaikutuksen avulla tulee mahdolliseksi löytää uusia näkökulmia ja paikkailla tiedon aukkoja. Toivon, että kriittinen keskustelu jatkuu ja että pedofilia-keskustelun avulla löydetään tapoja edistää yhteiskuntamme kaikkein hauraimpien jäsenten eli lasten seksuaalista koskemattomuutta ja moraalista eheyttä.

 

KIRJALLISUUS

Ahvio, Juha (2018) Professori Petri Luomasen Puolimatka-kritiikki ei osu kohteeseensa. https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1189/professori_petri_luomasen_puolimatka-kritiikki_ei_osu_kohteeseensa

Bailey, J. M. (2015). “A failure to demonstrate changes in sexual interest in pedophilic men: Comment on Müller et al.(2014).” Archives of sexual behavior, 44(1), 249–252. doi: 10.1007/s10508-014-0338-7

Bancroft J. (2006). “Normal sexual development”, teoksessa H. E. Barbaree & W. L. Marshall (toim.). The juvenile sex offender. New York/London, Guilford Press.

Bancroft, J. ym. (toim.) (2003). Sexual development in childhood. Bloomington, Indiana University Press.

Blagden, Nicholas James & Mann, Ruth & Webster, Stephen & Lee, Rachael & Williams, Fiona (2018) “’It’s not Something I Chose, You Know:’ Making Sense of Pedophiles Sexual Interest on Children and the Impact on their Psychosexual Identity”, Sexual Abuse30 (6) 728–754.

Cantor, J. M. (2015). “Purported changes in pedophilia as statistical artefacts: Comment on Müller et al.(2014).” Archives of sexual behavior, 44(1), 253-254. doi: 10.1007/s10508-014-0343-x

Crooks, Robert & Baur, Karla (2014) Our Sexuality. Twelth Edition. Wadsworth.

Eskola, Timo (2018) Kommentti Petri Luomasen arvioon Tapio Puolimatkan blogista ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi”. https://www.tapiopuolimatka.net/timo-eskolan-kommentti-petri-luomasen-arvioon-blogista-kampanja-pedofilian-laillistamiseksi

Fedoroff, J. P., Curry, S., Müller, K., Ranger, R., Briken, P., & Bradford, J. (2015). “Evidence that arousal to pedophilic stimuli can change: Response to Bailey, Cantor, and Lalumière.”Archives of Sexual Behavior, 44(1), 259-263.

Ford, C. & Beach, F. (1951) Patterns of Sexual Behavior. New York: Harper & Row.

Hildebrand, Dietrich von (2007) The Heart: An Analysis of Human and Divine Affectivity. South Bend, IN: St. Augustine’s Press

Hildebrand, Dietrich (2009) The Nature of Love. Translated by John F. Crosby with John Henry Crosby. South Bend, IN: St. Augustine’s Press.

Kershnar, Stephen (2015) Pedophilia and Adult-Child Sex: A Philosophical Analysis. Lexington Books.

Kinsey, Alfred & Pomeroy, Wardell & Martin, Claude & Gebhard, Paul (1948) Sexual Behavior on the Human Male. Philadelphia: Saunders.

Kinsey, Alfred & Pomeroy, Wardell & Martin, Claude & Gebhard, Paul (1953) Sexual Behavior of the Human Female. Philadelphia: Saunders.

Luomanen, Petri (2018) “Puolimatka uhkaa akateemisen tutkimuksen ja opetuksen vapautta.” Vartija18.8. 2018.https://www.vartija-lehti.fi/puolimatka-uhkaa-akateemisen-tutkimuksen-ja-opetuksen-vapautta/#comments

Maailman terveysjärjestön (WHO) Euroopan aluetoimisto ja BZgA (2010) Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa: Suuntaviivat poliittisille päättäjille, opetus- ja terveydenhoitoalan viranomaisille ja asiantuntijoille. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (=SSE).

Mainwaring, Doug (2017) ”Amid sex scandals, Hollywood releases gay ’romance’ that normalizes man-boy sex”, Life Site News27.11. 2017.

Müller, K., Curry, S., Ranger, R., Briken, P., Bradford, J., & Fedoroff, J. P. (2014). “Changes in sexual arousal as measured by penile plethysmography in men with pedophilic sexual interest.” The journal of sexual medicine, 11(5), 1221-1229. doi: 10.1111/jsm.12488

Nelson, Joan A. (1989a) ”Intergenerational Sexual Contact: A Continuum Model of Participants and Experience”, Journal of Sex Education & Therapy15 (1): 3−12.

Nelson, Joan A. (1989b) “Joan Nelson’s Rebuttal” Journal of Sex Education & Therapy15 (1): 16.

Regnerus, Mark (2012a) “How Different Are Adult Children of Parents Who Have Same-sex Relationships? Findings from the New Family Structure Study”. Social Science Research 41 (49: 752-770.

Sandfort, T. G. M. (1984) “Sex in pedophiliac relationships: An empirical investigation among a nonrepresentative group of boys”, The Journal of Sex Research, 20, 123-142.

Sandfort, T. G. M., Rademakers J. (2000). Childhood sexuality. Normal sexual behavior and development. New York, London and Oxford: Haworth Press.

Schmidt, A. F., Mokros, A., & Banse, R. (2013). ”Is pedophilic sexual preference continuous? A taxometric analysis based on direct and indirect measures.” Psychological Assessment, 25, 1146-1153. doi:10.1037/a0033326

Seto, M. C. (2012). “Is pedophilia a sexual orientation?” Archives of Sexual Behavior, 41, 231-236. doi:10.1007/s10508-011-9882-6

Smith, Christian (2014) The Sacred Project of American Sociology.Oxford: Oxford University Press.

Vihavainen, Timo (2018) Piru merrassa? http://timo-vihavainen.blogspot.com/2018/08/piru-merrassa.html

 

VIITTEET

[2] ”Kaikki seksuaalinen käyttäytyminen riippumatta sen osallistujien suhteesta tai iästä toimii jatkumolla väkivaltaisesta raiskauksesta hellään rakasteluun. Kun asiantuntijat ja yhteiskunta oppivat määrittelemään hyväksikäytön sen tosiasiallisesti aiheuttaman haitan eikä osallistujien iän perusteella, meillä on vähemmän hoitohenkilökunnan toiminnasta aiheutuvia uhreja.” (Nelson 1989b)

[3] Stephen Kershnar (2015) esittää systemaattisen filosofisen puolustuksen sen puolesta, että pedofiliataipumus voi olla luonnollinen ja normaali muoto seksuaalista suuntautumista ja ettei seksi aikuisen kanssa välttämättä vahingoita lasta, jos lapsi osallistuu seksuaalisuhteisiin vapaasta tahdostaan. Kershnarin argumentti nojaa ratkaisevissa kohdissa siihen, että empiirisesti voi olla vaikea yksiselitteisesti todistaa aikuisten ja lasten välisten seksuaalisuhteiden aiheuttamaa pitkäaikaista vahinkoa, koska joudutaan ottamaan huomioon monia väliin tulevia muuttujia ja yhteiskunnan asenteiden vaikutuksia.

 

Blagden ym. (2018) luovat tutkimuksensa aluksi ajankohtaisen katsauksen viime aikoina käytyyn väittelyyn siitä, onko pedofilia seksuaalinen suuntautuminen (ks. esim. Bailey 2015, Cantor 2015, Fedoroff ym. 2015; Müller ym. 2014). Müller ym. (2014) päätyy tulokseen, että pedofiilinen kiinnostus on muutettavissa, mutta toteaa, että asiasta tarvitaan lisää tutkimusta. Fedoroff (2015) argumentoi, että pedofiilinen kiinnostus voi muuttua ja että lapsiin kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta ei tulisi sekoittaa seksuaaliseen suuntautumiseen. Cantor (2015) ja Bailey (2015) suhtautuvat kuitenkin kriittisesti Müllerin ym. löytöihin ja heidän metodologiaansa. Sekä Schmidt ym. (2013) että Seto (2012) pitävät pedofiliaa seksuaalisena suuntautumisena.

[4]Kyse on sosiologi Darren Sherkatin tekstistä Scott Rose -nimiselle blogistille, joka aloitti kampanjan Regnerusta vastaan. Kommentit on siteerattu teoksessa Christian Smith, The Sacred Project of American Sociology(Oxford University Press, 2014), 158–159.  Sherkatin kommentit julkaistiin alun perin Scott Rosen blogissa 27.7.2012, ja tässä Sherkatin alkuperäiset kommentit vielä englanniksi: Mark Regnerus ”is a political whore. He’ll pay for it later in reputation loss…” “Believe me, I know there is a vast right wing conspiracy and that Mark Regnerus is a part of it!”

 

[5] On huomattava, että SSE ei ole kenenkään yksilön yhtenäinen teos, vaan siihen ”on koottu yhteen eri maista tulevien eurooppalaisten asiantuntijoiden osaaminen” (SSE 7). Niinpä on oletettavaa, että sieltä löytyy osin heterogeenistä ainesta ja että sen eri osat voivat olla jännitteisessä suhteessa toisiinsa. SSE:n lähdeluettelosta löytyy Kinsey-instituutin tutkijoiden tutkimuksia (Bancroft 2003, 2006). Siellä on myös sellaisten tutkijoiden teoksia, jotka suhtautuvat myönteisesti seksuaalisten suojaikärajojen alentamiseen, esimerkiksi T. G. M. Sandfortin ja J. Rademakersin kirja Childhood sexuality(2000)). Sandfort (1984) tutki 25 hollantilaista poikaa, iältään 10–16 -vuotiaita, jotka elivät seksuaalisuhteissa miesten kanssa. Sandfort päätteli, että ”käytännöllisesti katsoen kaikkien poikien kohdalla heidän seksuaalisuhteensa vanhempien kumppaniensa kanssa osoittautuivat pääosin myönteisiksi kokemuksiksi” (s. 136). Sandfort jatkaa: ”Jos pedofilia ei ole aina vahingollista, silloin täytyy kysyä, onko sopivaa pyrkiä ’parantamaan’ pedofiilejä, sen sijaan että heitä autettaisiin, jos se on välttämätöntä, käsittelemään tunteitaan niin, että ne voidaan ilmaista sosiaalisesti vastuullisella ja rakentavalla tavalla. Lasten ohjauksen alueella nämä tulokset osoittavat, että seksuaaliset kontaktit aikuisen kanssa voivat joissakin tapauksissa olla myönteinen osa lapsen kokemusmaailmaa. Tämä ei kiellä lasten seksuaalisen hyväksikäytön vakavaa ongelmaa, mutta se perustelee sellaista ohjausta, joka kunnioittaa sekä lapsen haluja että oikeuksia.” (s. 140) Vaikka tutkimustulokset eivät Sandfortin mukaan oikeuta kaikkien suojaikärajojen purkamista, ”jotkut tutkimukseen osallistuneet pojat katsoivat Hollannin nykyisten lakien, jotka kieltävät aikuisten ja lasten väliset seksuaalisuhteet, uhkaavan lapsia sen sijaan että ne suojelisivat heitä. Käsitykseni mukaan lasta erityisesti suojelevat säädökset eivät saisi häiritä lasten oikeutta seksuaaliseen itsemääräytymiseen, ja tähän tulisi kuulua oikeus sekä hyväksyä että kieltäytyä aikuisen tekemästä seksuaalisesta aloitteesta.” (s. 140–141.)

On selvää, että SSE:ssä ei ole mahdollista ilmaista ajatuksia näin avoimesti. SSE:ssä kuitenkin painotetaan lapsen seksuaalisten halujen ilmaisua ja seksuaalioikeuksia.

[6]WHO:n rakentamassa seksuaaliopetuksen mallissa on seuraavanlaisia opetustavoitteita:

  • 0−4-vuotiaat: Lapselle on kerrottava ”omaa kehoa kosketettaessa syntyvästä nautinnosta ja mielihyvästä, varhaislapsuuden masturbaatiosta”, ”oikeudesta tutustua alastomuuteen ja oman kehoon”.
  • 4−6-vuotiaat: Lapsi opetettava ”puhumaan seksuaaliasioista”. Lapselle on kerrottava ”oikeuksistaan”.
  • 6−9-vuotiaat: Lapselle on kerrottava ”omaa kehoa kosketettaessa syntyvästä nautinnosta ja mielihyvästä (masturbaatiosta / itsensä stimuloinnista)”. Lapsi on opetettava ”tutkimaan kehoaan”, ”käyttämään seksuaalista kieltä”.

 

  • 9−12-vuotiaat. Lapselle on kerrottava ”ensimmäisestä seksuaalisesta kokemuksesta”, ”erilaisista ehkäisyvälineistä ja niiden käytöstä; ehkäisyä koskevista myyteistä”, ”mielihyvästä, masturboinnista, orgasmista”, ”sukupuoli-identiteetin ja biologisen sukupuolen välisestä erosta”, ”seksuaalioikeuksista siten kuin IPPF ja WAS ovat ne määrittäneet”. Lapsi on opetettava ”tekemään tietoinen päätös hankkia tai olla hankkimatta seksuaalisia kokemuksia”.

 

  • 12−15-vuotiaat: Nuorelle on kerrottava ”sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisesta suuntautumisesta, myös oman identiteetin tunnustamisesta avoimesti ja homoseksuaalisuudesta”. Nuori on opetettava ”hankkimaan ehkäisyvälineitä oikeasta paikasta”, ”valitsemaan tietoisesti ehkäisymenetelmä ja käyttämään valittua ehkäisymenetelmää oikein”, ”hankkimaan kondomeja ja ehkäisyvälineitä ja käyttämään niitä oikein”.

 

  • 15-vuotiaat ja vanhemmat: Nuorelle on kerrottava ”oikeudesta aborttiin”. Nuori on opetettava ”tunnustamaan oma seksuaalinen suuntautumisensa avoimesti muille (myöntämään homoseksuaaliset tai biseksuaaliset tunteet)”. Nuorta on autettava ”hyväksymään se, että seksuaalisuutta esiintyy kaikissa ikäryhmissä eri muodoissa”.

 

 

"Kirjoittaja Tapio Puolimatka - Tapio Puolimatka toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa. Hänen erityisalaansa on tieteenfilosofia ja kasvatusfilosofia." - Vartija-lehti 28.8.2018

 

Vieraskynä ke 29.08. 22:28

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44