Eurovaaleista odotetaan kansallismielisten ehdokkaiden ja puolueiden läpimurtoa

Euroopan kansallismielisten oikeistopopulistien kannatus on nousussa. Yhteisellä rintamalla on tarkoitus muuttaa Euroopan unionia sisältäpäin.

Kotimaa pe 26.04.2019 00:29
Kuva: Petri Saarela, Kansalainen.fi

Kansallismielisten oikeistopopulistien suosion odotetaan nousevan vaalien lähestyessä. Odotuksia kansallismielisten vaalivoitosta ovat nostaneet useiden jäsenmaiden vaaleissa tapahtunut kehitys viime vuosina.  Suomessa Perussuomalaiset suorittivat huikean nousun viime vuoden yksinumeroisesta kannatuslukemasta 17,5 prosentin ääniosuuteen saavuttaen 22 lisäpaikkaa eduskunnassa vaaleja edeltävään tilanteeseen verrattuna ja jäivät vain 0,2 prosenttiyksikköä suurimman puoleen paikasta.

Brysselissä pelätään nyt, että EU:n olemassaolo nykymuodossaan on vaakalaudalla.

Matteo Salvini, Italia: ”Me muutamme Euroopan”

Italian varapääministeri, sisäministeri ja kansallismielisen Legan johtaja Matteo Salvini sanoi maaliskuussa, että ”EU-parlamenttivaaleissa me muutamme Euroopan”. Oikeistopopulistisiiven liitto saattaa tehdäkin sen mahdolliseksi. Perussuomalaisten huippupoliitikko ja eurovaaliehdokas Olli Kotro esitteli kaksi viikkoa sitten Salvinin kanssa Kohti tervettä järkeä -tapahtumassa uuden oikeistopopulistien liiton, ”Euroopan kansojen ja kansakuntien liitto” (European Alliance for People and Nations), jonka on tarkoitus astua voimaan europarlamenttivaalien jälkeen.

Salvinin mukaan noin kymmenen eurooppalaista puoluetta aikoo liittyä Salvinin liittoumaan. Puolueita yhdistää maahanmuutto- sekä EU-kriittisyys ja kansallismielisyys.

Marine Le Pen, Ranska: ”Toukokuun vaalit ovat populismin vallankumous”

Ranskan kansallismielisen siiven Kansallisen Kokoomuksen johtaja Marine Le Pen sanoi vähän aikaa sitten, että ”EU on ääriliberalismin ja brutaalin globalisaation laboratorio”. Hän uskoo, että tulevien europarlamenttivaalien jälkeen EU:n muuttaminen sisältä käsin tulee olemaan mahdollista. Hän myös on sanonut, että ”toukokuun vaalit tulevat olemaan populismin vallankumous.”

Kansallismielisyys on Euroopassa voimakkaassa nousukierteessä

Olli Kotro ja Nigel Farage. Kuva Olli Kotro.

Suomessa Jussi Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset saavuttivat huikean vaalituloksen ja saivat eduskuntavaaleissa 22 lisäpaikkaa vaaleja edeltävään tilanteeseen verrattuna jääden vain 0,2 prosenttiyksikköä suurimman puoleen paikasta. Perussuomalaisten kannatus asettui 17,5 prosenttiin, vain 0,2 prosenttiyksikköä vaalivoittajaksi hädin tuskin kivunneista sosiaalidemokraateista.

Perussuomalaiset panostavat eurovaaleihin nimeämällä eurovaaliehdokkaiksi myös jo tunnettuja ja eduskuntavaalikampanjassa pärjänneitä ehdokkaita, muun muassa jo presidentinvaalikampanjassa erinomaisesti menestyneen Laura Huhtasaaren. Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Olli Kotro kiteyttää omansa mutta myös suomalaisen kansallismielisen puolueen tavoitteen kirjoituksessaan: ”Läpileikkaava kampanjateema on EU-liittovaltiokehityksen vastustaminen ja jarruttaminen, sillä kyseessä on paheneva ongelma. Helppoa se ei ole, mutta osana kansallismielistä ryhmää pystymme luomaan poliittista painetta ja jarruttamaan EU-integraatiota.” Perussuomalaiset on mukana Salvinin Kohti tervettä järkeä -liittoumassa.

Itävallassa Heinz-Christian Strachen johdolla Itävallan Vapauspuolue (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) teki paluun vuoden 2017 parlamenttivaaleissa nousten hallitukseen Sebastian Kurzin johtaman Itävallan kansanpuolueen (Österreichs Volkspartei, ÖVP) kanssa. Jo vuonna 2016 puolueen presidenttiehdokas Norbert Hofer ylsi 46,2 prosentin äänisaaliseen häviten vain niukasti vihreiden Alexander van der Bellenille. Eurovaalien kannatuskyselyissä FPÖ on saanut 22 prosentin kannatuksen.

Ranskassa Marine Le Penin Kansallinen Kokoomus (Rassemblement National, RN) suuntaa kohti eurovaaleja tasapäisenä presidentti Emmanuel Macronin liberaalipuolueen kanssa. Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa Le Penin puolue, tuolloin Kansallinen rintama (FN), sijoittui vaalien suurimmaksi puolueeksi. Vuoden 2017 presidentinvaaleissa Le Pen pääsi toiselle kierrokselle. Voitto ei toteutunut, mutta äänisaalis, 33,9 prosenttia, oli historiallinen.  Kansalliselle Kokoomukselle ennustetaan toukokuun eurovaaleissa 22,5 prosentin kannatusta.

Italiassa Matteo Salvinin johtaman Legan kannatus on nykyään omaa luokkaansa. Puolue saavutti huhtikuun 2018 parlamenttivaaleissa 17,4 prosentin kannatuksen, mutta on kasvattanut kannatustaan nopeasti vahvan kansallismielisen Salvinin lopetettua Välimeren yli Italiaa kurittaneen laittoman siirtolaisuuden vain puolen vuoden aikana – saavutus, johon sosialistihallitus ei kyennyt viiden vuoden aikana. Salvinin Legan kannatus on europarlamenttivaalien kannatuskyselyissä 36,9 prosenttia.

Puolassa Jarosław Kaczyńskin johtama Laki ja Oikeus -puolue (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) on hallinnut maata suvereenisti vuodesta 2015 alkaen. EU-vaaleissa kansallismielisen koalition PiS/SP/P kannatus on 40 prosenttia.

Alankomaissa Geert Wildersin islamkriittisellä Vapauspuolueella (Partij voor de Vrijheid, PVV) on 13 prosentin kannatus. Puolueella on kannatuskyselyiden mukaan eurovaaleissa 8 prosentin kannatus.

Saksassa Vaihtoehto Saksalle -puolue (Alternative für Deutschland, AfD) sai vuoden 2017 parlamenttivaaleissa 12,6 prosentin kannatuksen. AfD:n perustivat vuonna 2013 liittokansleri Angela Merkelin politiikkaan pettyneet kristillisdemokraatit. AfD:n kannatus eurovaalien kannatuskyselyissä on 11 prosenttia. AfD on jo ilmoittanut olevansa mukana Salvinin Kohti tervettä järkeä -liittoumassa.

Tanskassa Tanskan kansanpuolue (Dansk Folkeparti, DF) on noussut nopeasti sitten 1990-luvun. DF:n vaikutuksen myötä Tanska on tiukentanut maahanmuuttopolitiikkaansa ja ottanut etäisyyttä EU:n integraation syventämispyrkimyksiin. DF:n kannatus eurovaaleissa on 15 prosenttia ja puolue on jo mukana Salvinin Kohti tervettä järkeä -liittoumassa.

Virossa tämän vuoden Riigikogun vaaleissa EKRE-puolueen ääniosuus yli kaksinkertaistui 17,8 prosenttiin ja se sai 19 paikkaa. EKRE:n kannatus eurovaaleissa on kannatuskyselyiden mukaan 17 prosenttia. EKRE on mukana Salvinin Kohti tervettä järkeä -liittoumassa.

UK:ssa UK:n itsenäisyyspuolueesta (UKIP) eronnut ja Brexit-puolueen perustanut Nigel Farage voi olla tyytyväinen saavutuksiinsa. Heti Brexit-puolueen perustamisen jälkeen sen eurovaalikannatus näytti huikeita lukemia, jopa 27 prosenttia.

Unkarissa Viktor Orbánin Fidesz saa eurovaalien kannatuskyselyissä 54 prosentin kannatuksen. Brysselin tähtäimeen kansallismielisyytensä ja maahanmuuttokriittisyytensä vuoksi joutunut Orbán on sanonut toteuttavansa äänestäjiensä tahtoa: jos hän tekisi samanlaista maahanmuuttopolitiikkaa kuin Angela Merkel, kansa heittäisi hänet samana päivänä ulos toimistosta.  Unkarin pääministerin mukaan siirtolaisuus  ei ole koko Euroopalle kuuluva yhteinen asia vaan jokaisen Euroopan unionin jäsenvaltion oma asia.

Kansallismielisten tulee tehdä yhteistyötä päästäkseen tavoitteisiinsa

Jotta Euroopan kansallismieliset puolueet pääsisivät tavoitteeseensa, muuttamaan Euroopan unionia sisältäpäin, niiden tulee tehdä yhteistyötä keskenään. Matteo Salvinin Kohti tervettä järkeä -aloite on ensimmäinen askel tähän suuntaan.

– Jos oikean siiven puolueet kykenevät yhteistyöhön keskenään, ne olisivat jo [europarlamentin] toiseksi suurin ryhmä, sanoo Georg Pfeifer,  Itävallan EU-parlamentin yhteysviraston johtaja.

Europarlamenttivaalit pidetään 26.5.2019 ja niitä on luonnehdittu ratkaiseviksi vaaleiksi Euroopan tulevaisuuden kannalta.

 

Kansalainen.fi

 

Jukka Rahkonen pe 26.04. 00:29

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot