Blogi: Timo Vihavainen, to 09.05.2019 22:07

Suurten rosvojoukkojen aikaa

Suuret rosvojoukot

 

Ilman oikeudenmukaisuutta, mitä ovatkaan valtakunnat muuta kuin suuria rosvojoukkoja?

Tämän aiheellisen kysymyksen esitti aikoinaan kristillisen uskomme huomattavimpiin perustajiin kuuluva pyhä Augustinus.

Juuri tällaisena kahden rosvojoukon yhteenottona monet näkivät ja näkevät yhä sen sodan, joka syttyi Saksan ja Neuvostoliiton välille 22.6.1941.

Stalinia sodan alkaminen joka tapauksessa järkytti ja opetti hänelle taas hieman lisää nöyryyttä, josta olikin ollut suurta puutetta vielä vuonna 1939, jolloin propagandakoneisto oli revetä liitoksissaan ylistäessään jo etukäteen tulevan sodan helppoutta ja muutakin erinomaisuutta.

Kun Stalin viimein kykeni mikrofonin ääreen, hän sanoi sanatarkasti seuraavaa:

Toverit! Kansalaiset! Veljet ja sisaret! Armeijamme ja laivastomme taistelijat! Käännyn teidän puoleenne, ystäväni!

Kesäkuun 22 päivänä alkanut Hitleriläisen Saksan valapattoinen hyökkäys synnyinmaatamme vastaan jatkuu yhä…

Puhe kannattaa lukea kokonaan, mutta kiinnitänpä tässä nyt huomiota sen alun retoriikkaan.

Johtaja puhuttelee kansansa jäseniä tovereiksi ja kansalaisiksi, mutta myös veljiksi ja sisariksi, mikä tuo mieleen kirkollisen puheenparren.

Sen lisäksi hän vetoaa ystäviinsä, tietäen toki erinomaisesti, että myös vihollisia oli, kaikesta päätellen miljoonittain, mutta toki jokaisella genrellä on omat vaatimuksensa.

Toki suomalainen sodan ajan radiopakinoitsija Jahvetti aloitti aina juttunsa puhuttelulla Hyvät ystävät ja kylänmiehet. Jälkimmäistenkin oli hyvä kuunnella, vaikka he eivät varsinaisesti ystäviä olleetkaan.

Saksaa nimitetään tässä hitleriläiseksi, mikä olikin tuohon aikaan tapana. Esimerkiksi Molotov oli Neuvostoliiton ja Saksan Raja- ja ystävyssopimuksen jälkeen pitämässään puheessa käyttänyt samaa termiä ja nimittänyt hitlerismiä yhdeksi ideologiaksi muiden joukossa. Sellaisia vastaan ei sopinut taistella aseilla, vaan aatteilla…

Lisäksi Stalinin puheessa korostuu, että hyökkäys oli valapattoinen. Saksa ja Neuvostoliitto olivat solmineet juhlalliset sopimukset ystävyydestä ja yhteistyöstä ja Neuvostoliitto oli omasta puolestaan pitänyt niitä pyhinä ja valloittanut niiden turvin valtavan maa-alueen. Nyt toinen, myös asiasta hyötynyt osapuoli olikin sitten rikkonut valansa.

Puheessa on asiaa kokonaiseen kirjaan, mutta kiinnitän tässä nyt vielä vain huomiota siihen, että vihollinen oli hyökännyt nimenomaan synnyinmaata (rodina) vastaan.

Sanahan tulee verbistä rodit, synnyttää ja esiintyy meilläkin esimerkiksi sellaisen juhlan kuin rotinat -nimessä. Silloinhan synnyttäneelle äidille tuodaan kakkuja tuliaisiksi.

Tuo rodina, joka tunnetussa plakaatissa kuvataan keski-ikäisenä synnyinmaa-äitinä, jäikin syttyneen sodan yhdeksi keskeiseksi hahmoksi. Puhuttiin heistä, jotka taistelivat synnyinmaan puolesta (sražalis za rodinu).

Neuvostoliittohan oli monikansallinen, mutta useimmille kansalaisilleen joka tapauksessa suuri synnyinpaikka, (velikaja rodina). Pieni synnyinpaikka (malaja rodina) taas saattoi olla mikä kylä tahansa, vaikkapa Altain vuoristossa tai Ussuri-joen rannalla.

Kuitenkin sodan viralliseksi nimeksi vakiintui Suuri isänmaallinen sota (Velikaja otetšestvennaja vojna), jolla oli myös perinteitä.

”Isä” isänmaallisuudessa viittaa aktiiviseen puolustajaan, kun taas rodina symbolisoi sitä, mitä puolustetaan. Isänmaa taas on vanhastaan ymmärretty isien perinnöksi, patrimoniumiksi eli omaisuudeksi.

Jo Ranskan suuren vallankumouksen aikana tuli käyttöön tunnus: Isänmaa on vaarassa (La patrie en danger)! Sen otti käyttöön kansalliskonventti vuonna 1792.

Kun vihollinen Venäjän kansalaissodassa vuonna 1919 näytti saavan aktiivisesti puolelleen myös ulkovallat, Suomi mukaan lukien, julistettiin Ranskan vallankumouksen hirmuvallan perinteiden mukaisesti: Sosialistinen isänmaa on vaarassa!

Tämä oli tavallaan aivan paradoksaalista ja sillä epäilemättä haluttiin vedota sekä vanhanaikaiseen patriotismiin -jota vastaan bolševikit proletaarisine internationalismeineen nimenomaan olivat nousseet- että muistuttaa siitä uudesta omaisuudesta, sosialismista, josta nyt saatiin nauttia ja joka voitiin menettää.

Varsinainen nauttiminen tosin oli jäänyt vähäiseksi, sillä uusi aate oli tarjonnut lähinnä nälkää, puutetta ja mielivaltaa, mutta moni pelkäsi myös sitä tilitystä, joka seuraisi, jos valkoinen osapuoli voittaisi. Tuskin se turha pelko olikaan.

Mutta, palatakseni tuohon ajatukseen valtiosta rosvojoukkona: oliko tämä Saksan ja Neuvostoliiton taistelu mitään muuta kuin kahden yhtä viheliäisen rosvojoukon kiistaa siitä, kuka saisi orjuuttaa maailman kansoja?

Oliko sillä lopultakin olennaista eroa, voittiko keskinäisen tappelunsa Saksa vai Neuvostoliitto? Terrorivaltioitahan ne olivat molemmat.

Tätä seikkaa pohdiskeli myös Stalingradin juoksuhaudoissa sotareportaaseja kirjoittanut Vasili Grossman, juutalainen, joka suuressa teoksessaan Elämä ja kohtalo todella uskalsi ajatella, millainen olisi Saksan tulevaisuus, ellei sitä lyötäisi.

Grossman, joka kirjassaan myös kuvaa vertahyytävästi tuhoamisleirejä, ei ollut mikään naiivi haihattelija. Hän oli nähnyt bolševismin muuttuvan aatteellisesta mielettömyydestä kohti käytännössä toimivaa, mutta kyynistä koneistoa, jossa ihminen sentään saattoi elää normaalia arkipäivää. Niin kävisi myös natsismille.

Tiedämme, miten pirullisia suunnitelmia Hitlerillä ja eräillä muillakin natseilla Neuvostoliiton suhteen oli. Ne muistuttivat häikäilemättömyydessään vuosituhansien takaisia pyrkimyksiä, joita sen ajan suuret rosvojoukot ajoittain toteuttivat, usein toki Jumalan siunauksella tai suoranaisesta käskystä.

Sodan loppua kohden myös Hitler alkoi oppia nöyryyttä ja hyväksyi SS-joukkoihinsa jo kaikki halukkaat, Balkanin muslimeista lähtien. Myös Vlasovin armeijan isänmaallinen antistalinismi oli vähällä päästä toden teolla vaikuttamaan sodassa.

Joka tapauksessa sota oli niin raakaa, ettei mikään kompromissi enää ollut mahdollinen, kun se oli päässyt vauhtiin. Pidän tärkeänä huomata, että sitä ei Neuvostoliiton puolelta käyty minkään ideologian merkeissä, vaan nimenomaan kansallisena taisteluna eloonjäämisestä (za rodinu). Sosialismin ottaminen tunnukseksi olisikin luultavasti hajottanut heti natsien vastaisen rintaman.

Mutta riittääkö pelkkä patriotismi sellaiseksi aatteeksi, joka muuttaa suuren rosvojoukon eräänlaiseksi jumaluudeksi, jolla on oikeus vaatia ihmisuhreja?

Eiköhän näin sentään ole. Kansallinen eloonjääminen kuulunee sentään niin sanottuihin luovuttamattomiin arvoihin. Mikäli se turvataan, saa sen nimissä jo sitten tehdä yhtä ja toista. Ainakin se annetaan anteeksi.

Taisi se riittää Augustinuksenkin mielestä. ”Remota itaque iustitia, quid sunt regna nisi magna latrocinia?”, kysyi kirkkoisä. Ennen sodan alkamista molemmat osapuolet epäilemättä olivat yhteistyössä toimivia rosvoja ilman mitään oikeudenmukaisuuden kunnioitusta, mutta toisen joutuessa hyökkäyksen kohteeksi, oli sillä jo puolellaan iustitia, oikeudenmukaisuus.

Itse nuo sopimukset tuskin ansaitsevat niin suurta kunnioitusta, kuin Stalin puheessaan näyttää edellyttävän, mutta synnyinmaan tuhoamisen estäminen on sentään pako hyväksyä oikeudenmukaiseksi päämääräksi.

Vaikka eihän se kaikkea oikeuta eikä pyhitä ja varsinkaan ei sitä edeltävää politiikkaa, joten sen sotimisen juhlinnan voisi jo lopettaa.

 

Timo Vihavainen to 09.05. 22:07

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Viha

to 18.07. 23:07

Kultakausi

ke 17.07. 23:07

Sotilaan muona

ti 16.07. 23:08

Onko kulttuuri kielessä?

ma 15.07. 23:11

Gourmandise

su 14.07. 21:40

Papit ja pellet

la 13.07. 23:49

Aikansa sankaritar

pe 12.07. 23:42

Kriisiajan näkökulmia

ma 08.07. 21:53

Merenkulkijan seikkailuja

ma 01.07. 23:07

Missä mennään?

la 29.06. 22:43

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Kalajuttuja

to 18.07.2019 23:06

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Viha

to 18.07.2019 23:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39