Blogi: Professorin Ajatuksia, to 23.04.2020 18:32

Veikö irakilainen Suomen hallitusta ja EIT:tä kuin pässiä narussa?

Suomi keskeytti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta saamansa tuomion jälkeen turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin. Taustalla oli tapaus, jossa lähisukulaiset väittivät negatiivisen turvapaikkapäätöksen saaneen ja siksi vapaaehtoisesti kotimaahansa palanneen irakilaismiehen kuolleen siellä.

Itse arvelin heti irakilaismiehen kuoleman jälkeen, että "turvapaikan evääminen perustui hakijan valheelliseen kertomukseen. Ja hänen toimintansa Irakissa oli juuri ennen kuolemaa sellaista, että se aiheutti ampumisen."

Ministeri Maria Ohisalosta (vihr) totesin, että hän "panikoi ja lupasi lisätä humanitaariseen maahanmuuttoon kuluvia varoja palauttamalla turvapaikanhakijoiden normaalit valitusajat ja lisäämällä tulkkien määrää. Näin siitä huolimatta, että hän itsekin ymmärsi, että 'tässä oli toki kyse vapaaehtoisesti palanneesta turvapaikanhakijasta'."

Päätöksen seurauksena panikoiva ministerimme päätti myös keskeyttää elintasopakolaisten palauttamisen takaisin Irakiin ja komensi maahanmuuttoviraston tutkimaan uudelleen palauttamisjonossa olleiden tapaukset. Näin myös tehtiin ja todettiin lähes kaikkien päätösten olevan EIT:n määrittelemän linjan mukaisia.

Nyttemmin on ilmennyt, että "kuollut" irakilaismies ei ehkä olekaan siirtynyt muslimien paratiisiin, vaan hänen lähipiirinsä ovat syyllistyneet rankkaan petokseen. Iltalehden mukaan "Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyä oli pyytänyt kuolleeksi väitetyn turvapaikanhakijan lähiomainen. Tämä oli kertonut, että Suomen menettely ja omaisen kohtalo olivat aiheuttaneet hänelle huomattavaa kärsimystä...  Poliisi epäilee, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kantajan lähiomainen olisi elossa."

Mikäli poliisin epäilys vahvistuu, se osoittaa, kuinka rankasti kehitysmaalaiset kansainvaeltajat voivat huijata suomalaisia ja eurooppalaisia. Retkuun tulivat vedetyksi sekä Suomen hallitus että maanosan korkein tuomioistuin.

Näin siitä huolimatta, että ainakin erilaisilla keskustelupalstoilla on ollut selvä käsitys siitä, että Irakista saa ostetuksi väärennettyjä, mutta virallisia, kuolintodistuksia rahalla. Silti ne kelpasivat todistusaineistoksi sekä maamme hallitukselle että EIT:lle, vaikka asian tuomioistuimeen vieneellä lähisukulaisella oli ilmeinen motiivi huijaamiselle.

Siten - edelleen siis mikäli poliisin epäilys vahvistuu - on Suomessa ja muualla Euroopassa mietittävä uudelleen koko ns. spontaanin turvapaikkaprosessin tulevaisuus uudelleen. Ainakin olisi luovuttava viranomaisten sinisilmäisestä tulkinnasta turvapaikanhakijoiden eduksi ja siirrettävä suojelun tarpeen osoittamisvastuu heille siten, ettei asiasta jää varteenotettavaa epäilystä. Samoin olisi luovuttava veronmaksajan rahojen polttamisesta moninkertaisiin valituskierroksiin, joiden aikana maahanpääsyä yrittävien tarinat muuttuvat kerta toisensa jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EIT:n päätös ajoi Maria Ohisalon paniikkiin
Ei irakilaisilta konstit lopu, eikä professori Janne Kotiaholta ymmärrys. Eihän?
Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

 

Professorin Ajatuksia to 23.04. 18:32

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44