Blogi: Arto Luukkanen, to 01.06.2017 21:09

Mikko Salmi - Breivikin asialla?

Mikko Salmi – Breivikin asialla?

Mikko Salmi – Demokraatti lehden päätoimittaja on heltynyt kertomaan sen miten hänestä tuli sosiaalidemokraatti.

Hänen kirjoituksensa ”Voiko demari olla kristitty” sisälsi kauniin kertomuksen siitä miten kerran Oulussa Isä meidän-rukous oli koskettanut häntä.

Mikko oli kuin Saulus josta tuli Paulus. Valo tuli ja Mikko ymmärsi, että Jeesuksen rukous olikin kutsu seuraamaan sosiaalidemokraattista puoluetta.

Jeesuksen avulla vaalivoittoon?

Mikon mielestä ”tehtävämme on kääriä hihat ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi jo nyt!

Kristinuskon perussanoma kärsineestä ja kuoleman voittaneesta ylösnousseesta ei olekaan niin tärkeä. ”Enää ei ole niin väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.”

On tietysti hienoa, että joku uskaltaa näin avoimesti kertoa oman uskonsa perustasta. Kristinuskossa on ollut monenlaista tulkintaa teismistä eikä Mikon ”ateistinen” teismi oli mikään yllätys. Näitä on nähty.

Ihmetystä herättää vain se, että hän monopolisoi ylösnousseen sanoman: ”voiko kristitty olla muuta kuin demari?...Raamattua lukiessani näen Jeesus Nasaretilaisessa maailman ensimmäisen tunnustavan sosialidemokraatin, jonka ”politiikkaa” leimaa tinkimätön oikeudenmukaisuuden vaatimus, solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus. Voisiko Jeesus olla enempää demari?”.

Kelpo Mikkomme haluaa omia Kristuksen ja tehdä hänestä tulevan 2019 vaalivoiton takaajan. Kristityissä on kuulemma kovasti kannattajapotentiaalia.

Mikko Breivikin asialla?

Näin kirkkohistorian tuntijana voisi tietenkin todeta, että eihän tässä ole mitään uutta. Jeesuksella on aina yritetty ratsastaa. Hänestä on tehty 1970-luvulla vallankumouksellista, 1980-luvulla pasifistia, 1990-luvulla juppia ect.

En epäile Mikon uskonnollisten tunteiden aitoutta. Mutta tämä harha on sama kuin ns. ”kristillisessä politiikassa".  Evankeliumia ei voi monopolisoida. Jumalaa ei voi vangita. Ajatus kristillisestä politiikasta on itseasiassa äärimmäisen epäkristillinen ajatus. Se ei eroa yhtään jostain islamilaisesta ”Hizbollah” puolueesta (Jumalan puolue).

Jeesuksen asettaminen suoraan poliittiseen elämään voi kerätä hetkeksi menestystä. Temppeliritarit ottivat omaksi sotahuudokseen ”Deus vult” huudon (Jumala haluaa sen!) ja loivat Jumalan valtakuntaa miekkansa kärjellä.

Saman ajatuksen esitti myös eräs norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik. Myös hän koki olevansa modernin ajan temppeliritari, joka lakaisee väärän saastan ja harhaopin tästä kurjasta maailmasta.

En nyt väitä, että Mikko on Breivikin asialla. Ajatus on kuitenkin sama.

Jumalan läsnäolo ja toiminta ei rajoitus johonkin poliittiseen puolueeseen. SDP:ssä voi olla kristittyjä samoin kuin perussuomalaisissa. Jumala yksin osaa erottaa sydämet ja lopulta punnitsee jokaisen.

Jokaiselle syntiselle riittää armoa: niin demareilla ja persuille.

Voisi tietysti todeta, että Mikon teksti on äärimmäistä herjaa ja Jumalan pilkkaa. Minä kuitenkin uskon, Mikon vilpittömyyteen ja siihen, että hänen teologinen tietämyksensä ja kokemuksensa on vielä hakusessa.

Mikolle – paluu on mahdollista!

Mikolle vanhan ystävän sana: Jumala ei asu missään asumuksessa eikä viihdy missään puolueessa sinänsä.

Politiikan tekemisessä häntä voi kunnioittaa tekemällä vilpittömästi ja avoimella sydämellä hyvää kaikille ihmisille. Jumalan kunniaa ja hänen nimensä ylistämistä on se, että näkee poliittisessa vastustajassakin Jumalan kuvan, lähimmäisen ja kärsivän kristityn.

Mikko hyvä. Kirkkoisä Origenes Aleksandriasta esitti uudelleen Aristoteleen ajatuksen suuresta paluusta - ἀποκατάστᾰσις - ”apokastatis” ideasta. Sen mukaan kaikki yhtyy kerran Jumalassa takaisin täydellisyyteen. Syntinen voi pelastua ja Origeneen mukaan olipa jopa mahdollista, että suuri vastustaja – Perkelekin joskus palautuu Jumalan yhteyteen.

Tutkijoiden mukaan on epäselvää missä yhteydessä Origenes esitti tämän idena: oliko kyse rehvakkaasta katekeettisesta saarnasta, jossa hän halusi avata pelastusta kaikille? Oliko se doktriinin esitys?

Vanha kirkko ei oikein tätä ideaa kuitenkaan sulattanut ja piti sitä harhaoppina.

Vanhemman veljen neuvo: ei kannata demonisoida ketään

Olkoon miten on. Näyttää kuitenkin siltä,  että Jumalan suunnitelmissa ei ole käyttää SDP:tä tai edes PS-puoluetta oman toimintansa julkisivuna. Toisaalta, hän on vapaa tekemään ihan mitä Hän haluaa. Onpahän Hän joskus laittanut aasinkin puhumaan ihmiskielellä (Bileamin aasi). 

Hän toimii avoimesti ja salassa. Me kristityt uskomme, että hän on läsnä sanassa ja sakramentissa. Jumalan henki toimii seurakunnan toiminnassa tai sitten jopa Rauhanpuolustajissa. Ennen kaikkea hän puhuu ihmisten sydämille. 

Uskon palavasti, että kristittyjä on Kokoomuksessa, kommunisteissa (lampaita susien vaatteissa)) ja jopa kristillisessä puolueessa. Onpa joskus nähty kristitty kepulainenkin.

Jos oikein haluaisimme olla kristittyjä, niin me voisimme kristittyinä - tämän suvaitsemattoman ajan hengen vastaisesti – nähdä toisissa poliittisissa puolueissa sen kärsivän Kristuksen palvelijoita.

Ei demonisoida, ei ruveta fariseuksiksi, ei tuomita.

veljesi

Arto - Järvenpäästä, ev.lut syntinen kristitty ja ps.

Arto Luukkanen to 01.06. 21:09

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44