Blogi: Mikko Paunio, su 19.11.2017 09:30

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

Olen alle kopypeistannut EU:n Ulkoasiain Neuvoston virallisesta Pekka Haaviston Darfur-suurlähettiläsnimityspäätöksestä tehdyn lehdistötiedotteen liitteen eli Pekka Haaviston CV:n. 

Komission esittelymuistio ja sen liitteenä ollut Pekka Haaviston CV on poistettu netistä tuntemattomasta syystä.

Neuvoston nimityspäätöstiedotteen ja komission esittelytiedotteen liitteiden Pekka Haaviston CV:tä koskevat tiedot ovat identtiset eli Ulkoasiain Neuvosto on kopioinut ne komission ulkoasiainsihteeristöltä (minulla on kopio komission esittelymuistion tiedotteesta).

Pekka Haaviston koulutus ei ole näiden dokumenttien perusteella ollut tiedossa sen enempää nimityspäätöstä esittelevällä orgaanilla eli komissiolla kuin päätöksen tehneillä EU:n ulkoministereilläkään.

Pekka Haavisto kuitenkin väittää Iltalehdelle antamassaan haastattelussa viime heinäkuussa antaneensa nämä tiedot komissiolle jollain merkillisellä tavalla, joka ei selviä Iltalehden jutusta. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707212200236379_pi.shtml

Iltalehti kertoo, että se on nähnyt todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä".

Niiden pitäisi kuitenkin osoittaa, että EU:n komission ja päätöstä tehneiden EU:n ulkoministereiden olleen tietoisia siitä, että Pekka Haavisto ei täyttänyt Darfur-suurlähettiläsviran kelpoissuusvaatimukset. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2007:191A:0001:0006:FI:PDF  

En voi mitenkään ymmärtää, miten Iltalehti on nähnyt lähes mahdottomalta tuntuvat todisteet.

Miksi komissio olisi osallistunut Pekka Haaviston kanssa kimppaan erehdyttääkseen EU:n ulkoministerit?

Tai jos EU:n ulkoministerikokouksen Pekka Haaviston nimityspäätöksestä annetussa tiedotteessa ja sen liitteenä olevassa Pekka Haavistoa koskevissa tiedoissa ei mainita hänen koulutustaan, niin miten ihmeessä Iltalehti on voinut nähdä todisteita siitä, että EU:n ulkoministerit olisivat olleet tietoisia päätöstä tehdessään, että Pekka Haavisto oli epäpätevä po. virkaan?

En ole varma, mutta otaksun, että silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja vei Pekka Haavistoa koskevan Darfur-suurlähettilyysehdokkuutta koskevan ehdotuksensa ainakin ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ministerivaliokuntaan eli UTVA:aan ja ehkäpä myös valtioneuvostoon saadakseen ns. selkänojaa ehdotukselleen.

Kun Suomen päättävät elimet olivat hyväksyneet Pekka Haaviston ehdokkuuden, Suomen ulkoministeriö  toimitti Euroopan Unionin komission silloiselle korkealle edustajalle (= EU:n "ulkoministeri") Javier Solanalle Pekka Haaviston ehdokkuutta koskevat asiakirjat. Javier Solana johti tuolloin EU:n ulkoasiain DG:tä.

Luonnollisesti Pekka Haavisto on viime kädessä ollut poliittisessa vastuussa itseään koskevien tietojen oikeellisuudesta, joilla hän ansaitsi ison tukun rahaa ja paljon poliittista vaikutusvaltaa ja avitti häntä saamaan uskottavan presidenttiehdokkuuden ja lopulta yli miljoona ääntä suomalaisilta.

Pidän hyvin mahdollisena, että ulkoministeri Erkki Tuomioja ei tiennyt, että Pekka Haavistolta puuttui Darfur-virkaan vaadittava korkeakoulututkinto.  Se, että Pekka Haavisto on ylioppilas koulutukseltaan tuli ns. yleiseen tietoon vasta vuoden 2012 presidentin vaalien alla.

MR. PEKKA HAAVISTO

Mr. Haavisto is a former Finnish Minister for Environment and Development Co-operation. He has been a member of the Finnish Parliament and is currently a member of the Helsinki City Council and a spokesperson for the European Greens.

Mr. Pekka Haavisto has chaired several post-conflict assessments for the United Nations Environment Programme (UNEP). These include assessments in the Balkans after the Kosovo conflict, in Afghanistan, in Iraq, in Liberia and in the Palestinian Occupied Territories. He has also chaired the United Nations Environment Programme's depleted uranium assessment work. He is currently also responsible for UNEP's assessment work in the Great Lakes area.

Mr. Haavisto has recently facilitated talks between Israel and the Palestinian Authority as well as between Iran and Iraq on re-establishing cross-border environmental cooperation.

He has also been a member of the UN Global Compact Dialogue, a member of Professor Jeffrey Sachs' Millennium Project Task Force and a Member of the Panel of Eminent Personalities on desertification prior to the Johannesburg World Summit on Sustainable Development, WSSD. He has chaired the review of the Arctic Council and is currently chairing the external evaluation of United Nations Economic Commission for Europe, UNECE.

He has been a Visiting Researcher at the Finnish Institute for International Affairs and a Visiting Professor to the University of Bristol. He is a Visiting Lecturer to the University of Helsinki and to the NATO School in Oberammergau.

Mr. Haavisto has been a parliamentary delegate to the Nordic Council and an election observer for the OSCE in Estonia and in Russia. As Minister for Development Co-operation, he was a Governor of the Asian Development Bank and a Deputy Governor to the World Bank. He was born in 1958. He speaks Finnish, English, Swedish and French (basics).

 

Mikko Paunio su 19.11. 09:30

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44