Blogi: Jukka Hankamäki, to 14.12.2017 08:39

Rotudenialismin lyhyet jäljet

Poliittinen vihervasemmisto ja löperöliberaali porvaristo vastustavat ajatusta ihmisrotujen olemassaolosta lähinnä yhdestä syystä. Länsimaiden ei-valkoisen väestön kanssa ne katsovat, että näkemys ihmisrotujen olemassaolosta voi avata tien rotujen pitämiseen ominaisuuksiltaan erilaisina, erilaisuus näkemykseen eriarvoisuudesta ja eriarvoisuuden tunnustaminen rotusortoon.

Näin ei kuitenkaan kävisi välttämättä, vaikka rotujen olemassaolo ja erilaisuus tunnustettaisiin. Kaiken lisäksi tosiasioista, eli todetuista asiaintiloista, ei voida johdella arvoarvostelmia, eli päätellä, mikä on hyvää, oikein, suositeltavaa tai hyväksyttävää. Niinpä pelko on johdonmukaisen ajattelun näkökulmasta turha.

Se on turha myös käytännössä. Voidaan nimittäin katsoa, että ihmisrotujen olemassaolon ja erilaisuuden myöntäminen takaisi ihmisille oikeuden olla omaa rotuaan. Sitä kautta erilaiset ihmiset voitaisiin tunnustaa paremmin julkisesti, ja erilaisuuden myöntäminen voisi parantaa myös yksilöiden itsetuntoa ja asemaa.

Tieteessä pitäisi joka tapauksessa ajatella niin, että totuutta ei saa etsiä hyötypuntari kädessä. Niinpä molemmat edellä esitetyt suhtautumistavat ovat perimmältään vääriä. Kysymystä siitä, onko ihmisrotuja olemassa, ei pidä ratkoa sen perusteella, voisiko erilaisuuden tunnustamisesta olla haittaa tai hyötyä.

Myöskään arvoarvostelmista ei pitäisi pyrkiä johtelemaan tosiasioita. Jokainen varmasti ymmärtää, kuinka nurinkurista olisi, jos maailman tosiasiat pyrittäisiin johtelemaan siitä, että ne hyödyttävät tai haittaavat jotakin ihmisryhmää. Näin on kuitenkin ajateltu esimerkiksi amerikkalaisessa pragmatismissa, jossa totuutena pidetään sitä, mikä on hyödyllistä tai käyttökelpoista tai mikä toimii käytännössä. Viisaasti onkin huomautettu, että mikään ei ole totta siksi, että se hyödyttää jotakuta, mutta se voi hyödyttää jotakuta siksi, että se on totta.

Mitä eroa on rotuopilla, rodullisella luokittelulla ja rasismilla?

Katsotaanpa, mitä voidaan ajatella niin sanotusta rotuajattelusta, eli näkemyksestä, jonka mukaan ihmisrodut ovat olemassa, että ne ovat vallitsevia tosiasioita ja että ne ovat myös yhteiskunnallisesti merkityksellisiä kategorioita. Aihepiirin käsittely jaetaan yleensä kolmeen ryhmään.

1) Rotuopilla (racialism) tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan ihmisrodut ovat olemassaolevia tosiasioita. Toisin sanoen käsityskanta väittää, että ihmisrodut ovat olemassa ja että niiden välillä on havaittavia eroja, joiden perustella niitä voidaan luokitella. Käsitteen historia perustuu yhdysvaltalaisen sosiologin William Edward Burghard Du Boisin määritelmään. Arvoneutraalina käsitteenä sitä on nykyaikana pitänyt muiden muassa afrikkalaistaustainen kulttuuriteoreetikko, Princetonin yliopiston professori Kwame Anthony Appiah, joka pitää ajatelutapaa oikeutettuna.

2) Rodullisella luokittelulla tai rotuerottelulla (racial categorization) puolestaan tarkoitetaan näkemystä, että rotujen välillä on eroja, jotka aiheuttavat eri rotuja edustavien yksilöiden välille potentiaalisia ja aktuaalisia eroja. Vaikka yksilöiden erot voivat olla erityistapauksissa suuremmat kuin ryhmien erot, eri rodullisten ryhmien välillä vallitsee ryhmien välisiä eroavuuksia, ja toisaalta voimassa on myös ryhmän jäsenille tyypillisiä sisäisiä yhdenmukaisuuksia niin, että yhteisiin nimittäjiin perustuvia luokitteluja voidaan tehdä.

Eettisesti tämä käsitys on yhtä arvoneutraali ja moraalisesti moitteton kuin jako oikeakätisiin ja vasenkätisiin tai heteroseksuaalihin ja homoseksuaaleihin. Ensin mainitulle jaottelulle on biologiset perusteet, kun taas jälkimmäiselle ei ole löydetty ehdottomia biologisia perusteita. Molemmissa tapauksissa jaottelu perustuu vähintäänkin osaksi biologian tosiasioihin, mutta jako on myös osittain käsitteellinen, sillä käsitteisiin perustuva todellisuuden hahmottaminen on kaiken kokeellisen teorianmuodostuksen ennakkoehto, jota ilman ei voida lainkaan ajatella ja hahmottaa todellisuutta.

Myös ihmiskunnan jakaminen rotuihin perustuu vastaavanlaiseen luokitteluun, jonka pohjana ovat biologisesti periytyvät ja taksonomiset luonnon tosiasiat, ulkoisesti havaittavat fenotyyppiset piirteet ja ilmiötasolla todennettavien fenomenologisten seikkojen käsitteelliset luokittelut, jotka tekevät asioiden järjestelmällisen havaitsemisen ja keskustelun mahdollisiksi.

Rotujen luokitteleminen on sikäli perusteltua, että ihmisroduilla on tyypillisiä kullekin populaatiolle ominaisia ominaisuuksia, joiden merkitystä luokittelujen pohjana ei voida mitätöidä. Tällaisia ovat esimerkiksi ihonväri, keskipituus ja monet muut biologiset ja geneettisesti periytyvät ominaisuudet, kuten älykkyys.

Näyttönä eri ominaisuuksien merkityksestä on vaikkapa orientaalisen (tai mongoloidisen) rodun menestys taitovoimistelussa, negroidisen rodun muita parempi menestys pika- ja kestävyysjuoksussa ja valkoisen euripidisen rodun menestys ei-kulttuurisidonnaisissa älykkyystesteissä, joita ovat analysoineet muiden muassa valtio-opin professori Tatu Vanhanen, psykologian professorit Richard Lynn ja Helmuth Nyborg sekä väestötieteellisesti sosiaalipedagogiikan professori Gunnar Heinsohn.

Jako mongoloidiseen, negroidiseen ja euripidiseen rotuun on esitetty muun muassa Otavan Suuren Ensyklopedian hakusanassa ”rodut”, joka on kansainvälisen tiedemiesryhmän kirjoittama.

Jako ihmisrotuihin voidaan tehdä myös pelkästään ulkoisten ja fenomenologisesti havaittavien ominaisuuksien kuten ihonvärin perusteella, riippumatta biokemiasta. Kuitenkin biologia vaikuttaa ratkaisevasti myös niiden taustalla. Valkoiset ihmiset saavat keskenään valkoisia lapsia, mustat mustia ja mustat sekä valkoiset risteytyessään kahvin värisiä. Tämä on ehdoton tosiasia, ja sitä vastaavan rotukategorisoinnin vastustaminen on toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurimpia hullutuksia. Rotudenialismi on yhtä valheellista kuin se, että Ruotsissa ei suvaita puhetta ”maahanmuuttajien määrästä”.

Rotujen luokittelua arvostellaan usein siksi, että ominaisuuksiin liitetään yhteiskunnassa usein arvoarvostelmia. Tiettyjä ominaisuuksia nimittäin arvostetaan enemmän kuin toisia. Yksi tällainen on älykkyys. Ominaisuuksien erilainen arvostus puolestaan on yhteiskunnallinen tosiasia. Tästä vallitsevasta sosiaalisesta tosiasiasta ei pitäisi johdella käsitystä, että se on väärin ja että siksi rotujen myöntäminen erilaisiksi pitäisi kieltää.

Liberaaliin yhteiskuntanäkemykseen kuuluu, että ihmiset voivat vapaasti päättää, mitä ominaisuuksia he arvostavat ihmisissä. Varmaa on, että kaikki ihmiset ja ryhmät eivät ole samanlaisia ja että ihmiset eivät ole ominaisuuksiltaan tasa-arvoisia. Yhteiskunnassa ihmisten ominaisuudet arvotetaan hyvin eriarvoisiksi jo viranomaistoiminnankin puolesta.

Ihmisiä ja heidän ominaisuuksiaan arvostellaan ja arvotetaan niin koulussa kuin työelämässäkin. Myös viranomaisvalta tuottaa siis selvää eriarvoisuutta esimerkiksi armeijassa ja yliopistossa. Epäilemättä se on hyvin ideologista, mutta se on kuitenkin vallitseva tosiasia, jonka kieltäminen johtaisi valheellisuuteen. Tuloksena olisi, että ihmisiä pidettäisiin keinotekoisesti samalla viivalla olevina vain siksi, että heidät saataisiin näyttämään tasa-arvoisilta.

Tällöin tasa-arvo olisi koetettu johdella ihmisten samanlaisuudesta. ”Samanlaistamalla tasa-arvoistaminen” on ollut vasemmiston tavoite vuosisatojen ajan, mutta se perustuu virhepäätelmään, jonka mukaan ihmisten erilaisuus (eli vallitseva tosiasia) kielletään, jotta voitaisiin tuottaa vasemmistoa miellyttäviä poliittisia päämääriä, kuten tasa-arvoa. Tällöin tosiasioiden kiellosta johdeltaisiin arvoarvostelmia, mikä rikkoo päättelysääntöjä kaksinkertaisesti. Ensin kielletään todellisuus ja sitten vedotaan tällä tavoin vääristeltyyn todellisuuskäsitykseen, josta johdellaan näennäiseettinen arvoarvostelma päättelysääntöjä rikkoen.

Äärimmäinen tasa-arvon tavoittelu on myös vääristynyt päämäärä, koska se kieltää ihmisten ansiot. Olisihan väärin, mikäli ihmisten vaivalla saavuttamat arvoasemat kumottaisiin loukaten mertitokraattista eli ansioon perustuvaa oikeudenmukaisuuskäsitystä.

Moraalifilosofiassa katsotaakin, että tasa-arvo on vain relatiivinen eli suhteellinen arvo, kun taas ihmisarvo on absoluuttinen ja luovuttamaton, eikä sitä pitäisi kiistää.

Rotuja ja niiden erilaisuutta koskevan keskustelun suuri ongelma on, että erilaisuus sotketaan tasa-arvoon ja tasa-arvo ihmisarvoon. Erilaisuuden hyväksyminen ei tuota eriarvoisuutta, joka mitätöisi sen enempää tasa-arvoa kuin ihmisarvoakaan. Tasa-arvoa taas ei pidä ylipäänsä tukea käsitykseen ihmisten samanlaisuudesta. Ja ihmisarvoa ei kiellä se, vaikka ihmiset myönnettäisiin monissa käytännön elämän suhteissa epätasa-arvoisiksi.

Epätasa-arvoisuus ja eriarvoisuus eivät ole varmastikaan mukavia eivätkä monien mielestä toivottavia asioita, mutta ne ovat yhteiskunnallisia tosiasioita, joiden kiistäminen merkitsisi silmien sulkemista todellisuudelta, esimerkiksi siltä, että ihmisten kyvyillä on todellakin eri arvo esimerkiksi työelämässä.

Saman logiikan mukaisesti myöskään rotujen erilaisuuden ja niiden erilaisten ominaisuuksien tunnustaminen ja siihen perustuva luokittelu eivät ole etiikan eivätkä tosiasioiden myöntämisen vastaisia.

3) Rasismi (racism) puolestaan on käsityskanta, että eri rotuiset ihmiset poikkeavat toisistaan ihmisarvon osalta. Rasismia ei ole se, että tunnustetaan ihmisryhmien väliset erot; ei myöskään se, että myönnetään heidän ominaisuuksiensa eriarvoisuus yhteiskunnan eri toimintayhteyksissä, kuten työelämässä. Itse asiassa se on yhteiskunnallinen välttämättömyys ja moraalisesti oikeutettua, sillä on oikein tunnustaa, että eri ominaisuuksilla on tietyissä yhteyksissä erilainen arvo.

Rasismi on vain ja ainoastaan ihmisarvon kieltämistä rotuun vedoten. Sitä voidaan kutsua myös rotusorroksi, mutta sen enempää rotuppi kuin rotujen luokittelu tai erottelukaan eivät ole rotusortoa. Vaikka rotusortoa voidaan johdella myös rotuopista ja rotuerottelusta ja vaikka molemmat ovat pohjana, mikäli rotusortoon antaudutaan, tästä ei kuitenkaan seuraa, että rotuoppi ja rotuerottelu pitäisi kieltää. Tilanne olisi tällöin samanlainen kuin autoilu kiellettäisiin siksi, että joku voi ajaa autolla kolarin.

Miksi rotudenialismi johtaa harhaan?

Rotudenialismilla tarkoitetaan käsityskantaa, jonka mukaan ihmisrotuja ei ole olemassa. Rotujen kieltäjien motiivi on yleensä poliittinen. He haluavat kiistää rotujen välisten erojen olemassaolon ja väittävät, että erot eivät ole ainakaan niin suuria, että mitään luokitteluja voitaisiin tehdä. Niinpä he johtelevat omat ajatuskulkunsa edellä kritisoimiani virhepäätelmiä noudattaen tai myötäillen.

Rotujen kieltämiseen heillä on lähinnä kaksi tietä. Yhtäältä he pyrkivät tukeutumaan postmodernistien, jälkistrukturalistien, dekonstruktionistien ja sosiaalisten konstruktionistien hellimään käsityskantaan, jonka mukaan kaikki luokittelut ovat vain mielipiteiden tai oletusten varaisia tai poliittisia eivätkä perustu mihinkään. Toisaalta he tukeutuvat biologisperäiseen argumentaatioon ja väittävät, että biologiset erot eivät ole tarpeeksi suuria tai merkittäviä luokittelujen tekemiseen. 

Postmodernisten ja konstruktionistien harjoittaman rotudenialismin kumoaminen

Tarkastellaan ensin argumenttia, jonka mukaan näkemys ihmisroduista on vain sosiaalinen konstruktio ja poliittinen käsite. Tästä lähtökohdasta rotudenialistit pyrkivät dekonstruoimaan eli purkamaan rotuajatteluun perustuvan luokittelun. Väittämällä, että rodun käsite on vain kielellinen, kulttuurinen, sosiaalinen tai poliittinen luomus he tulevat tunnustaneiksi, että luokittelujen pohjana ovat välttämättä käsitteelliset kategoriat, jotka merkityssisältöjensä ohella viittaavat oliotodellisuuteen ja nimeävät sekä rajaavat viittauskohteidensa ryhmän. Mutta samalla he taistelevat tätä asioiden ja ilmiöiden nimeämistä vastaan.

Koska jokainen käsitteellinen nimeäminen kategorisoi ja koska rotudenialistit vastustavat kategorisointeja, he tulevat kieltäneiksi myös asioiden ja ilmiöiden käsitteellisen määrittelemisen ja nimeämisen sekä vastustavat asioiden käsitteellistä ja järkiperäistä tarkastelua. Tämä puolestaan johtaa metodologiseen ristiriitaan ja irrationalismiin.

Samaan tapaan postmodernistit, jälkistrukturalistit, dekonstruktionistit ja sosiaaliset konstruktionistit ovat vastustaneet myös ihmisten sukupuolittamista ja erityisesti jakoa miehiin ja naisiin, vaikka toisesta suupielestään he itse ovat luoneet toistakymmentä erilaista sukupuoliryhmää, joista suurin osa on sitä paitsi biologisia patologioita. Sitten he ovat vaatineet kaksiarvoisen sukupuolikonseption kumoamista ja miehen ja naisen käsitteistä luopumista vain siksi, että jaottelu saataisiin tyydyttämään mikroskooppisen pieniä marginaaliryhmiä, kuten Klinefelterin syndroomasta kärsiviä, joilla on myös lääketieteellinen sairausluokitus.

Yhtä hupsua heidän päättelynsä on ollut heidän pyrkiessään kieltämään ihmisrotujen olemassaolon. Käsitteellistä kategorisointia vastaan hyökkääminen on ollut ristriitaista, sillä se on johtanut kategorisointien syvenemiseen. Perimmältään käsitteellisen ajattelun kumoamisyritykset ovat olleet virheellisiä, koska käsitteet ovat kaiken havaitsemisen ja teorianmuodostuksen kokemusta edeltäviä ja esiteoreettisia ennakkoehtoja, joita ilman ei olisi jäsentyneitä havaintoja eikä todellisuuden järkiperäistä hahmottamista lainkaan.

Biologisen rotudenialismin kumoaminen

Myös rotudenialistien toinen argumentti, eli biologiaan vetoaminen, on osoittautunut huonoksi. Rotudenialistit pyrkivät tukeutumaan ”viimeaikaisiin” ja ”uusimpiin” tutkimuksiin, joiden mukaan rotujen väliset biologiset erot ovat ”vain pieniä”. Biologiatieteen metodikalustoa on tällöin pyritty käyttämään biologisten seikkojen vähättelyyn.

Nature Genetics -lehdessä julkaistiin hiljattain runsaan 78 000 ihmisen aineistoon perustuva meta-analyysi, jossa löydettiin 48 älykkyyteen liittyvää geeniä. Älykkyydellä on tämän mukaan geneettinen perusta, vaikka tutkijat pystyivätkin selittämään geneettisen muuntelun pohjalta vain 4,8 prosenttia ihmisten älykkyyden vaihtelusta. Joka tapauksessa tutkimus vahvisti sen, että älykkyys on samantyyppinen polygeeninen ominaisuus kuin ihmisen pituus ja että tämän vuoksi ihmisryhmien välillä vallitsee myös älykkyyteen liittyviä perinnöllisiä eroja.

Asian kiistanalaisuuden vuoksi siitä on järjestetty jopa mielipidetiedusteluja tieteenharjoittajien keskuudessa. Liebermanin (et al.) suorittaman tutkimuksen (n = 1200) mukaan väitteen  ”lajin homo sapiens sisällä on biologisia rotuja” kanssa oli eri mieltä kulttuuriantropologeista 53 %, fyysisistä antropologeista 41 %, kehityspsykologeista 36 % ja biologeista vain 16 %. Tohtorintutkinnon suorittaneiden antropologien keskuudessa väitteen kanssa samaa mieltä oli 50 % ja eri mieltä 42 % (lisätietoa tämän kirjoitukseni luvussa ”Onko kansallismielisyys rasistista?”).

Rotuopin ja rotuerottelun taustalla vallitsevat väistämättä taksonomiset biologiset tekijät, jotka tulevat näkyville ihmisten fenotyypissä ja käyttäytymisessä. Rodut perustuvat geeneihin, niin kuin sukupuoliero perustuu kromosomeihin, mutta rotuajattelua koskevassa analyysissa on liiaksi pitäydytty pelkälle biokemialliselle tasolle, toisin sanoen havainnoimaan biologisen tason tekijöitä solu-, geeni- ja molekyylitasolla. Huomattu ei ole sitä, että pienetkin biologiset erot voivat saada aikaan suuria eroja fenotyyppisellä ilmiötasolla, eli kokemuksellisesti havaittavalla tasolla, ihmisten olemuksessa ja käyttäytymisessä. Biologiaa eivät ole vain solut, geenit, kromosomit ja hormonit, vaan koko organismi: ihmisen keho, jossa rotu- ja sukupuoliominaisuudet näkyvät.

Huonoa näyttöä eri tutkimustasojen sekoittamisesta antoi esimerkiksi Ylen Radio 1:sta tuleva kahdeksanosainen sarja Rotuopin kahdeksat kasvot”, jonka jaksossa ”Kohti geneettistä luokkayhteiskuntaa” murehditaan sitä, että uusien dna-sovellutusten ja geenimanipuloinnin kautta olisimme matkalla kohti luokkayhteiskuntaa. Ohjelman esittelyssä väitettiin muun muassa näin:

Kun otetaan Patagonian intiaani, Gröönlannin eskimo ja Myllypuron suomalainen ja näitä verrataan keskenään, niin ne ovat erittäin samanlaisia perimältään. Samanlaisempia kuin Helsinkiläinen Seurasaaren orava ja Tukholmalainen Skansenin orava, niiden dna:ssa on suurempi ero. Se, että ihmiset jakavat toisiaan rotuihin, on siis jokseenkin teennäistä, tarkoitushakuista tai poliittista.

Useiden kirjoitusvirheiden lisäksi kirjoittajan asiantuntemattomuutta osoittaa hänen älyllinen laiskuutensa, joka ilmenee mielivaltaisina rinnastuksina ja populistisena johtopäätöksenä, että jako ihmisrotuihin olisi ”teennäistä, tarkoitushakuista tai poliittista”. Teennäisyyttä, tarkoitushakuisuutta ja poliittisuutta edustavatkin kirjoittajan omat näkökannat.

Totuus asiassa on, että äärimmäisen niukat geneettiset erot näkyvät ilmiötasolla hyvin suurina eroavuuksina. Esimerkiksi ihmisen ja kääpiösimpanssin geeneistä on 98 % samoja. Vakiintuneen käsityksen mukaan hiiren ja ihmisen geeneistä 80 % on yhteisiä, ja joidenkin tutkimusten mukaan hiirillä ja ihmisillä olisi yhteisiä geenejä jopa 99 % (aiheesta esimerkiksi tässä).

Noin 90 % geeneistä on joka tapauksessa hyvin satunnaista ja merkityksetöntä geenimassaa, ja vain noin 1–10 % aiheuttavat eroja, jotka luovat jaon merkityksellisiin kokonaisuuksiin, eli lajeihin. Geneettiset erot voivat siis olla pieniä, mutta fenotyyppisellä ilmiötasolla ne ovat suuria: esimerkiksi hiirellä ja ihmisellä ei ole ulkoisesti paljoa yhteistä.

Vielä pienemmät geneettiset erot ovat syynä lajin sisäisten ihmisrotujen välisiin eroavuuksiin, joiden johdosta ihmisrodut poikkeavat toisistaan fyysisiltä ominaisuuksiltaan, käyttäytymiseltään, taidekäsityksiltään, immuunipuolustusominaisuuksiltaan, persoonallisuustekijöiltään ja älykkyydeltään. Siksi olisi absurdia väittää, että geneettiset erot olisivat vähämerkityksisiä tai mitättömiä siksi, että ne ovat ”vain pieniä”.

Syy rotudenialistien erehdyksiin: selitystasojen sekoittaminen

Virheellisessä päättelyssä on perimmältään kyse tieteenfilosofisesta erehdyksestä. Muutamat naturalistit käsittelevät aihetta käymällä kärpäslätkäsotaa oman biologisen paradigmansa sisällä, mutta he eivät ymmärrä oman keskustelunsa positiota eli asemaa tieteen ja kaiken muun tiedonmuodostuksen kentällä. He eivät siis ymmärrä mitään oman teorianmuodostuksensa perusteista ja aihettaan koskevasta tieteenfilosofiasta ja menettävät sen vuoksi suhteellisuudentajunsa ja arvostelukykynsä.

Virheellinen ajatuskulku perustuu käsitykseen, että biologiset ominaisuudet ja niiden mikroskooppinen koko heijastuisivat välittömästi ja sellaisinaan fenotyyppiselle ilmiötasolle, jolla havaittavat ilmiöt olisivat yhtä pieniä ja mitättömiä kuin geneettisenkin tason erot. Sekoitettu on kaksi selitystasoa keskenään: biologinen taso ja ilmiötaso. Tosiasiassa tasojen väliset kausaaliketjut ovat jo sinänsä hyvin pitkiä, sillä geeni ei ole esimerkiksi ”käyttäytyminen” vaan yksi siihen vaikuttava tekijä. Niin muodoin ihmisten olemuseroja ja käyttäytymisessä havaittavia ei voida myöskään selittää pois viittamalla siihen, että ihmisten geneettinen perusta on ”lähes samanlainen”. Havaittavalla tasolla erot ovat joka tapauksessa olemassa.

Lisäksi rotudenialistit antautuvat perusteettomaan spekulointiin maalaamalla kauhukuvia geenien muunteluun liittyvästä dna:n manipuloinnista, kuten Yleisradion edellä mainitussa ohjelmassa. Ihmisten kannattaisi olla pikemminkin huolissaan siitä, että harhaanjohtavan samanlaisuusmagian lumoissa on julistettu ihmisrotujen välisten erojen mitätöintiä ja tuotettu Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan afrikkalaisperäisiä vieraspopulaatioita, joiden lisääntyminen saattaa olla yksi syy siihen, miksi koululaisten Pisa-tulokset ovat laskeneet viime vuosina hälyttävästi myös Suomessa.

Ilmiön vakavuudesta kertoo se, että kehitysmaalaisten maahanmuuttoa suosinut Helsingin Sanomat taipui kirjoittamaan tästä yhteiskunnallisesta tosiasiasta jutussaan Pisa-tutkimus: Maahanmuuttajien tulokset huolestuttavat Suomessa. Saman ovat todenneet myös koulujen opettajat (aiheesta lisää tässä).

Tieteellistä tutkimusnäyttöä asiasta antaa University College London -yliopistossa toimiva psykologian tohtori James Thompson. Yhdessä professori Heiner Rindermannin kanssa julkaisemassaan tutkimuksessa The Cognitive Competences of Immigrant and Native Students Across the World: An Analysis of Gaps, Possible Causes and Impact (Journal of Biosoc. Sci., Cambridge University Press, 2014) hän osoittaa, että Eurooppa vahingoittuu köyhimmistä maista tulevasta massamaahanmuutosta, sillä tulokkaiden älyllinen kompetenssi on keskimäärin huomattavasti pienempi kuin kantaväestöllä.

Rotuajattelu on järjen käsitteellis-apriorinen välttämättömyys

Koska rotuajattelun kieltämisessä on perimmältään kyse tieteenfilosofisesta erehdyksestä, palautan lopuksi mieleen erään tieteenfilosofisen faktan: miksi käsitteelliset kategorisoinnit ovat välttämättömiä myös siinä tapauksessa, että niitä ei voitaisi johdella suoraan biologiasta?

Immanuel Kantin luoman jaottelun mukaan tietoa on kahdenlaista: analyyttis-apriorista ja synteettis-aposteriorista. Analyyttis-apriorinen tieto on puhtaasti käsitteellistä ja perustuu siihen, että käsitteiden ja niiden merkitysten sekä käsitteiden nimeämien olioluokkien määritteleminen edeltää kaikkea tiedonhankintaa. Tässä valossa myös ihmisrodut ovat apriorisia eli kokemusta edeltäviä järjen luomuksia, joiden kautta havaitsemme ja jäsentelemme todellisuutta.

Synteettis-aposteriorinen tieto on puolestaan empiiristä, eli kokeellista, ja se seuraa havainnoista ja kokemuksista aposteriorisesti, eli jälkikäteen. Käsitteet kuitenkin muodostavat sabluunan, jonka läpi todellisuutta tarkastellaan ja joita ilman ei olisi tietoa lainkaan.

Niinpä myös rotuajattelu on pysyvä osa ihmisten yhteiskunnallista ajattelua, sillä sen perustana on havainnonmuodostukseen liittyvä käsitteellinen kategorisointi, jota ilman ei olisi jäsentyneitä havaintoja eikä kieltä.

Rotuajattelu perustuu samantyyppiseen luokitteluun kuin pöytien ja tuolien erottaminen toisistaan. On muistettava, että jokainen käsite perustuu kategorisointiin, sillä se määrittelee nimeämiensä olioiden ominaisuudet. Jos ihmisrotuja vastaavat käsitteet kiellettäisiin, samalla kiistettäisiin se, että maailman olioiden välillä on eroja. Samoin kiellettäisiin käsitteet ja niiden rajautuminen toisiinsa. Näin kiellettäisiin myös puhumasta asioista ja sitä kautta asioiden käsitteellistäminen sekä järkiperäinen ajattelu. Aihetta leimaavan sensuurin vuoksi juuri niin on pitkäli käynytkin.

Monikultturistit, postmodernistit, jälkistrukturalistit ja sosiaaliset konstruktionistit pyrivät kieltämään biologiset erot ja ominaisuudet sekä selittämään ne pois myös identiteettipolitiikan käsitettä käyttämällä. He väittävät identiteetin olevan vain sosiaalinen konstruktio ja että ihmisten ryhmäidentiteetin ja yksilöiden identiteetin ei pitäisi perustua biologisesti määrittyviin ryhmiin tai niiden välisiin rajoihin.

Tästä poliittisesta lähtökohdasta he sitten väittävät rotujen olevan pelkkä poliittinen konstruktio, mutta he eivät kuitenkaan selitä, miksi heidän oma poliittinen näkemyksensä, että rotuja ei ole olemassa, olisi perusteltu, kun luodut rotukäsitteet vastaavat kuitenkin havaintotodellisuutta. Juuri tässä kaksoisstandardissa piilee sosiaalisten konstruktionistien järjettömyys ja kaksinaismoralismi.

Rotujen kieltäminen ja sen motiivi, eli identiteettipoliittinen pyrkimys kiistää ihmisryhmien erot, vaikuttaa myös monikulttuurisen yhteiskunnan tavoittelun taustalla. Rotudenialistien tavoitteena on ensin kieltää ihmisrotujen (biologinen käsite) olemassaolo, sitten kiistää kansan (etninen) käsite ja siihen perustuva näkemys kansojen erilaisuudesta ja olemassaolosta. Kansojen kieltämisen kautta he tavoittelevat kansakuntien (valtio-opillinen käsite) ja kansalaisuuden (juridinen käsite) kieltämistä. Tätä kautta he tavoittelevat myös kansallisvaltioiden (valtiofilosofinen käsite) romuttamista, mikä on rotudenialistinen viimekätinen tavoite.

Rotudenialismi perustuu siis monikulttuurisen yhteiskunnan päämäärään ja monikulttuurinen yhteiskuntaihanne rotudenialismiin. Yhdessä ne luovat Neuvostoliittoa muistuttavan yhteiskuntamallin, joka lainehtii yhtenä viljavana elovainiona ja jossa kansojen sekä kansallisvaltioiden suvereniteetti on kiistetty ihmiskunnan velloessa suklaapuuron tapaisena massana.

Tosiasiassa ihmisrodut ja niiden erot luovat perustan kansojen erottamiseksi toisistaan. Kansojen erilaisuuden tunnustaminen puolestaan luo perusteen kansakuntien muodostamiselle. Kansakuntien muodostaminen taas on pohjana poliittis-hallinnollisille kansallisvaltioille, jotka toimivat hegeliläis-snellmanilaisina Järjen instrumentteina hyvinvointiyhteiskuntien ja kehittyneen taloudellis-teollisen kulttuurin luomiseksi.

Sen sijaan kansanvalta menettää merkityksensä, jos sen lähtökohta, eli kansa ja sen yhtenäisyys, on tuhottu maahanmuutolla. Maahanmuutolla ja väestöjen sekoittamisella koetetaankin perimmältään tuhota, paitsi kansallisvaltiot, myös niiden perusta, eli kansa, joka yhtenäisenä toimiessaan voisi puolustaa ja oikeuttaa omaa edunvalvontaansa.

Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta pitää vastustaa, sillä ne perustuvat väestöjen sekoittamiseen ja etnisesti yhtenäisten kansojen tuhoamiseen, joiden motiivina puolestaan on estää kansoja puolustamasta itseään. Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kannattajat pyrkivät ”rauhan ja sosialismin keinoin” estämään kansallismielisen edunvalvonnan, koska he arvelevat, että sotia ei syntyisi, jos kansat ja kansakunnat olisi sotkettu toisiinsa niin, etteivät ihmiset ryhtyisi puolustamaan itseään toisia kansoja vastaan. Tällöin riidat siirtyisivät kuitenkin valtioiden rajoilta entistä vaikeammin hallittaviin muotoihin, eli ihmisyksilöiden välisiin suhteisiin, joissa rasismi kukoistaa jo nyt erilaisina mikrotason konflikteina. On muistettava, että rajattoman yhteiskuntamallin keksivät kommunistit.

Rotujen olemassaolon kieltäminen ja valtioiden hajottamispyrkimys ovat osa samaa prosessia. Sen alkupää on rotujen olemassaolon kiistäminen ja lopputulos kansakuntien itsemääräämisoikeuden mitätöiminen ja valtioiden hajottaminen. Jos haluamme säilyttää itsenäisten kansallisvaltioiden järjestelmän, kansakuntien itsemääräämisoikeuden ja kansojen vapauden, on puolustettava todenperäistä näkemystä rotujen olemassaolosta, vastustettava rotudenialismia ja torjuttava maahanmuuttoa sekä siihen liittyvää monikulttuurisuuden ideologiaa.


Aiheesta lisää:

Monikulttuurisuus, moniarvoisuus, monietnisyys
Miksi EU ei ole arvoyhteisö?
Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

Jukka Hankamäki to 14.12. 08:39

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44