Blogi: Mikko Paunio, su 21.01.2018 09:52

Suuri yleisö täysin vailla kuluttajansuojaa ympäristöuutisoinnissa

Meillä on naamakirjassa Tekniikan Maailman päätoimittajan ja entisen Talouselämä-lehden päätoimittajan Reijo Ruokasen kanssa tällainen viha-/rakkaussuhde. Se lienee alkanut jo opiskeluajoilta, jolloin olimme yhtäaikaa mukana Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan poliittisissa riennoissa. Arvostan Reijoa siksi, että hän urheasti alentuu keskustelemaan ja oikomaan meidän rahvaan mielipiteitä ja huomioita nykyisestä median alennustilasta.

Nyt kun postasin naamakirjassa Isossa Britanniassa 18.1.2018 julkaistun kriittisen arvioni https://www.thegwpf.org/content/uploads/2018/01/Paunio-PublicHealth.pdf maailman eräässä johtavassa lääketieteellisessä julkaisussa the Lancet-lehdessä julkaistuista kahdesta lehden tilaamasta ympäristöterveysraportista, hän toteaa:

"Pieleen meni taas, Mikko. Tekniikan Maailma ei suinkaan julkaissut valeuutista. Me uutisoimme, että Lancetissä julkaistun tutkimuksen mukaan 9 miljoonaa kuolee.
Uutisessamme ei ole virhettä. Lancetissa on julkaistu tutkimus, jonka mukaan 9 miljoonaa kuolee. Uutisemme on täysin totta. Siihen, onko Lancet päästänyt läpi huonon artikkelin, en ota kantaa. Ei ota uutisemmekaan. Lancet toki on vertaisarvioitu ja arvostettu ja luotettu.
Tässä uutisemme  https://tekniikanmaailma.fi/sodat-nalanhadat-ja-sairaudet-tappavat-paljon-ihmisia-mutta-uuden-tutkimuksen-mukaan-saasteet-tappavat-paljon-enemman/, jossa ei ole virhettä. Mikkokin sen huomaa, jos malttaa hetken ajatella. "

Esipuheen raporttiini kirjoitti Lordi Donoughue (Työväenpuolue), joka tunnetaan myös siitä, että hän oli keskeinen taustahahmo BBC:n humoristisessa suosikkisarjassa "Kyllä Herra Ministeri". https://www.youtube.com/watch?v=DGscoaUWW2M

Olin myös postauksessani kertonut, että KAIKKI suomalaiset tiedotusvälineet välittivät valeuutisen, että 9 miljoonaa ihmistä kuolee energiantuotannon ja teollisuuden saasteisiin. Tässä uutinen ala HS https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005417537.html HS:n otsikko: 

"Saasteet tappavat jopa yhdeksän miljoonaa ihmistä vuodessa, kertoo tutkimus

Liikenteestä ja teollisuudesta syntyvät ilmansaasteet ovat ihmisen terveydelle vakavin uhka"

Valitan lukijoille jo etukäteen, että tämä juttu on pitkähkö. Aihe on kuitenkin erittäin tärkeä ja toivon, että tätä blogia voitaisiin käyttää kehittämään ja uudistamaan journalismia kohti sen vanhoja ihanteita eli kohti totuudellisuutta. Uutinen toki teknisesti ei ole valeuutinen, mutta onko se totta, sitä tarkastelen tässä jutussani.

Poimin tässä nyt Tekniikan Maailman uutisesta sen keskeisen eli ongelmanratkaisuosan ja lähden ruotimaan sitä kautta Lancet-uutisoinnin totuudellisuutta: 

"ONGELMAAN ON OSIN myös herätty: Intia on kiristämässä ajoneuvojen ja teollisuuden päästörajoja, ja pääkaupungin Delhin autoliikennettä on aina välillä yritetty rajoittaa. Samaan aikaan kuitenkin kaatopaikkapalot, rakennuspöly ja saastuttavien polttoaineiden käyttö jatkuvat ennallaan. Vastaavia ongelmia on muun muassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa."

En muuten löydä tämän kaltaista tekstiä Lancet-raportin lehdistötiedotteesta eli tämä lienee Tekniikan Maailman toimituksen lisämaustetta? 

Lancetin po. "saaste"raportti viittasi kolme kertaa Max Planck instituutin tutkijoiden Naturessa 2015 julkaistuun tutkimukseen https://www.nature.com/articles/nature15371, jossa osoitettiin ilmansaasteiden juurisyyn olevan nyt sekä Intiassa että Kiinassa sama kuin mikä se oli kansanterveydelle tuhoisien 1950-luvun alun Lontoon savusumuepisodien aikana, eli  talokohtainen / hajautettu lämmitys ja ruoan laitto (ks. myös em. raporttini kuva 6 Iisalmesta).

Lancetin saasteraportti vaikka viittasi siis tähän tutkimukseen peräti kolme kertaa ei kertonut po. Naturen artikkelin pääsanomaa.

Yksikään Tekniikan Maailman mainitsemista "ongelmaan on osin myös herätty" perustuvista toimenpiteistä ei tätä kehittyvien maiden ilmansaasteongelmaa kykene hallitsemaan. Sitä kyetään hallitsemaan kuitenkin tuon postaamani raporttini kuvan 6. mainitsemalla tavalla. Tämän vuoksi kiinalaiset valtuuskunnat ovat käyneet ja yhä uusia delegaatioita on tulossa sankoin joukoin nyt HELENin eli Helsingin Energian vieraiksi ottamaan oppia, miten Beijingin ulkoilmaa voitaisiin puhdistaa https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/sai-kolme-komeaa-kirjetta-pekingista-kiinalaiset-pyytavat-apua-saasteongelmiinsa-helsingin-energiayhtio-helenin-toimitusjohtajalta-6614556.

Edes saastuttavien (bio)polttoaineiden (Tekniikan Maailmalta puuttuu muuten etuliite bio) käyttö ei olisi kovin suuri ongelma, jos niitä poltettaisiin isoissa ja tehokkaissa keskitetyissä yksiköissä, kyetäänhän meillä polttamaan yhdyskuntajätteitä erittäin puhtaasti uusimmalla tekniikalla esimerkiksi Vantaalla. HELEN on saanut YK:n ympäristöpalkintoja puhtaasta ja tehokkaasta sähkön ja lämmön yhteistuotannosta.

Vihreät liittolaisineen ovat ajaneet läpi päätöksen Helsingin valtuustossa, että Helsinki jatkossa tukeutuu puupellettiin, jotka juuri tehtyjen uusien tutkimusten mukaan ovat sekä ympäristöllisesti katastrofaalinen http://www.thegwpf.com/europes-green-energy-burning-is-worse-than-coal/ että terveyden kannalta http://www.thegwpf.com/europes-green-energy-burning-is-killing-40000-people-per-year-new-study-claims/ kivihiiltä selvästi huonompi ratkaisu. 

Tekniikan Maailma oli kuten jo totesin vain yksi tiedotusväline muiden joukossa edistämässä terveyden näkökulmasta epäasiallista joukkoviestintää, jonka poliittisena motiivina on saada sanoma perille, että Pariisin sopimus parantaa kansanterveyttä globaalisti. Myös muut suomalaiset tiedotusvälineet ja koko maailman tiedotusvälineet välittivät tätä sanomaa korkeiden teollisuuden ja energiantuotannon savupiippujen kuvilla varustetuilla jutuillaan Tekniikan Maailman tapaan.

Lähes kaikki vuotuista maapallon 9 miljoonaa kuolemaa - kuten osoitan ja joka muuten aukeaa tarkkasilmäiselle lukijalle eräin osin myös lukiessa Lancet-raporttia - johtuvat alikehityksen aiheuttamista "saasteista".

Laitoin "saaste" sanan lainausmerkkeihin, koska Lancetin tutkijat olivat häivyttäneet sen näkökulman, miksi meistä on tullut päätä pidempia ja elämme pitkään, eli vesihuollon ja hygienian. Lancetin aktivisti"tutkijat" olivat määritelleet juomaveden saastumisen sen sisältämiksi mikrobeiksi ja kyvyttömyydeksi pestä kädet. Eli Lancetin aktivisti"tutkijoille" klassisen ympäristöterveyden ydin on vain käsien pesua, vaikka riittävän veden kulutuksen (meillä noin 180 /l/päivä) mahdollistama infrastruktuuri (vesi- ja viemäröinti) on koko terveydensuojelun ja massiivisesti parantuneen https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1441856069258189&set=p.1441856069258189&type=3&theater kansanterveyden ytimessä. Tämän ja vihreiden tekopyhyyden tässä asiassa toin myös esiin myös erittäin arvostetussa The Spectator-lehdessä kolme päivää sitten https://blogs.spectator.co.uk/author/dummy_byzoidbizpq9l69jv8eo7ir6example-com/   

Tekniikan Maailma mainitsee, että "Vastaavia ongelmia on muun muassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa". Saharan etelänpuolisessa Afrikassa lähes kaikki energia, mitä kulutetaan saadaan likaisista biopolttoaineista eli uusiutuvasta energiasta  https://www.iea.org/media/news/2014/press/141013_WEO_Africa_Energy_OutlookFactsheet1.pdf. Likaisia biopolttoaineita poltetaan etenkin ruoanlaitossa talojen sisällä avonuotioissa terveyden kannalta tuhoisin seurauksin. Jos lukee tarkkasilmäisesti Lancetin saasteraporttia, huomaa, että 4,3 miljoonaa 9 miljoonasta aiheutuu tästä alikehitykseen kytkeytyvästä ongelmasta, eikä mistään teollistumiseen kytkeytyvästä ongelmasta. Vähän kehittyneemmissäkin maissa ongelmat siis aiheutuvat talokohtaisesta ja hajautetusta lämmityksestä eikä korkeista teollisuuden ja energiantuotannon savupiipuista; yllä mainitun Naturen artikkelin mukaan Saharan etelänpuoleisen Afrikan suurimmassa taloudessa teollisuuden ja energiantuotannon pienhiukkaspäästöjen osuus hiukkasten kokonaispäästöistä ovat kokonaista 0 %! 

Päätoimittaja Reijo Ruokanen valisti minua naamakirjassa, että "Lancet toki on vertaisarvioitu ja arvostettu ja luotettu". Richard Fuller - toinen pääkirjoittajista Nairobissa Maailman ympäristöministereiden UNEA3-kokouksessa - kertoi, että heidän raporttinsa oli tarkastanut 15 vertaisarvioitsijaa. Nämä ovat ilmeisesti olleet samaa vihreää jengiä, joilla on yhteinen poliittinen intressi väittää, että kuolemme saasteisiin, vaikka se ei ole totta.

Luotettavuudesta: Lancet on ihmisten luomus ja kuten tuossa raporttini epilogissa osoitan, Lancet oli väärässä 1850-luvulla ilmansaasteiden terveysvaikutuksista ja pyysi sitä julkisesti anteeksi vuonna 2013. Johdannossa kerron, että olen kaksi kertaa urallani tutkimuksillani  - toinen julkaistu Lancetissa ja toinen Yhdysvaltain Lääkärilehdessä - osoittanut että Lancetin globaalisti terveydelle vaaralliset tuhkarokkorokotuksista julkaistut väittämät ovat olleet silkkaa potaskaa.

Nyt tullaan osin vaikeaan kysymykseen siitä, mikä on valeuutinen. Teknisesti Tekniikan Maailman eikä myöskään maailman muidenkaan tiedotusvälineiden uutinen 9 miljoonasta teollisuussaastekuolemasta ollut valeuutinen, vaikka siinä ei ollut totuuden häivääkään.

Myönnettäköön, että journalisti on vailla aseita, kun hän saa globaalin lehdistötiedotteen, jonka arvovaltainen ja luotettu taho on laittanut liikkeelle ilmeisen hyvässä tarkoituksessa. Kaikkea tulee kuitenkin epäillä.

Poliittisesti motivoitu tieteen rahoitukseen kietoutunut alarmistinen ympäristöjournalismi on ajallemme suuri ongelma, joka aikaan saa suuria vääriä poliittisia päätöksiä, joilla on valtavia kielteisiä taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia.  Sain juuri lahjaksi Suomen Akatemian rahoittaman kirjan vedestä ja sen merkityksestä. Siinä nähtiin vesi vain ympäristöllisten uhkakuvien näkökulmasta, eikä siinä ihmisen tarpeita ja veden suomia mahdollisuuksia ruodittu lainkaan!

Mikko Paunio su 21.01. 09:52

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44