Blogi: Heikki Porkka, pe 02.03.2018 11:52

Totuuden sietämisen vaikeus

Mitä silmä ei näe ja mitä korva ei kuule, sitä ei ole olemassa? Suomalainen valtamedia ja osa länsimaisista tiedotusvälineistä ovat valinneet roolin, jossa ne kertovat vain [agendaan] sopivia aiheita prime time –uutisoinnissaan.

Kuten tiedetään, tieto on valtaa ja valikoitu tieto puolestaan harvainvaltaa. Juuri tästä syystä vaihtoehtoiset mediat ovat kansalaisille elintärkeitä.

Minkä valtamedia pimittää, sen vaihtoehtoiset mediat pyrkivät kertomaan. Ja kas kummaa, valtamedia pyrkii toistuvasti selittämään olevansa luotettava samalla, kun antaa ymmärtää, että vaihtoehtoiset mediat ovat vähemmän luotettavia.

Seuraavassa on muutamia esimerkkejä asioista, joita valtamedia on joko pimittänyt tai vähätellyt. Painotan, että kyse on vain esimerkeistä, todellisuudessa pimityksen tai vähättelyn kohteeksi saatetaan vuosittain satoja merkittäviä uutisia, koska ne sotivat valtamedian ajamia ideologisia tai aatteellisia arvoja vastaan.

1. Helsingin Sanomat kertoi 27.2.2018 ulkomaisen tieteellisen lehden poistamasta artikkelista, joka käsitteli siirtomaa-ajan positiivisia puolia.

Tiedelehden artikkelin kirjoittanut professori kertoi halunneensa ”kyseenalaistaa vallitsevan oikeaoppisen kannan, jonka mukaan kolonialismi oli pelkästään pahasta”.

Kuten olettaa saattoi, nykyajan ”hyvät ihmiset” raivostuivat modernin poliittisen korrektiuden vastaisesta kirjoituksesta. Joukko tutkijoita laati adressin, jossa vaadittiin artikkelin poistamista ja anteeksipyyntöä siirtomaavallan uhreilta. Osa lehden toimitusneuvostoa erosi julkaisun johdosta. Kun päätoimittajaa uhattiin väkivallalla, poistettiin siirtomaa-aikaa käsitellyt teksti lehden nettiversiosta.

Oikeassa Mediassa blogia julkaiseva nimimerkki ”Professori” analysoi aihetta ansiokkaasti, joten en tässä kohdin pureudu asiaan tämän tarkemmin.

2. Lontoossa järjestettiin 7.10.2017 laaja mielenilmaus, jonka paikallinen valtamedia (fake news) pimitti.

Miksi veteraanien ja FLA:n (football lads alliance) suuren osallistujamäärän kerännyt marssi ja mielenilmaus jäivät vaille huomiota esimerkiksi BBC:n taholta?

Johtuiko valtamedian vaiteliaisuus siitä, että marssin järjestäjien joukossa oli henkilö, joka ei ole täysin ”puhtoinen poika”? FLA:n perustajaksi mainitaan henkilö, joka on ollut ainakin kerran osallinen jalkapallohuliganismiin liittyvässä tapauksessa.

Tuskin valtamedia tästä syystä vaikeni, sillä kansainväliselle ja suomalaiselle valtamedialle kelpasi vuoden 2017 tammikuussa Naisten Marssi, jonka järjestäjissä ja puhujissa oli useita hyvin kyseenalaisia henkilöitä. Naisten Marssista kerron jäljempänä lisää.

Lontoon mielenilmauksella otettiin kantaa terrorismia ja extremismiä vastaan. Kovin vaikeaa ei ole päätellä kritiikin kärjen kohdistuvan islamiin, jonka sisältä terrorismi on kummunnut Britanniassa jo pitkään.

Lontoon nykyinen pormestari, työväenpuoluetta (Labour) edustava Sadiq Khan on pakistanilaisten vanhempien Britanniassa syntynyt poika. Hän on muslimi, joka on todennut julkisesti terrorismin olevan luonnollinen osa suurkaupungin modernia elämää.

Sipilän, Orpon ja suojelupoliisin (Supo) ansiosta Suomen Turku nousi kesällä 2017 ”suurkaupunkien” joukkoon!!

Independent-lehti otsikoi 22.9.2016:

”Sadiq Khan: London mayor says being prepared for terror attacks 'part and parcel' of living in a major city”

3. Vaasassa järjestettiin 24.2.2018 Jääkäriparaati.

Kyseessä oli jääkärien kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaan liittyvä tapahtuma. Saksasta saapunut jääkärien pääjoukko palasi Suomeen 25. helmikuuta 1918, jolloin juuri Vaasaan saapui noin 700 miestä.

Oheisista videoista (torilta ja marssilta) selviää millaisesta tapahtumasta oli kyse.

Millä tavoin Yleisradio reagoi merkittävään historialliseen tapahtumaan?

Sanomalehti Pohjalaisen pääkirjoitus kertoo

”Ylen viikonlopun toiminta Vaasassa pidetyssä jääkärijuhlassa oli surkeaa. Massiivinen tapahtuma ei päässyt edes Ylen iltauutisiin, toisin kuin Viron satavuotisjuhla, YK:n turvallisuusneuvoston käänteet ja maahanmuuttajien työllistyminen.

Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen puolustelee jääkärijuhlan ohittamista sillä, ettei siinä ole uutista. Samalla logiikalla Viron satavuotisjuhlissakaan ei ole uutista. Maahan itsenäistyi jo sata vuotta sitten. Silti Yle uutisoi siitä koko voimallaan.

Yle voi jättää uutisoimatta kaikki vanhat tapahtumat Suomen sisällissodasta Estonian uppoamiseen. Miksi vaivautua? Nehän tapahtuivat jo.”

****

”Nukahtamista puolustellaan myös sillä, että Yle on kokonaisuus, ei vain iltauutiset. Jääkärijuhla näytettiin suorana Yle Areena -verkkopalvelussa. Lähetystä oli katsonut maanantai-iltapäivään mennessä 8 500 katsojaa.

Julkisuusarvo ei ole missään suhteessa television iltauutisiin. Esimerkiksi sunnuntaina Ylen puoli yhdeksän uutisia katsoi 1 048 000 ihmistä, kertoo katsojamääriä mittaava yritys Finnpanel.

Tärkeimmät asiat ovat Ylen iltauutisissa. Jos ne eivät ole siellä, ne eivät ole tärkeitä. Suurin osa suomalaisista ei saanut koskaan tietää juhlasta.”

Sen sijaan Yleisradion päätoimittaja Jouko Jokinen keskittyy sukupuolineutraalin aatteen edistämiseen. MTV uutisoi 20.9.2017:

”Jokinen nostatti vilkasta keskustelua viikonloppuna, kun Aamulehti linjasi aikeestaan luopua sukupuolitetuista titteleistä ja korvata esimerkiksi eduskunnan puhemiehen puheenjohtajalla. Jokinen ei vielä julista tuovansa samaa käytäntöä myös Yleisradioon, mutta hän toivoo, että muutos nähdään aikanaan myös siellä.

– Toivottavasti jossain vaiheessa siirrytään. Olen vasta nyt tajunnut, miten sukupuolittunut kieli on. Se on vallan väline. Minun tytärtäni harmittaa hirveästi kun häntä kutsutaan lakimieheksi. Hän on 27-vuotias nainen. En ollut tajunnut sitä, että tämä on aika kipeä juttu monelle leidille. Miehenä sitä ei tule ajatelleeksi. Jos minut nimitettäisiin esinaiseksi, niin kyllä hetken miettisin, että mitä?”

Pitäisikö kaikkien suomalaisten päästä vaikuttamaan Yleisradiossa siten, että tyttäremme ja poikamme eivät saa pahaa mieltä jostain asiasta?

Huomionarvoista on, että Jokinen ei ole koskaan tehnyt ainoatakaan radio- tai tv-ohjelmaa.

Miksi Yleisradio jätti Suomen itsenäistymiseen kiinteästi ja erittäin merkityksellisesti liittyvän jääkärijuhlan niin heikolle huomiolle? Liian kansallishenkinen juhla? Ilman jääkäreitä Suomi olisi saattanut ajautua osaksi Neuvostoliittoa.

Jääkäreistä viis, sillä Yle keskittyy mieluummin syyllistämään suomalaisia Lähi-idän ja Afrikan ikuisuusongelmista samalla, kun pyrkii kaikin tavoin edistämään seksuaalirikollisuuteen alttiiden irakilaisten ja afgaanien jäämistä Suomeen.

Ylen [sekä punavihreiden ja kokoomuksen] mottona on ollut jo pitkään: ei päivää ilman taistelua irakilaisten ja afgaanien Suomeen jäämisen puolesta.

4. Millä tavalla Yleisradio on reagoinut Somaliasta lähtöisin olevien ja islamista irtautuneiden Ayaan Hirsi Alin  ja Mona Walterin sanomaan, jossa he kritisoivat voimakkaasti alkukantaista ja julmaa islamia?

Vertailua voi suorittaa esimerkiksi sen suhteen kuinka paljon Yle on antanut ohjelma-aikaa edellisessä blogissa mainitsemilleni islamilaista sharia-lakia kannattavien muslimien edustajille, joista Yle maalasi pitkään positiivista kuvaa.

5. Entä mitä Yle jätti kertomatta vuoden 2017 tammikuussa Yhdysvalloissa järjestetystä Naisten Marssista? Musliminaisia edustanut ja Isis-terroristien sormimerkkiä useaan otteeseen esitellyt fundamentaalinen sharia-muslimi Linda Sarsour oli yksi marssin pääjärjestäjistä ja -puhujista.

Homoseksuaalin miehen pitkälliseen ja julmaan kidutukseen sekä murhaan osallistunut Donna Hylton oli puolestaan värillisten edustaja Naisten Marssin puhujien galleriassa.

Yleisradion toimittajien katkeruus ja viha Donald Trumpia kohtaan lukitsi täydellisesti heidän aivonsa. Isis-sympatiat, sharia-lain vaatiminen ja homoseksuaalin useita päiviä kestänyt kuolemaan johtanut kiduttaminen eivät painaneet mitään, kun Yle mainosti Trumpia vastaan suunnattua Naisten Marssia uutisoinnissaan.

6. Joko suomalaiset uskovat, että islam on Ylen suojeluksessa? Yle suojelee poliittis-uskonnollista julmaa ideologiaa, jonka voimakas tulo Eurooppaan ei ole aiheuttanut mitään muuta kuin valtavia ongelmia ja suurta surua.

Islam ei ole vain uskonto vaan se on myös poliittinen järjestelmä sharia-lakeineen. Asiaan syvästi perehtyneiden henkilöiden mukaan juuri poliittinen aspekti tekee islamista vaarallisemman kuin natsismi aikoinaan.

Toinen tunnusomainen piirre nykyisessä Ylessä on isänmaallisuuden vastaisuus. Kaikkea, mikä viittaa kansallisen itsetunnon kohottamiseen, pyritään vesittämään tai häivyttämään.

Toisaalta, Yle suojeli aikoinaan kommunismia kritiikiltä, kun Neuvostoliitto oli olemassa.

Monikultturismi on uuden ajan internationalismia ja kommunismia, rajat kaadetaan, kansakunnat sekoitetaan ja valta keskitetään harvoille.

Yleisradion ja muiden Euroopan yleisradiounioniin (EBU) kuuluvien medioiden jahdin kohteena ovat natsit ja mystiset äärioikeistolaiset, joiden olemassaolon Suomessa taitavat tietää vain Yleisradion toimittajat ja vihervasemmistolaiset sekä EU-marionetti Petteri Orpoa kumartavat kokoomuslaiset.

Maailman pahimpien poliittisten rikollisten, kommunistien, julmuudet on painettu Ylessä villaisella muiden EBU-medioiden tapaan. Poikkeuksena Neuvostoliiton miehityksen tai kuristusotteen vallassa olleet maat, joissa ei hyväksytä EU:n pakkopolitiikkaa, joka tuo mieleen neuvostoaikojen ikävyydet.

Kuinka monta kommunistia on tuomittu kansainvälisissä ihmisoikeustuomioistuimissa rikoksista ihmiskuntaa vastaan?

Kommunistit toteuttivat useita kansanmurhia ja etnisiä puhdistuksia sekä murhasivat ja kiduttivat natseihin verrattuna moninkertaisen määrän viattomia ihmisiä, mutta eurooppalainen media ja poliittinen eliitti jahtaavat vain natseja ja äärioikeistolaisia.

Nähtävästi historia ei ole opettanut poliitikoille ja median edustajille mitään. Eurooppaan on onnistuttu viimeisten vuosikymmenten aikana luomaan vastakkainasettelun tila, joka ei osoita laantumisen vaan pikemminkin kiihtymisen merkkejä. Kuka kantaa vastuun?

Tässä vaiheessa tuskin kukaan, sillä tuomiot jaetaan yleensä vasta verilöylyjen jälkeisissä oikeuden istunnoissa. Ja niissäkin vain häviäjien edustajille, vaikka todellisia alkuunpanijoita ja syyllisiä pitäisi etsiä myös voittajien riveistä.

Heikki Porkka pe 02.03. 11:52

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44