Blogi: Vieraskynä , ti 08.05.2018 20:42

Abbasin näkemys historiasta ruokkii konfliktia

Tällä viikolla Palestiinan kansallinen neuvosto (PNC) kokoontui Ramallahissa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. PNC on käytännössä katsoen palestiinalaishallinnon parlamentti, mutta se menetti merkityksensä, kun Abbas jatkoi hallitsijana mandaattinsa jälkeenkin. Nyt Abbas kuitenkin näkee PNC:n tuen elintärkeänä, kun hän pyrkii torjumaan Yhdysvaltojen lähetystön ja myös muiden maiden ilmoitettujen suurlähetystöjen siirroista Jerusalemiin.
 
Kahden tunnin mittaiseen puheeseensa 83-vuotias Abbas sisällytti pitkähkön selostuksen juutalaisten yhteydestä maahan, tai sen puutteesta pikemminkin. Hän sanoi muun muassa, että juutalaisten vaino Euroopassa ei johtunut uskonnollisista tai kulttuurisista syistä, vaan siitä, että juutalaiset olivat rikkaita pankkiireja, jotka veloittivat moraalittomia korkoja ja koska heillä oli liikaa valtaa. Abbasin mukaan juutalaisilla, jotka asuttavat Israelia, ei ole mitään yhteyttä muinaisiin juutalaisiin. He ovat vain eurooppalainen implantti, joka palvelee pelkästään eurooppalaisia intressejä. Abbas sanoi perustavansa väitteet kolmen juutalaisen intellektuellin kirjoituksiin, mm. Karl Marxin.
 

Kommentti

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Abbas esittää näin röyhkeitä väitteitä. Se, että hän lainaa juutalaisia intellektuelleja, voi tehdä joihinkin vaikutuksen, mutta Marxilla ja Isaac Deutscherilla oli hyvin monimutkainen käsitys omasta juutalaisuudestaan. Heidän ajatuksiltaan ja ymmärrykseltään historiasta ja yhteiskunnasta, varsinkin kun se liittyy juutalaisiin, putoaa pohja pois. Kenen tahansa oppineen silmissä Abbasilta katoaa kaikki mahdollinen jäljellä oleva uskottavuus.
 
Tärkeämpää kuin Abbasin sanojen uskottavuuden arviointi on kuitenkin arvioida sitä, miten tämä ajattelumalli vaikuttaa konfliktiin ja rauhan mahdollisuuksiin. Ne, jotka uskovat Abbasia, eivät tunne sympatiaa juutalaisia kohtaan. Tällainen ajattelu päinvastoin antaa öljyä liekkeihin niille, jotka kieltäytyvät kompromisseista ja niille, jotka osallistuvat terroriin: loppujen lopuksihan juutalaisilla ei heidän näkemyksensä mukaan ole laillista osuutta maahan ja he ovat vain väline ulkomaisten etujen käsissä. Tämänkaltaisen viestin jälkeen Abbasin terrorin kieltämisilmoituksilla länsimaiden pääkaupungeissa ei ole mitään moraalista paino-arvoa. Koska Abbas on kaukana maltillisuudesta, hän on este juutalaisten ja arabien rauhanomaisille suhteille.
 
Kaiken tämän ironia on tässä: kun tämän päivän arabit astuivat Raamatun maahan Israeliin 600-luvulla jKr., he havaitsivat juutalaisten olleen siellä jo melkein 2 000 vuotta. Arkeologit todistavat tämän lähes päivittäin. Siitä syystä Abbasin kampanja juutalaisten yhteyden kieltämiseksi Israelin maahan on kuin Don Quijoten taistelu tuulimyllyjä vastaan: perusteettomia ja turhia ponnistuksia turhalle tavoitteelle.
 

 

Lähde: Israel-raportti, Livets Ord

Vieraskynä ti 08.05. 20:42

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44