Blogi: Arto Luukkanen, ma 24.09.2018 22:36

Venäjän sisäpoliittinen värinä

Syyrian ilmatorjunta ampui tiistai-iltana 17. syyskuuta klo 23 paikallista aikaa venäläisen tiedustelukoneen Il-20 koneen alas. Koneessa oli 15 hengen miehistö, 14 heistä upseereita, eikä kukaan pelastunut. 

Israelin asevoimat toi esille seuraavassa tiedotustilanteessa ”surunsa” kuolemantapausten takia. Myöhemmin, ensin twitterissä, sitten virallisesti Israelin asevoimat ilmoitti, että Syyrian presidentti on kuitenkin kokonaan vastuussa tapahtumasta.

Tilanne oli räjähdysherkkä, sillä Israel suoritti samaan aikaan pommituksia vieressä oleviin iranilaisten asemiin samalla kun Syyria yritti ohjuksilla torjua Israelin koneita.

Venäjälle tiedustelukoneen tuho oli kova arvovaltaisku. Pian tapahtuman jälkeen Venäjän puolustusministeriö syytti Israelia siitä, että se ilmoitti Venäjälle omista iskuistaan vain minuuttia aikaisemmin ja että se käytti Venäjän konetta ”kilpenä”. Lopuksi virallinen Venäjä varasi itselleen oikeuden vastata Israelin ”vihamieliseen” toimintaan.

Tilannetta mutkisti kuitenkin se, että presidentti Putin, jolla on loistavat suhteet pääministeri Benjamin Netanjahuun, pyrki silittelemään tilannetta. Hänen mukaansa kyse oli ”traagisten olosuhteiden ketjusta” eikä pitänyt loppujen lopuksi Israelia syypäänä.

Syyrian topelointi?

Venäjän liberaalilehdissä on arveltu Israelin lehdistöä myötäillen, että Syyria ei ole osannut käyttää Venäjältä saamiaan SS-200 ilmatorjuntaohjuksia oikein. Nyt Venäjä on ilmoittanut, että se sittenkin lähettää Syyriaan S-300 ohjuksia.

Virallinen Venäjä on nyt vaikeassa välikädessä. Se ei voi julkisesti syyttää Syyrian armeijaa topeloinneista ja sen on tai olisi siksi syytettävä Israelia siitä, että se on yrittänyt käyttää venäläisen tiedustelukoneen tutkajälkeä oman toimintansa peittelyyn.  Tai kolmantena vaihtoehtona yrittää painaa unohduksiin koko ”tapaus”, kuten presidentti näyttäisi toivovan.

Tiedustelukone tippuessa alkoi Venäjän sisäpoliittinen värinä

Poliittisesti Syyrian harhalaukaus on myös ikävä töytäisy presidentti Putinille, joka on joutunut omassa maassaan kohtaamaan kiukkuisia eläkeprotesteja. Pahimmat näistä olivat 9. syyskuussa pidetyt maanlaajuiset protestit, joista levisi vastenmielisiä kuvia mellakkapoliisien silmittömästä väkivallasta ja lähikuvia lasten ja alaikäisten pidätyksistä.

On huomattava, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mielenosoittajat vastustivat aktiivisesti poliisia. He eivät tyytyneet vain passiiviseen vastarintaan vaan rimpuilivat ja käyttivät painiotteita kun yrittivät vapauttaa tovereitaan.  Mielenosoitusten aktiivit näyttivät olevan hyvin nuoria henkilöitä, joiden ei luulisi olevan huolissaan omista eläkkeistään.

Tietyllä tavalla pamputtaessaan nuoria mielenosoittajia Venäjän pamputtaa lyttyyn omaa tulevaisuuttaan.

Mielenosoituksissa pidätettiin noin 900 henkeä ja useita loukkaantui – näyttää myös siltä, että ne jatkuvat yhä ärhäkkäinä.  

Poliittisesti nämä mielenosoitukset ovat kääntyneet kommunistisen puolueen hyödyksi kun liberaalit ovat tukeneet vihattua ”reformia”. Toisaalta myös kenraali Viktor Zolotovin ”you tube kaksintaisteluhaaste” oppositiopoliitikko Aleksei Navalnylle herätti huumorimyrskyn Navalnyn puolesta.

Tässä harvinaisessa videossa Zolotov herhisteli gansterimaisesti nyrkkiä ja oli valmis tekemään Navalnyistä ”kotletin”. Reaktio oli kuitenkin päinvastainen: tavalliset ihmiset ovat intoutuneet lähettämään Zolotoville omia humoristisia kaksintaisteluhaasteitaan. Näyttää siltä, että valta ja kansalliskaartin johtaja menettivät arvovaltansa ihmisten silmissä. Yleinen nauru on totalitaristiselle hallinnolle myrkkyä.

Putinia syytetään Syyrian tappioista

Potentiaalisesti vaarallisinta lienee kuitenkin se, että armeijan piirissä Putinin hypermonimutkaista Syyrian-politiikkaa on alettu kyseenalaistamaan.

Esimerkkinä tästä on armeijaa lähellä olevan lehden ”Zavtran” artikkeli, jossa maan puolustusministeri kertoo virallisen kantansa venäläisen tiedustelukoneen alasampumiseen.

Lehti kuitenkin siteerasi pitkään lehden sotakirjeenvaihtajaa ja vaikutusvaltaisen Izborskin klubin jäsentä Vladislav Shuryginia.

Shuryginin mukaan syyllisyys ”meidän Il-20 koneen turmaan…lepää korkeimman poliittisen vallan harteilla, joka on leikitellyt ”erityissuhteilla” Israelin kanssa” (ts. viittaa presidenttiin henkilökohtaisesti). Venäjä ei ole hänen mukaansa sulkenut Syyrian ilmatilaa vierailta koneilta vaan on sallinut, että Israel on tehnyt enemmän kuin 30 ilmaiskua Syyriassa. Israel on toiminut, kuten on halunnut.

Hänen mukaansa Venäjä voi nyt ”iskeä ukkosta ja salamaa juutalaisten päälle mutta oikeassa elämässä me itse olemme syypäät tapahtumaan”. Lehti näyttää olevan ainoa, joka uskalsi surra kaatuneita venäläisiä; sen sivuille oli kuvattu muistokynttilöitä.

Puolustusministeriö vahvisti itsepäisesti 23.9 näkemyksensä Israelin syyllisyydestä julistaen, että Israelin ilmavoimat olivat paitsi viivästyneen myös virheellisen tiedottamisensa kautta estäneet turmakoneen siirron turvaan. Kyse on merkittävästä mielipide-erosta presidentin ja armeijan välillä.

Monet korkeat putinistiset poliitikot ovat myös vaatineet toimenpiteitä Israelia vastaan eikä ole itsestäänselvää, että presidentti itse olisi hyväksynyt ne.  Tilannetta kiristää vielä, että Israelin hallitus sisäpoliittistensa perinteiden mukaan ei koskaan voi julkisesti myöntää minkäänlaista ulkopoliittista virhettä ja ylpeästi torjuu jokaisen moitteen.

Tilanne Venäjän Syyrian-politiikassa on paradoksaalinen. Venäjä on suurvaltapelissä saamassa siellä jonkinlaisen tilapäisen ja niukan voiton. Parin vuoden sisällä on sen onnistunut nostaa tuhoon ajautumassa ollut liittolaisensa Bashar al-Assad jälleen Syyrian koko ydinalueen kiistattomaksi isännäksi, ylipelata aivan hakoteille joutuneet Yhdysvallat ja Englanti ja näyttää kaapin paikka suurista vaikutussuunnitelmista unelmoineelle puoliliittolaiselleen Turkille.

Mutta menestyksetkään aivan vieraaksi koetussa Syyriassa eivät saa pääosaa venäläisiä uskomaan, että näistä johtuvista mittavista kuluista olisi ”vastiketta”.

Ukrainassa Venäjä on sotatoimillaan hankkinut itselleen päinvastoin lähinnä ikävyyksiä, mutta kansa Venäjällä ei edelleenkään juuri kuluista valita – vielä - asia koetaan ”omaksi” vaikka toivottomaksi.  

Mihin näin Venäjän troikka kiitää näin sekavien virtausten vauhdissa –maailmanpolitiikan mennessä samanaikaisesti  yhä pahempaan Gordionin solmuun. ”Ei vastausta” vastasi aikanaan nerokas kirjailija Nikolai Gogol, jonka mietteet ovat yhtä ajankohtaisia nykyaikana.

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

Jutun runko ilmestynyt TS:ssa 22.9.2018.

"Voi hevot! Hevot! Tuulispäätkö teidän harjoissanne asuvat. Herkkä korvako se puhuu jok´ainoassa suonessanne. Kajahti ylhäältä tuttu laulu. Yhtäaikaa he ponnistivat vaskiset rintansa ja maahan tuskin kajotenkaan he jo ovat juoleina juovina vaan ilmassa ja niin troikka kiitää jumalan innostamana. Oi Venäjä. Minne kiidät. Vastaa! Ei vastausta. Suloista helyä soittavat tiukuset. Ilma jyrisee ja myrskyt siliytyy. Ohi lentää kaikki mikä maan päällä on. Karsaasti katsellen syrjähän väistyvät ja tietä tekevät muut kansat ja valtakunnat."

ps. Olin jo vuonna 2009 huolissani venäläisten maakaupoista. Nyt kaikki ovat niistä huolissaan. https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/selvitys-venalaisten-maakau...

 

 

 

Arto Luukkanen ma 24.09. 22:36

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44