Karjalan starinat
Arvo Tuominen, Karjala. Koko tarina. Readme, 2018, 328 s.
Arvo Tuominen tunnetaan Karjalaa käsittelevistä ja muistakin TV-ohjelmistaan, jotka Ville Haapasalon ohjelmien ohella lienevät monelle tärkein kurkistusaukko Venäjälle.
Molemmilla onkin ansionsa, eikä katsojien suuri suosio ole tullut tyhjästä.
Kuten tästäkin kirjasta käy ilmi, Karjaloita on itse asiassa useita ja mikäli ruvetaan yhtä niistä pitämään ainoana oikeana ja varsinaisena Karjalana, mennään helposti metsään.
Esimerkiksi Karjalan kannaksen, saatikka nyt nykyisen Etelä- tai Pohjois-Karjalan asettaminen koko Karjalan eli siis kaikkien Karjaloiden äidiksi vie heti ongelmiin. Meikäläinen karjalan murrehan on yksi suomen itämurteista, kun taas karjalan kielet, livvin, lyydin, Vienan ja Tverin karjalat ovat jo eri kieliä, vaikka viena onkin varsin lähellä suomea.
Savolaiset ovat rajan tällä puolen tehokkaasti asettuneet sinne, mistä ortodoksikarjalaiset aikoinaan poistuivat. Sanotaanko heitä sitten karjalaisiksi vai ei on asia, josta voisi jopa kiistelläkin.
Kieli, pitkät etäisyydet, valtarajat ja etenkin uskontoraja ovat tehokkaasti erottaneet toisistaan eri Karjaloiden ihmisiä ja erottavat yhä. Sanoisinpa, että jos joku, vaikkapa luterilainen kivennapalainen julistaa olevansa prääsäläisen ortodoksin kanssa yksiä ja samoja karjalaisia, niin aika falskilta se kuulostaa.
Samaa voi sanoa myös vaikkapa säkkijärveläisen ja salmilaisen suhteesta. Salmin ja Suojärven karjalaisten suhde jonnekin Vieljärvelle tai Kolatselkään on taas eri juttu ja sama koskee esimerkiksi Suomussalmen ja Uhtuan suhteita.
Nämä suhteet siis on ajateltu ennen sotia vallinneen tilanteen mukaan. Suuret väestönsiirrot ja liikkeethän ovat noiden Karjaloiden historialle myös erittäin tärkeä ilmiö satojen vuosien ajan ja ne ovat entisestään jauhaneet Karjaloiden heimoja, joiden lopullinen kohtalo näyttää ilmeiseltä.
Kyllähän Tuominen näistä kertoo ja viihdyttävästi kertookin ja ymmärrän, että kirjan nimi on ironiaa. Yhtä hyvinhän se voisi olla Karjalat ja niiden tarinat. Sana tarinahan tulee venäjästä ja tarkoittaa siellä vanhoihin aikoihin liittyvää juttua (starina).
Tekijä korostaa, ettei ole halunnut kirjoittaa matkaopasta, sillä sellaisista löytyvät tiedot saa nykyään kännykästä. Siinä hän on oikeassa ja kirja sisältääkin etupäässä asioita, joita matkaoppaista ei yleensä löydy.
Sellaisia ovat tarinat, sekä laajemmin johonkin paikkakuntaan tai alueeseen tai suorastaan vain yhden henkilön seikkailuihin liittyvät.
Tarinat ovatkin mielestäni koko matkailun tärkeä ja oppaista usein puuttuva suola. Paikkoja katsoo ja asioita ymmärtää toisin silmin kuultuaan, mitä sillä tai tällä, sinänsä ehkä aika tavanomaiselta näyttäneellä paikalla on joskus tapahtunut.
Muistan lapsuudestani muutaman suuren tarinankertojan. Kun sellainen tuli taloon ja pääsi kahvin ääreen, alkoi todellinen mielikuvituksen juhla, joka jatkui tuntitolkulla, aina jonnekin hämärän nousemiseen saakka ja jossa niin kertoja kuin kuulijat saivat eläytyä niin huimiin seikkailuihin kuin koomisiin näkyihin, joissa ihmiselämän koko hullunkurisuus nousi korkeimpaan asteeseensa, jos näin saa sanoa.
Hyvä tarinankertoja ei koskaan ruvennut muistelemaan, sattuiko kerrottu asia täsmälleen kolme tai viisikymmentä vuotta sitten, vai oliko se nyt Jäppisen naimavuonna tai heti sen jälkeen tai satoiko silloin.
Parhaat maalasivat taustan isolla pensselillä ja sen jälkeen taiturimaisesti piirsivät nopein siveltimenvedoin karikatyyrejä ja yksityiskohtia. Äänenkäytön mestarit osasivat painottaa asioiden arvot ja merkitykset kohdalleen.
Tämä on nyt tässä sivuseikka, mutta mikäli joku kysyy esimerkkiä tällaisesta tarinoinnin mestarista, voin epäröimättä sanoa: Kutsetin Huugohan se oli sellainen Sulkavan pitäjässä. Oli niitä kyllä muitakin, Tuuvan Erkkoa nyt esimerkiksi unohtamatta. Naisnäkökulman tarjosi Alma Virta.
Mutta nyt joka tapauksessa on puhe Arvo Tuomisesta ja hänen kirjastaan. Mielestäni kirjan suuri vahvuus on juuri se, että se tavallaan kirjallisessa muodossa jatkaa itäsuomalaisen tarinoinnin suurta perinnettä. Kirjoittajalle ominaisen hymynvirneen tuntee suorastaan näkevänsä monien kirjan aivan asiallistenkin lauseiden takaa.
Kirja on siis hyvin viihdyttävää lukemista ja sitä paitsi se antaa keskeistä asiatietoa aihepiiristä, joka käsittääkseni on meikäläiselle keskivertolukijalle varsin hatarasti tunnettua.
Mielenkiintoa Itä-Karjalaan tuntuu olevan paljonkin liikkeellä, kiitos ylenpalttiseksi paisuneen sotamatkailun, mutta taustatiedot eivät ehkä aina ole kovinkaan laajat.
Hyvät tarinat ovat siis tärkeitä, mutta ne eivät sellaisinaan pitkälle riitä, mikäli tuo kuuluisa iso kuva ei ole kohdallaan. Tuomisen kirjasta löytyy sekin, vaikka itse olisin rakentanut ja painottanut sitä hieman toisin. Mutta eihän tässä nyt minun olematonta kirjaani käsitelläkään.
Pikkumainen kriitikko voisi viitata erinäisiin oikeinkirjoituksen tai käännöksen ongelmiin, mutta kun ymmärrämme kirjan nimenomaan Karjalan tarinana tai siis tarinoina, voisi sellaisiin puuttumista pitää suorastaan sopimattomana.
Erityismaininnan ansaitsee kirjan loistelias kuva-aineisto, joka tekee siitä todellisen koruteoksen. Tämän kyllä kehtaa panna pukinkonttiin kaikille ja ehkä aivan erityisesti niille nykyisille Karjalan kävijöille, joiden mielenkiinto saattaisi muuten rajoittua liikaakin siihen, mikä rykmentti kulloinkin kulki mistä mihin ja millä tarkoituksella.
Toki sotahistorialla oma mielenkiitonsa on ja sitäkin Tuomisen kirjasta löytyy, ainakin minun mielestäni juuri sopivassa suhteessa.
Jos vielä palataan siihen, mitä itse olisin voinut tässä olevaan aineistoon lisätä, se olisi voinut liittyä karjalan ja suomen kielen tarinan perusteellisempaan pohdintaan ja siihen kulttuuriin, jota nykyisen Karjalan tasavallan alueella maailmansotien välisenä aikana ja sen jälkeen luotiin. Mutta on tässä niistäkin juttua.
Ja löytyyhän sitä aina jotakin aihetta uusillekin kirjoille. Koko tarina tai ei, hieno saavutus ja suuri työhän tämä on näinkin. Onnittelut siitä!
Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.
Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?
ke 20.12.2023 22:32Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka
la 13.04.2024 00:17Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä
su 21.04.2024 15:30Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan
to 28.03.2024 13:04Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus
ke 20.03.2024 08:51Eläkeindeksin leikkaaminen
ti 09.04.2024 13:56Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44