Blogi: Heikki Porkka, ma 10.12.2018 10:56

Yle, YK, islam, Viro ja GCM

 

YK:n ihmisoikeuksien julistus täyttää tänään 70 vuotta. Asiasta uutisoi aamulla Yle, jonka toimittajan Marjo Näkin mukaan julistuksen henki on nyt vaarassa, koska ”äärikansallismieliset” voimat horjuttavat maailmaa.

YK:n ihmisoikeusjulistuksesta puhuessaan Näkki nosti esiin Kiinan islaminuskoisten uiguurien aseman. Sen sijaan Näkki ei kertonut, että islamilaiset maat eivät ole allekirjoittaneet YK:n julistusta vaan laatineet oman Kairon julistuksensa, joka on alisteinen islamilaiselle laille, sharialle.

Näkin tapa raportoida toi jälleen mieleen neuvostoajan, jolloin Suomen Yleisradion uutisointi oli alisteinen Neuvostoliitolle.

Jo kertaalleen aiemmin Ylessä työskennelleen Näkin raportin teki erityisen huvittavaksi se, että hän kritisoi Yleisradion punaista (sosialistista) ja yksisilmäistä henkeä vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan ”Hepoa Tallinnaan” . Monen muun kuplaan uponneen toimittajan tavoin Näkki ei huomaa makaavansa itse eurososialistisessa kuplassa, jonka suomalaisista edustajista hän ihailee erityisesti Alexander Stubbia.

Historian tuntemus ei taida olla Näkin parhaita puolia, sillä äärikansallismieliset, kuten yleläinen sanonta kuuluu, takasivat sodissa itsenäisyyden Suomelle. Sen sijaan joidenkin valtioiden imperialistinen ja internationalistinen laajentumishalu johti Euroopan tuhoisaan sotaan.

Suursodan takana kurkki Euroopassa aate- ja ajatussuunta, internationalistista ideologiaperhettä edustava sosialismi, jonka edistäminen on kuljettanut kymmeniä maailman valtioita taloudelliseen takapajuisuuteen ja verihurmeiseen murhaamisen kulttuuriin.

Eurooppa on elänyt sotien jälkeen itsenäisten kansallisvaltioiden aikaa, koulutusta, ahkeraa työntekoa ja sivistystä kunnioittaen. Nyt Euroopassa vallitsee levoton tila, joka ei johdu ”äärikansallismielisten” noususta vaan federalistien halusta alistaa kansakunnat liittovaltion (EU, Bryssel) vallan alle.

EU:n ja YK:n edistämän invaasion seurauksena Eurooppa kulkeutuu entistä pahempaan tilaan, jonka seurauksena saattaa eskaloitua suuri sota tai alueelle ilmaantuu useita matalan intensiteetin sotaa muistuttavia pesäkkeitä. Kansallismieliset tahot eivät ole nykyistä kaaosta aiheuttaneet vaan syyllisiä täytyy etsiä EU-federalistien ja YK:n edistämän politiikan piiristä.

Saksalais-ranskalainen imperialismiin viittaava alistamisen halu on Euroopan uuden levottomuuden yksi merkittävä syy, ei ”äärikansallismielinen” liikehdintä, jonka hedelmistä nauttivat esimerkiksi Unkari ja Puola, jotka edustavat eurooppalaisia maita, joissa ei ole tapahtunut islaminuskoisten tekemiä terroritekoja ja joissa naiset ja tytöt saavat liikkua vapaasti ilman pelkoa kaapukansan edustajien ahdistelusta ja väkivallasta.

Toimittaja Näkki kaipaa aiemmin kritisoimiensa Ylen punaisten toimittajien kanssa samaa asiaa, Uutta [N]Euvostoliittoa, [n]euvostokansalaisuuden aikaa ja ”isoa veljeä”, jolta vastaanotetaan ohjeita ja käskyjä siitä, miten EU-kansalaisten tulee ajatella ja elää.

Pakkopolitiikka ja sensuuri ovat jo nyt EU:n ominaispiirteitä ja Suomi on yksi säntillisimmin Brysseliä kumartavista maista. Säntillisyyden mittareina voidaan pitää Suomen orjallista suhtautumista kaikkeen EU-komission viestittämään ohjeistukseen sekä kasvavaa sanojen kieltämisen ja sensuurin himoa, joka on vallannut Suomen poliittista johtoa, punavihreää oppositiota, valtamediaa ja Poliisihallitusta myöten.

Näkki toimi aiemmin Suomen Tallinnan suurlähetystössä tiedotuksesta vastaavana henkilönä, jota ennen hän oli STT:n kirjeenvaihtajana asemapaikkanaan Tallinna. Viime ajat Näkki on ollut Ylen Venäjä-kirjeenvaihtajana.

Yle on satsannut viime vuosina kasvavassa määrin Viroon. Eikä mihin tahansa uutisointiin vaan Ylen toimittajat etsivät Virosta vähemmistöjen syrjintää, ”rasismia” ja ”homofobiaa”.

Yle on selkeästi panostanut nimenomaan Viroon, sillä rasismiin ja homofobiaan sekä kaikenlaiseen vähemmistöjen esiin nostoon tähtääviä raportteja on tuottanut jo usea toimittaja.

Homoseksuaaleista esiin pääsevät tietysti vain ne, jotka ovat toimittajakunnan kanssa samanmielisiä monikulttuurisuudesta (islamin invaasio), GCM-sopimuksesta ja vähemmistöjen kroonisesta sorrosta. Virolaisten enemmistön mielipiteet eivät Ylen toimittajia kiinnosta, sillä yleläisestä näkökulmasta perusvirolainen on väärämielinen virolainen.

Toivottavasti virolaiset eivät saa tartuntaa Ylen toimittajista, sillä mikään ei ole niin typerää kuin kansakunnan vapaaehtoinen kulkeutuminen suomalais-ruotsalaiseksi roskavaltioksi, jossa tavallinen kansalainen ei ole mitään vähemmistöjen rinnalla.

Yleisradiolle ei tunnu riittävän, että se pilaa kovalla innolla suomalaista yhteiskuntaa, vaan uutis- ja ajankohtaistoimituksen ja kulttuuritoimituksen johdon mielestä Viro täytyy opastaa Ruotsin [ja Suomen] kaltaiseksi paskastaniksi.

Yleisradion journalistisen rappion eteneminen on surullista katsottavaa, sen sijaan Viron ”Yle”, ETV, ja kaupallinen kanava Kanal2 osoittivat jälleen kerran, että journalismia on vielä olemassa.

Tallinnan Vapauden aukiolla järjestettiin eilen, 9.12.2018, GCM-vastainen mielenilmaus, joka keräsi runsaasti väkeä surkeasta säästä huolimatta.

Virolaiset osoittivat, että he eivät nuku, kun kansakuntaa yritetään johtaa tuhoisalle tielle. ETV uutisoi GCM-mielenilmauksesta eilisillan pääuutisten ykkösaiheena. Tilaisuudesta näytettiin elävää kuvaa ja osallistujia haastateltiin asiallisesti, ilman Suomesta tuttua halveksivaa ”kylläpä sinä olet tyhmä” Yle-asennetta.

Kanal2 on uutisoinut GCM-mielenilmauksesta useissa uutislähetyksissä, jonka lisäksi aiheesta keskusteltiin pitkään aamun studiolähetyksessä.

Kanal2:n uutisissa haastateltiin myös Maria Kaljustea, vuoden naisyrittäjäksi muutama vuosi sitten valittua kansallismielistä aktiivia, joka oli yksi mielenilmauksen pääjärjestäjistä. Ehdin vaihtaa muutaman sanan hänen kanssaan tilaisuuden aikana ja selväksi tuli, että liittyi Viro GCM-sopimukseen tai ei, tulevina aikoina pidetään asiaa esillä niin kauan, että sopimuksesta irtaudutaan.

Sananvapauden ja journalismin suhteen Viro on valovuoden Suomea edellä. Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat puolestaan suomalaisen journalismin rappion näkyvimmät esimerkit. Sen sijaan MTV on osoittanut viime kuukausina piristymisen merkkejä, joka on sinänsä mielenkiintoista, sillä MTV:n päätoimittaja Merja Ylä-Anttila siirtyi 1.9.2018 alkaen Ylen toimitusjohtajaksi.

Onko niin, että Ylä-Anttila on ollut niin sanottu journalistinen tulppa toimittajien avoimemman ja rehellisemmän uutisoinnin esteenä?

MTV:n uutisointi on kohentunut erityisesti tiettyjen miestoimittajien ansiosta. Tarkemmin sanoen rikosuutisointi ja aamutelevision valtavirrasta ajoittain positiivisesti poikkeava raportointi antavat toivoa siitä, että kaikki toimittajat eivät enää elä neuvostoajassa.

Suomen ja Viron medioita neuvostoajan uutisoinnin toimitustapaan verrattaessa ylivoimaisesti surkeimpia ovat vain yhden silmän omaavat Yle ja Helsingin Sanomat. MTV edustaa muutamien toimittajien ansiosta keskikastia. Virolaiset tv-kanavat painivat avoimen uutisoinnin suhteen edelleen omassa luokassaan, jota kutsutaan journalismiksi.

Suomen ja Viron merkittävien medioiden uutisointi ei poikkea ainoastaan maahanmuuttoon ja vähemmistöihin liittyvän raportoinnin suhteen, sillä Viron kanavat eivät keskity Ylen ja Helsingin Sanomien tavoin toistuvaan tiettyjen maiden ja henkilöiden demonisointiin vaan katsovat asioita laajemman perspektiivin kautta.

Surullista on, että valtaosa suomalaisista ei edelleenkään ymmärrä olevansa kroonisen manipulaation kohde. Johtuuko suomalaisten alamaisasenne ja jopa tyhmyydeltä vaikuttava kritiikittömyys mediamaailmaa ja poliittista eliittiä kohtaan pitkällisestä alistamisen historiasta, jota kansakunta on kokenut sekä läntisen että itäisen naapurin taholta?

Eikö olisi jo aika heittää pois orjuuden kahleet ja suoristaa selkä, kuten virolainen Laulavan vallankumouksen sankari Tõnis Mägi laulaa kappaleessaan Koit, jonka soidessa GCM-sopimusta vastaan eilen protestoineet virolaiset saivat jälleen kokea tunteita nostattavia hetkiä Tallinnan Vapauden aukiolla.

Seuraavan lauseen linkistä voi kuunnella samaa musiikkia. Katso ihmeessä, lavalla Tõnis Mägi, kappaleena Koit. Hieno video. ETV:n taltioima esitys 19.8.2018 järjestetystä tilaisuudesta. Viro uudelleen itsenäistyi 20.8.1991.

Painotan vielä, on suorastaan synti, jos et katso videota, sillä sen avulla voi saavuttaa tuntemuksen siitä, millaista on elää maassa, jossa kansakunta kykenee puhaltamaan yhteiseen hiileen, kun sen [kansakunnan] olemassaolo vaarantuu.

GCM-sopimuksen vastaisessa mielenilmauksessa ei näkynyt minkään valtakunnan anarkisteja tai antifoita. Mistä johtuu? Ainakin näistä viidestä seikasta:

1. Yksikään puolue tai merkittävä poliitikko ei tue vasemmistolaista anarkismia.

2. Yksikään merkittävä media ei osoita hyväksyntää valtion sisäistä koheesiota hajottaville ja valtion itsemääräämisoikeutta tietoisesti vihaaville tahoille.

3. Antifa-nuorisoa on Virossa vain kourallinen ja niin sanotut punkkaritkaan eivät tue idiotismia vaan ovat osallistuneet myötämielisesti nimenomaan EU:n pakkopolitiikkaa vastustaviin tilaisuuksiin.

4. Suomalaiset toimittajat ja osa Suomen valtion palkkalistoilla olevista henkilöistä ei ole ainakaan vielä onnistunut käännyttämään virolaisia kollegojaan rappion tukemisen tielle.

5. Antifat eivät uskalla ilmaantua paikalle, koska antifat saavat kylmää kyytiä, jos saapuvat öyhöttämään julkisiin tilaisuuksiin. Tästä pitävät huolen sekä poliisi että kulloisenkin järjestävän tahon paikalle tuomat henkilöt. Yleisesti voi todeta, että antifat eivät saa jalansijaa yhdessäkään itseään kunnioittavassa maassa, jossa on terve media ja järkeään käyttävä kansa.

Koit’n sanat englanniksi:

Dawn

It's time to hold our head up high again
and cast away our robes of slavery
so that everything created in a creative spirit
could be born again.

It's dawn, a royal (magnificent) blaze
light's victory wakes the earth.
The horizon is free, the first ray
is falling to the ground.

A cry - we will break everything
so that we could breathe freely (as free men) again.
Look - the ice is broken
let us hold hands, combine our spirits.

With collective advice,
collective strength, we can achieve everything.
In front of us is the only road, a road to freedom
there can be no other.

Power, the power of light
the tribe of freedom, let's go together
on our lips are cries of joy
Look - the giant has freed his hand from the cliff

Belief will lead us forward, a heavenly ray
is walking with us
Like so - victory is just one step away
a short step, step

Land, fatherland, this land is holy,
this land that will now be free
Song, our song of victory, will resound.
Soon you will see a free Estonia!!

Heikki Porkka ma 10.12. 10:56

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44