Blogi: Heikki Porkka, ti 15.01.2019 14:21

Helsingin huuhaat, Turun tollot ja Oulun pöljät

 

Väärinkäsitysten välttämiseksi totean heti aluksi, että en tarkoita kaikkia helsinkiläisiä, turkulaisia ja oululaisia vaan niitä henkilöitä tai henkilöryhmiä, jotka ovat edistäneet haitallista kehitystä ja pyrkineet kaikin tavoin estämään kantaväestöä suojelevien päätösten tekemisen.

Huuhaat, tollot ja pöljät löytyvät enimmäkseen politiikan, ylempien virkamiesten ja yliopistoväen piiristä.

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala on ihmetellyt ääneen mistä lastenraiskausepidemia johtuu. Sanoillaan Laajala paljastaa, että hän ei halua tai hänellä ei ole kykyä tunnistaa todellisuutta.

Yksinkertainen vastaus Laajalan ihmettelyyn on noudatettu maahanmuuttopolitiikka, jonka hedelmistä Oulu ”nauttii” kaupunginvaltuustonsa vapaaehtoisesti tekemien järjenvastaisten poliittisten päätösten myötä.

Oulun valtuustossa ei ole kuunneltu moneen vuoteen järjen ääniä, jotka ovat varoitelleet sekä turvallisuustilanteen että talouden heikkenemisestä liittyen turvapaikanhakijoiden vastaanottoon. Sitä saa mitä tilaa, joten suotta Laajala ihmettelee.

Peili on keksitty ja sen eteen voivat marssia lähes kaikki oululaisvaltuutetut puheenjohtajaa myöten. Synninpäästön saavat ainoastaan perussuomalaiset ja Junes Lokka (asyl).

Kuinka järkevää päätöksentekoa Oulussa toteutuu tulevaisuudessa, kun päättäjinä istuu ihmisiä, jotka ovat pyrkineet kaikin keinoin lakaisemaan pitkään tiedostamansa ongelman maton alle? Osa Oulun päättäjistä on tiennyt jo pidemmän aikaa, että kaupungissa raiskataan alaikäisiä, mutta edes pientä piipitystä ei ole kuulunut ennen yksittäisen valtuutetun (Lokka) tekemää paljastusta.

Raiskausvyyhdin paljastuminen on saattanut jo nyt häpeään kaikki ne, jotka ovat kiven kovaan puolustelleet haitallista maahanmuuttoa ja väittäneet sen olevan rikkaus ja voimavara.

Nyt Oulun ongelmia ryhdytään ratkomaan kaatamalla kaupunkiin kaksi miljoonaa euroa valtion rahaa ja perustamalla erilaisia työryhmiä. Ihan perinteiseen malliin mennään, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että ongelmaa vain laastaroidaan puuttumatta juurisyyhyn.

Juurisyystä korrektien päättäjien ja viranomaisten on mahdotonta puhua, koska juurisyy ovat nimenomaan ne, joita on kilvan ylistetty tulevien vuosien rikkaudeksi ja voimavaraksi.

Mikäli Oulun ja koko muun Suomen osalta halutaan vaikuttaa turvallisuuskehitykseen merkittävällä tavalla, tarkoittaa se, että Suomeen ei oteta enää ensimmäistäkään muslimimiestä ja että kaikki kielteisen päätöksen saaneet ja laittomasti maassa oleskelevat poistetaan pikaisessa tahdissa Suomen rajojen ulkopuolelle. Jos poisto ei onnistu, sijoitetaan heidät säilöönottokeskukseen, josta on vain yksi suunta – maasta ulos.

Jos ollaan Oulussa pöljiä, niin Helsingissä on oltu jo pitkään täyskahjoja. Kuten moni tietää, Helsingin kaupunginvaltuusto päätti suuressa tyhmyydessään avata kaupungin terveydenhoitopalvelut koko maailmalle. Taisi käydä niin, että perussuomalaiset oli ainoa kokonainen valtuustoryhmä, joka vastusti älystä vapaata päätöstä. Kuten arvata saattaa, valtuuston punavihreät ryhmät juhlivat näkyvästi ja innokkaasti Helsingin julistamista maailman kaikkien ihmisten terveyskeskukseksi.

Millainen tulevaisuus helsinkiläisillä on edessä, jos sdp, vasemmistoliitto, vihreät, rkp, keskusta, piraattipoika ja kokoomuksen liberaalit saavat edelleen riittävästi suosiota eduskuntavaaleissa? Uskokaa tai älkää, eduskuntavaalit vaikuttavat myös helsinkiläispäättäjien toimintaan, sillä eduskuntavaalien jälkeen alkaa uusi kalastuskausi kohti seuraavia kunnallisvaaleja.

Vuoden 2015 tilastotieto kertoo, että 89 878 henkilöä, 14,3 prosenttia, Helsingin asukkaista oli ulkomaalaistaustaisia.

Helsingin osalta ennustetaan (sivu kolme) vieraskielisen väestön määrän kasvavan vuoteen 2030 mennessä 164 000 – 170 000 henkeen, joka on noin 23 prosenttia kaupungin koko väestöstä. Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan kieliä puhuvien arvioidaan nousevan suurimmaksi kieliryhmäksi.

Oulussa ja muualla Suomessa toistaiseksi paljastuneiden nimien perusteella Helsinki on saamassa lisää rikkautta ja voimavaraa juuri niistä väestöryhmistä, joiden edustajat tykkäävät pikkutyttöjen ja nuorten naisten ahdistelusta ja raiskaamisesta.

Oululaisten ja helsinkiläisten päättäjien enemmistön kanssa samaa tahtia on marssittu myös Turussa, jossa lähes koko valtuusto vastusti perussuomalaisten esitystä järjestää keskustelu kaupungin turvallisuustilanteesta. Perussuomalaisten lisäksi vain neljä muuta valtuutettua kannatti turvallisuuskeskustelua, vaikka kaupungissa oli toteutunut terrori-isku muutamia viikkoja aiemmin. 

Turun valtuusto on vältellyt kaikin tavoin terrori-iskun käsittelyä, sillä se ei järjestänyt edes hiljaista hetkeä uhrien muistoksi.

Turun kokoomuslainen kaupunginjohtaja ei halunnut myöskään kunnioittaa terrori-iskun uhreja muistotilaisuuden merkeissä, kuten on tehty esimerkiksi Saksan Berliinissä, Ranskan Nizzassa ja Ruotsin Tukholmassa.

Kaiken järjen mukaan kaikkien muiden eduskuntapuolueiden edustajien paitsi perussuomalaisten tulisi hävetä itsensä maan rakoon. Mutta huoli pois, sillä yhdenkään haitallista politiikkaa tukeneen puolueen edustaja ei ole osoittanut minkäänlaisia katumuksen tai häpeän merkkejä.

Sen sijaan esimerkiksi sdp:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, tamperelainen Sanna Marin on ryhtynyt kiireellä sensuroimaan aiempia kommenttejaan, joissa vaatii lisää pakolaisia ja turvapaikanhakijoita sekä lisää resursseja (rahaa) haitalliselle maahanmuutolle.

Kun todellisuutta vierastavien poliitikkojen ja puolueiden päälle lisätään valtamedian törkeimmät maahanmuuttokriittisten solvaajat, Yleisradio ja Helsingin Sanomat, alkaa vastuuttomien ja inhimillisyyttä vierastavien ihmisten ja instanssien rinki olla kasassa.

Seksuaalirikollisuuden ja humanitaarisen maahanmuuton yhteyden edelleen kieltäville poliitikoille suosittelen tutustumista tästä linkistä löytyvän kirjoituksen lopussa oleviin taulukoihin, joiden sisältämä tieto perustuu viralliseen, Ruotsin maahanmuuttoviraston ja Ruotsin rikostorjuntaneuvosto BRÅ:n keräämiin tietoihin. 

Jussi Halla-aho kirjoitti facebook-seinällään erinomaisen toimenpidekoosteen, jonka toteutuminen ei onnistu ilman, että suomalaiset antavat tulevissa eduskuntavaaleissa selkeän signaalin eli eivät äänestä puolueita, jotka ovat nykyisen tilanteen luoneet tai tukeneet sen kehittymistä.

Seuraavat rivit ovat Jussi Halla-ahon käsialaa:

- Turvapaikkashoppailijoiden käännyttäminen rajalta, kun he tulevat turvallisesta maasta kuten Ruotsista. Tämä on melko radikaali keino ja edellyttää rajavalvonnan palauttamista, mutta se on silti täysin mahdollinen.

- Suomi myöntää sekä turvapaikan että toissijaisen suojeluaseman neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nämä määräajat voitaisiin EU-lain puitteissa lyhentää kolmeen vuoteen ja yhteen vuoteen. Tämä vähentäisi Suomen suhteellista houkuttelevuutta.

- Jo nykyinen laki mahdollistaa suojeluntarpeen uudelleentarkastelun, kun määräaikaista oleskelulupaa ollaan jatkamassa. Suojeluasema voidaan lakkauttaa, jos suojeluntarvetta ei enää ole. Tätä mahdollisuutta ei koskaan käytetä.

- Vaikka Suomen passi on matkustusasiakirjana yksi maailman arvokkaimmista dokumenteista, kansalaisuuksia jaetaan hyvin löysin kriteerein. Neljän vuoden odotusaika riittää humanitaariselle maahanmuuttajalle. Odotusaika pitäisi pidentää kymmeneen vuoteen ja toimeentulo- ja nuhteettomuusedellytyksiä tiukentaa. Tämäkin vähentäisi Suomen houkuttelevuutta.

- Tulkkipalvelujen tarjoaminen vuosia maassa oleskelleille pitäisi lopettaa. Se ylläpitää kielitaidottomuutta ja kotoutumattomuutta.

- Suomen pitäisi soveltaa systemaattisesti "sisäisen paon mahdollisuutta". Toisin sanoen esim. irakilaiselta pitäisi ensisijaisesti edellyttää suojelun hakemista oman maan rauhallisilta alueilta.

- Kansalaisuus pitäisi olla peruutettavissa vakavien rikosten kuten pahoinpitelyjen tai raiskausten vuoksi.

- Turvapaikkaprosessi pitää keskittää raja-alueilla oleviin keskuksiin (joita esitin jo syksyllä 2015), joista ei pääse mihinkään muuhun suuntaan kuin pois maasta.

- Laittomasti maassa oleville ei pidä tarjota palveluja. Valtiovallan pitää kieltää kuntia tarjoamasta niitä. Ne houkuttelevat Suomeen ihmisiä, joilla ei ole edellytyksiä oleskeluluvan saamiseen.

- Laajamittaista paluumuuttoa etenkin Somaliaan ja Irakiin pitää edistää sekä edellä mainituilla keinoilla että kyseisten maiden kanssa tehtävällä kunnianhimoisella yhteistyöllä.

Yhtä ja yksittäistä ratkaisua ei ole. Pitää tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet, jotta ei-toivottavat muuttajat eivät edes pyrkisi Suomeen ja että tänne päässeistä päästäisiin eroon. Keinoja on, mutta tarvitaan myös poliittista halua.

Rangaistusten koventaminen on kannatettavaa yleisen oikeustajun näkökulmasta, mutta pelotevaikutusta sillä tuskin on nyt puheena olevaan ihmisryhmään. Maahanmuuttajamiesten uutisoidaan retostelevan keskenään raiskauksilla: tuomiot eivät siis aiheuta samanlaista sosiaalista stigmaa kuin kantaväestön edustajilla. Heidän ei liioin tarvitse murehtia rikosrekisterimerkintöjä, koska he eivät kuitenkaan koskaan työllisty.

Heikki Porkka ti 15.01. 14:21

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44