Blogi: Professorin Ajatuksia, la 02.02.2019 00:34

Tekeekö muutama lintu kesän?

Viime vuoden aikana ja myös tämän vuoden alussa on puhuttu yhä enemmän Suomen ja maailmantalouden sakkaamisesta (esimerkki). Tai ainakin kasvun vakavasta hidastumisesta. Vaarana tällaisesta puheesta on se, että ne kääntyvät itse itseään ruokkiviksi ennusteiksi.

Tässä mielessä oli mukava lukea kolmen suomalaisen suuryrityksen viime vuoden tuloksista ja näkymistä ensi vuodelle. Tarkoitan verkkoyhtiö Nokiaa, metsäjätti UPM:ää ja hissien rakentaja Konetta.

Nokian tulos ylitti analyytikkojen odotukset - talous- ja rahoitusjohtaja Kristian Pullolan mukaan "tämän vuoden tuloskehityksemme on samankaltainen kuin viime vuonna: alkuvuosi on heikohko, mutta toinen vuosipuolisko on sitten selvästi parempi". Nokialla ei siten olla valmistautumassa tulokselliseen maailmanloppuun, vaan kovaan tuloksentekoon.

UPM puolestaan teki kuluneena vuonna - ei enempää eikä vähempää kuin - historiansa parhaan liiketuloksen. Sen sisällä erityisen merkittävää oli yhtiön tulevaisuuden kannalta tärkeimmän Biorefining-yksikön käsittämätön tuloksenteko 33,5 prosentin käyttökatteella.

Tulevaisuudestaan yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen totesi, että "kaiken kaikkiaan liiketoimintojemme pitkän ajan näkymät ovat vahvemmat kuin koskaan". Ihme ja kumma, puheessa ei ollut viime ajoille tunnusomaista synkistelyä.

Hieman maltillisemmin oli liikkeellä hissiyhtiö Kone, jonka viime vuoden tulos laski hieman edellisvuodesta, vaikka liikevaihto kasvoi. Yhtiöstä myös varoitettiin kasvun vaimenevan tänä vuonna talouskasvun hidastuessa ja geopoliittisen epävarmuuden jatkuessa, mutta samaan aikaan Kone arvioi vuoden 2019 liikevaihtonsa kasvavan 2–7 prosenttia.

Yleisen talouskasvun kannalta Koneenkaan viesti ei siten ole huono, vaan pikemminkin aivan kohtuullinen. Epävarmuutta kuitenkin luo se, että yhtiö kärsii USA:n ja Kiinan kauppasodasta sitä enemmän, mitä vakavammaksi se käy. Näin siksi, että sillä on paljon tuotantoa jälkimmäisessä suurvallassa.

Nähtäväksi jää, mitä muut suuryrityksemme kertovat tuloksistaan ja tulevaisuudennäkymistään. Eihän pari lintua tee kesää, mutta toisaalta ei myöskään savua ilman tulta.

Toisaalta on totta sekin, että ilmassa on myös todellisia uhkia. Uusvanhana mainittakoon vain Italian surkea talouskehitys. Vastineeksi voimme vain hämmästellä sitä, että Wall Streetillä nähtiin paras tammikuu 30 vuoteen. Siten Euroopalle näyttäisi olevan tarjolla Atlantin takaista vetovoimaa.

Tässä tilanteessa onkin hyvä todeta OP:n ekonomistien näkevän alkaneen vuoden Suomen talouden kannalta varsin kohtuulliseksi. Hyvä näin, sillä talous ei ole pelkkiä tosiasioita, vaan myöskin psykologiaa. Siksi myös analyytikkojen linjausten on syytä pitäytyä realismissa, eikä maalata sen enempää ylipositiivisia kuin varsinkaan tarpeettoman negatiivisia näkymiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiede kustannustalojen uhrina
Italian talous- ja muut opit
Metsä hyötykäytössä

 

Professorin Ajatuksia la 02.02. 00:34

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44