Blogi: Jukka Hankamäki, ma 04.12.2017 04:56

Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille

Helsingin yliopisto on yksityistämisen tuloksena alkanut polkea suomalaisen ja suomenkielisen tutkijakunnan asemaa haalimalla verovaroin ylläpidettyihin työpaikkohimme tekijät ulkomailta.

Yliopiston nimittämistä 16 uudesta professorista 5 ovat syntyperältään ja kansalaisuudeltaan ulkomaalaisia. Kolme heistä ovat ruotsinkielisiä ja myös neljä muuta pitivät viime keskiviikkoiset tervetuliaisesitelmänsä muulla kielellä kuin suomeksi.

Pianon pimputukseen tai viulun vingutukseen päättyvät akateemiset tilaisuudet koostuvat yleensä pelkistä rihkamaesitelmistä, joten merkitystä niillä ei ole. Kommentoin kuitenkin muutamaa näytteeksi, jotta myös suuri yleisö saisi tietää, kuinka räikeää monikulttuurisuuspolitikointia yliopiston seinien suojassa harjoitetaan. 

Sosiologian keittiöprofessorin kermaiset viikset

Peittelemättömimmin motiivinsa paljasti sosiologian professoriksi nimitetty skotlantilainen David Inglis, joka syyttää Suomessa olostaan – yllätys, yllätys – brexitiä: ”Se saa minut niin surulliseksi. Yksi syy, miksi halusin pois Britanniasta, oli halu pysyä eurooppalaisena”, Davis Inglis valittaa Helsingin yliopiston sivuilla julkaistussa ja Juha Merimaan kirjoittamassa haastattelujutussa.

Hänen Suomeen tulonsa on siis kosto Britannian EU-erosta, josta hän siirtää laskut meidän yliopistolaitoksellemme. Helsingin yliopisto tukee hänen kaunaansa, vaikka Inglisillä oli jo professuuri Exesterin yliopistossa, eikä hänen ei olisi tarvinnut lähteä pakolaiseksi Suomeen eikä yhtään mihinkään ”ollakseen eurooppalainen”. – Vai kuinka? Helsingin yliopisto tarjosi kuitenkin pakolaisparalle turvasataman.

Mitä Inglis sitten sanoo tutkivansa? Sosiologiseksi kliseeksi muodostuneeseen tapaan hän paneutuu kulinarismiin ja ruokakulttuuriin. Tällä kertaa aiheena ei ole tosin länsimaisen ruokakulttuurin rasistisuus eikä kaakaon tai suklaan hankintaan liittyvä imperialismi. Sen sijaan Inglis kiittelee Suomea sen johdosta, että ”Alkojen valikoimat ovat kasvaneet ja ihmiset ostavat ennakkoluulottomasti viinejä eksoottistakin viinimaista” ja että ”tänään sushiravintoloita löytyy jokaisesta ostoskeskuksesta”. ”Tarkoitukseni on tutkia, miten asiat lähtivät 1990-luvulla kehittymään”, hän sanoo.

Paljastavaa on, että professoriksi nimitetyn mielestä ruokakulttuurin muutos on ”kehittymistä”, jota hän kiittää ”ennakkoluulottomuudesta”. Kun elintasoturistina saapuvan tutkijan lähtökohdat ovat noin tendenssimäisiä, hänen asenteensa mitätöi hänen toimintansa tieteellisyyden.

YleWatch julkaisi pari päivää sitten terävän jutun, jossa analysoitiin, miten ruoka- ja mässäilykulttuurin muutokset ja niiden esillepano mediassa ja tieteessä liittyvät monikulttuuri-ideologian levittämiseen. Analyysi sopii mainiosti myös tähän yhteyteen, joten lainaan YleWatchin ajatuskulkuja, joissa kirjoittaja kritisoi muun muassa Yleisradion propagandajuttuja ”Tutkijat: Outo ruoka lisää tasa-arvoa” ja ”Analyysi: Miksi irakilaista ruokaa ei arvosteta lompakolla mutta japanilaiskeittiötä kyllä?

YleWatch kommentoi sosiologi Tari Lindblomin ja tutkijatohtori Markus Vinnarin mielipiteitä tavalla, joka sopii vastaukseksi David Inglisin Helsingin yliopiston tiloissa pitämään esitelmään. YleWatchin anonyymi asiantuntija kirjoitti:

Ruokasuosituksissakin pitää olla sisään asennettuna monikulttuurisuus ja tasa-arvo, ikään kuin ne edustaisivat jotain tavoiteltua hyvää ja absoluuttista totuutta. Eivät ne edusta, mutta sitäkin enemmän ne edustavat puhdasta sosialismia uusilla iskusanoilla. Tutkijat tulevat sanoneeksi rivien välistä, että perinteiseen, ekologisesti tuotettuun lähiruokaan turvautuminen on merkki kavahdettavasta nationalismista, jossa syrjitään uusia makuja ja siten myös uusia näkemyksiä, kuten muukalaisinvaasion tarpeellisuutta. [...]
Ruokakulttuuriin sovelletulla kohtaamisteorialla tutkija yrittää selittää pois maahanmuuttoinvaasiosta seuraavat ristiriidat – kunhan syöt kebabia, alat väistämättä pitää kurdeista, turkkilaisista ja arabeista. [...] Tavalliselle kansanosalle markkinoidut eksoottiset ruokamaut tulevat käytännössä suurimmista maahanmuuttomaista Lähi-idästä. Heillä ei ole juuri muuta tarjottavana kuin jauhelihasta tehdyt feikkikebabit (ei lampaanlihaa), joita myyvät ruokapaikat ovat käyneet turhankin tutuiksi suomalaisten kaupunkien ja taajamien katukuvassa. Yksipuolisen monokultuurisessa bulkkiruoassaan monikulttuuri ei tuo juuri mitään uutta, paitsi sen, että Lähi-idän veijarit ovat sukulaisten ilmaistyövoimalla, polkumyynnillä ja verokikkailulla syrjäyttäneet suomalaiset ravintolat ja nakkikioskit kaupunkimiljööstä. [...] 
Ksenofiilisen ruokahifistelyn siirtyminen sosiologian tutkimuskohteeksi ei ole mitenkään yllättävää ajallemme. Ikävä kyllä sosiologiassa ei haluta pohtia pakkomielteisen ruoasta puhumisen historiallisia ulottuvuuksia ja toistuvuuksia, koska ne kertoisivat muusta kuin edistysuskovaisten saaranaamasta ’kehityksestä’. Historiantutkijat ovat huomanneet eri kulttuurien rappiovaiheessa toistuvan ilmiön: hillittömän hedonistisen nautinnonhalun. Rooman valtakunnan lopussa ruoalla leikittelystä ja uusien eksoottisten makujen etsimisestä tuli degeneroituneen eliitin yksi suosituimmista harrastuksista. [...]
Hedonismin lisäksi itsestään selvänä pidetystä ruoasta on tullut myös statusta ja nirppanokkaista identiteetin määrittämistä. Nykypäivän keskiluokkainen porvaristo ei voi henkisen laiskuutensa vuoksi enää erottautua rahvaasta kirjallisella sivistyksellään, varsinkin kun kirjojen arvo on romahtanut ja kirjahyllyt menettäneet statuksensa sisustuselementteinä. Siksi erikoisesta ja ennen kaikkea kalliista ruokahifistelystä on tullut ns. paremman väen keino tehdä hajurako epäterveellisen juntisti syövään alaluokkaan.

Tästä on kyse myös David Inglisin rakkaudessa ruokaan: hedonismista ja sosiaalisen erottautumisen pyrkimyksestä, jota keskenkasvuinen ja puoliksi oppinut sosiologiherra ei näytä itse tiedostavan lainkaan. – Miksi sitten olot olisivat onnellisesti vasta, kun Suomessa ei ole mitään omaa, ei edes ruokaa? YleWatch jatkoi aiheesta paljastaen, että ulkomailta tuotu ruokakulttuuri ei ole edes kovin tasokasta:

Kebabien ja pitsojen suhteellinen edullisuus etnissä ravintoloissa johtuu pitkälti halvoista raaka-aineista, joita arabit, turkkilaiset ja kurdit rahtaavat Liettuasta ja muualta Itä-Euroopasta. Toinen hintaa laskeva tekijä on työvoimakustannusten ja verovelvoitteiden kiertäminen. [...] He eivät ole Suomelle mitään Fazerin ja Finlaysonin kaltaisia kultamunia, jotka luovat uusia tuotteita ja innovaatioita vientiteollisuuteen. He eivät ole muuta kuin ihmisen perustarpeita tyydyttävän stabiilin markkinasegmentin ulkomaalaisia valtaajia. [...] Ellei heitä olisi, suomalaiset ostaisivat pitsansa toisiltaan, mutta nyt varallisuutta siirtyy suomalaisilta asiakkailta suoraan aavikoilta tulleiden vilunkiyrittäjien taskuihin.

YleWatchin analyysi jättää sosiologian professoriksi nimitetyn David Inglisin kaukaksi taakseen. Inglis ei voi tietenkään koskaan yltää näin korkealle omissa näkemyksissään, sillä hän katselee asioita ongelman sisältäpäin: ollen itse osa sitä. Inglisin kulinarsismi edustaa TV:stä tutuille Michael Portillolle ja Anthony Bourdainille tyypillistä ylimielistä maustematkailua ja televisioturismia, joita koripalloyliopistoja matkiva Helsingin yliopisto omassa tyhmyydessään tukee. Paha kyllä, heille ei voi edes vastata, sillä englanniksi artikuloiminen vaatisi anglo-amerikkalaisen diskurssin omaksumista ja hukuttautumista monikulttuurisen sanakohinan kuohuihin, joissa suomenkielisille ajatuskuluillemme ei löydy yhtä iskeviä ilmaisuja kuin kotikielessämme.

David Inglis on juuri sellainen hedonisti, joka mässäilee ruokakulttuurilla peittääkseen omat rappioturismista ja anglo-amerikkalaisesta siirtomaaimperalismista johtuvat jälkensä. Hän pyrkii identifioitumaan globaaliin ja näennäisesti tasavertaiseen mutta oikeasti kulttuurimädätettyyn ja kaaosmaiseen maailmakyläpainajaiseen, joka koostuu internatsismista ja globaalin eliitin omista pitojuhlista. Samanaikaisesti kantaväestöjen suut tukitaan kebabrullilla tai hampurilaisilla, mikä osoittaa monikulttuurisuuden liudentumista pelkäksi massakulttuurimaiseksi ja viljavana elovainiona maailman ympäri lainehtivaksi Neuvostoliitoksi, jossa globaalisuustendenssin megalomaanisuus johtaa suureen konformismiin ja sitä kautta sahaamaan kaikesta erilaisuudesta särmät pois.

Mikäli yliopiston kansainvälisyyskiimasta kärsivä tehtävien täyttötoimikunta ei olisi päättänyt kutsua toimeen skotti David Inglisiä, hänen paikallaan Helsingin yliopistossa toimisi todennäköisesti joku hänen vuokseen työttömäksi ja toimettomaksi jätetty suomalainen tohtori.

Mitä hyvää tai kehuskelun aihetta on myöskään siinä, että suomalaista ruokaa ei saa Helsingissä enää mistään, paitsi joistakin kalliksi ja ”etnisiksi”  määritellyistä à la carte -ravintoloista, kuten ”Ainosta” tai ”Lapista”, ja pormestarikin käskee suomea osaamattomien häipyä? ”Jos asiakkaat eivät pidä henkilökunnan kielitaidosta, he voivat mennä muualle”, sanoi Vapaavuori, ja saman saa suomalainen ihminen vastaukseksi myös aikuisten apukouluiksi muuntuneiden yliopistojen portsareilta. 

DDR tulee nyt Helsingin yliopistoon

Vihervasemmistolaista yliopistojengiä kuumottavat tietenkin sensuuri, Venäjä ja suomenruotsalaisuus, joita koskevia aiheita on pikaisesti täytynyt saada professori hallinnoimaan.

Niinpä yliopisto nimitti saksan kielen professoriksi itäsaksalaistaustaisen Hartmut Lenkin, joka väitteli Berliinin Humboldt-yliopistossa 1987 ”länsisaksalaisten lehtien kommentaariteksteistä” ja joka komennettiin Suomeen osaksi ”DDR:n kulttuurikeskuksen saksan kielen osastoa” vuonna 1986. Nyt hän esittelee hankettaan, jossa hän selvittelee, ”kuinka Euroopan lehdet suostuttelevat lukijoitaan”. Itä-Saksasta ei sosialismin aikaan noin vain lähdetty ulkomaille ilman hallinnon luottamusta, joten olisiko takki kääntynyt, kun sananvapaus nyt kiinnostaa?

Hartmut Lenkin suunnittelema selvityshanke on täysin kesy ja viestintätutkimuksen kannalta mitätön, sillä se keskittyy pelkkään taivuttelun välineeseen, eli kieleen, ja jättää propagandan valtasuhteet huomiotta. Kiinnostavia eivät ole retoriset keinot vaan propagandatyön motiivit ja niiden pohjustamat poliittiset valtasuhteet, mutta nämä Lenkin tutkimus hautaa filologeille tyypillisessä pinnallisuudessaan.

Keskeistä olisi tarkastella vallankäytön kaksisuuntaista medioitumisilmiötä, jonka mukaisesti valtamedia on yhtäältä pyrkinyt manipuloimaan poliitikkoja ja tieteenharjoittajia luomalla tai pidättämällä julkisuutta ja toisaalta säännellyt informaatiokanavia yleisöjen suuntaan harjoittamalla asenteiden muokkausta, mielipiteiden manipulointia ja elämäntapakontrollia. Tätä kautta vallankäytön vahtikoirana aiemmin pidetystä mediasta itsestään on tullut vallan käyttäjä. Juuri siksi sitä sanotaankin valtamediaksi ja sille synonyymisesti myös valhemediaksi – sillä vallan tavoittelu ei käy ilman salailua, valikointia ja valehtelua, jotka ovat valta-asemaan päätymisen ja siinä pysymyisen yleisiä edellytyksiä.

On säälittävää, että yliopisto tuhlaa kalliit resurssinsa hontelosti perustetuille tutkimushankkeille ja kehnolaatuisiin tieteenharjoittajiin. Koska itäsaksalaistaustainen professori ei tunne suomalaisen sananvapauden tilaa sanoakseen asiasta yhtään mitään, hän on myös epäsopiva henkilö tarkastelemaan median kriisiä. Myös nyky-Saksassa sananvapauden perinne on aivan toisenlainen kuin Suomessa, ja lokakuun alussa voimaan astuneen sensuurilain vuoksi se on kiristetty erityisen ahtaalle. Niinpä yliopiston ei pitäisi haalia ulkomaalaisia tietäjiä ilmentämään omia graffitin-sekavia DDR- tai natsi-traumojaan, kun asiasta löytyisi kotimaisia kriittisiä tutkijota kirjoittamaan ja puhumaan.

Lenkin kaltaiset tutkijat ovat itse osa ongelmaa, ja heidän toiminnastaan kärsimme me oikeat filosofit, jotka olisimme kykeneviä sanomaan, millainen sanankäytön tila nyt on ja millainen sen kaiken logiikan mukaan pitäisi olla. Jos Lenk haluaa vastauksen siihen, ”miten Euroopan lehdet suostuttelevat lukijoitaan”, hän voi lukea valmiit analyysit tästä tieteen, politiikan ja median tutkimusblogistani. 

Helsingin yliopisto on hotelli pakolaisille

Helsingin yliopisto nimitti uudeksi Venäjän politiikan professoriksi syntyperäisen venäläisen, Vladimir Gel’manin. Juha Merimaan kirjoittaman jutun mukaan ”hänen pitkäaikainen työnantajansa, Pietarin Eurooppalainen yliopisto on juuri menettänyt opetuslupansa eikä voi järjestää opetusta tavalliseen tapaan.

Pitäisikö meidän verovaroillamme rahoitetusta yliopistosta tarjota professuuri ulkomailta saapuvalle vain siksi, että itänaapurissa menee huonosti, niin kuin on aina mennyt? Nähdäkseni Suomen valtion ja Helsingin yliopiston ei pitäisi siirtää minun ja monien muiden kärsittäväksi sitä, että joku ulkomaalainen saa omassa maassaan potkut kotimaansa yliopistosta. Venäläisenä hän näkee venäläisyyden sisältäpäin, mikä ei tutkijapositiona ole ansio.

Tuloksena puolikielisten tai kokonaan suomea osaamattomien ulkomaalaisten nimittämisestä yliopistoihimme on se, että suomalaiset opiskelijat eivät saa enää asioitaan hoidetuiksi suomen kielellä, vaan kulttuurimädätys ulottuu sekä suomalaisten ihmisten oikeuksiin että suomen kielen asemaan tieteen kielenä.

Pohjoismaisten kielten professoriksi nimitetty Mona Forsskåhl puolestaan käpertyy suomenruotsalaisuuteensa ja piehtaroi menneisyydessä jaarittelemalla ”suomenruotsin historiaa suuriruhtinaskunnasta nykypäivään”. Demokratian määritteleminen taas on läänitetty valtio-opin professoriksi nimitetylle monikultturisti Åsa von Schoultzille, ja onpa joukkoon mahdutettu myös soikean nollatutkimuksen tekijöitä, kuten perinnöllisyystieteen professoriksi nimitetty australialaistaustainen Craig Primmer, jonka tutkimusaihe – lohien puberteetti – on tutkimukselliselta mielenkiinnoltaan eksentrinen. Olisi hauska nähdä, nimitettäisiinkö yliopistotehtävään ketään sellaista perinnöllisyystieteilijää, joka alkaisikin tutkia esimerkiksi älykkyyden geneettistä perustaa ja sen yhteyttä rotuun ja koulumenestykseen?

Se ei liene mahdollista, sillä monissa yliopistoissa ei voi nykyisin esittää näkemyksiä edes tutkijoiden erilaisesta pätevyydestä, kun jotkut mielenterveysongelmista kärsivät pissikset voivat tulkita senkin ”rasismisksi” tai ”loukkaukseksi” omassa sairalloisessa narsimissaan, aivan kuten Helsingin Sanomat valaisee kantelupukkien toimintaa laajasti esittelevässä jutussaan.

On huomattava, että Helsingin Sanomat ei kirjoita aiheesta siksi, että lehdessä haluttaisiin puolustaa suorapuheisia ja totuutta rakastavia ihmisiä, vaan lehti pitää aihetta esillä ja tekaisee väkinäisiä juttuja sanankäytön soveliaisuudesta ihan vain totuttaakseen ihmisiä ajattelemaan sanankäyttöään ja alistaakseen ihmiset joka tapauksessa ottamaan huomioon kanssakäymisen korrektiusnormit.

Tyhmistynyt tiedeyhteisö lavastaa krittisen argumentaation  nykyisin ”mikroaggressioksi”, sillä uhriutumisella uhkaajat ovat pakottaneet älymystön polvilleen. Trivial pursuitin yleissivistämät flow-tyypit eivät pysty käsittelemään kognitiivisesti moniselitteisiä asioita, vaan he kääntävät argumentit tunnetasolle hervahtaen feministeille tyypillisiin itkupotkuraivareihin ja vasemmistolle ominaisiin tasa-arvon vaatimuksiin, joiden mukaan mikään ei voi olla totta, jos se pahastuttaa mielen.

Psykologian professori Geoffrey Millerin mukaan Isaac Newton potkaistaisiin nykyisin pois Harvardin yliopistosta ”vihapuhujaksi” julistettuna. Overtonin ikkunasta heitetään nykyisin ulos kaikki, mikä ei sovi pullamösshamstreiden ylläpitämään kaksoisstandardien, puhekoodien ja loogisten epäjohdonmukaisuuksien varaan rakennettuun inkvisitioon, ja virat lahjoitetetaan niille, jotka eivät voi tuottaa negatiivista julkisuutta oman mitäänsanomattomuutensa vuoksi tai monikulttuurisuuden sekä maahanmuuton palvomiseen osallistumisensa ansiosta. 

Disipliiniprofessorit: tiedepolitiikan mädät hedelmät

On väärin perustaa yliopistoihin kapea-alaisia disipliiniprofessuureja. Niitä luodaan tiedehallinnon suosikeille ja vihervasemmistolaisen tiedepolitiikan juoksupojille vain siksi, että tarkkojen rajausten avulla professuurit saadaan räätölöidyiksi niihin etukäteen juonitelluille henkilöille. Esimerkkinä olkoon vaikka kulutustutkimuksen professuurin junaileminen Mika Pantzarille, jonka syvällisin sanoma kuului: ”Jos lukee vaikka keskustelupalstoja, onhan niillä paljon roskaa ja paskaa. Mutta sitten kannattaa pohtia, mistä rooleista ne on sanottu.

Jos Pantzar sattuu lukemaan rahalla varmistetun panssarilasinsa takaa myös tämän kirjoitukseni, hänen kannattaa miettiä, mistä roolista tämä on sanottu. Hänen kannattaa pohtia tarkemmin myös sitä, mitä itse lausuu omassa roolissaan.

Yliopistojen ei pitäisi perustella palkattuja tehtäviä sellaisille immantenteille tieteenaloille ja eritystieteisiin, jotka me filosofit hallitsemme paremmin. Yliopistojen säästötavoitteiden aikakaudella professoreiksi ei pitäisi nimitellä ekspertisoituneita fakki-idiootteja vaan tieteiden yleisasiantuntijoita, jolloin metodologinen asiantuntemus on se tärkein.

Se, joka tuntee tieteen menetelmät, hallitsee väistämättä myös alansa, kun taas sellainen, joka tutkii ”viinejä” tai ”kuluttamista”ei välttämättä ymmärrä edes oman toimintansa konsumistis-immanenttia ideologisuutta. Heidän kaltaisilleen töpselinokille perustetaan kuitenkin monikulttuurisuussössölogian oppituoleja, feministisen naistutkimuksen professuureja ja maahanmuuton poisselittämisprofessuureja, joihin valitaan tietyt henkilöt vain kahdesta syystä: jotta ongelmat saataisiin kaunisteltua ja he itse saisivat palkkaa.

Yliopisto käyttää erikoistumisvaatimuksia ja alan täsmennyksiä lavastaakseen tietyt eritystietelijät filosofisia metodiasiantuntijoita paremmiksi ja saadakseen heidät kammetuiksi oppituoleille. Pahimman esimerkin tarjoavat ne työelämäprofessuurit, joihin nimitetään ilman mitään tieteellisiä tutkintoja sekä julkaisunäyttöjä, kuten toimittaja Pauli Aalto-Setälän ja JSN:n nykyisen puheenjohtajan Elina Grundstömin tapauksissa (aiheesta tässä ja tässä).

Koska en ole tavoitellut kyseisiä tehtäviä eikä minulla ole mitään menetettävää muutenkaan, sanon mielipiteeni suoraan myös monien suomalaisten kollegojeni puolesta. David Inglis and co! Minun puolestani te ette ole tervetulleita Suomeen ettekä myöskään Helsingin yliopistoon, sillä läsnäolollanne viette työpaikat teitä pätevämmiltä suomalaisilta ja käytätte meidän verovaroillamme rahoitettua yliopistoa oman agendanne levittämiseen. Juuri tästä syystä työllistynyt maahanmuuttaja on se kaikkein haitallisin.

Jäähyväisluentoja odotellessa.


Kirjoituksia tieteen puolueellisuudesta:

Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Sixten kuin ”sixteen”
Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka?
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

Jukka Hankamäki ma 04.12. 04:56

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44