Blogi: Timo Vihavainen, ke 19.07.2023 21:26

Häpeänsä kullakin

Yhteinen häpeä ja muut häpeät

 

Kun on seurannut tuota viime päivien Helsingin Sanomien ja sen häntänä heiluvien muidenkin medioiden maaniset mittasuhteet saanutta perussuomalaisten ministerien luonnemurhaa ja turvautumista ulkomaisen, maamme asioista mitään tietämättömän median apuun, on yhä uudelleen tullut mieleen kysymys: eikö hävetä?

Eikö jo hävetä rikollinen ajojahti, jossa aivan mitättömistä, vanhoista, yhteyksistään irrotetuista palasista on koottu kollaaseja, joiden selitetään todistavan tämän henkilön olevan ihmishirviö ja julmuri ja koko puolueen olevan antiparlamentaarista oppia edustava kansanvallan vihollinen?

Eikö jo hävetä maamme maineen pilaaminen ja väärän todistuksen antaminen määrätietoisella asioiden vääristelyllä ja pravdamaisella tahallisella ja systemaattisella väärinymmärryksellä?

Eikö jo hävetä, että journalismia ammattinaan tekevä alentuu nostamaan kaikkein tärkeimmiksi asioiksi ja todistuskappaleiksi irralliset sanat ja jopa kuvat sen sijaan, että analysoisi ai edes harjoittaisi ajattelua ja vieläpä kriittistä ajattelua?

Helsingin Sanomien pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö Saska Saarikoski on nyt niin sanotusti tullut ulos kaapista: hävettää, kertoo hän kolumnissaan 16.7.20203. Hävettääpä hyvinkin.

Otto Ville Kuusinen oli aikoinaan syypää kymmenien tuhansien suoalaisten kuolemaan. Hänhän oli ollut etunenässä lähdettäessä aseelliseen kapinaan parlamentaarista kansanvaltaa vastaan, vieläpä entisen emämaan avustuksella, joka ei salaillut haluaan palauttaa Suomikin vanhaan valtiolliseen yhteyteen.

Kaiken kärsineet rivimiehet tunsivat sodan jälkeen katkeruutta tuota ketkua vastaan ja elokuussa 1920 aiottiin hänet jo tositarkoituksella ampua, mikä oli äärimmäisen turhautumisen tulos. Mutta hävettikö tuota konkurssin tehnyttä johtajaa itseään: kyllä vain, kirjoitti Otto Ville itsekritiikissään. Oli tehty suuri virhe, kun vastapuoleen oli suhtauduttu liian lempeästi. Olisi pitänyt olla raaempi, perusteellisempi, säälimättömämpi. Siinäpä koko häpeän aihe… Koko asia oli saanut aivan uuden merkityksen.

Se oli Otto Villen aikaa ja ajattelua se. Näin puhuu nyt tämän päivän esihenkilö urastaan ja siitä mitä oli jäänyt tekemättä. Mitäpä nyt ensinnäkin on tämä häpeä tämän nykyisen opin mukaan:

Hallituksen ministerin rasistiset puheet ovat suomalaisille häpeä. Se kuitenkin lohduttaa, että rasismista puhutaan vihdoin Suomessa vakavasti… Häpeä syntyy siitä, että ihminen on rikkonut oman yhteisönsä normeja, jäänyt kiinni ja tuntee itsensä kelvottomaksi omiensa silmissä, usein myös omissa silmissään..

Sopiiko tämä määritelmä esimerkiksi Riikka Purraan, Vilhelm Junnilaan, Ville Rydmaniin tai Jussi-Halla-ahoon? Ellei sovi, on koko vuodatus pelkkää demagogiaa tai sitten se heijastaa epäsuorasti sitä, että omaa toimintaa osataan sittenkin hävetä, vaikka asiaa ei voida myöntää.

Näinhän se taitaa ollakin, ainakin Saarikoskea hävettää ja suurin osa suomalaista on varmasti sitä mieltä, että siihen on aihetta. Aina voi sentään yrittää pettää itseään ja selittää Otto Villen tavoin, etteivät omat teot sellaisenaan olleetkaan häpeällisiä (kuinkas nyt niin?), vaan se, ettei tehty samaa sorttia enemmän:

Häpeää ei ole, ellet itse ole osallinen, häpeä pakottaa katsomaan peiliin. Mitä olen itse tehnyt tai tekemättä jättänyt? Suomessa … ihminen on saattanut näihin asti suoltaa rasistista ihmisvihaa ”samanmielisten piirissä” pelkäämättä seurauksia. Enää ei voi. Tämän jälkeen kukaan ei voi enää sanoa, että vihaiset kirjoitukset ovat vain vihaisia kirjoituksia. Se aika on nyt ohi. Se lohduttaa.

Onko aikakausi siis vaihtunut? Tämä valtava lehdistökampanja on luonut asioille uusia merkityksiä aivan kuten sosialismiin siirtyminen niitä aikoinaan loi Neuvostoliitossa. Ennen vuotta 1937 voitiin sanoa, että trotskilaisuus nyt oli vain yksi mahdollinen marxilaisuuden tulkinta. Enää ei voinut.

Ehkäpä asia Neuvostoliitossa lohdutti samanmielisiä, sadat tuhannet sen ainakin saivat todistaa henkensä menettämisellä. Nyt toki ollaan toisenlaisessa maailmassa, eikä ihmisiltä enää riistetä henkeä, vaan sen sijaan esimerkiksi työ, maine ja kansalaiskelpoisuus. Taas kerran heidän pannaan edustamaan asioita, joita he eivät lainkaan kannata, tunne tai halua. Ehkäpä se lohduttaa niitä, jotka sen saavat aikaan?

Mutta ehkäpä tässä lohduttaakin nimenomaan se, että vahanaikainen sanomalehti osoitti jälleen voimansa. Eihän se olekaan mitättömyys vaikutukseltaan, vaikka olisikin sitä tasoltaan: ei mikään blogisti olisi voinut herättää ulkomailla niin paljon mielenkiintoa, että hänen sepustuksensa olisivat voineet vaarantaa tai tuhota koko kansakunnan ja valtion maineen. Sellaiseen vaaditaan oikea lehti.

Mitä tuo kauhea asia, rasismi, sitten oikein tarkoittaa? Tiedän, että sen ympärille on Amerikassa luotu kokonainen talmud ja että Euroopan etummaisissa maissa asiaa on mahdollisuuksien mukaan ja jopa aivan mahdottomillakin edellytyksillä matkittu. Kysymys on jo oikeasta käsiteviidakosta.

Trotskilaisuutta se muistuttaa sikäli, ettei siitä voi irtautua eikä puhdistautua, olipa se miten vanhaa perua tahansa. Se myöskin tarttuu pelkällä kosketuksella ja jopa assosiaatiolla, se omaa pelottavaa voimaa pelkissä kuvissa ja sanoissa ja tuhoaa ehdottomasti uhrinsa, ellei armoa saada päteviltä elimiltä.

Koko termi on Suomessa uusi ja muistan, kun sitä ensi kertoja käytettiin. Silloin sillä ymmärrettiin, että kyseessä on ihmisten eriarvoistaminen heidän rotunsa mukaan. Silloinhan rotuja oli vielä olemassa. Rotusyrjintä, rotuvaino ja rotuerottelu olivat maassamme tietenkin täysin tuntemattomia jo määritelmällisesti -eihän niitä eri rotujakaan löytynyt.

Nyt rotuajattelu on suuressa lännessä noussut taas aivan uudelle tasolle woke-ideologian voimasta. Kuka tahansa voidaan määritellä rasistiksi, eli siis hirvittävän ajatusrikoksen tekijäksi, mikäli hän rikkoo uusia normeja.

Typerin näkemäni todistelu rasismin kaikkiallisuuden puolesta on se, kun todetaan, etteivät jossakin kaukana tapahtuvat sodan ja luonnononnettomuudet aiheuta meissä emotionaalisia reaktioita, kun taas lähellä tapahtuvat tuntuvat tärkeiltä.

Luonnollinen reaktio on intuitiivisesti kuitenkin se, että mikäli minulla on johonkin henkilöön suhde, on hän minulle sitä tärkeämpi, mitä läheisempi tuo suhde on. Mikäli ystävääni, kaveriani tai tuttavaani kohtaa jokin onnettomuus tai vääryys, en suinkaan jää välinpitämättömäksi, mikäli hänen ihonvärinsä sattuu olemaan toinen kuin omani. Eihän se voi vaikuttaa asiaan mitenkään.

Jopa sodassa haavoittunutta vihollista kohdellaan kunnioittavasti. Muuta pidettäisiin barbariana. Sellaiset ihmiset, joihin meillä ei ole minkäänlaista suhdetta, eivät sen sijaan herätä minkäänlaisia tunteita. Miten ne voisivatkaan?

Vanha kysymys siitä, kuka on lähimmäiseni, sisältää tämän itsestäänselvyyden. Mikäli onnettomuus kohtaa vierasheimoista, mutta tapahtuu edessämme, me tai ainakin useimmat meistä tunnemme luontaista taipumusta mennä auttamaan, vaikka kyseessä olisi halveksittuun kansanosaan kuuluva henkilö, sanotaan nyt vaikkapa samarialainen: silloin hänestäkin tulee meille lähimmäinen.

 Ei se sen kummempaa ole. Kyseessä on normaali inhimillinen taipumus, human fellow-feeling, kuten anglosaksit sanovat. En tiedä, onko sitä journalisteilla keskimääräistä vähemmän, mutta suurin osa normaaleista ei-narsisteista tuntee sen aina itsessään.

Mikäli rasismiksi sen sijaan aletaan kutsua jonkin poliitikon edustamaa ”väärää” maahanmuuttopolitiikkaa, hänen kertomaansa vitsiä, oudon tulokkaan kotipaikan kysymistä tai vaikkapa mustan naaman esiintymistä mainoksissa, emme enää elä normaalien inhimillisten sääntöjen puitteissa.

Myös vihastuminen kuuluu normaaleihin inhimillisiin  reaktioihin Ellei meillä ole lainkaan oikeutta olla vihaisia silloin, kun tunnemme siihen syytä, voimme todeta, että meitä yrittää alistaa valheellinen, totalitaarinen ajattelu, jolla ei ole siihen mitään oikeutta.

Mikäli emme edes samanmielisten parissa voi vapaasti harjoittaa kriittistä ajattelua ja jopa ilmaista emootioitamme, elämme jo pahanlaatuisessa diktatuurissa, joka perustuu valheeseen ja yrittää ylläpitää sen valtaa väkisin myös tosiin ihmisiin. Onhan niistä jo ihmiskunnalla kokemuksia.

Silloin velvollisuutemme on Aleksandr Solženitsynin tavoin sanoa: ei saa elää valheessa! Sen sanominen ei ole pelkästään oikeutemme, vaan myös moraalinen velvollisuutemme. Ellemme sitä tee, ansaitsemme häpeän niin itsemme kuin kansamme edessä. Silloin lankeamme noiden kaikenkarvaisten aikamme juudaksien tasolle, joista esimerkkejä kyllä riittää ja jotka törkeimmillään selittävät ylpeilevänsä häpeällisistä töistä ja häpeävänsä normaalia inhimillisyyttä.

 

 

Timo Vihavainen ke 19.07. 21:26

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

su 28.04.2024 17:57

Juha Ahvio

Konservatiivinen käänne haastaa utopiaglobalismin

la 08.06.2024 22:26

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04.2024 15:30

Heikki Porkka

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06.2024 11:03

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Väkivallasta uskalletaan vihdoinkin keskustella?

ke 19.06.2024 21:28

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44