Blogi: Jukka Hankamäki, ma 07.05.2018 12:48

Taistolaislaulujen parodiointi on saanut toden sävyn

Monet muistavat vuosituhannen vaiheesta poliittissävyisen pop-yhtye Ultra Bran, joka perustettiin Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton (nyk. Vasemmistonuoret) laulukilpailua varten ja joka toimi vuosina 1994–2001.

Yhtye teki ja esitti 1960- ja 1970-luvun protestilauluja ja vallankumousiskelmiä parodioivia kommunistiveisuja aikana, jolloin uustaistolaisuus teki vasta tuloaan monikulttuuri-ideologian kaavussa.

MTV3 on esittänyt Ultra Bran viime joulukuisen konsertin useaan kertaan, viimeksi Vapun päivänä. Hartwall Arenan kolmeen kertaan täyttäneissä tilaisuuksissa tunnelma oli mahtava. TV-ruudussa välähdelleestä konserttiyleisöstä päätellen useimmat pääsylipun maksaneet olivat vihervasemmistolaisessa kuplassa eläviä haavemaailmojen ja nostalgiatunnelmien asukkeja.

Mitä merkitystä bändin paluusuosiolla sitten oikein on? Vielä 1990-luvulla kommunismin muistot ja universalismin uhat tuntuivat taakse jääneeltä ajalta niin, että vallankumouslaulujen parodioista saattoi porvarikin pitää. Sanoituksista oli vaikea erottaa, kaivattiinko niissä takaisin kommunismin aikakaudelle vai kritisoitiinko niissä sosialistista systeemiä. Muutamat sanoitukset perustuivat elintarvikekorttinsa menettäneen neuvostolyyrikko Anna Ahmatovan runoihin.

Ultra Bran ajatusmaailma oli joka tapauksessa itään päin kallellaan. Se ei vaikeuttanut yhtyeen kohoamista iskelmälistoille, sillä jään sulaminen suurvaltapolitiikasta oli sallinut monen ”nähdä Kölnin tuomiokirkon”. EU-Suomessa tuntui turvalliselta kuunnella vallankumouslauluja pahana muistona menneestä, sillä mehän kuuluimme Länteen.

Kaupunki, jossa ”lilliputti-ihmisten jono kiemurtelee kohti mausoleumia” ja ”joka syli avoinna seisoi kaikkien kansojen tulla” (”Moskova”) tuo kuitenkin minulle mieleen viljavana elonvainiona lainehtivan paratiisin, jossa Moskvitsh-autot liikkuivat harvakseltaan ylileveillä prospekteilla ja joka lähetti Laika-koiran avaruuteen ilman paluulippua (mitä eläinrääkkäystä).

Muutamat arvostelukyvyttömät tai puhtaasti tuhoamisvimmaiset ja luokkastrategista vihaa pursuilevat tahot halusivat kyseisen yhteiskuntajärjestelmän myös Suomeen, ja siksi oli perverssiä kokea minkäänlaista nostalgiaa saati hukuttaa heidän poliittisia erehdyksiään parodian kaapuun myöskään vapautuneella 1990-luvulla. Kommunismia kohtaan tunnettu leikkisyys jääkin arvoitukseksi, ellei huomata, että aatteen nauttima erityisoikeus verrattuna muita totalitarismeja kohtaan osoitettuun tuomiomieleen perustuu kommunismin nykyiseen kannatukseen ja piilosuosioon.

Juuri siitä on kyse Ultra Bran kesäkeikkailussa ja paluussa myös Ruisrockin esiintymislavalle. Yhtyeen nykyinen kuulija, joka useimmiten on keski-ikäinen nainen ja bändin entinen teinifani, ottaa itkusta kiittäen (”Itket ja kuuntelet”) vastaan laulujen monikulttuurisen ilosanoman aivan niin kuin herättäjäkokouksen osallistuja tiedon pelastuksesta. Uusvasemmistolainen innostus on saanut ironian hymyn väistymään, sosialistinen vallankumouksen pilke on jälleen yleisön silmissä, ja lauluissa kaikuu kommunistinen tosikkomaisuus.

Se, mikä ennen oli harmitonta parodiaa, on jälleen totisinta totta, sillä taistolaisuus on tullut takaisin ja läpäisee yhteiskuntaamme monikulttuuri-ideologiana, joka puolestaan ilmenee virkakoneistoa syövyttävänä Demla-juridiikkana ja maahanmuuttoa vaativina mielenosoituksina ja jonka takuumiehiksi myös monet liberaalit porvarit ovat menneet. Sillä aikaamme leimaa myös affektiivisten ja performatiivisten asenteiden nostaminen järkiperäisten lähestymistapojen ohi.

Omaa tosikkomaisuuttaniko? En usko. Nykyisessä vasemmistolaisessa mediassa esitettyinä nuo televisiossa pyöritetyt vappulaulut eivät enää kuulosta parodisilta, kuten vielä ilmestymisajankohtanaan 1990-luvulla. Yhteiskunnassamme vallitseva uustaistolaisuus on tehnyt niistä itsestään todellisia poliittisen sanoman kantajia. Niiden kautta haetaan jälleen ponnahduslautaa vasemmistolaisen maailmankuvan poliittiselle suosiolle. Viihteellisyydellä haetaan lisää kannatuspohjaa nykynuorten sukupolvelta.

Mikroilmeistä päätellen laulujen esittäjillä oli tosin paikka paikoin vaikea artikuloida muutamien veisujen sanoituksiin liittyviä näkökantoja. Romantiikalla marinoidut laulut pois lukien on varmaankin haastavaa päästellä suustaan sellaisia typeryyksiä, joita muutamiin politisoituneimpiin sanoituksiin liittyy.

Ultra Bran pysyvintä antia on Helsingin apulaispormestariksi edennyt pääsanoittaja Anni Sinnemäki, jonka juuret ovat taistolaiskodissa mutta erään isovanhempansa kautta myös pappisperheessä, Lapuanliikkeessä ja Isänmaallisessa kansanliikkeessä. – Huvittava dialektinen ristiriita, paradoksaalinen yksityiskohta ja protestihenkisyyden ilmentymä siinäkin; joka tapauksessa eräs merkki siitä, kuinka pitkälle pelkällä populismilla pääsee, kunhan värjää punaiset aatteensa vihreiksi.

Ultra Bran suosiolla ei olisi sinänsä mitään merkitystä, mutta se osoittaa jotakin olennaista yhteiskuntamme muuttumisesta. Tapaus houkuttelee vertailuihin, jotka ovat myös tutkimuksellisesti tärkeitä, sillä vertailujen kautta paljastuu, miten asiat ovat.

Mitäpä, jos jokin taho päättäisi järjestää retrospektiivisen konsertin, jossa esitettäisiin Lapuanliikkeen, Isänmaallisen kansanliikkeen tai Akateemisen Karjalaseuran lauluja? Entäpä, jos jossain hoilattaisiin Vöyrin marssia tai vaikkapa Horst Wessel -liediä suomeksi sanoitettuna?

Uskoisin, että kyseiselle konsertille voisi olla kysyntää. Mutta miten on tapahtuman järjestämisen laita? Kuinka hirveän vyörytyksen punavihreä vasemmisto aloittaisikaan vedotakseen jokaiseen konserttien pitopaikkaan tapahtuman kieltämiseksi?

Helsingin Sanomat, Yleisradio ja MTV3 eivät suinkaan sisällyttäisi konserttia ohjelmistoonsa, eivät toisi paikalle miljoonien arvosta lähetyskalustoa eivätkä kierrättäisi esitystä televisiossa. Sen sijaan ne käyttäisivät tapahtumaa esimerkkitapauksena äärioikeistolaisuudesta, natsismista ja fasismista ja laittaisivat järjestäjät elinkautiseen esityskieltoon kanavillaan ja kaikkialla. Näinhän kävikin, kun äärivasemmistolainen Varisverkosto aloitti vyörytyksen muutamia heavy metallia soittavia esiintyjiä vastaan Helsingissä.

Onneksi nyt saamme potea nostalgiaa kommunismin romahtamisen vuoksi menetetystä ”tulevaisuuden toivosta”.

Jukka Hankamäki ma 07.05. 12:48

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07. 23:25

Älä koskaan luovu käteisen rahan käyttämisestä

la 06.07. 10:43

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06. 23:07

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05. 22:08

Sääliksi käy Suomen kansaa

ke 08.05. 23:00

Homo homini lupus est

to 02.05. 21:50

Hallituksen jallitus

ke 01.05. 21:20

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa

to 25.04. 23:57

Vahvoja suosituksia

ke 17.04. 21:44

Gallupien kaatovaalit

ma 15.04. 23:50

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

HS: Ruotsin väkivaltarikollisuudella ei maahanmuuttajakytkentää

ma 22.07.2019 21:42

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Filippiinit on lapsipornon ykköstuottaja - Suomen toimittava!

su 21.07.2019 04:29

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Taas hyöky Afrikasta Suomeen

ti 23.07.2019 11:18

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Silmäin pyyntö

ma 22.07.2019 21:42

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39