Blogi: Jukka Hankamäki, to 02.05.2019 21:50

Homo homini lupus est

Kun Sdp:n kansanedustajaksi vasta valitun Hussein al-Taeedin taustalta paljastui hänen taannoin julkaisemiaan vihapuheita, joita voidaan hyvinkin sanoa rasistisiksi, onko tapauksen merkitys hänen valehtelussaan? Ei ole.

Kerrataanpa asioita hieman. Martti Ahtisaaren konfliktinratkaisutoimistossa CMI:ssä ilman mitään tutkintoa tai osoitettua pätevyyttä työskennellyt ja Irakista pakolaisena maahamme tullut rauhankyyhky Hussein al-Taeen valittiin Sdp:n kansanedustajaksi Uudeltamaalta.

Pian tämän jälkeen Sdp:n entinen jäsen ja niin ikään pakolaisena maahamme tullut kurdi Anter Yaşa paljasti, että al-Taeen oli haukkunut muun muassa juutalaisia ja homoseksuaaleja jyrkin äänenpainoin Facebookissa. Yaşa on sama henkilö, joka vuoti aikoinaan julkiselle sanalle myös Aleppon lelusalakuljettajana toimineen syyrialaistaustaisen Rami Adhamin jihadistiyhteydet, ja molemmat katosivat pian Sdp:stä.

Olennaista asiassa on, että kaikki keskenään riitelevät henkilöt ovat maahanmuuttajia ja saman poliittisen viiteryhmän, eli Sdp:n, entisiä tai nykyisiä jäseniä.

Tapauksella on merkitystä, sillä se osoittaa identiteettipolitiikkana esiintyvän ja perusluonteeltaan etnisen eturyhmäpolitiikan ja vähemmistöpolitiikan kaksinaismoralismin ja rasistisuuden.

Muiden muassa Perussuomalaisten Suomen Uutiset sai tietää al-Taeenin edesottamuksista jo ennen vaaleja, mutta herrasmiesmäisesti lehti ei tehnyt asiasta juttua, vaikka tai koska sillä olisi ollut vaikutusta vaalitulokseen tai ehdokkuuteen. Perussuomalaisten lehteä olisi luultavasti syytetty vaaleihin vaikuttamisesta tai propagandasta.

Kun asia tuli julki vaalien jälkeen, sekä Sdp että al-Taeenin sosiaalidemokraattinen työnantaja CMI pyrkivät pesemään tahroja itsestään. Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman koetti haudata asian vaikutuksettomana junttaamalla sen ”loppuun käsitellyksi”. CMI turvautui tyypilliseen demariratkaisuun, eli sensuuriin: al-Taeenin poistamiseen Internet-sivuiltaan.

Tässä valossa al-Taeenin oma valehtelu on vähäpätöinen tekijä. Moni ei varmaan odottanutkaan huhujen lähdettyä liikkeelle al-Taeenilta mitään muuta kuin kieroja valeita.

Olennaista asiassa on sen merkitys politiikan koko kuvalle.

Tapaus osoittaa, kuinka tekopyhää ”antirasistisena” esiintyvän ja muita puolueita ”vihapuheesta” syyttelevän Sdp:n toiminta on.

Tapaus osoittaa, kuinka julmasti tiettyjä vähemmistöryhmiä edustavat ryhmittymät kohtelevat myös itseään tai toisiaan käyttäessään hyväkseen omaa näennäistä uhristatustaan ja mukasorrettua asemaansa.

Ja tapaus osoittaa tavan, jolla etu- ja viiteryhmäpolitiikan taakse suojautumaan pyrkivä rasismi hyödyntää moraaliposeerausta ja moraalikarisman tavoittelua sosiaalisen pääoman markkinoilla.

Varsinainen opetus asiassa on poliittiselle vihervasemmistolle ja huvitteluliberaalille porvaristolle siinä, että nationalismi kuuluu olennaisesti kaikkien kansallisten ja etnisesti jäsentyneiden ryhmittymien olemukseen niiden yhtenä edunvalvontamuotona. Asiaa ei muuta muuksi se, että muslimien harjoittama nationalismi esiintyy länsimaissa (toistaiseksi) vähemmistönationalismina.

Etniseen jäsentymiseen perustuvassa etnonationalismissa ja siihen liittyvässä rasistiseksi sanotussa edunvalvonnassa ei ole mitään outoa, vaan ne perustuvat kansojen itsejärjestymiseen ja tehokkuuden tavoitteluun populaatioiden tuottoalueilla.

Monien pettymykseksi joudun sanomaan, että al-Taeenin toiminnassa ei ole siis mitään yllättävää, uutta eikä myöskään mitään moralisoimista. Tätä en tosin totea puolustaakseni hänen kannanottojaan vaan selittääkseni niiden syntyä tieteellisesti.

Nimenomaan rehellisyyden nimissä ja rehellisyyden tukemiseksi voisi vaatia, että al-Taeen saisi sanoa omat rasistiset mielipiteensä täysin avoimesti ja vailla rangaistusten uhkaa, sillä juuri näin hän voisi toteuttaa rehellisyyden hyvettä. Kansalaiset puolestaan saisivat tietää, mitä hän oikeasti edustaa ja millaisia näkemyksiä politiikassa esiintyy.

Vapaiden assosiaatioiden menetelmä olkoon totuuden tae myös politiikassa.

Myös Sdp:n tulisi joko tunnustaa, että ”rasismi kuuluu kaikille”, tai pyrkiä kiillottamaan kilpeään erottamalla al-Taeenin ryhmästä. Asian mahdollinen oikeuskäsittely taas on kokonaan oma lukunsa, johon en ota kantaa, sillä tuomioistuimet antavat muutenkin ratkaisuja kuin hedelmäpelit. Sen sijaan arvioin asiaa politiikan tutkimuksen näkökulmasta.

Kunpa ihmisiltä löytyisi edes suden humanismia.

Nuo maassamme kiistelevät pakolaistaustaiset rikastuttajat ovat tietenkin meidän perussuomalaisten mitä parhaita vaalityöntekijöitä, joten kiitokseni heille toiminnasta, joka valaisi asioita.

En sano enkä toivo, en syytä enkä moiti, mutta spekuloin, että jos Sdp erottaisi al-Taeenin ryhmästä ja hän siirtyisi rasistiksi määriteltynä meidän Perussuomalaisten ryhmään, Perussuomalaisista tulisi suurin eduskuntapuolue, jolle kuuluisi myös hallituksenmuodostajan tehtävä. Näin al-Taeenista tulisi todellinen hallituspolitiikan Topper.

En pidä tällaista mahdollisuutta tosin millään tavoin toivottavana, sillä meillä Perussuomalaisissa vastaavaa vihanhallintaongelmaa ei ole, eikä toivottavasti myöskään tule. Meillä myös pärjätään muuten.

Mutta siitä olen varma, että jos joku perussuomalainen olisi paljastettu ”vihapuheesta”, hänet olisi jo lynkattu julkisen sanan toimesta, pakotettu eroamaan eduskuntaryhmästä, syyte nostettu ja tuomio kirjoitettu eduskunnan jäsenyydestä erottamista varten.

Sen sijaan nyt muut puolueet ovat hipi hiljaa ja antavat Sdp:n oikoa sotkujaan, ja lehdistö hyväksyy selitykset, kiittää toista maahanmuuttajaa Anter Yaşaa hyvin tehdystä paljastustyöstä ja poistaa uutisistaan hänen esille tuomansa al-Taeedia koskevan todistusaineiston.

 

 

Jukka Hankamäki to 02.05. 21:50

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Vaarana liian hyvät Venäjä-suhteet

to 22.08. 23:26

Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme

ma 29.07. 23:29

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07. 23:25

Älä koskaan luovu käteisen rahan käyttämisestä

la 06.07. 10:43

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06. 23:07

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05. 22:08

Sääliksi käy Suomen kansaa

ke 08.05. 23:00

Homo homini lupus est

to 02.05. 21:50

Hallituksen jallitus

ke 01.05. 21:20

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa

to 25.04. 23:57

blogit

Vieraskynä

Tanskan sosiaalidemokraattinen hallitus lipsuu lupauksistaan

to 25.07.2019 21:43

Juha Ahvio

Sananvapaus on entistäkin uhatumpi Suomessa

pe 16.08.2019 00:09

Professorin Ajatuksia

Sanna Marin ja työajan lyhennys

to 22.08.2019 23:24

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Vaarana liian hyvät Venäjä-suhteet

to 22.08.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Kunnioitetaanko koululaitoksessa enää ihmisoikeuksia?

ti 13.08.2019 00:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rauhan projekti ei etsi vihollisia omistaan

ti 30.07.2019 17:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Monikulttuurisuus lisää rikollisuutta

su 18.08.2019 04:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Putin tulee rauha käsissään?

ke 21.08.2019 23:10

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hussein Al Taee, Taqiya ja muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit

su 18.08.2019 09:12

Heikki Porkka

Greta-arvo ja Helsingin Sanomien Chemnitz-valheita

pe 23.08.2019 11:12

Tapio Puolimatka

Asetun ehdolle Suomen Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi

ma 12.08.2019 22:21

Olli Pusa

Uusi Eurooppa tuhoon tuomittu?

su 18.08.2019 11:57

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Liberalismin siunaukset

ke 21.08.2019 23:09

Matti Viren

Työpaikat eivät synny itsestään

ke 21.08.2019 23:13