Blogi: Reijo Tossavainen, ti 18.06.2019 11:46

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

Kepulle äskeiset eduskuntavaalit olivat katastrofi. Seuraavat vaalit vuonna 2023 eivät paranna tilannetta. Todennäköisesti kannatus laskee, sillä jäljellä olevat uskollisimmat puolueen kannattajat maaseudulla karsastavat punavihreitä. Keskustalaiset seuraavat kauhuissaan nykytilannetta, jossa puolueen ministereillä on hallituksessa punavihreiden jalkapanta. Tässä tilanteessa Salpausselän pohjoispuolella Perussuomalaiset saavat Keskustalta uusia kannattajia.

Demarit ovat kuin harakka tervatulla katolla. Kun puolue nyt kumartaa vihreiden suuntaan, se samalla pyllistää peruskannattajiensa eli duunareiden suuntaan. Keskustan tavoin myös SDP:n peruskannattajat ovat ihmeissään. Ennen pitkää ja viimeistään vuoden 2023 eduskuntavaaleissa he ovat valmiita äänestämään Perussuomalaisia.

Alkaneella vaalikaudella Perussuomalaisten pitää noudattaa tiukkaa, mutta asiallista oppositiopolitiikkaa. Suurimpana oppositiopuolueena se on aiempaa paremmin mahdollista. Ja myös helpompaa, sillä vastassa on punavihreä ”afrikkalainen” hallitus. Tyhjänpäiväiseen soinilaiseen huuteluun ei pidä sortua.

Tällä hetkellä on vahvat perusteet ennustaa, että Perussuomalaiset saavat vuoden 2023 eduskuntavaaleissa yli 20 prosentin kannatuksen ja ovat maan suurin puolue. Kokoomus lisää myös kannatustaan, mutta jää Perussuomalaisten taakse.

Näiden kahden puolueen takana on suuri rako seuraaviin. Keskusta, SDP ja Vihreät saanevat vain noin 11-14 prosentin kannatuksen.

Näin ollen Jussi Halla-aho saa tehtäväkseen hallituksen muodostamisen. Vaalituloksen perusteella myös Kokoomus on vahva ehdokas hallitukseen.

Halla-ahon hallituksen runkona olisivat siten Perussuomalaiset ja Kokoomus. Jo nyt suuri osa kokoomuslaisista on valmis yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa. Pahimpana kantona kaskessa on moraaliposeeraukseen sortunut Petteri Orpo. Siksi on toivottavaa, että Kokoomus valitsee uudeksi puheenjohtajakseen Antti Häkkäsen tai Elina Lepomäen.

…………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ti 18.06. 11:46

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07. 08:50

Perussuomalaiset on nyt soinismista ja populismista vapaa puolue

ma 08.07. 09:23

Hallitus hajoaa, uudet vaalit ja Halla-ahosta pääministeri!

to 04.07. 08:35

Sananvapaus on vaarassa, mutta onneksi on some

ma 01.07. 14:34

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06. 19:04

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi osaava tekijä: Arto Luukkanen

ma 24.06. 07:31

Perussuomalaiset, Kokoomus ja Vihreät ovat tulevaisuudessa suuret puolueet

su 23.06. 12:06

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

ti 18.06. 11:46

Soini viimeisen kerran ministeri-Audin takapenkillä - hillotolppa nurin

pe 07.06. 12:26

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi monitaitoinen Arto Luukkanen

la 01.06. 17:59

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Kalajuttuja

to 18.07.2019 23:06

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Viha

to 18.07.2019 23:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39