Blogi: Jukka Hankamäki, la 09.12.2017 14:55

Harhat pahenevat Berliinissä

Suurimmaksi puolueeksi täpärästi selviytyneen kristillisdemokraattisen unionin liideri Angela Merkel ei ole saanut muodostetuksi Saksaan hallitusta syyskuun parlamenttivaalien jälkeen. Tämän seurauksena Berliinissä eletään täysin harhaisessa todellisuudessa.

Sosiaalidemokraattien Martin Schulz on päättänyt jatkaa vaalitappioonsa johtanutta politikointia, sillä hän lähestyy Merkeliä tavoitteenaan lisätä maahanmuuttoa ja muodostaa EU:sta Euroopan Yhdysvallat vuoteen 2025 mennessä! Hänen mukaansa liittovaltion perustuslaki lähetettäisiin jäsenmaille ratifioitavaksi, ja ne jotka eivät muutosta hyväksyisi, saisivat lähtöpassit unionista.

Moni kiittäisi varmasti jo etukäteen erottamisesta. Schulzin kaavailema suunta on täsmälleen päinvastainen, johon monet Euroopan maat haluavat kulkea. Puolan ja Unkarin tapaiset valtiot pääsisivät eroon valtioliitosta ja muodosteilla olevasta liittovaltiosta ilman kansanäänestystä, automaattisesti. Myös Hollannin pääministeri Mark Rutte on todennut, ettei tiivistäminen ole oikea lääke EU:n ongelmiin.

Demari Schulzin tyhmyys on samanlaista kuin federalistien yleensäkin. He eivät ymmärrä, että suurin uhka EU:lle on EU itse. Eripuraan ja unionin hajoamiseen johtaa nimenomaan yhteen pakottaminen.

Jos EU halutaan säilyttää, ainoa elinkelpoinen tie on sen vaikutusvallan heikentäminen, paikoittainen purkaminen ja palauttaminen vapaakauppaliitoksi, joka valvoo paremmin ulkorajojaan.

Saksan ja Ranskan raihnaiset poliitikot näyttävät pyrkivän nyt päättämään muiden Euroopan maiden asioista. Tämä on ollut EU:n päätöksentekomenettely aina, ja juuri sen vuoksi Britannia vetäytyi EU:sta.

Suomessa Petteri Orpo ja Teija Tiilikainen ovat hätäilleet Saksan tilanteen vuoksi, tosin vääristä syistä. Orpoa vaivaa pankkiunionin jumiutuminen ja Tiilikaista epävakauden lisääntyminen.

Suurimmat ongelmat, kuten massamaahanmuutto ja veronkierto, eivät kuitenkaan johdu EU:n heikentymisestä vaan kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuden vähentämisestä. Siksi myös Schulz arvioi tilannetta väärin nähdessään Euroopan uhkana ”kansallismieliset voimat”, jotka tosiasiassa olisivat ratkaisun avain. Schulzin mielestä kansallismielisiä voimia on Saksan lisäksi muun muassa Ranskassa, Itävallassa, Tanskassa, Hollannissa ja Suomessa.

Suomen viimekesäinen hallituskriisi oli tässä valossa pelkkä kesäteatterinäytös, jossa federalismia ja integraatiota vastustavat perussuomalaiset potkaistiin pois hallituksesta käyttäen verukkeena henkilösuhteita ja ”arvokysymyksiä”. Todellinen syy kuoritaan esiin nyt, vaikka se on ollut tiedossa jo pitkään. Jo Ranskan keväisten vaalien jälkeen oli selvää, että Saksa ja Ranska pyrkivät tekemään EU:sta nopealla aikataululla liittovaltion.

Suunnitelmat rahaliiton vahvistamiseksi on nyt julkistettu, ja kansallisen päätösvallan rippeet ollaan valmiit heittämään nurkkaan. Tästä kaikesta kertoo myös sensuurin kiristäminen.

Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat valmiit hyväksymään EU:n tiivistämisen, ja siksi he kaasuttivat Perussuomalaiset ulos hallitusyhteistyöstä. Oli ”tärkeitä” ja ”isoja” asioita taustalla, sellaisia, joista ei sovi mumista suomalaisille itselleen mitään. Saksan vaaleissa kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan, ja tuskin menee myöskään jatkossa.

Berliinin bunkkereissa ja EU:n katakombeissa eletään deluusioiden vallassa. Jos harhat pahenevat, tuloksena on perikato. Saksan ja Ranskan federalistiset voimat ovat onnistuneet vielä kerran pelastamaan utopiansa Euroopan laajuisesta valtakunnasta, mutta ennen pitkää poliittisen eliitin vieraantuneisuus todellisuudesta johtaa lasilinnojen särkymiseen ja suuruudenhullujen unelmien totaaliseen tuhoutumiseen.

Jukka Hankamäki la 09.12. 14:55

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

Miksi filosofit katosivat julkisuudesta - ja mitä tehtävää filosofeilla voi olla?

su 07.06. 23:26

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05. 23:13

Pidä varasi kansalainen, tai muuten henkilöpaperisi revitään

la 16.05. 23:14

Mitä kaikkea ilman tullaankaan toimeen

ma 11.05. 23:20

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika

su 03.05. 22:23

Turvapaikkapoliittinen kuolemalla huijaus? - Lavasteet kuin Shakespearen tragediassa

ti 28.04. 23:28

Business Finland - Korruptiivisen Suomen kuva ja kukkanen

to 23.04. 18:36

Koko Suomi sairastaa

su 19.04. 22:50

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Suru-uutisia maailmalta

ke 08.07.2020 23:38

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkainen väkivallan logiikka

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Valheiden verkko

ke 08.07.2020 10:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06.2020 00:01

Timo Vihavainen

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07.2020 23:39

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52