Blogi: Jukka Hankamäki, pe 12.01.2018 16:26

Eliitti rappeutunut Rappio elitisoitunut

Kaikkien kulttuurien lopunaikoja on leimannut eliitin viehtymys mässäyksiin. Lehdet juorusivat juuri, että Helsingin piispa, kasvatustieteen tohtori Teemu Laajasalo on maksanut kirkon kortilla samppanjaa, flow-lippuja ja vierailuja kuningassviiteissä.

Ei ole pitkäkään aika, kun hänen edeltäjänsä, teologian maisteri Irja Askola narahti vieraidensa juottamisesta ja viinojen hankkimisesta kirkon piikkiin. Epäiltiin piispojen lotraavan alkoholilla kirkollisveronmaksajien varoin.

Mitään ihmeellistä asiassa ei tietenkään ole. Kun kauppatavarana on valhe, niin täytyyhän sitä juoda. Se lievittää. Sitä kautta Kallion entinen kirkkoherra on pian tokkurassa kuin Karhupuiston Sanna.

Sitä paitsi papithan synnin ovat ihmisille opettaneet. Joten piispojen on tärkeää olla siellä, missä muutkin syntiset ovat, kuten rokkifestareilla. Niin voi parhaiten vastustaa paholaista, mikä on piispojen ensisijainen tehtävä. Se on pedagogista ja tuo kannatusta.

Spiritualiteetin eli hengenelämän tilalla on aitoa spriitä eli viinaa. Sanoihan jo eräs jämeräpartainen protesifilosofikin, että uskonto on oopiumia kansalle. Tosin oopiumi oli tuohon aikaan rohtona käytetty lääkeyrtti, ja sitä käytettiin muun muassa tainnutukseen. Nykyään sitä käytetään pelkkään tainnutukseen, kuten niin montaa uskonnollista hapatustakin.

Lehdet tiesivät myös, että vihreiden biohajoava presidenttiehdokas Pekka Haavisto osti Kulosaaren-talonsa USA:lta. Tämä ei ole paha, sillä USA on hyvä. Mutta onko se tarpeeksi hyvä tehdäkseen myös Pekasta hyveellisen.

Hyve polttaa taskun pohjilla, sillä dosentti Mikko Paunio paljasti viimekesäisissä kirjoituksissaan laajasti sen, miten Pekka Haavisto on hankkinut suuret tulonsa ja varallisuutensa valehtelemalla akateemisen asemansa ja ansionsa sekä koettamalla väitellä tohtoriksi ilman perustutkintoa ja muita opintoja.

Yhdessä nämä kaikki antavat näyttöä eliitin rappiosta ja rakkaudesta huvitteluliberaaliin porsasteluun. Mitä huonommin yhteiskunnallamme menee, sitä enemmän poliittinen ja ideologinen eliitti työntää päätään puskiin ja sitä valheellisemmaksi yhteiskunnallinen leadership menee. Ja mitä valheellisempaa eliitin hegemonia on, sitä suurempiin ongelmiin ajautuu yhteiskunta.

Näin käy, kun ansiottomille ihmisille annetaan valtaa. Heidän etukenonsa on niin kovassa kulmassa, että he tukehtuisivat suihkuun, elleivät laskisi leukaansa vähän.

Jukka Hankamäki pe 12.01. 16:26

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa

to 25.04. 23:57

Vahvoja suosituksia

ke 17.04. 21:44

Gallupien kaatovaalit

ma 15.04. 23:50

Keitä eduskuntaan Jussin lisäksi?

pe 12.04. 00:11

Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa

su 07.04. 23:16

Äänestäjän käsikirja - Mitä kansalaisen kannattaa tietää?

pe 05.04. 22:08

Politiikan hullut päivät vai 3 + 1 -päivät?

to 04.04. 23:27

Korrektia korruptiota - Miksi en mainosta valtamediassa?

ti 02.04. 22:55

Miten vakuutan maahanmuuttokritiikillä eripuoluelaiset?

pe 29.03. 09:52

Kokoomuksen "maahanmuuttorealismi" on synkeä bluffi

ke 27.03. 23:29

blogit

Vieraskynä

Kadonnut maskuliinisuus ja puolustuskyvytön kristillinen länsi

pe 26.04.2019 00:01

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

Pitäisikö perintöoikeus poistaa?

to 25.04.2019 23:53

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa

to 25.04.2019 23:57

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Miksi europarlamenttiin?

ke 24.04.2019 10:45

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue

ma 22.04.2019 17:25

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kun EU-idealismi kuoli - ja jatkettiin vaan jurpo-turona

to 25.04.2019 00:25

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Eduskuntavaalien jälkeen

ke 24.04.2019 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Some mahdollistaa sananvapauden. Käytä sitä!

pe 26.04.2019 06:37

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Maiden nimet

to 25.04.2019 23:54

Matti Viren

Koulutus avain kaikkeen

ti 23.04.2019 22:31