Blogi: Reijo Tossavainen, ma 15.04.2019 09:06

Maalikamera kertoi sossujen voittaneen täpärästi. PS silti suurin voittaja.

Loikkarit lähtivät hillotolpilleen parisen vuotta sitten. Silloin arvelin, että perussuomalaisilla on mahdollisuus päästä näissä eduskuntavaaleissa 13-15 % kannatukseen. Tosiasia kuitenkin on, että perussuomalaiset saavuttivat nyt erinomaisen torjuntavoiton, ja vasta maalikameran kuvan perusteella demarit voittivat äärimmäisen niukasti. Tässä tapauksessa "hopia ei ole häpiä". Onhan niin, että vertailukohtana on asiallisin loikkareiden lähdön jälkeinen tilanne.

Perussuomalaisten hyvästä vaalituloksesta huolimatta sekä Orpo että Rinne jatkoivat heti vaali-iltana epäasiallista moraaliposeerausta. Näin ollen tulevat hallitusneuvottelut ovat rinnastettavissa huonoon kesäteatteriin. Näyttelijät tulevat ja menevät vuorosanojaan hokien. Esitys on niin heikko, että yleisöltä ei heru bravo-huutoja.

On hyvin todennäköistä, että Rinteen kesäteatteri päätyy näyttelijöiden osalta kokoonpanoon SDP+Kok+Vihr+RKP. Silloin hallituksen takana olisi 107 kansanedustajaa. Vassareiden kanssa paikkaluku olisi 123. Se ei kuitenkaan ole todennäköinen, sillä Kokoomus ei halua niin punavihreää hallitusta.

Perussuomalaisten oppositiopolitiikan kannalta edellä mainittu hallitus on ihanteellinen. Ja kun PS on suurin oppositiopuolue, niin agendajournalistit eivät pysty samassa määrin puoluetta syrjimään.

Vennamolais-soinilaisella porukalla on jäljellä enää Terho-koti. Sitä saa mitä tilaa.

Perussuomalaiset on nyt puolueena vahvempi ja yhtenäisempi kuin koskaan historiansa aikana. Kaikki edellytykset superjytkylle vuoden 2023 vaaleissa ovat olemassa.

.............

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ma 15.04. 09:06

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Auta avun tarpeessa

to 19.03. 07:33

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02. 21:25

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08. 09:24

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08. 17:15

Toimittajien mielestä mediat tarkoituksella vääristelevät!

to 08.08. 20:22

Perussuomalaiset vahva ja yhtenäinen Suomen ja suomalaisten puolustaja

ti 30.07. 06:30

Agendajournalisteilla on persuongelma

ke 24.07. 17:16

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07. 08:50

Perussuomalaiset on nyt soinismista ja populismista vapaa puolue

ma 08.07. 09:23

Hallitus hajoaa, uudet vaalit ja Halla-ahosta pääministeri!

to 04.07. 08:35

blogit

Vieraskynä

Euroopan islamisaatio ei ole näennäistieteellinen salaliittoteoria

ma 21.09.2020 22:51

Juha Ahvio

Valheellisen valkoinen Jeesus hävitettävä ja tilalle nynny queer?

ma 21.09.2020 22:49

Professorin Ajatuksia

Tumman pigmentin kulttuuria?

su 27.09.2020 22:56

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09.2020 22:46

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Haloo, Li Andersson: Kytöpuiston pahoinpitelijät koulun vaihtoon

to 24.09.2020 01:19

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09.2020 22:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Tiedolliseen relativismiin perustuva identiteetti-ideologia uhkaa länsimaita

ti 11.08.2020 11:45

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Nuorten transhoidot - lääketieteellinen skandaali?

ke 09.09.2020 22:21

Olli Pusa

Looginen ongelma

pe 11.09.2020 10:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Miljoonien eurojen polkupyörät

ke 09.09.2020 22:18

Timo Vihavainen

Paluumatkalla

su 27.09.2020 22:57

Matti Viren

Paluu menneeseen

su 27.09.2020 22:59