Blogi: Timo Vihavainen, ti 07.05.2019 22:57

Rooma ja me

Pakanuudesta kristinuskoon

 

Marja-Leena Hänninen, Maijastiina Kahlos, Ulla Lehtonen, Uskonnot antiikin Roomassa. Teos 2012, 398 s.

 

Uskonnoista antiikin Roomassa lienee jokaisella meistä vielä tänäkin päivänä jonkinlainen mielikuvansa. Olympoksen jumalat ovat olleet niin tärkeä osa länsimaiden taidehistoriaa, ettei kukaan koulunsa käynyt vieläkään voi olla tuntematta niistä ainakin muutamia, vaikka niiden palvonnan päättymisestä on jo puolitoista vuosituhatta.

Käsillä oleva kirja asettaa Roomassa palvotut ja kunnioitetut jumalat ja jumaluudet yhteyksiinsä ja kartoittaa kiinnostavasti uskonnon merkitystä valtakunnassa aina siihen saakka, kun kristinuskosta tuli valtionuskonto.

Kirjan huomaa heti tutkijoiden kirjoittamaksi, mikä voisi olla moitekin luettavuuden kannalta, mutta ei tässä tapauksessa ole. Sen ansiona tavalliseen matkaopasmaiseen kuvailuun verrattuna on suurten peruskysymysten esittäminen: mitä uskonto aikoinaan merkitsi ja miten ja miksi se muuttui.

Suuriin periaatteellisiin kysymyksiin ei tietenkään usein ole saatavilla yksiselitteistä vastausta, mitä niin sanotulla faktantarkistajien tasolla näyttää olevan mahdotonta käsittää. Siitä huolimatta niiden huomiointi lisää suuresti kirjan kiinnostavuutta.

Koska tämä nyt on blogi, eikä kirja-arvostelu, en ryhdy laajemmin selittämään kirjan sisältöä, vaan ajattelen sen sijaan omiani. Siitä tekijät eivät ole vastuussa.

Minua nimittäin kiinnostaa tässä erityisesti tuo uskonnon vaihtuminen, jota toki onkin pidetty aikakausien vaihtumisen merkkinä.

Koska uskonnon merkitys on juuri näinä aikoina myös kokenut suuren murroksen, saattaisi historiallisilla ennakkotapauksilla olla jotakin kerrottavaa meille myös tässä suhteessa. Toinen juttu on, että johtopäätökset meidän aikaamme ajatellen jäävät pakostakin spekulatiivisiksi. Erot muinaisuuteen ovat niin suuria.

Joka tapauksessa roomalaisen yhteiskunnan peruspilari oli perhe, vieläpä patriarkaalinen perhe, jonka paterfamiliaksen genius myös kuului kunnioitettaviin henkiin, Naisen junolla oli siihen verrattava asema, mutta ei tietenkään sama.

Kotijumalat, laarit ja penaatit, puuttuvat tykkänään nykymaailmastamme. Television nimittäminen kotialttariksi taitaa sekin ontua ja sitä paitsi kuulua jo menneisyyteen. Perhekeskeisyys taitaa olla yhä enemmän hajoamassa, vai onko kyseessä vain pintaliitäjien tarkkailuun liittyvä näköharha?

Entäpä sitten hyveiden palvonta? Mahtanenko osua oikeaa, jos sanon, että koko hyveen idea on nykymaailmalle syvästi vieras. Hyveiden sijaan palvotaan ja mainostetaan ihmisten paheita. Mikäli sallitaan ajateltavan, että jotkut olisivat muita parempia, kartetaan ajattelemasta, että asia voisi liittyä heidän hyveisiinsä ja selitetään sitä muulla tavoin.

Lain ja valtion lujuus oli ihanteelliselle roomalaisuudelle ainakin yhtä keskeinen asia kuin perheen pyhyys. Ilmeisesti molemmissa piti vallita ihanteellinen tasapaino, joka syntyi, kun jokainen sai sen, mitä hänelle kuuluu, niin ihmiset kuin jumalat.

Jumalille oli uhrattava oikein, esi-isien tapaan (mos maiorum). Täten turvattiin jumalten rauha (pax deorum) ja tämä oli niin tärkeä asia, että korkeimmat pappisvirat olivat poliitikkojen käsissä. Keisarien valtaoikeuksiin kuului myös ylipapin eli pontifex maximuksen virka.

Tärkeät tehtävät, kuten vaikkapa sodan aloittaminen oli suoritettava suotuisten enteiden vallitessa ja niiden selville saaminen oli erittäin tärkeää.

Kaikki eivät tietenkään ole koskaan olleet hurskaita. Niinpä tunnettu tarina kertoo sotapäälliköstä, joka halusi lähteä taisteluun huolimatta siitä, etteivät pyhät kanat suostuneet syömään.

Tuskastuneena typeriin luontokappaleisiin potentaatti tokaisi, että elleivät kanat halua syödä, niin ne saavat sen sijaan juoda ja heitti ne laivasta yli laidan.

Tuloksena oli sitten katastrofaalinen tappio.

Todennäköisesti pyhiä ennusmerkkejä, oraakkelien lausumia ja uhrieläinten maksaa voitiin myös paljonkin tulkita sen mukaan, kuin näytti sopivalta. Siinäkin mielessä pappeus oli tärkeimmältä osin poliittista.

Näinhän nykyäänkin tehdään ja erilaiset auguurit ja heidän näkemyksensä vedetään monilukuisina mukaan, kun tehdään hallitusohjelmia, budjetteja ja muita keskeisiä valtiollisia päätöksiä.

Religio merkitsi Roomassa kohtuullista ja järkevää suhdetta jumaliin ja sen vääristymä ja tavallaan vastakohta oli superstitio, joka merkitsi kohtuuttomuuksiin menevää intoilua.

Tosin myös isien perinnäistapoihin saattoi kuulua aika hurjia jumalten lepytysmenoja, kuten pyhä kevät, joka merkitsi kaiken kevään aikana syntyvän uhraamista jumalille.

Mutta kuitenkin niin sanottu vanha pakanuus merkitsi ihmisten ja jumalten välisissä suhteissa sitä, että ne olivat vähän kuin patronuksen ja klientin. Kummallakin oli velvollisuutensa ja kun ne hoidettiin, oli aihetta odottaa sopuisaa yhteiseloa.

Vasta myöhemmin keisariajalla kehittynyt toinen pakanuus nosti jumaluuden ylemmäs ihmisen yläpuolelle ja siinä alkoi myös olla monoteismin piirteitä, joskin koko monoteismin idea olisi ilmeisesti tuntunut yksipuoliselta fanatismilta ja superstitiolta, jossa oli jopa ateismin piirteitä. Niinhän kristittyjä arvioitiinkin.

Joka tapauksessa kristityille ominaista kääntymystä tavattiin samoihin aikoihin myös muualla ja sellaisesta voitiin puhua myös filosofisten suuntausten kohdalla.

Mitä tulee itämaisiin uskontoihin, kuten Mithran ja Kybelen palvontaan, ne näyttävät ainakin osin kukoistaneen normaaleina ilmiöinä muiden kulttien joukossa.

Kristinuskoa voidaan kaiketi pitää yhtenä aikansa synkretismin muotona, joka aluksi oli juutalaisuuden osa, mutta sittemmin alkoi vetää puoleensa muitakin.

Kristittyjen vainoista kirja nostaa esille sellaisen tutkijan mielipiteet, joka pitää niitä mittasuhteiltaan varsin vähäisinä.

Joka tapauksessa ne eivät kristillisyyttä kukistaneet, vaan luultavasti vain sitä vahvistivat.

Ankaran suvaitsemattomuutensa vuoksi kristillisyys epäilemättä oli valtion yhtenäisyyden kannalta epämiellyttävä ja vaarallinenkin oppi kieltäytyessään palvomasta keisarin geniusta ja yleensäkään perinteisiä jumalia.

Kun keisari Konstantinus viimein omaksui kristinuskon, oli sen voittokulku taattu ja siitä tuli viimein valtionuskonto, joka ei suvainnut kilpailijoita alkuaikojen jälkeen.

Meidän aikanamme uskonnollisuus länsimaissa on erittäin pahassa kriisissä, kun se taas eräillä muilla seuduilla, etenkin muhamettilaisissa maissa on vain lisännyt kannatustaan ja saanut erittäin fanaattisen superstition piirteitä.

Kristinusko yritettiin Venäjällä jopa suoranaisesti juurittaa pois, mutta menestys jäi heikoksi ja se palasi takaisin, pyrkien taas valtionuskonnon asemaan. Kyseessä on kuitenkin erikoistapaus, johtuen ortodoksisen uskonnon kansallisesta merkityksestä.

Myös katolisuus on säilynyt parhaiten siellä, missä sillä on kansallinen roolinsa, kuten esimerkiksi Puolassa ja Irlannissa. Sen sijaan esimerkiksi Virossa luterilaisuus on palautunut vain vaivoin ja vaikuttaa kituvalta.

Ruotsissa uskonnon rooli näyttää romahtaneen, mikä ilmenee jo kuolinilmoituksista, joissa ei ristiä tapaa. Pääministeri Palmen hautajaiset olivat jo esimerkki uuspakanuudesta.

Meillä ilmeisesti ollaan menossa samaan suuntaan ja esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa on esitetty jumalanpalveluksesta luopumista.

Elämme kiinnostavia aikoja. Toisaalta yhteiskunnan nopea muutos, joka tapahtuu ”modernisaation” tunnusten alla ja toisaalta yhä vahvemman superstition tunkeutuminen läntiseen maailmaan ja sille osoitettu huomaavaisuus luovat kiinnostavan asetelman.

Uskonnon merkitys yhteiskunnallisena kysymyksenä on noussut valtavasti esille viime vuosikymmeninä, vaikka vielä puoli vuosisataa sitten sen hiipumista ja häviämistä vielä ennusteltiin.

On helppoa ennustaa, että sadan vuoden kuluttua uskonnon rooli on yhä vain kasvanut. Lienee jopa todennäköistä, että silloin meillä saattaa jälleen olla valtionuskonto, mutta ei välttämättä sama kuin aikaisemmin.

Vaihtuihan se Rooman valtakunnassakin.

 

Timo Vihavainen ti 07.05. 22:57

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Konnien parista

ma 21.10. 23:44

Alas lehmät?

pe 18.10. 00:26

Venäläinen historian oppikirja

ti 15.10. 23:04

Dosenttitason kirjallisuutta

ma 14.10. 22:42

Oikeus tyhmyyteen

su 13.10. 11:30

Suomalainen kasakkaupseeri

pe 11.10. 22:34

Diletant

to 10.10. 23:42

Rankkoja puheita

ke 09.10. 00:24

Vailla omininaisuuksia

ma 07.10. 23:27

Muuan aikamme dilemma

su 06.10. 21:24

blogit

Vieraskynä

Mitä vikaa koulushoppailussa?

pe 18.10.2019 00:31

Juha Ahvio

Ristiretkihistoriallisia mietteitä Portugalin Coimbrassa ja Lissabonissa

ma 21.10.2019 23:47

Professorin Ajatuksia

Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?

ma 21.10.2019 23:43

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Lähi-idästä uhkaava pakolaisaalto torjuttava päättäväisesti

pe 11.10.2019 22:36

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Haluan provosoida ihmisiä tutkimaan asioita itse

la 12.10.2019 11:17

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon nuorisotiloissa jatkuvia etnisiä konflikteja

la 05.10.2019 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Saksan mallia koohotetaan Suomeen! Ajojahdit alkavat?

su 06.10.2019 21:34

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

la 07.09.2019 07:11

Heikki Porkka

Harhaanjohtaja Petteri Orpo

ke 23.10.2019 11:19

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Käräjäoikeuden virkavirhe?

pe 11.10.2019 20:00

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10.2019 00:57

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Konnien parista

ma 21.10.2019 23:44

Matti Viren

Onneksi meillä on hyvinvointivaltio

su 06.10.2019 21:39