Blogi: Timo Vihavainen, ti 04.06.2019 23:03

Orjuuden kasvot

Orjuus kotona ja kylässä

 

Hesarin ulkomaantoimittaja oli pari päivää sitten hoksannut, että orjia oli tässä maailmassa vielä ihan hetki sitten. Nimittäin omassa ankkalinnassamme eli amerikkalaisessa viiteryhmässämme viimeinen neekeriorjaksi syntynyt ihminen kuoli vasta 30-luvulla.

Sitä paitsi meilläkin oli näitä huutolaisia, täällä Suomessa. Ihmisiä näet myytiin elätettäväksi vähiten tarjoaville eli siis halvimmalla siihen hommaan suostuvaisille.

No, Venäjän vallan aikana myös naapurin Suomi-syöjät hoksasivat, että tässähän oli asia, jolla voitiin Suomea lyödä. Tuo mukamas niin liberaali ja kehittynyt yhteiskuntahan harrasti ihmiskauppaa, kuten suomalaiset lehdet avoimesti kirjoittivat.

Mitäpä sanoakaan, tottahan tuo oli. Ennen muinoin ruotuvaivaiset ja muu armoton (siis vailla turvaa oleva) väki joutui kiertämään talosta taloon. Kun hallintoa uudistettiin, perustettiin sitten vaivaistaloja ja ruvettiin myös soveltamaan markkinataloutta köyhäinhoitoon, kuten nykyäänkin.

Aikoinaan huutolaisen olot saattoivat todella olla huonot. Itara isäntä ja ilkeä emäntä saattoivat yrittää hyötyä mahdollisimman paljon elätettävistään, aivan kuten nämä meidän pörssinoteeratut firmamme. Vallanhan tässä lähitulevaisuus puistattaa.

Ihanteellisessa tapauksessa sentään kyseessä oli sijaiskoti, jossa huutolainen kasvoi tai eleli samassa herran nuhteessa kuin muutkin perheen jäsenet ja sellaisiinhan rinnastettiin myös piiat ja rengit.

Itse asiassa siinä taidettiin lähestyä kommunistisen yhteiskunnan ihannetta: jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan.

Eräänlainen kommuunihan se vanhan ajan perhe oli. Ei siellä työtunteja laskettu eikä palkkoja makseltu. Isäntä ja emäntä päättivät tarvittaessa, pannaanko sitä voita leivälle ja saako sinne nurkkatansseihin mennä vai ei.

Systeemi oli siis patriarkaalinen, mutta matriarkaalisuuden elementtiä siinä lienee myöskään turha väheksyä. Emäntähän se ruoka-aittoja hallitsi ja hänen vallassaan oli yleensä se, miten lasten elinehdot järjestettiin, omien ja vieraiden. Äitipuolen hahmo ei jostakin syystä ole kirjallisuuteen jäänyt erityisen herttaiseksi.

Ankeaahan tämä elämä varmasti monelle oli ja entisajan useinkin niin ihannoidun Gemeinschaft-yhteiskunnan oloja vielä leimasi ns. ulkoekonominen pakko eli mielivalta, joka ei perustunut talouteen. Se juuri oli sitä vanhanaikaisuutta, joskus se oli tyranniaakin.

Mutta mitähän tuosta orjuudesta nyt sanoisi?

On tietenkin hienoa, että meidän vaatimattomia olojamme verrataan Amerikan, tuon vapauden valtakunnan historiaan.

Voitaisiin tässä kyllä vertauskohtana käyttää myös mitä tahansa tämän päivän takapajuista maata ja siellä vallitsevia perheoloja, jotka siirtolaisuuden myötä ovat meilläkin arkipäivää, tässä ja nyt. Mutta perheen tyranniasta voi yleensä vapautua tietyssä iässä. Käytännössä asia voi kyllä olla vaikeampi. Orjalla asiat joka tapauksessa olivat toisin. Hän pysyi asemassaan.

Mitä tulee varsinaiseen orjuuteen, esiintyy sitä tiettävästi tähänkin maailmanaikaan jopa runsaasti ja erityisesti muhamettilaisissa maissa. Ehkä niidenkin olemassaolo kannattaisi muistaa.

Meillä on lehdistössä uurastanut muuan toimittaja, jolla oli aina silloin tällöin tapana väittää, että meilläkin vallitsi maaorjuus. Se vain tunnettiin torpparilaitoksen nimellä.

Tämä historiantulkinta lienee peräisin suoraan Linnalta, jonka teosten mestarillisuutta en kiistä. Joka tapauksessa Pentinkulman miljöö on kirjallisen mielikuvituksen luomus. Tosiasiassa torpparit olivat maaseudun keskiluokkaa.

Luokkaraja ei näytä monillakaan seuduilla menneen talollisen ja torpparin välillä, vaan yhden ja kahden hevosen omistajan välillä. Torpparilla saattoi olla parinkin kymmenen hehtaarin pellot ja kymmenen lehmää. Ei siinä tarvinnut nälkää nähdä, jos jaksoi niitä hyödyntää.

Totta toki on, että sitten, kun talonpojista alkoi kantorahojen myötä tulla herroja, jäivät torpparit huonompaan asemaan, kun eivät voineet myydä metsiä. Yleensähän he saivat käyttää niitä vain kotitarpeeksi.

Ja olihan se torpparin asema usein enemmän tai vähemmän riippuvainen isännästä, hieman kuin nykyisin lienee tilanne monella vähittäiskauppiaalla. Tuskin ne kuitenkaan orjia ovat. Ei torppareita meillä koskaan oikeasti vapauttaa tarvinnut, torpat vain itsenäistettiin. Kauppaketjujen diilerit sen sijaan taitavat yhä olla töppösen alla.

Mutta tämä menee jo pian asiattomaksi. Kiinnostavaa joka tapauksessa on se, miten heikosti me tämän ajan ihmiset ymmärrämme menneisyyden elinehtoja. Suorastaan pimentoon näyttää jääneen se despotia, joka usein vallitsi perheiden sisällä, olipa kyseessä omat tai vieraat lapset.

Vanhempien mielivallalle ei juuri rajaa ollut ennen kuin lapset saavuttivat täysi-ikäisyyden. Ruumiillinen kuritus oli arkipäivää, eikä sellaisesta kukaan edes moittinut. Lasten parastahan siinä tarkoitettiin.

Muistan, miten oudolta tuntui, kun muuan amerikkalainen historioitsija kehitteli teoriaa venäläisessä 1800-luvun talonpoikaisyhteiskunnassa vallinneista valtasuhteista.

Siinä keskushenkilönä oli ylin vallankäyttäjä, bolšak eli isäntä. Itse asiassa hän, vaikka maaorja olikin, toimi varsinaisena tyrannina, joka hallitsi jumalallisessa hierarkiassa strategisesti keskeistä aluetta.

Yhteiskunta, joka rakentui maaorjatalouden hyväksikäytölle, oli tosin poliittisesti voimaton, mutta tosiasiallisten elinolojen kannalta ei asialla ollut niin suurta väliä. Veroja maksettiin, minkä jaksettiin, ei enempää eikä vähempää. Loput sitten syötiin ja silloin, kun eväät jaettiin, tultiin varsinaisille vallan lähteille.

Ennen maailmassa ihmiset elivät hyvin niukasti, mikä alkaa olla meille jo vaikea käsittää, kun hallitusohjelmaankin keksitään aina vaan lisää jaettavaa itse kullekin.

Vielä ihan äskettäin sitä jaettavaa ei todellakaan ollut. Sen tilanteen pohjalta oli järjestettävä kaikki ja siitä se taisi juontaa juurensa tuo kilpailutuksen eli huutolaisuuden käyttöönotto.

Kuitenkin ruotuvaivaisuus olisi saattanut olla inhimillisempi järjestelmä. Olisikohan se jossakin muodossa elvytettävä? Omaishoitohan taitaa jo olla sitä muistuttava järjestelmä.

 

 

Timo Vihavainen ti 04.06. 23:03

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Viha

to 18.07. 23:07

Kultakausi

ke 17.07. 23:07

Sotilaan muona

ti 16.07. 23:08

Onko kulttuuri kielessä?

ma 15.07. 23:11

Gourmandise

su 14.07. 21:40

Papit ja pellet

la 13.07. 23:49

Aikansa sankaritar

pe 12.07. 23:42

Kriisiajan näkökulmia

ma 08.07. 21:53

Merenkulkijan seikkailuja

ma 01.07. 23:07

Missä mennään?

la 29.06. 22:43

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Kalajuttuja

to 18.07.2019 23:06

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Viha

to 18.07.2019 23:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39