Blogi: Timo Vihavainen, la 29.06.2019 22:43

Missä mennään?

Ylpeydestä ja tyhmänylpeydestä

 

Kun maailma taas täyttyy yksiäänisestä oman erinomaisuuden hymistelystä, saattaa olla sopimatonta problematisoida asiaa. Siksipä sen teenkin.

Tarkoitan tässä nyt erityisesti ylpeyttä –pride- jota perinteisesti pidetään kaikkien paheiden äitinä ja alkulähteenä. Ymmärtääkseni tämä näkökanta on ominainen etenkin ja aivan erityisesti itäiselle kirkolle, joita taitaa jo olla useitakin.

Itse kukin muistanee Dostojevskin kehotuksen: ”Nöyrry, ylpeä ihminen”. Se ei kaipaa erityisiä perusteluita ainakaan uskovaiselta, onhan raamatussa varsin selvästi todettu: ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”.

Moderni maailma toki viis veisaa raamatun sanasta, mutta mitäpä sanoikaan Leo Tolstoi, joka yritti löytää tuon kirjan sekavuuksien takaa sen ihan oikean ja yksinkertaisen Kristuksen opin. Tolstoi näki ylpeydessä mielettömän yrityksen nostaa itsensä muiden yläpuolelle.

Yleensä ihmiset ymmärsivät, että se oli tyhmää. Sen sijaan he eivät ymmärtäneet, että yhtä tyhmää oli nostaa oma perheensä muiden yläpuolelle ja suurin mahdollinen tyhmyys oli oman kansan korottaminen yli muiden. .. Antiikissa tällaisen asenteen nimityksenä olisi ollut superbia, ylimielisyys, venäjäksi vysokomerie.

Mutta sanalla ylpeys saatetaan itse asiassa tarkoittaa montaa asiaa. Venäjässä ovat erikseen sanat gordost ja gordynja, jotka voisi kääntää ylpeydeksi ja ylpeilyksi. Edellinen voisi tarkoittaa –jos niin halutaan- tervettä itsetuntoa ja läntinen traditio pitääkin sitä asianmukaisena.

Mutta kuten ylevän ja naurettavan välinen raja on vain askeleen mittainen, niin on myös ylpeyden ja ylpeilyn välillä. Tässä kyse ei edes ole uskonnosta. Antiikin maailmassa ylpeys tarkoitti röyhkeyttä, joka ilmeni yrityksenä tunkeutua sellaiselle paikalle, jota ei ansainnut.

Tuomas Akvinolaisen käsityksissä ylpeys on kohtuutonta itsensä korottamiseen pyrkimistä (immoderatum excellentiae appetitum). Silloin ihminen joko luulee itsestään liikoja tai pyrkii olemaan jotakin, jota ei ole. Itseään ylistävät fariseukset kaiketi kuuluvat tähän kategoriaan, ovat olevinaan.

Vastakohta, pienisieluisuus (pusillanimitas) on toki synti sekin. Tässä, kuten kaikkialla on kohtuus se, joka on tavoiteltavaa ja kiitettävää. Mutta sehän se vaikeaa onkin, kun sille ei ole selkeitä rajoja eikä sääntöjä.

Ymmärrän, että postmodernismille ei mikään ole sinänsä eli olemukseltaan yhtään mitään ja että kyseinen sielunsairaus vaatii itselleen oikeutta määritellä kaikki asiat mielensä mukaan. Tätähän se tyhmänylpeys teettää.

Länsimaisen ja etenkin itämaisen perinteen mukaan on kuitenkin syytä lähteä siitä, että jossakin vaiheessa ylpeys paisuessaan muuttuu tyhmänylpeydeksi, jossa naurettavuus kohtaa häpeämättömyyden ja joka ansaitsee pikemmin ylenkatsetta tai sääliä, kuin arvostusta.

Kun tarkastelemme aikamme ilmiöitä, tuntuu tämä lähtökohta minusta viisaalta ja kohtuulliselta. Länsimaiselle ja etenkin amerikkalaiselle perinteelle ominainen pyrkimys viedä kaikki asiat äärimmäisyyksiin saakka, merkitsee silloin niiden turmelemista ja muuttamista hyveistä paheiksi.

Tämän käänteisen alkemian prosessin voimme tunnistaa yleensä kaikissa massatapahtumissa, joissa syntyy ihmislauma. Laumalla, kuten tiedetään, on omat ominaisuutensa, joista ehkä merkittävin on se älyllisen ja moraalisen tason lasku, joka syntyy siitä, että oma vastuu ja järki ulkoistetaan nimettömälle lajitoverien massalle.

V.A. Koskenniemi runoili asiasta aikoinaan:

Mi huuto ja hurraa kadulla kajaa?

-siellä tyhmyys aasinvaljaissa ajaa.

 

Siinä hurraavassa joukossa voimme varmuudella löytää paljon sitä itseään tyhmänylpeyttä, josta ajattelijoilla oli tapana varoittaa ennen postmodernismin evankeliumin tuloa.

On pakko sanoa, että pääministerin, kirkon ja valtion virastojen osallistuminen karnevaalikulkueeseen on jo sinänsä nauruhermoja kutkuttava asia. Ehkä vielä hullummaksi menee, kun suomalainen kankaita valmistava liikeyritys nuhtelee julkisesti ja tätimäisen hurskaasti jotakin valtiota sen harjoittamasta politiikasta.

Totalitaariselle ajattelulle on ominaista yksitasoisuus. Sen maailmassa ei ole erikseen julkista ja yksityistä, henkilökohtaista ja poliittista, liikeasiaa ja hallintoa, politiikkaa ja uskontoa. Ihmisoikeudet eivät sen mukaan ole mielipidekysymys edes tulkintansa puolesta, vaan kiveen hakattua totuutta, jota ei edes saa lähestyä älyllisestä näkökulmasta.

Oletan toki, että laumakokemus on yleisesti ottaen palkitseva. Tunnettuahan on, että niin sanottu aivojen heittäminen narikkaan aiheuttaa monille euforisen olon.

Toki jo vanha ja kunnianarvoisa utilitarismi kehotti antamaan kaikille toiminnoille arvoa sen mukaan, missä määrin ne toivat harjoittajilleen mielihyvää.

Mikäli siis tyhmänylpeilyyn osallistuminen, vaikkapa fariseusten joukossa istumalla tai kaikkea mahdollista suvaitsemalla ja kiittämällä tuntuu palkitsevalta, ei asiasta ole valittamista ainakaan utilitaristiseen tuomioistuimeen.

Ehkä jossakin kohden sentään saavutetaan tien pää ja silloin todennäköisesti ymmärretään jo itsekin, että ollaan jo monessa suhteessa kaukana naurettavuuden ja kohtuuttomuuden alueella.

Vai ollaanko siellä jo?

 

Timo Vihavainen la 29.06. 22:43

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Liberalismin siunaukset

ke 21.08. 23:09

Suuresta Baabelista

ma 19.08. 23:57

Vaikea tapaus

la 17.08. 22:07

Venäjän historia

ti 13.08. 22:48

Syvätyperyyden paluu

ma 12.08. 22:19

Hyvä sanoma tuli idästä

la 10.08. 19:47

Alaspäin on menty

to 08.08. 21:38

Luikuri

ke 07.08. 23:26

Muikkupaisti

su 04.08. 23:17

Väestön kutistuminen

pe 02.08. 23:17

blogit

Vieraskynä

Tanskan sosiaalidemokraattinen hallitus lipsuu lupauksistaan

to 25.07.2019 21:43

Juha Ahvio

Sananvapaus on entistäkin uhatumpi Suomessa

pe 16.08.2019 00:09

Professorin Ajatuksia

Sanna Marin ja työajan lyhennys

to 22.08.2019 23:24

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Vaarana liian hyvät Venäjä-suhteet

to 22.08.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Kunnioitetaanko koululaitoksessa enää ihmisoikeuksia?

ti 13.08.2019 00:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rauhan projekti ei etsi vihollisia omistaan

ti 30.07.2019 17:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Monikulttuurisuus lisää rikollisuutta

su 18.08.2019 04:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Putin tulee rauha käsissään?

ke 21.08.2019 23:10

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hussein Al Taee, Taqiya ja muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit

su 18.08.2019 09:12

Heikki Porkka

Greta-arvo ja Helsingin Sanomien Chemnitz-valheita

pe 23.08.2019 11:12

Tapio Puolimatka

Asetun ehdolle Suomen Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi

ma 12.08.2019 22:21

Olli Pusa

Uusi Eurooppa tuhoon tuomittu?

su 18.08.2019 11:57

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Liberalismin siunaukset

ke 21.08.2019 23:09

Matti Viren

Työpaikat eivät synny itsestään

ke 21.08.2019 23:13