Blogi: Matti Viren, ke 02.10.2019 00:05

Paska maa

1990 -luvun alun laman pohjalla pisti silmään se, että kaiken pahan keskellä suorat sijoitukset (investoinnit) Suomeen loppuivat kuin seinään. Sen sijaan rahaa virtaisi ulkomaille – siinä määrin kuin, sitä oli varaa virrata. Murheellisen näköisiä käyriä silmäiltäessä eräs kollegani loihi lausumaan; ”siinä se näkyy, paskaa maa”.

Nämä hieman kryptiset sanat tulivat mieleen, kun katselee suorien sijoitusten aikasarjoja: sijoituksia Suomeen ja sijoituksia Suomesta ulkomaille. Sijoitukset Suomeen ovat vain puolet siitä, mitä sijoitukset Suomesta ulkomaille. Epäsuhta näyttää viime vuosina vain kasvaneen. Vaikka monesti tiedostusvälineissä näkyy kohuotsikoita ulkomaisten tekemistä valtavista investoinneista Suomeen, on todellisuus paljon karumpi. Esimerkiksi Kiinan sijoitukset Suomeen ovat toistaiseksi olleet nolla. Yhdysvallatkin on sijoittajien joukossa vasta sijalla 15. Kaksi kolmasosaa sijoituksista tulee Ruotsista ja Benelux maista.  Sijoitusten tuotoista vielä sen verran, että Suomesta tehtyjen sijoitusten tuottoaste on 7.7 %, mutta ulkomaisten Suomeen tekemien sijoitusten vastaava luku on 10.5 %. Vaikea sanoa, miten paljon verotus vaikuttaa näihin lukuihin, mutta eivät nekään hyvältä näytä.

Suomi ei oikein houkuttele. Sama asiaa näkyy, kun tarkastelee (netto)maahanmuuton maajakaumaa. Oheinen kuva kertoo, että ylivoimainen enemmistä maahanmuutosta tulee joko kehitysmaista tai kehittyvistä talouksista. Kuvaavaa on, että kun lasketaan yhteen maahanmuutto Suomeen kuudesta suuresta teollisuusmaasta Japanista, Saksasta, Isosta-Britanniasta, Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta, saadaan luku (439), joka on pienempi kuin pelkästään Kiinasta tulevien maahanmuuttajien (netto)määrä. Mitä korkeampi on lähtömaan elintaso, sitä vähemmän sieltä muutetaan Suomeen. No, ajatellaan nyt inhoraadollisesti. Palkansaajien marginaaliveroprosentti on jo alle 100 000 euron tuloilla 60 % (ks. veronmaksajat). Sen päälle tulee vielä kulutuksen implisiittinen veroaste (ALV + valmisteverot), joka lähes 30 % (27.5 % 2017). Voi poleemisesti kysyä, kuka ”hullu” näillä parametreilla tulisi Suomeen, varsinkin jos on vielä kuullut pääkaupunkiseudun asuntohinnoista ja vaikkapa vain liikenteen nopeusvalvonnan sakotuskäytännöstä.

 

https://www.stat.fi/til/ssij/2018/ssij_2018_2019-09-30_tie_001_fi.html

http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__muutl/statfin_muutl_pxt_11a8.px/table/tableViewLayout1/

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Palkansaajan-veroprosentit/

https://ec.europa.eu/taxation_customs/business/economic-analysis-taxation/data-taxation_enSuorat sijoitukset Suomeen, kanta

Maahanmuutto Suomeen lähtömaan mukaan (netto)

11

 

Matti Viren ke 02.10. 00:05

Matti Viren

Matti Viren Turun yliopiston professori (emeritus)

tuoreimmat

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08. 23:44

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05. 20:26

Loppuuko lama kahdella miljardilla?

ke 07.04. 22:02

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11. 17:06

Paluu menneeseen

su 27.09. 22:59

Kumma, kun rikkaat aina vaan rikastuvat

la 22.08. 23:52

Velkaannu ja pelasta maailma!

ma 10.08. 22:15

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07. 20:52

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07. 22:52

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05. 23:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44