Blogi: Timo Vihavainen, ma 21.10.2019 23:44

Konnien parista

Vanhurskaan muistelmia konnien parista

 

Georges Wal, Konnia ja kiipijöitä keisarin palveluksessa. Tsaarin-Venäjän salaisen poliisin palveluksessa olleen suomalaisen muistelmia. K.J. Gummerus 1939, 251 s.

 

Tämä on sangen erikoinen kirja ja valitettavasti en ole onnistunut löytämään mitään johtolankoja itse kirjoittajasta, jonka tarina varmaan on joidenkin suomalaisten tiedossa. Ehkäpä joku kertoo?

Toukokuussa 1939 päivätyssä kirjassa tsaarin-Venäjää ja erityisesti sen viimeisen vaiheen toimihenkilöitä arvostellaan yleensä hyvin ankarasti, mutta se ei vielä ole kovin erikoinen asia. Siinä suhteessa kirjoittaja tuskin pääsi edes julkaisuajankohdan neuvostoliittolaisen tulkinnan tasalle.

Myös puolalaiset ja erityisesti heidän poliittiset kykynsä saavat osakseen häijyjä kommentteja.

Toisaalta kirjoittaja kertoo myös kohdanneensa eri tahoilla merkittäviä venäläisiä ja puolalaisia, jotka ovat kaiken ihailun arvoisia. Niitä on sekä hallinnossa -muun muassa pääministeriksi ja kreiviksi uransa lopuksi korotettu Sergei Juljevitš Witte-  että itse ohranassa (ohranka), joka muuten on vihattu ja halveksittu laitos ja näyttää maineensa yleisesti ottaen ansainneenkin.

Kelpo miehiä kuitenkin löytyy kaikkialta ja, kuten voi ymmärtääkin, yksi niistä on kirjoittaja itse.

Parhaimmillaan ohrana (ohranka) nimittäin oli lahjomaton ja tehokas ja sen työntekijät rohkeita sankareita, jotka tekivät vaarattomiksi tunnottomia lurjuksia.

Pahimmillaan vehkeily, provokaatiot ja loputon periaatteettomuus kuitenkin löivät leimansa niin varsinaisen ohrankan kuin sitä täydentävän santarmilaitoksen toimintaan. Ohranan ja etenkin santarmiston maine kansan keskuudessa oli ankea, eikä niiden edustajien kanssa haluttu olla missään tekemisissä.

Kirjoittaja antaa ymmärtää tunteneensa suuren määrän Venäjän tuon ajan vaikutusvaltaisimpia henkilöitä, eikä siekaile arvosteluissaan. Stolypin ei hänen mielestään ollut kenties aivan lahjaton, mutta vahavenäläisen pajarimentaliteetin vankina hän uskoi liiaksi solmuruoskaan.

Itse asiassa sama vika oli koko johtokerroksella, joka ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, että aika oli ajanut ohi siitä arkaaisesta itsevaltiusleikistä, jota täysin kyvytön ja lisäksi tylsän kyyninen Nikolai ja vajaamittaisella älyllä varustettu Aleksandra halusivat pitää yllä lukemattomien hännystelijöiden ja kiipijöiden innokkaalla tuella.

Esimerkkinä kirjoittajan esittämistä luonnekuvista olkoon suuriruhtinas Sergei, joka murhattiin ollessaan Moskovan kenraalikuvernöörinä. Kyseessä oli itse asiassa nimellinen laiskanvirka, joka juuri sopi moiselle lahjattomuudelle:

Sergei oli itse asiassa yhtä lahjaton kuin useimmat keisarisuvun jäsenet, mutta lisäksi hän oli hillittömän ylpeä ja pöyhkeä… miehen silmistä (…) pilkisteli näkyviin vuoroin ylpeys, vuoroin pälyilevä kettumaisuus. Ja jos joutui mieskohtaiseen kosketukseen suuriruhtinaan kanssa, niin epäedullinen vaikutelma piintyi voimakkaaksi inhoksi.

Sergein turmeltuneisuus ilmeni muun muassa luonnottomana sukuviettinä, jota hän kohdisti Preobraženskin rykmentin sotamiehiin.

Sergein murhaa järjestämässä oli muun muassa väliaikaisen hallituksen ministeriksi myöhemmin noussut Boris Savinkov, joka on kirjoittanut kiinnostavat ”Terroristin muistelmat”, joissa tätäkin asiaa käsitellään.

Varsinaisen likaisen työn teki muuan Ivan Kaljajev, joka esiintyi hirttolavalla tavattoman uljaana. Walin mielestä Kaljajev teollaan veti sen viivan, jonka alle historia merkitsee kokonaisen ajanjakson tilitaseen.

Melkoisen hyvän käsityksen kirjoittaja sai myös Grigori Rasputinista, johon hän kertoo tutustuneensa. Vaikka olikin sivistymätön, Rasputin oli itse asiassa merkittävä mies, joka teki tapaamiinsa vaikutuksen. Hän myös vastusti sotaa ja joutui siksi mustasotnialaisten tielle.

Tuo jälkimmäinen ryhmä, juutalaisvainoja järjestäneet mustasotnialaiset eli Venäjän kansan liiton ja arkkienkeli Mikaelin liiton jäsenet saavat kirjoittajan vihan ja halveksunnan osakseen.

Tämä ei estä häntä havaitsemasta myös juutalaisten ikäviä puolia, joista hänen kai ohrankan toimihenkilönä olisi oikeastaan pitänyt olla mielissään. Peräti 99 prosenttia ilmiantajista oli hänen mukaansa juutalaisia.

Konnagalleriaan kuului tietenkin myös Pyhän synodin yliprokuraattori Pobedonostsev, jonka vaikutusvaltaa niin Aleksanteri III:een kuin Nikolai II:een kirjoittaja kuvaa valtavaksi. Pobednonostsev oli hänen mielestään toki lahjakas ja sivistynyt, mutta äärimmäisen taantumuksellinen ja halusi suorastaan kansan jäävän lukutaidottomaksi.

Tämähän taitaa olla se perinnäinen suomalainenkin käsitys. Monet tuntevat pilakuvan, jossa Pobednonostsev kehottaa Nikolai II:ta allekirjoittamaan Helmikuun manifestin.

Toinen konna, jonka alhaisuuden kuvaamiseksi kirjoittaja ei tunnu löytävän kylliksi sanoja, oli Plehwe, joka nousi sisäministeriksi ja oli Bobrikovin aikana Suomen ministerivaltiosihteerinä. Plehwekään ei ollut typerä tai kyvytön, mutta sen sijaan kyllä aivan tunnoton kiipijä, jolle Venäjän kohtalo ei merkinnyt mitään.

Juuri Plehweä kirjoittaja pitää juutalaispogromien todellisena organisoijana. Itse Pobedonostsev piti Plehweä roistona, joka nautti saadessaan osallistua hirttäjäisiin. Hän sai ansionsa mukaan, kun hänestä teki selvää pommi, joka oli rakennettu hänen ylläpitämiensä provokaattorien laboratoriossa.

Aivan toista maata oli ns. poliisisosialismin isänä tunnettu eversti Zubatov, josta kirjoittaja puhuu ihaillen. Zubatov halusi todella tehdä yhteiskunnallisia uudistuksia ja joutui sen takia lurjusten, mm. Plehwen vihoihin.

Kirjoittaja antaa ymmärtää toimineensa Puolassa sangen korkeissa asemissa ohrankan piirissä ja johtaneensa muun muassa hyvin vaarallisen terroristiryhmän likvidointia, jossa ei patruunoita säästelty.

Myös Puolassa sai tavata niin konnia kuin sankareita ja edellisiin kuului ennen muuta muuan Mihail Edvardovitš Jatševski (Iaczewski), joka kiivetäkseen urallaan vaihtoi uskontoa katolisesta ortodoksiseksi, mutta suureksi onnettomuudekseen ei voinut vaihtaa isännimeään, joka juorusi hänen syntyperästään.

Siitä huolimatta hän puhui ”oikeauskoisesta venäläisestä sydämestään” ja oli kuningastakin rojalistisempi kuten myös aikoinaan tunnettu maanmiehensä Faddei Bulgarin, tuo Puškinin suuresti inhoama filuurityyppi.

Mikä nähtävyys olikaan tämä Jatševski upeassa kultakoristeisessa kamariherran virkapuvussaan, valkeissa sukissaan, töyhtöhattuineen ja avain takalistossa! Jos kenkään on joskus vaikuttanut pyntätyltä ja hupsulta, niin kyllä juuri tämä halunkki -keltaisissa silmissä pälyilevä hyeenankatse, tökerötekoinen poroporvarinnenä, harmaan kelmeä iho, luisut olkapäät ja länkisääret, kömpelö ryhti ja epävarma käytös, jota hän koetti korjata olemalla hävytön…

Juuri tästä kaikkiin ylimpiin piireihin levinneestä tavattomasta rappeutuneisuudestaan Venäjä sitten sai kalliisti maksaa vallankumouksessa. Kirjoittaja kuitenkin arvioi, ettei se mennyt aivan hukkaan:

Mutta eräs myönteinen asia on kuitenkin bolševikihallituksen ansioksi luettava: se on antanut Venäjän lkansalle tunnon ihmisarvostaan. Venäläinen ei ole enää sama tahdoton rukka kuin ennen vuotta 1917. Hän on oppinut ymmärtämään olevansa ratas koneistossa, joka ei ilman häntä ota käydäkseen. Hänestä on tuölut ajatteleva olento.

Täytyy myöntää, että moinen tunnustus jossakin määrin hämmästyttää lukijaa, etenkin kun ei käy ilmi, mihin kirjoittajan uuden Venäjän tuntemus oikein perustuu.

En tiedä, onko kirja olemassa venäjäksi, siltä se ei kyllä näytä.

Kaikessa rosoisuudessaan kirja joka tapauksessa ilmeisesti heijastaa kirjoittajansa merkittäviä tietoja omasta hallinnonalastaan ja tsaari-Venäjän viimeisestä vuosista.

Se saattaisi olla varsin terveellistä luettavaa niille, jotka nyky-Venäjällä ovat niin kritiikittömän ihastuneita Nikolai II:n aikaan ja rakentavat siitä ihannoitua Venäjän kukoistuskauden myyttiä.

Kirjoittajan näkemyksethän eivät suinkaan ole ainutlaatuisia, vaikka ovatkin nykyään kaikkialla aika epämuodikkaita.

 

 

Timo Vihavainen ma 21.10. 23:44

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kulttuurimme kärkipaikat

ke 22.01. 21:07

Neron mietteitä

la 18.01. 22:53

Tunnuksia ja vaalilauseita

ke 15.01. 22:48

Vihaisuuden kauhistuksesta

su 12.01. 21:41

Korruptiota marokkolaisittain

la 11.01. 00:09

Sydänmaiden syvyyksistä

to 09.01. 21:47

Kanaljan ihannointia?

ti 07.01. 22:04

Maurin roolit

la 04.01. 22:22

Järeiden putkien äärellä

pe 03.01. 23:43

Onnea ny sitten vaan!

ke 01.01. 22:35

blogit

Vieraskynä

Australiassa asuva suomalainen kertoo mitä maastopalojen takana todella on

la 11.01.2020 12:45

Juha Ahvio

Leukofobinen "rasisminvastaisuus" kiristää otettaan suomalaisessa yliopistomaailmassa

la 18.01.2020 22:58

Professorin Ajatuksia

Yle uutisoi maahanmuutosta

ke 22.01.2020 21:06

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Taas uutta luksuslinnaa ulkomaalaisille tutkijoille

ke 22.01.2020 21:11

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

EU tuomitsee possut vankikoppeihin

su 19.01.2020 02:35

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihreää ihquu - juuri sitä ihteensä

ke 22.01.2020 21:10

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

su 17.11.2019 09:51

Heikki Porkka

Keskustan luvalla kohti Pimiää aikaa

ke 22.01.2020 11:54

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Ilmastofarssin käännekohta?

pe 10.01.2020 21:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Kulttuurimme kärkipaikat

ke 22.01.2020 21:07

Matti Viren

Rahaa Suomen Akatemiasta

la 18.01.2020 23:39