Blogi: Timo Vihavainen, ke 22.01.2020 21:07

Kulttuurimme kärkipaikat

Koko maailman kulttuurikilpailut

 

Vanhat ihmiset muistavat vielä kulttuurikilpailut. Niitä oli, muun muassa akateemisia eli opiskelijoiden välisiä, mutta muitakin.

Sitten, kulttuurivallankumouksen aikaan havaittiin, että noissa kilpailuissa rienaavasti oletettiin toisen voivan olla parempi toista tai ainakin toisen nyt heikompi toista.

Niinpä moinen taantumuksellinen instituutio lopetettiin muuttamalla se aluksi taidetapahtumaksi. Siihen se pikkuhiljaa sitten sammahtikin. Jokainenhan on kulttuurin mestari itse kuten nyt ymmärrämme, joten mitäpä sitä toisiin vertailemaan.

Jotakin on sentään säilynyt. Kesällä kävin kuuntelemassa erästä laulukilpailua, jossa kyllä selitettiin, ettei tarkoitus ole etsitä parasta laulajaa/esitystä, vaan kehityskykyisintä tyyppiä.

Miten sellainen asia voitiin yksissä kisoissa selvittää, jäi minulle hämäräksi. Mutta mieleen kyllä tuli, että urheilukilpailuihin olisi varmaan myös syytä soveltaa samaa periaatetta.

Onhan selvää, että esimerkiksi potkupallossa saattaa ratkaista ihan satunnainen tekijä. Joskus vain käy niin, että lätkä liukuu tai pallo pyörii sisään, eikä kukaan ehdi sitä estää, vaikka olisi miten ylivertainen pelaaja.

Siitäkös sitten riittää aihetta riemuun, kun voittaja, jota nimitetään yksin tein parhaaksi, on saatu selville.

Myös missikisoissa valitaan voittaja, joka yhä useammin on ollut vähemmän kaunis, kuin moni muu kandidaatti, mutta kukapas sen asian pystyisi pätevästi osoittamaan?

Eikö itse asiassa ihramahainen, suloiltaan lurpahtanut ikäneito ole ihan yhtä hyvä kauneusihanne kuin kuka tahansa muukin? Keski-ikäistä miestä pidämme ymmärrettävästi poikkeuksena tästä periaatteesta, mutta jossakinhan se raja kulkee.

Mutta tarkoitukseni oli puhua kilpailuinstituution merkityksestä inhimillisen suorituksen mittaamisessa yleensä. Vaikka kilpailua yritetään kaikin keinoin vähentää, se vain tuppaa aina nostamaan päätään.

Ajatellaanpa nyt vaikka juuri niitä kulttuurikilpailuja. Kulttuurissahan pyritään löytämään ja luomaan sitä, mikä on totta, hyvää ja kaunista.

Toki inhimillinen kulttuuri laajasti käsitettynä sisältää paljon muutakin.

Historianopettajamme aikoinaan vielä sanoi, että ne kolme paikkaa, jossa ihmiskunnan kohtalot ratkeavat, ovat Englannin pankki, Saksan pääesikunta ja Ranskan akatemia. Niissä oli kunkin alansa etujoukko.

Nuo kikki ovat jo luovuttaneet paikkansa muille ja voisin kuvitella, että niiden tämänhetkiset vastineet löytyvät Kiinan kommunistisen puolueen huipulta, Petagonista ja…

Niin, mikä elin nykyään voisi olla se, joka arvioi ihmiskunnan suurimpia saavutuksia ja kilpailuttaa niitä keskenään?

Äkkiä ajatellen se voisi olla Ruotsin akatemia Nobel-palkintoineen. Etenkin tieteen alalla sen arvovalta on ollut erittäin korkealla. Tämä ei koske talouden ns. nobelia, joka on noista muista erillinen asia. Rauhanpalkinnosta en tässä yhteydessä puhukaan.

Kirjallisuuden kulttuurikilpailuissa asiat ovat hieman huonommin kuin tieteen kentillä. Kovin usein valinnat ovat olleet läpinäkyvän poliittisia ja ansiot muita kuin kirjallisia.

Joka tapauksessa suuri osa nobelistien kirjoittamaa kirjallisuutta on ainakin ihan kohtuullisen hyvin kirjoitettua ja lukemisen arvoista tavaraa.

Vinoutumista voinee aina puhua ja näyttää siltä, että ns. poliittinen korrektius on tälläkin alalla jo huomattava voima: jos kerran tuon ja tuon kategorian edustaja saa, niin eikö nyt ole aika jo antaa tuolle tai tälle tai piru ties kenelle.

Hullunkurista kyllä tämä nykyisen maailmankulttuurin arbiter elegantiarum on myös kompastellut viime aikoina rötöksistä banaaleimpaan: seksuaaliseen häirintään.

Ehkä olisi syytä muodostaakin sen tilalle eunukeista koostuva neuvosto, jonka puolueettomuuteen ja asiallisuuteen aikamme suurimmassa tasa-arvokysymyksessä voitaisiin ehdottomasti luottaa?

Mutta onkohan koko Nobel-komitea enää niinkään merkittävä alansa tuomioistuin? Miten moni enää edes lukee kirjallisuutta? Rosk-runouden palkitseminen on jo askel pois kirjallisuuskeskeisyydestä, mutta se on vain pieni askel. Olemme siirtymässä maailmaan, jossa kuva on surmannut sanan, kuten jo O. Paavolainen aikoinaan ounasteli.

Aikamme todellinen areiopagi on Oscar-lautakunta. Sen kollektiivinen järki, kunnia ja maku ratkaisevat joka vuosi sen, kuka on luonut kulttuurimme nerokkaimmat saavutukset. 10000 jäsenestä kaksi kolmasosaa on tosin miehiä. Ihonväristä ja sukupuolisesta suuntauksesta en tiedä.

Tämä on vaikea kysymys aikamme muodikkaimpien anti-intellektuaalisten virtausten kannalta. Nehän olettavat, että vain samanlainen voi arvioida samanlaista. 10000 on niin suuri määrä, että se voisi yksintein olla otos koko ihmiskunnasta keskimäärin.

Mukaan siis esimerkiksi kymmenen suomalaista, kaksisataa homoa, viisi tuhatta naista, ainakin yksi ihmissyöjä ja pari nekrofiiliä, muutama sata maanviljelijää, useita basaarikauppiaita, kalastajia melkoinen määrä sotilaita, hikipajatyöläisiä ja niin edelleen ja niin edelleen. Ohjaajia ja toimittajia ei ehkä välttämättä tarvittaisi lainkaan?

Mutta tämä nyt on vain ajatuskoe. En tiedä, voiko sellaista lainkaan toteuttaa, mutta yrittää ainakin voi. Siinähän sitä tekemistä riittää.

Tänä vuonna ovat valinnat ymmärtääkseni vielä edessä, mutta ehdokkuudet on jo julistettu. Keskinkertainen eli aika viihdyttävä ameriklalaisen slummielämän kuvaus Jokeri näyttää saaneen peräti yksitoista ehdokkuutta, mistä onnitteluni.

Hesarin toimittaja kertoo, että esimerkiksi parhaan ohjaajan tittelistä kilpailevat ovat nyt taas kaikki miehiä. Sitä paitsi kaikki ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta valkoihoisia. ”Tekemistä siis riittää…”, kuuluu hänen toteamuksensa.

Lukijaa kiinnostaisi kovasti, mitä pitäisi tehdä ja kenen. Oma ajatukseni on esitetty yllä.

Mutta voihan asiat tehdä toisinkin. Voisivatko esimerkiksi muut kuin valkoiset miehet yksinkertaisesti tehdä parempia (tuota 10000:n jäsenen laumaa paremmin miellyttäviä) teoksia? Kiintiöiden käyttäminen tuntuu tässä a priori hieman uskalletulta. Voisiko kiintiöitä siis soveltaa myös esimerkiksi urheiluun?

Miksei sitä paitsi voitaisi kokonaan luopua mokomista kilpailuista ja julistaa, että kaikkihan te olette yhtä hyviä kuin kaikki toisetkin, ellette hieman parempiakin?

Meillä akateemiset kulttuurikilpailut lopetettiin jo miespolvi sitten. Olimmeko me aikaamme edellä vai jäljessä? Vai kävikö siinä vain niin, että opiskelijanuoriso, joka luuli olevansa edelläkävijä, astuikin harhaan?

 

 

Timo Vihavainen ke 22.01. 21:07

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Järjen aika jäi taa

ma 24.02. 21:49

Maljapuheiden taikaa

su 23.02. 20:48

Juutalaiset Venäjän kirjallisuudessa

to 20.02. 23:46

Rotututkimusta

ke 19.02. 21:37

Fariseuksille kyytiä

ti 18.02. 21:50

Maailman napojen siirtyminen

ma 17.02. 21:09

Suomalaisia perustyyppejä

ke 12.02. 20:42

Sodasta rauhaan

pe 07.02. 19:35

Inkeriläisten vaellus

su 02.02. 19:49

Inkeriläisten vaellus

pe 31.01. 17:10

blogit

Vieraskynä

Viranomaiset tukevat vanhemmilta salaa nuoren suunnitelmia sukupuolen vaihtamiseksi

ma 17.02.2020 21:34

Juha Ahvio

Kristillisyys ja arvokonservatismi totalitaarisen aggression kohteina EU:ssa

ma 17.02.2020 21:16

Professorin Ajatuksia

Onko Keskusta kestävän talouspolitiikan tukipilari?

ma 24.02.2020 21:48

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Kärsimysmystiikan noviisit ja hyvyyden abbedissa

su 23.02.2020 20:54

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Demokratian herjaajat

ma 24.02.2020 14:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Nepalilaisten ravintoloiden annetaan pyöriä orjatyövoimalla

to 20.02.2020 00:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Median itsesensuuri Marinin mokailusta

ma 24.02.2020 21:51

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Yleisradio pimitti olennaista tietoa Hanaun joukkomurhasta

pe 21.02.2020 11:05

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Valheita ilmastonmuutoksesta

ma 24.02.2020 00:49

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02.2020 21:25

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Järjen aika jäi taa

ma 24.02.2020 21:49

Matti Viren

Uusi luokka

ke 12.02.2020 20:48