Blogi: Pauli Vahtera, to 16.07.2020 13:17

Sovelletaanko intersektionaalista feminismiä jo Suomen oikeusjärjestelmässä?

Helsingin poliisi kertoi viime elokuussa aloittaneensa esitutkinnat kolmen kansanedustajan, Päivi Räsäsen (kd), Hussein al-Taeen (sd) ja Juha Mäenpään (ps) tapauksista. Kaikkia kolmea kansanedustajaa epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Mäenpää (IL 23.8.2019) ”piti eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa 2019 puheenvuoron, jossa hän käsitteli turvapaikanhakijoita. Hän sanoi puheessaan vihasanan ”Vieraslaji”.

Räsänen (IL 23.8.2019) ”tviittasi kesäkuussa Helsinki Pride -tapahtuman olevan synnin ja häpeän nostamista ylpeyden aiheeksi sekä kyseenalaisti kirkon osallistumisen tapahtumaan.”

al-Taee vihakirjoitti taannoisissa kirjoituksissaan halventavasti sunnimuslimeista, juutalaisista, kurdeista, somaleista ja homoseksuaaleista. Hän olisi (IL 30.4.2019) ”toivonut Saudi-Arabian silloisen kuningas Abdullahin polttamista ja Egyptin presidentti Hosni Mubarakin hirttämistä sekä vihjaillut Yhdysvaltojen terrorikytköksistä. Al-Taee myös nimitti Saudi-Arabiaa alatyylisellä termillä ”child fuckers”.”

 

Esitutkinnan seuraukset

Mäenpään ”viharikos” on käsitelty eduskunnassa kesäkuussa 2020, eikä valtakunnansyyttäjä saanut lupaa asian jatkokäsittelemiseen.

Räsäsellä on useita ”viharikoksia”, jotka ovat olleet jatkuvasti esillä mediassa. Esitutkinnat ovat yhtä lukuunottamatta kesken. Kaikkien juttujen syytekäsittely tehtäneen samanaikaisesti.

al-Taeen juttu ei mediaa ole juurikaan kiinnostanut sen jälkeen kun SDP:n eduskuntaryhmä hyväksyi hänen anteeksipyyntönsä ja pahoittelunsa kesäkuussa 2019. Poliisin oli pakko ilmoittaa tutkinnan aloittamisesta, koska pelkästään Räsäsen ja Mäenpään tutkiminen olisi näyttävästi kertonut siitä, kuinka poliittinen poliisi Suomessa jo on.

Herää epäilys, että juttu annetaan vanhentua, jolloin sitä ei tarvitsisi käsitellä oikeudessa lainkaan. al-Taeella on etulyöntiasema puolustuksessaan: hän on maahanmuuttaja, muslimi ja demari. Tämä on ilmeisesti sitä intersektionaalisen feminismin antamaa erityistä oikeutta.

al-Taee valehteli ja pääsi eduskuntaan. Demareille se sopii. Kuten vappusatasesta valehtelu. Tulee syyte tai ei, hänelle on puolueessa annettu anteeksi. Kansa ei muista. Hyvässä lykyssä al-Taee valitaan 2023 kansanedustajaksi uudestaan, koska nimi on niin tuttu.

 

Viharikokset

Rikoslain 11 luvussa ”Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan” on ”viharikospykälä”, tosin viharikosta ei Suomen lainsäädäntö tunne lainkaan. Rikoslain mukaan on ”tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Mikäli ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi”.

 

Syyteoikeuden vanheneminen

Sekä törkeä että tavallinen kiihottaminen kansanryhmää vastaan vanhenee viidessä vuodessa, koska tavallisen kiihotuksen vankeus voidaan määrätä enintään kahdeksi vuodeksi. Pitkä vanhenemisaika on tehty ilmeisesti perussuomalaisia varten, jotta heidät voidaan tuomita vanhoistakin kirjoituksista ja lausumista. Lainsäätäjä ei liene varautunut siihen, että vihapuhetta esittää maahanmuuttaja.

Vanhenemisajat rikoslaissa:

Syyteoikeus vanhentuu, jollei syytettä ole nostettu

  • 3) viidessä vuodessa, jos ankarin rangaistus on yli vuosi ja enintään kaksi vuotta vankeutta, ja

  • 4) kahdessa vuodessa, jos ankarin rangaistus on enintään vuosi vankeutta, sakkoa tai rikesakko.

Räsästä epäillään rikoksesta, koska hän on kirjoittanut yhden teksteistään vuonna 2004 julkaistussa teoksessa, eikä tekstiä ole poistettu netistä. Samalla logiikalla al-Taeen ”viharikos” alkaisi vanhentua siitä kun hän on tekstit poistanut. En ole löytänyt varmuutta siitä, milloin tekstit on poistettu. Ehkä vasta kun hänet valittiin kansanedustajaksi huhtikuussa 2019 ja uutisointi hänen teksteistään oli ylittänyt median julkaisukynnyksen. Tai kun hänet valittiin presidentti Ahtisaaren perustamaan CMI-järjestöön töihin (talvella 2015). Tai jossain siinä välillä.

UusiSuomi 13.8.2019: ”Aiemmin julkisuudessa on kerrottu, että kyseiset al-Taeen kirjoitukset olisivat olleet näkyvillä vielä vuosina 2016–2017.”

YLE 13.8.2019: ”Julkisuuteen tuli al-Taeen Facebook-kirjoituksia ajanjaksolta 2010–2015. Niissä hän solvasi juutalaisia, homoja, sunneja, kurdeja ja somaleja.”

Poliisin esitutkinnan päättymisestä kuluu aikaa syyteharkintaan. On suuri riski, että syyteoikeus on vanhenemassa.

 

Kansanedustajan edun mukaista tutkintaa

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen antoi 15.7.2020 lausunnon, jonka mukaan on kansanedustaja Räsäsen edun mukaista, että hänen lausumansa MTV:n ohjelmassa tutkitaan. Yhtä lailla voidaan sanoa, että olisi valtakunnansyyttäjän edun mukaista, että hänen sekoilunsa viharikostapauksissa tutkitaan.

Toiviainen perustelee asiaa sillä, että jokainen (pahasuopainen ja valheellinenkin) kantelu on tutkittava. Valheellisia tutkintapyyntöjä lähettäneiden ilkeitten ihmisten tekemisiä ei kuitenkaan tutkita.

 

Veropetosrangaistukset

Verrataanpa kiihottamisrangaistuksia verotuksessa määrättäviin rangaistuksiin. Verotuksessa on määrätty jopa 10.000 euron veronkorotuksia kirjoitusvirheistä, jotka eivät ole vaikuttaneet verojen määrään mitenkään.

Verotuksessa

  • on tuomittava veropetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

  • rikoksentekijä on tuomittava törkeästä veropetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Törkeän ja muun veropetoksen raja on alhainen. Verotuskäytännössä on rajaksi otettu 20.000 euron virhe. Esimerkiksi osakeyhtiössä tämä tarkoittaa 4000 euron veromenetystä valtiolle (yhteisövero 20 %). Yhden turvapaikanhakijan menestyneen valehtelun aiheuttamat menetykset valtiolle ovat monikymmenkertaiset törkeään veropetosrajaan verrattuna.

 

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kallista oikeutta

Kiihottamispykälä antaa poliisille ja syyttäjälle suuren vapauden valita syylliset ja syyttömät. Kyse on totalitarismista puhtaimmillaan. Sopiva syyllinen joutuu tikun nokkaan aivan mitättömistä asioista, mutta jos syyllistä voidaan kohdella uhrina, karmeimmatkaan tappouhkaukset eivät johda oikeuslaitoksemme kiinnostumiseen asiassa. Tutkintaan joutunut kirjoittaja saa aina tuomion, mikä osoittaa, ettei humanitääristä maahanmuuttoa voi kritisoida lainkaan, jos haluaa varmuudella pitää poliisit ja syyttäjät loitolla.

Tutkinnat ja oikeudenkäynnit ovat kalliita. Siinä tuhlataan satoja tuhansia euroja yksittäisen lauseen irrottamiseksi asiayhteydestä ja kokonaisuudesta ja sen jälkeiseen juridiseen hiustenhalkomiseen. No onhan meillä varaa. Ja jos ei ole, otetaan lisää velkaa. Tärkeintä on saada yhteiskunnan todelliset rikolliset vastuuseen puheistaan.

 

 

Pauli Vahtera to 16.07. 13:17

Pauli Vahtera

Olen kansakoulun loppuun käynyt kauppatieteiden kandidaatti ja KHT-tilintarkastaja. Asun Vantaalla, osa-aikaisena Ristiinassa ja reppumatkailijana eri puolilla maailmaa.

tuoreimmat

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10. 22:57

Miljoonien eurojen polkupyörät

ke 09.09. 22:18

Maahanmuuttovero

ma 17.08. 23:55

Mistä saadaan 750 miljardia euroa?

to 23.07. 00:44

Sovelletaanko intersektionaalista feminismiä jo Suomen oikeusjärjestelmässä?

to 16.07. 13:17

Suuri pudotus

su 12.07. 23:50

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06. 00:01

Arvonlisäveron alentaminen lisää työllisyyttä

su 07.06. 23:35

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05. 23:28

EU sitä, EU tätä - ihanko totta

la 16.05. 23:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44