Blogi: Heikki Porkka, ti 05.10.2021 14:38

Sebastian Tynkkysen tuomio ja Lars Vilksin kuolema todistavat aikamme poliittisesta mädännäisyydestä

 

Sebastian Tynkkynen tuomittiin kolmannen kerran kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tosiasioiden valossa ja sananvapauden nimissä Tynkkysellä ei pitäisi olla ainoatakaan tuomiota, sillä kaikki mitä hän on kirjoittanut tai sanonut liittyen tuomioihin ja maahanmuuttoon, pitää paikkansa.

Suomi on jo pitkään elänyt aikakautta, jossa poliittiselle eliitille vastenmielisen totuuden ääneen sanomisesta tai näkyviin kirjoittamisesta on tullut rikos.

Ensimmäinen laajasti tunnettu henkilö, joka joutui alennustilassa elävän oikeuslaitoksen uhriksi, oli Jussi Halla-aho, jonka tuomion perusteluista löytyy muun muassa seuraava teksti:

”Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.”

Jos Halla-ahon tapaus kiinnostaa, siitä voi hankkia lisätietoa lukemalla tämän, tämän ja tämän Scriptasta löytyvän tekstin liittyen Halla-ahon saamiin syytteisiin sekä käräjäoikeuden ja hovioikeuden langettamiin tuomioihin.

Tutustumisen jälkeen voi miettiä, alkoiko suomalaisten tuomioistuinten selkeä mädäntyminen Halla-ahon oikeudenkäynnistä vai jo sitä ennen käydystä Mikko Ellilän tekstiä ”Yhteiskunta koostuu ihmisistä” käsitelleestä oikeudenkäynnistä.

Ellilä sai tuomion, jonka perusteella voi olettaa, että yhteiskunta ei käräjäoikeuden mukaan muokkaudu sen mukaan, millaisia ihmisiä siellä asuu ja elää.

Toisin kuin Espoon käräjäoikeus 27.3.2008 (Ellilän tuomiopäivä) tulkitsi, nykyisin suomalaisten valtaosa tiedostaa varsin hyvin, että yhteiskunta nimenomaan koostuu ihmisistä, sellaisista, jotka siinä asuvat ja oleskelevat muokaten ympäristöään perinteisten kulttuuristen tapojensa mukaiseksi.

Vahvin ja röyhkein kulttuuri voittaa lopulta aina, vaikka poliittinen eliitti ei sitä pelkuruutensa vuoksi halua sanoa ääneen tai ei henkisen vajavaisuutensa vuoksi kykene käsittämään.

Tämän päivän Suomessa kauhistellaan groomingia ja kunniamurhia sekä naisiin, tyttöihin ja poikiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja pedofiliaa, joiden suhteen ulkomaalaisten osuus suhteessa kantaväestöön kasvaa jatkuvasti.

Ulkomaalaisryhmien edustajista seksuaalirikosten osalta kärjessä ovat afgaanit, irakilaiset ja syyrialaiset – kaikki islamilaisen kulttuurin edustajia.

Miksi ihmeessä media ja elitistipoliitikot kauhistelevat yhteiskunnallista tilaa, jonka tulon ovat itse varmistaneet poliittisilla päätöksillä ja median positiivisella rummutuksella?

Kuten muistetaan, useat poliittiset päättäjät ja Ylen toimittajat riemuitsivat tviiteissään, kun Suomi vastaanotti suvaitsevaisten Unelmaa, islamilaisen maailman edustajien rynnistystä Suomeen syyskesästä 2015 alkaen. Meillä on Unelma –tapahtumaan liittyneiden riemuitsijoiden joukossa oli myös keskustaa (puolue) edustava eduskunnan nykyinen puhemies.

Monikulttuurisuuden piti olla fantastista, ihanaa ja rikastavaa toisin kuin suomalaisuuden, joka on poliittisten päättäjien ja mediamaailman edustajien mukaan apaattista ja tylsän sisäänpäin kääntynyttä pienten piirien pöljää puuhastelua.

Sebastian Tynkkysen viimeisin tuomio perustuu vuoden 2017 kuntavaalikampanjaan, jossa hän toi näkyvästi esiin useiden oululaisnuorten ja –vanhempien huolen siitä, millä tavoin haitallinen maahanmuutto on heikentänyt turvallisuutta.

Tynkkynen toimi suomalaisten poliittisena ”ukkosenjohdattimena” ja julkaisi luvan saatuaan kansalaisten hänelle osoittamia viestejä liittyen vieraan kulttuurin edustajien harjoittamaan rikolliseen toimintaan, jolla vaikuttaa olevan yhteys tulijoiden lähtömaan kulttuurisiin tapoihin.

Jussi Halla-aho tarjosi toukokuussa 2008 julkaisemassaan blogitekstissä ”Maahanmuutto koostuu ihmisistä” esimerkkejä siitä, millaisia elementtejä voi liittyä islamilaisesta kulttuurista Suomeen saapuvien ihmisten arvomaailmaan.

Alla on kaksi Halla-ahon vuonna 2008 kertomista esimerkeistä, joita löytyy lisää ylle linkatusta blogista:

a) Turun Sanomien Afganistania käsittelevä juttu kertoo, että 70-80 prosentissa naisten ilmoittamista perheväkivaltatapauksista nainen saa itse syytteen kotoa karkaamisesta. Raiskausten uhrit pakotetaan menemään naimisiin raiskaajansa kanssa, tai heitä syytetään aviorikoksesta, sillä raiskausta on lähes mahdotonta näyttää toteen. Viime vuonna pakistanilainen nainen salakuljetettiin Afganistaniin ja luovutettiin paikalliselle miehelle. Tämä raiskasi ja hakkasi naista sekä tappoi tämän pienen lapsen. Mies tuomittiin 20 vuoden vankeuteen, mutta nainen itse sai neljän vuoden kakun aviorikoksesta ja kotoa karkaamisesta. Nangarharin maakunnan syyttäjän Abdul Qayumin mielestä nainen pääsi vähällä:

"Jos oma vaimoni lähtee torille ilman lupaani, tapan hänet. Tämä on meidän kulttuurimme."

b) Muutama viikko sitten Abdel-Qader Ali tappoi 17-vuotiaan tyttärensä Irakissa tämän puhuttua brittisotilaan kanssa. Alin mukaan...

"...länsimaalaisten voi olla vaikea ymmärtää, etteivät kunnon irakilaistytöt harrasta seksiä kenen tahansa kanssa vaan kunnioittavat uskontoaan, perheitään ja omia kehojaan."

Tytär oli siis puhunut brittisotilaan kanssa. Ali jatkaa:

"Jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, olisin tappanut hänet heti syntymän jälkeen. Minulla ei ole enää tytärtä, ja ajattelen mieluummin, ettei koskaan ollutkaan."

Keskeistä tapauksessa oli, että poliisi päästi Alin vapaaksi onnittelujen kera. Ali:

"He ovat miehiä ja tietävät, mitä kunnia merkitsee."

Kulttuuriin kuuluvana asiana voitaneen pitää toimintaa, jolla on kunkin maan asukkaiden (ja mahdollisesti myös hallintokoneiston) keskuudessa vahva sosiaalinen hyväksyntä.

Suomalaisessa ja länsimaisessa kulttuurissa murhamiehiä, raiskaajia, pedofiilejä, terroristeja, naisenhakkaajia ja muita kriminaaleja ei pidetä kunniakansalaisina eikä länsimaiseen sivistykseen kasvanut suomalainen riennä sosiaaliseen mediaan tai kadulle juhlimaan, kun toisinajattelija tai poliittinen vastustaja menettää henkensä joko onnettomuuden tai rikollisen toiminnan yhteydessä.

Halla-ahon vuoden 2008 kirjoituksessa tarjoamien esimerkkien sekä viimeisten vuosien aikana toteutuneisiin terrori-iskuihin liittyneen islamilaisen maailman juhlinnan lisäksi olemme saaneet viimeisen parin vuorokauden aikana todistaa Ruotsin sosiaalisessa mediassa tapahtunutta ja edelleen jatkuvaa juhlintaa ruotsalaisen pilapiirtäjän Lars Vilksin ja kahden ruotsalaispoliisin kuoleman johdosta.

Vilks joutui alun perin muslimien vihan kohteeksi piirrettyään pilakuvia islamin profeetta Muhammedista, jonka elämä on jokaisen uskoaan tunnustavan islaminuskoisen esikuva.

Vilksin kuolemaan liittyvästä juhlinnasta kertova video on katsottavissa Samnytt-median sivulla

Alla olevat viestit ovat esimerkkejä Ruotsissa asuvien muslimien (ja mahdollisesti myös ruotsalaisten suvaitsevaisten) reaktioista Vilksin ja kahden ruotsalaispoliisin kuolemaan. Tekstikäännökset ruotsista suomeen ovat omiani.

- näin käy ihmisille, jotka pilkkaavat uskontoamme, ensin pedofiili Tanskassa, nyt liikenneympyräkoira Lars, lepää kusessa, jumala (Allah) on suuri

– jumala on kaikkivaltias. Ei [kuollut] vain hän, joka pilkkasi maailman parhaita ihmisiä, vaan kuoli myös niitä, jotka suojelivat häntä. Mädäntyköön helvetissä, jonne hän joutuu. (maailman parhaat ihmiset = muslimit)

– toivottavasti hän kärsi palossa

- tänään todellakin juhlitaan!!! Lars vilksin ruumis palaa huhujen mukaan edelleen.

- vain niitä, jotka palvovat todellista jumalaa (Allah) kunnioitetaan

- levätkää helvetissä, Lars ja poliisit

– Jumala (Allah) on suuri, nussikaa hänen äitiään ja poliiseja, jotka kuolivat. On juhlan aika.

– vihdoin koitti aika

– [tuollaiset] kafiirit [joutuvat] helvettiin (kafiiri = vääräuskoinen)

– täysin oikein Vilksille, kusen hänen haudalleen

– olette sairaita (pimeitä), jos ette ymmärrä tämän olevan viesti jumalan (Allah) suuruudesta. Katsokaa miten hän kuoli, näin ei olisi tapahtunut, jos ei olisi jumalaa (Allah). Hän paloi varmasti kuin sika vartaassa.

– huoranpennun päivät ovat vihdoin luetut

– levätköön huoran penikka helvetissä

Tynkkysen tapaus on erinomainen esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun valtakunnansyyttäjäksi etsimällä etsitään henkilö, jonka viha kohdistuu sekä aitoon länsimaiseen sananvapauteen että erityisesti kantaväestöön.

Tosin kantaväestön osalta vaikuttaa siltä, että valtakunnansyyttäjä välttelee joidenkin poliittisten suuntausten edustajien syyttämistä ja vastaavasti suosii joitain puolueita raivonsa kohteina.

Sosialidemokraattien (sdp) kansanedustaja Hussein al-Taee säästyi syytteiltä, vaikka oli selkeästi halveksinut juutalaisia ja homoseksuaaleja sekä hänen näkökulmastaan väärää islamia edustavia muslimeja. Osaa al-Taeen sosiaaliseen mediaan kirjoittamista viesteistä valtakunnansyyttäjä piti kansanryhmää vastaan kiihottavina, mutta jätti siitä huolimatta al-Taeen ilman syytettä.

Vasemmistoliiton ja keskustan edustaja ovat myös säästyneet valtakunnansyyttäjän vainolta, vaikka heidän viestinnässään kiihotetaan tappohommiin (Misha Dellinger) tai todetaan (kansanedustaja Juha Pylvässama asia  kuin oppositiopuolue perussuomalaisten edustaja Mauri Peltokangas on lausunut.

Peltokangas joutuu valtakunnansyyttäjän tahdosta oikeuteen, Pylväs sen sijaan ei ole ainakaan toistaiseksi saanut kutsua käräjille. Dellingerin osalta päätös syyttämättä jättämisestä on jo tehty.

Raivopäisin vaino on kohdistunut kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäseen, johon valtakunnansyyttäjä on kohdistanut useita rikosepäilyjä

Miten on mahdollista, että suomalaiset ovat saaneet riesakseen valtakunnansyyttäjäksi Raija Toiviaisen, jonka vihan kohteeksi ovat joutuneet etniset suomalaiset, erityisesti perussuomalaiset ja heidän maahanmuuttopoliittista linjaansa kannattavat tavalliset suomalaiset?

Toiviaisen valinta oli poliittinen päätös, jonka taustalla oli kokoomuksen johdon sananvapauden vastainen asenne. Tukea kokoomus on saanut presidentti Sauli Niinistöltä sekä kaikilta Sanna Marinin (sdp) hallituksessa istuvilta puolueilta (sdp, kesk, vihr, vas, rkp).

Petteri Orpo on nykyisen sananvapauden vastaisen taistelun todellinen sopankeittäjä, sillä hänen tahdostaan kokoomus käynnisti vuonna 2018 kansalaisiin kohdistuvan vihapuhejahdin.

Kokoomuksen puheenjohtajaksi noussut Orpo kasasi puolueensa ministereistä Sanni Grahn-Laasonen (opetusministeri), Antti Häkkänen (oikeusministeri) ja Kai Mykkänen (sisäministeri) työryhmän, joka esitti sittemmin monialaisen vihapuhetyöryhmän perustamista.

Kun Toiviaisen edeltäjänä toiminut Matti Nissinen erotettiin valtakunnansyyttäjän tehtävästä, totesi oikeusministerinä istunut Antti Häkkänen, että Nissisen jatkaminen valtakunnansyyttäjänä olisi uhannut oikeusjärjestelmän toimintakykyä, uskottavuutta ja luotettavuutta”

Tänä päivänä on syytä kysyä kuinka pahoin kokoomuksen täsmävalinnan Raija Toiviaisen toiminta valtakunnansyyttäjänä on rapauttanut KANSALAISTEN luottamusta oikeusjärjestelmään?

Entä millä tavoin valtakunnansyyttäjän harjoittama jahti pilaa Suomen kansainvälistä mainetta länsimaisena oikeusvaltiona, jollaisessa sananvapautta kunnioitetaan eräänä yhteiskunnan merkittävimmistä kivijaloista?

Kokoomus, kuten punavihreät puolueet ja keskusta, on pyrkinyt monin tavoin estämään haitallisen maahanmuuttopolitiikan kritisoimista samalla, kun puolue on pyrkinyt edistämään sitä [suomalaisille haitallista maahanmuuttopolitiikkaa].

Kai Mykkänen ehdotti sisäministerinä pakolaiskiintiön kymmenkertaistamista

Sanni Grahn-Laasonen puolestaan löysi jo ennen Mykkäsen pakolaiskiintiöpuheita kulttuuri- ja opetusministerinä ylimääräiset kuusi miljoonaa lapsille ja nuorille suunnatun monikulttuuripropagandan edistämiseen.

Grahn-Laasosen johdolla laadittiin lapsiin ja nuoriin kohdistettu "kymmenen käskyn" ohjelma, josta alla kolme näytettä:

1) Läpi harmaan hallinnon. Otamme vihapuheen ja rasismin vastustamisen sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamisen läpäisyperiaatteella huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön toimialojen virastojen, laitosten ja muiden organisaatioiden ohjauksessa.

2) Rahalla rasismia vastaan. Sisällytämme opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraisiin valtionavustushankkeisiin ja ESR-toimenpidekokonaisuuksien valintakriteereihin läpäisyperiaatteella monikulttuurisuuden, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämisen.

3) Kirjastossa kohdataan. Vahvistamme yleisten kirjastojen toimintaa aktiivisen kansalaisuuden, monikulttuurisuuden ja demokratian edistäjänä.

Kokoomusministerin kylmyydestä ja piittaamattomuudesta omaa kansaa kohtaan kertoo se, että Grahn-Laasonen halusi vahvistaa valtiollista monikulttuuriliturgiaa vielä sen jälkeen, kun turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ja seksuaalinen ahdistelu olivat kaikkien tiedossa.

Lisäksi tiedettiin jo aiemmin, että Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden henkilöiden kohdalla (raiskausrikosten) taso oli vieläkin korkeampi, peräti 13-kertainen (kantaväestöön verrattuna)”.

Islam on Suomeen saapuneiden lähi-itäläisten ja pohjoisafrikkalaisten uskonto lähes poikkeuksetta.

Kokoomuksen viimeisin näkyvä sananvapauden vastainen toimenpide nähtiin, kun puolueen tulevaisuuden puheenjohtajakandidaatit Antti Häkkänen ja Elina Valtonen (ent.Lepomäki) äänestivät kansanedustajien sananvapauden kaventamisen puolesta Juha Mäenpään (ps) eduskuntapuheesta seuranneen tapahtumasarjan seurauksena. 

Valtonen on viime päivinä ollut esillä vanhan veroparatiisitilinsä paljastumisen merkeissä.

Grahn-Laasosen ministeriajan toimintaa seuratessa tuli mieleen vuosia sitten erään sosialidemokraattisen ministerin suusta kuulemani väite, jonka mukaan politiikasta tulee lämpimämpää, pehmeämpää ja ihmisystävällisempää, kun poliittiseen johtoon saadaan lisää naisia.

Toden totta, lämpöä ja ihmisystävällisyyttä on riittänyt Suomen naisministereiltä, tosin aivan muille kuin etnisille suomalaisille ja muille kantaväestön edustajille.

Tämän tekstin otsikossa todetaan, että Tynkkysen saama tuomio kertoo aikamme mädännäisyydestä. Siitä se kertoo mitä selkeimmin, mutta ei ainoastaan Tynkkystä kohtaan, vaan kaikkia niitä suomalaisia kohtaan, jotka pitävät länsimaista sananvapautta arvokkaana asiana, jota ilman valtiota ei voida kutsua kansalaisiaan palvelevaksi oikeusvaltioksi.

Suomen poliittisen eliitin kannattama linja on jo usean vuoden ajan edistänyt kehitystä, jonka mukaan kansa on poliitikkoja varten, vaikka aidossa demokratiassa poliitikkojen pitäisi olla kansalaisten palvelijoita ja edunvalvojia.

Demokratian perusperiaatteiden suhteen on heitetty täydellinen häränpylly, mutta siitä huolimatta merkittävä osa suomalaisista hyväksyy edelleen hiljaisesti lähes kaiken, mitä poliittinen eliitti keksii esittää ja toteuttaa.

Heikki Porkka ti 05.10. 14:38

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44