Blogi: Heikki Porkka, to 01.06.2023 12:02

Mitä Yle ei kerro, se sinun on hyvä tietää - maahanmuutto muslimivaltioista huolestuttaa Viron Suojelupoliisia

 

Tämä kirjoitus käsittelee myös muita yhteiskunnallisia Viroon liittyviä aiheita kuin otsikosta voi päätellä. Asioita, joista suomalainen media, erityisesti koko kansan rahoittama Yle, ei ole suomalaisia valistanut, vaikka virolainen yhteiskunta on viime viikkoina jakautunut useiden esille nousseiden asioiden vuoksi voimakkaammin kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Yle vaikenee, vaikka  Ylen tehtävä on ulkomailla toimivien toimittajiensa välityksellä nimenomaan valistaa suomalaisia naapurivaltioihin liittyvistä merkittävistä yhteiskunnallisista asioista.

Nähtävästi Yle valikoi raportointinsa aiheiksi vain kulloiseenkin agendaan sopivia asioita ja jättää kertomatta kaikki merkittävät uutiset, jotka eivät tue Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen toivomaa yhteiskunnallista kehitystä.

Mutta nyt asiaan.

Kuluvan vuoden huhtikuun alussa Viron Kaitsepolitsein (Suojelupoliisi) edustaja antoi vuosikatsausta (2022) esitellessään varoituksen, jonka mukaan kasvava maahanmuutto riskivaltioista muodostaa turvallisuusriskin Viron sisälle. Riskivaltioilla Kaitsepolitsei  tarkoittaa islamilaisia valtioita, joista ihmisiä on viime aikoina saapunut Viroon enenevässä määrin.

Kaitsepolitsei toivoo ennakoivaa politiikkaa, jolla ehkäistään vakavat ongelmat, joita maahanmuutto islamilaisista valtioista todennäköisesti tuottaa, jos islaminuskoisten henkilöiden määrän kasvu jatkuu.

Kaitsepolitsein vuosikirjassa (koskee vuotta 2022) todetaan: "Muslimiyhteisön lisääntyessä myös muut riskitekijät kasvavat väistämättä: kontaktit riskimaihin tiivistyvät, alkuperämaiden ongelmat siirtyvät Viroon ja radikalisoitumisen todennäköisyys kasvaa."

Viron yleisradioyhtiön (ERR / ETV) otsikon mukaan ”Suojelupoliisi [kapo] näkee uhan riskivaltioista Viroon muuttavien määrän kasvussa”

Vuonna 2022 sisäministeriö määräsi Suojelupoliisin (Kaitsepolitsei) esityksestä terrorismin uhan ja islamilaisen vaikutustoiminnan perusteella 23 kertaa maahantulokiellon turvallisuudelle vaarallisille henkilöille.

Suojelupoliisin johtaja Arnold Sinisalu totesi lisäksi, että äärioikeistolaisten terrorismiin viittaavat teot ovat lisääntyneet Euroopan unionin jäsenvaltioissa vastareaktiona islamilaiseen terrorismiin.

”Molemmat suuntaukset ovat huolestuttavia. Terrorismin ehkäisemiseksi meidän on otettava Virossa huomioon muissa Euroopan maissa tapahtunut kehitys. Puhutaan ajasta 10 – 15 vuoden päästä. Meidän on toimittava valtiona jo tänään. Ajattelen erityisesti muslimimaista tulevien ihmisten kotoutumista sekä toisen ja tulevan kolmannen sukupolven sopeutumista yhteisömme laajimmassa merkityksessä”, Sinisalu sanoi.

Sinisalun mukaan maahanmuuttajien integroituminen on elintärkeää. Viron valtion varautumiseen viime vuosina hän suhtautuu kriittisesti.

”Joskus näyttää kuitenkin siltä, että menemme muutosten mukana vain matkustajina, vaikka meidän pitäisi tehdä omat ratkaisumme riippumatta siitä, että ne voivat olla epämiellyttäviä.”

Tilastollisesti maahanmuutto riskivaltioista Viroon on nelinkertaistunut viimeisen kuuden vuoden aikana. Kehitystä kuvaava pylväsdiagrammi löytyy ERR-artikkelista

ERR:n toinen artikkeli kertoo islaminuskoisten kiinnostuksesta Viron e-kansalaisuuteen:

”Viime vuosina terrorismiin yhdistetyt henkilöt ovat alkaneet kiinnostua Viron e-kansalaisuudesta, Suojelupoliisi toteaa keskiviikkona (12.4.2023) julkaistussa vuosikirjassaan.

Suojelupoliisi on tunnistanut e-kansalaisuuden säätämisestä [vuoden 2014 lopusta] lähtien 26 islamistiseen terrorismiin tai ääriliikkeisiin liittyvää henkilöä, jotka ovat hakeneet e-residenssiä tai jotka ovat jo omanneet e-kansalaisuuden netissä. Heidän joukossaan on ihmisiä, jotka voidaan yhdistää al-Qaidaan, Daeshiin (Isis), Hizbollahiin, Talebaniin ja Muslimiveljeskuntaan.”

Viron Suojelupoliisin mukaan ”terroristijärjestöt, niiden kannattajat, ääriliikkeet ja tavalliset rikolliset ovat tulevaisuudessakin kiinnostuneita anonyymeistä sähköisistä rahansiirtopalveluista ja mahdollisuudesta tehdä liiketoimia, jotka eivät vaadi fyysistä läsnäoloa”.

Postimees-lehden pääkirjoituksen (11.4.2023)  otsikossa todetaan suoraan, että Viro ei tarvitse moskeijoita.

Kirjoituksessa viitataan väestönkehitykseen vaikuttavista tekijöistä väitöskirjan aikoinaan tehneen professori Kalev Katusin ryhmän vanhaan tutkimukseen, jonka mukaan mitä kauempaa [fyysisesti ja kulttuurisesti] maahanmuuttaja saapuu, sitä huonommat ovat hänen sopeutumisedellytyksensä vastaanottavaan valtioon (ja kulttuuriin).

Postimees-lehden pääkirjoituksessa kritisoidaan Kaja Kallaksen edellisen hallituksen ulkomaalaislakiin tekemää höllennystä, jolla mahdollistettiin kahden vuoden oleskeluluvan saaminen, jos henkilö on työskennellyt Virossa yhdeksän kuukautta lyhytaikaisen työluvan perusteella.

Pääkirjoituksessa vaaditaan ottamaan Suojelupoliisin varoitukset vakavasti. ”Nykyisen trendin jatkuessa 10 -12 vuoden kuluttua voidaan puhua jo sadoista tuhansista riskimaista [islamilaisista valtioista] saapuneesta henkilöstä Virossa”, todetaan kirjoituksessa.

Tekstin lopussa kirjoittaja esittää, että muslimeille on sanottava suoraan, ettei Viroon rakenneta moskeijoita. Lisäksi vaaditaan, että uuden eduskunnan on paikattava edellisen hallituksen ulkomaalaislakiin jättämät porsaanreiät.

Postimees-lehdessä on myös toinen artikkeli muslimivaltioista Viroon saapuvaan maahanmuuttoon liittyen. Teksti perustuu samaan Suojelupoliisin vuosikatsaukseen ja tiedotukseen kuin ERR:n käsittelemä raportti, mutta pitää sisällään myös muuta tietoa, joka kertoo omalta osaltaan islaminuskoisten kasvavasta halusta muuttaa Viroon sekä juurruttaa islam mahdollisimman lujasti ja laajasti Viron maaperälle.

Lainaus artikkelista:

On ramadanin aika. Sadat muslimit kokoontuvat auringonlaskun aikaan rukoilemaan Keevis Street Islamic Centeriin Tallinnaan. Monikerroksisen rakennuksen portaikko täyttyy kansainvälisestä joukosta: paikalle on saapunut uzbekkeja, turkkilaisia, pakistanilaisia, kazakkeja, azerilaisia, nigerialaisia, tataareita ja monia muita. Ennen rukoushuoneeseen menoa he jonottavat jalkojen ja käsien pesuun.”

"Muslimien määrä kasvaa, meitä on täällä jo 36 maasta. Kun islamilainen keskus avattiin vuonna 1994, täällä kävi alle 20 ihmistä, mutta nyt, ramadanin lopussa, kokoontuu lähes tuhat henkilöä", sanoo keskuksessa työskentelevä marokkolainen Badr. "Emme mahdu tänne enää pitkää aikaa, tarvitsemme lisää tilaa, tarvitsemme moskeijan", lisää algerialainen Nadjib.

Jos siis kuvittelit Viron nykyisten poliitikkojen enemmistön olevan jollain tavoin ennakoivampia, tiedostavampia, valveutuneempia ja viisaampia kuin poliitikot muualla Euroopassa, olet pahasti väärässä.

Viron uusin hallitus on maahanmuuttopolitiikan kannalta pahin mahdollinen, sillä Kaja Kallaksen Reformipuolue sekä Eesti200 ja Sosialidemokraatit ovat globalistipuolueita, jotka ovat varsinkin viime viikkoina luoneet itsestään mielikuvaa, jonka mukaan kansa on parlamenttia varten eikä parlamentti kansaa varten, kuten aidossa demokratiassa pitäisi asian olla.

Reformi, Eesti200 ja Sosialidemokraatit ovat myös "sateenkaaripuolueita", jotka ovat ensi töikseen muuttamassa Viron avioliittolain (homoliitot + adoptio-oikeus samaa sukupuolta edustaville pareille) sekä heikentämässä lapsiperheiden taloudellista asemaa ja vaikeuttamassa maaseudun elinkeinojen harjoittamista.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että erityisesti Eesti200-puolueen nousu Viron parlamenttiin (riigikogu) on kääntämässä virolaista yhteiskuntaa uuteen asentoon, jonka myötä hallitus on nostamassa itseään asemaan, jossa kansan enemmistön mielipide on toisarvoinen asia.

Suomen Yleisradioon nämä asiat liittyvät sillä tavoin, että Yle tai mikään muu media ei ole  kertonut Viron Suojelupoliisin varoituksista. Myöskään vakavasta poliittisesta kriisistä, joka on ollut Virossa meneillään jo usean viikon ajan, ei ole uutisointia näkynyt.

Tiistaiaamuna (30.5.2023) ETV:n lähetyksessä istui Ylen kirjeenvaihtaja. Ei raportoimassa suomalaisille Viron politiikasta, vaan kertomassa omia näkemyksiään Suomen hallitusneuvotteluista. Nurinkurinen asia, sillä, kuten todettua, kirjeenvaihtajan tärkein tehtävä on raportoida Ylen välityksellä palkkansa maksaville suomalaisille Viroon liittyvistä merkittävistä ja ajankohtaisista aiheista, ei asemamaansa kansalle Suomen hallitusneuvotteluista.

Viron poliittinen kriisi johtuu monista asioista, muun muassa siitä, että nyt hallituksessa istuvien puolueiden (reformi, Eesti200, sosialidemokraatit) edustajat ovat pimittäneet merkittäviä yhteiskunnallisia ja talouteen liittyviä asioita ennen vaaleja ja johtaneet tällä tavoin kansaa harhaan.

Suurimmat kohua ja jopa raivoa nostattaneet asiat ovat:

1) Eesti200 –puolueen ylivoimaisesti eniten ääniä saaneeseen kansanedustajaan Johanna-Maria Lehtmeen kytkeytyvä rikosepäily liittyen Ukrainan avustamiseen kerättyihin varoihin. Lehtme joutui jo eroamaan kansanedustajan tehtävästä ja hänen tilalleen nousi vihreiden entinen puheenjohtaja Züleyxa Izmailova, joka siirtyi ennen vaaleja Eesti200:n jäseneksi.

Lehtmen timanttinen maine hyväntekijänä romahti pikatahtia nollaan. Hänen aiemmasta asemastaan ja imagostaan virolaisessa yhteiskunnassa kertoo erinomaisesti se, että keväällä 2022 Viron presidentti Alar Karis luovutti hänelle Vuoden eurooppalainen –tittelin. Lehtmen valinnan tittelin saajaksi teki erillinen kuusijäseninen valintalautakunta, johon kuuluivat muun muassa Viron edellinen presidentti Kersti Kaljulaid ja Viron Euroopan komission edustajiston päällikkö Vivian Loonela.

Tittelin luovutustilaisuudessa Vivian Loonela sanoi, että ”Johanna-Maria on osoittanut meille, että jokainen ihminen voi parantaa maailmaa. Onnemme on elää vapaassa Euroopassa, jossa se on mahdollista – kun pidämme itse siitä huolen.” 

Postimees-lehti nimesi vuoden 2023 alussa Lehtmen vuoden henkilöksi, mutta otti häneltä tittelin pois rikosepäilyjen seurauksena.

Lehtmen osalta on rikosepäilyjen osalta paljastunut myös aiempi talousrikosepäily, jonka hänen työnantajansa painoi villaisella. Lehtme sai tuolloin potkut työstään, mutta varojen anastaminen pimitettiin eikä rikosilmoitusta tehty.

ERR:n 19.5.2023 julkaistu uutinen kertoo

”Slava Ukrainin kautta Ukrainalle lahjoitetun rahan väärinkäytöstä epäilty Johanna-Maria Lehtme jäi kiinni aikaisemmassa työssään varastamisesta ja joutui eroamaan, kirjoittaa Eesti Ekspress.

Työskennellessään European Women's Academy of Political Leadership and Campaigning (EWA) projektipäällikkönä Lehtme väärensi kuluasiakirjoja ja kavalsi "nelinumeroisen summan euroja", EWA:n ja PR-yhtiö Milttonin perustaja Annika Arras kertoi Ekspresille . .

– Kävi ilmi, että henkilö, johon olin luottanut täysin niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti, osoittautui huijariksi, Arras kertoi Aktuaalne kaamera –lähetyksessä perjantaina. [Aktuaalne kaamera on yleisradioyhtiö ERR / ETV:n television uutislähetys]”

ERR:n uutinen kannattaa lukea kokonaisuudessaan (käännä teksti käännösohjelmalla, esim. googlen kääntäjällä), sillä se kertoo surullisella tavalla siitä, että ”sinisilmäinen luottamus” ei ole koskaan hyvä asia.

Lehtmen Ukrainan sodan alkuvaiheessa keväällä 2022 Riigikogun istunnossa pitämän tunnepitoisen puheen jälkeen Arras varoitti muutamia henkilöitä Lehtmen kanssa mahdollisesti ilmenevistä ongelmista. Lehtme ei ollut tuolloin kansanedustaja, vaan esiintyi parlamentin kuulemisessa Ukrainaa avustavana aktiivisena kansalaisena.

2) Hallituksen suunnittelemat useat veronkorotukset toisin kuin Kaja Kallas vihjaili vielä syksyllä verotuksesta puhuessaan.

3) Lapsiperheiden tuen heikennyssuunnitelmat, jotka vaikuttavat negatiivisesti erityisesti monilapsisten perheiden toimeentuloon. Viron väestökehitys on huolestuttavassa tilassa ja hallituksen suunnitelmien pelätään heikentävän suuntaa entisestään. Moni virolainen näkee kehityksessä heijastuksia neuvostoajasta, jolloin virolaisten määrä suhteessa muualta tulleisiin väheni voimakkaasti pakotettujen väestönsiirtojen seurauksena.

4) Avioliittolain muutos, jonka suhteen Kallasta syytetään valehtelusta. Hänen on todistettavasti kerrottu aiemmin sanoneen, ettei hän tiedä Virosta ainoatakaan poliitikkoa, joka haluaa muuttaa avioliittolakia suuntaan, johon hänen hallituksensa on nyt sitä muuttamassa. Aiheen noustua edellisvuosina esiin Kallas on syyttänyt asiasta huolestuneita väärän tiedon levittämisestä ja kansalaisten pelottelusta.

5) Vihreään siirtymään ja energiapolitiikkaan liittyvät useat toimet, joilla vaikeutetaan maaseudun elinkeinoja. Veronkorotuksia on suunnitteilla muun muassa henkilöverotukseen, ruokaan, majoitustoimintaan, kuljetustoimintaan, yrittämiseen ja autoiluun liittyen.

6) Sananvapauden rajoituksiin pyrkivän lainsäädännön edistämisestä. Kyse on samasta asiasta, jota EU-komissio tavoittelee. Vihainen puhe halutaan kriminalisoida. Sama pyrkimys on ollut nähtävissä myös Suomessa, jossa sananvapauden vastaisen lainsäädännön innokkaimmat edistäjät ovat löytyneet vihervasemmistosta ja sen aisankannattajana Marinin hallituksen aikana useissa kysymyksissä toimineesta kokoomuksesta.

Viron sisäinen tila on tällä hetkellä poliittisesti epävakaampi kuin kertaakaan viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Kansa on melko tavalla kahtiajakautunut.

Tuttu tilanne useista tämän ajan EU-valtioista, joissa maan poliittinen johto on unohtanut keiden palvelijoita he todellisuudessa ovat?

Virolaisten suuttumuksesta Kallaksen uuden hallituksen politiikkaan kertoo hallituspuolueiden nopea kannatuksen lasku.

Hallituspuolueet saivat maaliskuun 2023 parlamenttivaaleissa yhteensä 53,8 prosenttia äänistä, mutta vain muutama kuukausi vaalien jälkeen niiden yhteinen gallupkannatus on pudonnut 43,4 prosenttiin oppositiopuolueiden (EKRE, Keskusta, Isamaa) saadessa viimeisessä kannatusmittauksessa (Norstat) 51,5 prosentin kannatuksen

Norstatin kannatuskyselyn jäännösprosentit (5,1 %) ovat parlamentin ulkopuolella olevien puolueiden (Oikeistolaiset ja Vihreät sekä muut mahdolliset puolueet ja ehdokkaat) yhteiskannatus.

Viron tämän hetken suosituin puolue on viimeisen mittauksen mukaan kansalliskonservatiivinen EKRE, joka ohitti Reformipuolueen. EKREn kannatusprosentti on 25,4 prosenttia, josta Reformi on 1,1 prosenttiyksikön takamatkalla.

 

 

Heikki Porkka to 01.06. 12:02

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44