Blogi: Juha Ahvio, su 18.02.2024 17:41

Onko historialla merkitystä?

Tässä tekstissä käsittelen kysymystä historian merkityksestä. Onko historialla merkitystä? Tämä kysymys on paitsi itsessään perustavan tärkeä myös ajankohtainen ottaen lukuun sen kovan polemiikin, jota on tuoreesti käyty amerikkalaisen toimittajan Tucker Carlsonin Moskovassa tekemään Venäjän presidentti Vladimir Putinin kaksituntiseen kohuhaastatteluun liittyen.

Historia ja sen merkityksen kysyminen liittyvät kyseiseen haastatteluun siksi, koska presidentti Putin piti haastattelun alkupuolella puolen tunnin mittaisen perusteellisen historiallisen esitelmän niistä taustoista ja vaikuttimista, jotka Putinin mukaan valaisevat ja historian näkövinkkelistä perustelevat Venäjän ratkaisua ryhtyä avoimiin ja laajoihin hyökkäyssotatoimiin Ukrainassa keväällä 2022.

Menemättä tässä yhteydessä lainkaan kyseisen haastattelun motiiveihin, sisällöllisiin yksityiskohtiin, toteutukseen tai lopputuleman arviointiin, totean vain sen, että läntisessä valtamediassa ja erinäisissä asiantuntija-arvioissa on katsottu Putin-haastattelun historiallisessa osuudessa tulleen selkeästi esiin sen perustavan seikan, joka itsessään todistaa Putinin ja Venäjän argumentaation ja näkökulman täydellisen virheellisyyden, kestämättömyyden ja jopa harhaisuuden.

Tämä perustavan virheellinen seikka on tämänhetkisen läntisen valtavirtaisen akateemisen asiantuntijamielipiteen mukaan se, että venäläiset olettavat historialla, etenkin kansallisella historialla, olevan jonkun pysyvän merkityksen ja että tästä merkityksestä voidaan johtaa joitakin tämän päivän kansalliseen identiteettiin liittyviä poliittisia ja geostrategisia johtopäätöksiä ja toiminnan oikeutuksia.

Valtavirtaisen läntisen akateemisen itseymmärryksen mukaan tällainen asennoituminen on täysin kestämätöntä, harhaista ja vaarallistakin. Läntisen akateemisen valtavirran mukaan historialla ei ole mitään olemuksellista eikä pysyvää merkitystä, eikä historialla voida perustella minkäänlaisia kansallisia identiteettejä eikä oikeuttaa tämän päivän poliittisia eikä geopoliittisia pyrkimyksiä eikä toimia.

Huomaa, että tällainen radikaali ja historianfilosofisesti varsin asenteellinen uskomus, jota läntinen akateeminen historiantutkimus pitää itsestään selvän velvoittavana ja sitovana esiymmärryksenä ja kaiken analyysin annettuna lähtökohtana, kieltää merkityksen ylipäätään kaikelta historialta, ei vain Venäjän historian osalta. Historialla yleensä ja ylisummaan ei ole mitään yksiselitteistä mieltä eikä merkitystä. Historia merkityksineen on aina sellaista millaiseksi historiaa kulloinkin selittävä ihminen sen päättää luoda. Länsimainen akateeminen tutkimus on ohjelmallisesti sitonut itsensä tällaiseen radikaaliin konstruktivismiin.

Länsimainen akateeminen eetos pitää määritelmällisesti harhaisena ja järjettömänä kaikkea sellaista, venäläistä tai minkä muunmaalaista hyvänsä, selittämistä, mikä hylkää konstruktivismin ja katsoo historialla olevan tunnistettavissa olevan, pysyvän ja olemuksellisen merkityksen, joka velvoittaa tai oikeuttaa johonkin ja pitää tänäänkin yllä jotain tiettyä yhteisöllistä identiteettiä. Tällainen edellä kuvattu läntinen asiaintila käy selkeästi ilmi seuraavista edustavista lainauksista ja viittauksista, joiden välitön asiayhteys liittyy Venäjän historiaan, mutta joissa esitetyt linjaukset ovat esittäjiensä mukaan voimassa myös kaiken muun historian osalta. Siis myös Suomen historian ja kirkkohistorian osalta.

Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori ja Venäjän-tuntija Jukka Korpela kirjoittaa mielenkiintoisen ja asiantuntevan teoksensa Muinais-Venäjän myytti: Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia (Gaudeamus, 2023) sivuilla 15–16 ja 28 seuraavasti:

”Toisin kuin läntisessä maailmassa, kansallismielisyys ei heikentynyt Neuvostoliitossa eikä sen kontrolloimissa valtioissa 1960-luvun jälkeen. Näin kansallisella historialla on yhä toisenlainen asema Venäjällä ja Itä-Euroopassa kuin lännessä. Venäläishistorioitsija Vardan Bagdasarjanin mukaan historiatietoisuus on sotilaallisen ja taloudellisen mahdin ohella valtakunnan vallan perusta, koska se sakralisoi menneisyyden uhrit ja sankarit. Siksi hänen mukaansa on tärkeää opettaa kouluissa oikea kansallinen ’tulkinta’ historiasta…Historiallisen näkemyksen tueksi esitetään Venäjällä usein laajoja ja monimutkaisia filosofisia rakenteita, joilla osoitetaan tulkintojen yleispätevyys ja kansan (Venäjän kansan) ylihistoriallinen asema. Keskusteluun on vaikea osallistua rationaalisesti, koska perusteluina ovat metafyysiset spekuloinnit ja visiot mystisestä kansanhengestä…Tämä historiafantasia on myös argumentti, jota käytetään päätöksenteossa…”

”Vaikka suurelle osalle ihmiskuntaa uskonto on yhä todellinen vaikuttaja, länsimaisen ihmisen on äärettömän vaikea käsittää tätä. Syynä on lännessä sydänkeskiajalla alkanut ja maailman mitassa eriskummallinen rationalismin kehittyminen ja matemaattisesti mitattavan tieteen syntyminen. Länsimainen ihminen käsittelee uskontoakin rationaalisesti eikä osana ihmisen identiteettiäRationaalisesti ymmärrettynä uskonnot ovat tietenkin järjettömiä, koska rationalismi on uskonnon vastakohta”.

Huomaa, kuinka ohjelmallisen annetusti ja kiistattoman itsestään selvästi professori Korpela julistaa, että oikeasti ei ole olemassa mitään kansallisia historioita, että metafyysisillä näkökulmilla ei ole mitään sijaa historiantulkinnoissa, ja että mitään kansanhenkeä ei tietenkään voi olla olemassa. Tällaisiin viittaaminen on fantasiahistoriointia. Tällainen selittäminen ei ole lainkaan rationaalista professori Korpelan ja länsimaisen akateemisen perusnäkemyksen mukaan.

Pane merkille se, että Korpelan linjaukset edellyttävät toki sitäkin, että järjettömien ja harhaisen metafyysisten fantasiateorioiden kansioon joutuvat suoraa päätä myös Suomen kansallisen historian suurmiehet kuten Topelius ja Snellman ja kaikki muutkin hegeliläisestä kansanhengestä aikoinaan höperehtineet suomalaisen kansallisvaltion ja suomalaisen kansallistunnon perustan laskijat ja muotoilijat.

Mutta Korpela lataa vielä kovemmin: Uskonnot kaikki tyynni ovat järjettömiä, tieteen vastaisia, eivätkä uskonnot voi koskaan muodostaa osaa ihmisen tai kansakunnan identiteetistä. Muistutan siitä, että tämä professori Korpelan esittämä ”totuus” ei ole jokin vanha kaiku jostain kommunistisateistisen Neuvostoliiton Taistelevien jumalattomien liiton pamfletista, vaan edustaa tämän hetken korkeimman akateemisen tason perusnäkemystä yhtä hyvin Suomen yliopistoissa kuin muuallakin länsimaisen yliopistomaailman keskuudessa.

Mieti siis sitäkin, mitä tällainen ”historialla ei ole mitään merkitystä eikä uskonnoissa mitään järkeä” -ohjelmallisuus tarkoittaa esimerkiksi kirkkohistorian ja kristinuskon historian ymmärtämisen ja selittämisen kannalta.

Seuraava teos, johon viittaan, on Helsingin yliopiston yleisen kirkkohistorian dosentin ja arkkipiispa Tapio Luoman teologisen erityisavustajan Juha Meriläisen tuoreesti palkittu ja niin ikään asiallisen asiantuntevasti laadittu teos Putinin alttaripoika: Patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota (Otava, 2023). Teoksen sivulla 205 dosentti Meriläinen julistaa arvovaltaisen akateemisesti ja nykylänsimaisen viisauden korkeimmista ja absoluuttisimmista asemista, että historia ei tarjoa minkäänlaista oikeutusta nykyisten kansakuntien olemassaololle.

Meriläisen mukaan tämä johtuu siitä, että kansakunnat eivät oikeasti ole olemassa. Kansakunnat ja niiden historia ovat kuviteltuja yhteisöjä. Ne ovat olemassa vain ihmisten mielissä, ihmisten omina rakennelmina, jotka niin muodoin voidaan muuttaa, purkaa tai vaihtaa milloin sopivaksi nähdään. Kuten Meriläinen toteaa: Olemuksellisen oikeasti ei ole mitään venäläistä eikä ukrainalaista kansakuntaa.

Huomautan, että tämä tarkoittaa toki sitäkin, että ei myöskään ole olemassa mitään suomalaista kansakuntaa, eikä tietenkään mitään oikeistosionistista Israeliakaan, joka voisi jotenkin oikeutetusti argumentoida, että Eretz Israel Juudean ja Samarian maakuntineen kuuluu historian näkökulmasta juutalaiselle kansalle.

On todettava, että Korpela-lainauksessa ja Meriläis-viitauksen sisällössä esiintyvä julistus puolestaan on globalistisen internationalistista ja nominalistista konstruktivismia parhaimmillaan – tai pahimmillaan – ja tällaisellakin julistuksella on vakavan vaaralliset poliittispropagandistiset ulottuvuutensa, kuten jatkuvasti voimme todeta varsinkin länsimaiden valtamedian ja valtaeliitin tämänhetkisiä pyrkimyksiä tarkastellessamme.

Kolmas edustava viittaus kohdistuu Lontoon King’s Collegen Venäjän-tutkija ja tohtori Jade McGlynnin mielenkiintoisella ja asiallisella tavalla venäläisiä käsityksiä kuvailevan ja selittävän Venäjän sota (Docendo, 2023) -teoksen sivuihin 183 ja 270. Näillä sivuilla kohtaamme jälleen sen nykylänsimaisen akateemisen perususkomuksen, että kansakunnat ja niiden historia ovat kuvittelun tuotoksia. Ne ovat konstruktioita, ihmisen itsensä muuttuvan vaihtuvia rakennelmia, jotka eivät ole mitenkään itsessään sitovia. Kansakunnissa ja niiden historiassa ei ole mitään tosiolemuksellista, joka määrittäisi velvoittavasti nykyisten kansakunniksi nimitettyjen kuvitteellisten yhteisöjen identiteettiä.

Näin ollen, McGlynnin käyttämän terminologian mukaisesti, niin sanotut primordialistit ovat väärässä ja niin sanotut konstruktivistit ovat oikeassa. On todettava tämän tarkoittavan, että historialla ei ole sitovaa merkitystä eikä oikeaa tulkintaa eikä historiaa tule käyttää minkäänlaisena perusteena tämän hetken maailmanpolitiikassa eikä tietenkään teologiassakaan, koskapa kirkko- ja dogmihistoriallakaan ei näin muodoin ole mitään sitovaa merkitystä eivätkä ne velvoita tänään yhtään mihinkään kirkolliseen eikä teologiseen.

Poikkeuksen tähän länsimaisen älymystön ”historialla ei ole merkitystä eikä mitään yhtä sitovaa tulkintaa” -ohjelmanjulistukseen muodostaa toki yhtä ohjelmallinen woke- ja BLM-henkinen leukofobinen, oikofobinen ja kristofobinen revisionististen historiatulkintojen aivan absoluuttisiksi pakkonormeiksi nostaminen. Näillä historiallisilla normeilla puolestaan voidaan ja täytyykin arvottaa, syyllistää ja tuomita koko länsimainen ja kristillinen historia rasistisen patriarkaaliseksi sorroksi ja valkoiseksi ylivallaksi.

Näitä historiallisia ja tämänhetkistä ”edistyksellistä” woke-identiteettiä pönkittäviä normeja saa ja täytyy paitsi pitää varsin absoluuttisina myös soveltaa tämän päivän politiikassa ja teologiassa, jotta tämänhetkiset läntiset yhteiskunnat onnistuttaisiin pakottamaan totalitaarisen woke-”demokraattiseen” pakkomuottiin.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sangen ristiriitaista ja ironisen paradoksaalista on nykyinen länsimainen valtavirta-asennoituminen historian merkitystä koskevaan peruskysymykseen.

Tämän päivän länsimainen akateeminen tutkimus katsoo konstruktivistisesti, että historialla ei ole pysyvää merkitystä eikä mieltä eikä kansakunnilla ole mitään pysyvää eikä nykyistä identiteettiä annetusti yllä pitävää olemusta. Tällainen uskomus tarkoittaa samalla sitä, että ei myöskään pelastushistorialla eikä kirkkohistorialla voi olla mitään nimenomaista todellista merkitystä.

Nykyinen länsimainen valtavirtainen historianfilosofia kieltää kategorisesti sen, että historia olisi, kuten konservatiivit katsovat, ihmisyhteisöjen identiteettiä ehdollistava kollektiivinen muisti, jossa nykyistenkin kansakuntien juuret velvoittavasti olisivat. Kyse on siis ohjelmallisesta konservatismin kieltämisestä.

Samalla julistetaan vahvasti, että ei ole historian Herraa, Jumalaa, eikä niin muodoin myöskään historian Herran, Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, historiallista inkarnaatiota eikä oikeastaan mitään siitä, mitä Apostolisen uskontunnustuksen mukaan tapahtui ”Pontius Pilatuksen aikana” ja jotka historialliset tapahtumat ovat olleet kristilliselle kirkolle ja sen yhteisölliselle identiteetille orgaanisesti läpi aikakausien kestävä vankka perustus.

Apostoli Paavali sen sijaan, Pyhän Hengen innoittamana, kirjoittaa Roomalaiskirjeensä luvun 15 jakeessa 4 varsin paljonpuhuvasti siitä, että historialla, etenkin pelastushistorialla, ja historiallisilla lähteillä ja niiden oikealla tulkinnalla, on paljonkin identiteetillistä merkitystä meille tänään:

”Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun todistuksen kautta olisi toivo”.

Ei historiallisesta tapahtumisesta eli ihmisen toiminnasta ajassa ja paikassa ja näiden tulkinnasta voi erottaa metafyysisiä ulottuvuuksia eikä Jumalaa, jonka kaitselmuksessa historia toteutuu. Historiankirjoitusta eli ihmisen laatimien kirjallisten lähteiden ymmärtämistä ja tulkintaa sekä näiden pohjalle perustuvaa kokonaisvaltaista selittämistä ei voi mieltää pelkistetyn konstruktivistisesti.

Alussa esitettyyn kysymykseen, onko historialla merkitystä, voimme vastata selkeästi näin:

Historialla on tarkoitus, merkitys sekä mieli, ja kansakunnilla ja kulttuureilla on velvoittavat identiteetilliset olemuksensa Jumalan historiallisina luomisjärjestyksinä.

Ihmiskunnan historia toteutuu Jumalan kaitselmuksessa ja kansallisena moneutena, kuten luterilaisen kirkkomme Katekismus/Kristinoppi vuodelta 1948 kohdassa ”96. Isänmaa” aivan oikein opettaa:

”Jumala on antanut kansallemme yhteisen kodin, isänmaan. Hän on antanut kansallemme tehtävän ja johtanut sen vaiheita halki vuosisatojen. Jumalan lahjaa ovat isiltä perityt hyvät tavat, kielemme ja sivistyksemme. Jumala tahtoo, että jokainen kansa saisi elää maassaan rauhassa ja noudattaisi vanhurskautta. ’Jumala on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat’. Apostolien teot 17:26. ’Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä’. Sananlaskut 14:34”.

 

 

Juha Ahvio su 18.02. 17:41

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05. 12:08

J. V. Snellman ja suomalaisuusaate

to 11.05. 20:37

Raamatun alkutekstiä ei ole vaietusti sensuroitu

to 27.04. 23:12

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04.2024 15:30

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Miksi lähdin ehdolle europarlamenttivaaleihin?

ti 23.04.2024 22:16

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44