Päivi Räsänen USA:n kongressissa

Videot su 08.02.2026 11:26

Päivi Räsänen oli Yhdysvaltain edustajainhuoneen oikeusvaliokunnan kuultavana ja Yhdysvaltain paikalla olleet poliitikot olivat järkyttyneitä siitä, että NATO-liittolaismaassa voidaan kristittyjä vainota tällä tavoin. 

USA:ssa on mahdotonta ymmärtää miten toinen NATO-maa ja länsimaana itseään pitävä Suomi voi vainota uskovia Raamatun siteeraamisesta.

Mädäntyneen suomalaisen kirkkolaitoksen johto oli osoittanut kirjoituksillaan tukea mahtipontiselle ylpeilylle Raamatun vastaisesta elämäntavasta (Pride marssit). Päivi Räsänen muistutti heitä, että ensinnäkin ylpeys itsessään on Raamatun mukaan synti ja että aihe josta ylpeilevät on Raamatun yksiselitteisen opetuksen mukaan häpeällistä.

Lainaus oli suoraan Raamatusta Apostoli Paavalin kirjestä roomalaisille luvusta 1 jakeet 24-27:

"Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti."

 

Raamatun ja perinteisen kristillisen opetuksen mukaan homoseksuaalinen käyttäytyminen on syntiä. Siitä ei ole mitään epäselvyyttä Raamatun tekstin perusteella. 

Ihmisillä on vapaus omalla vastuullaan suhtautua Raamatun opetukseen miten haluavat. Kirkon johtajilla on muita suurempi vastuu siitä miten Raamatun tekstejä opettavat. 

 

 

Jukka Rahkonen Klo 11:26.

blogit

Mikko Paunio

Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut tukeutuu ilmanlaatuviestinnässään lysenkolaiseen pseudotieteeseen - Luottamusmieskirjeeni HSY:n hallitukselle

ke 04.02. 16:12

Juha Ahvio

Ihmisen tulee ajatella

ti 20.01. 11:14

Heikki Porkka

Suomalainen media on järkyttävän huono

la 27.09. 10:28

Petteri Hiienkoski

Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?

su 07.09. 18:20

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04. 11:23